Tosiasiat ovat ikäviä. Köyhyydellä voi olla seurauksena monenlaisia terveydellisiä ongelmia. Kun ravinto on liian niukkaa tai puuttuu, vaikuttaa se siten, että ihminen voi sairastua, kun ei saa tarpeeksi ja monipuolisesti hyvälaatuisia ravintoaineita. Ja tämä vaikuttaa sitten moneen asiaan, jotka ennemmin tai myöhemmin saattavat eskaloitua siihen, että voi alkaa tarvitsemaan lääkitystä em. asioihin.
Siksi olisi tärkeää, että köyhyydessä olevien hyvälaatuiseen ravintoon alettaisiin kiinnittämään yhä enemmän huomioita.
Kansalaistyö voisi tarjota ihmisille mahdollisuuksia saada kansalaistyötä vastaan ravintoa. Joku oikeasti asioita osaava voisi laatia kansankeittiöön ravintosuositukset, joita kansankeittiö noudattaisi. Valtio tai kunnat eivät saisi kieltäytyä kansalaistyöstä, jota jokaisella olisi oikeus tehdä ravintoa vastaan. On erikoista, että ravinnosta ja sitä vastaan tehtävästä työstä kiinnostuneita ihmisiä syrjäytetään ravinnottomuuteen.
Siksi olisi tärkeää, että köyhyydessä olevien hyvälaatuiseen ravintoon alettaisiin kiinnittämään yhä enemmän huomioita.
Kansalaistyö voisi tarjota ihmisille mahdollisuuksia saada kansalaistyötä vastaan ravintoa. Joku oikeasti asioita osaava voisi laatia kansankeittiöön ravintosuositukset, joita kansankeittiö noudattaisi. Valtio tai kunnat eivät saisi kieltäytyä kansalaistyöstä, jota jokaisella olisi oikeus tehdä ravintoa vastaan. On erikoista, että ravinnosta ja sitä vastaan tehtävästä työstä kiinnostuneita ihmisiä syrjäytetään ravinnottomuuteen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sie meinaat että ilmaisella työllä ravinto arvotkin kohoavat???? heheeeee.... voi sua. No sie voit kokeilla miten orjatyössä kuntosi kohenee.
Kelään ei ole pakko teettää mitään työtä ruokaa vastaab, se on orjatyötä se. Älä viitsi moisia aivotuksia edes tuoda esille. EI SE TYÖ OLE TÄRKEE VAAN SE PALKKA!
Koita nyt ymmärtää: TYÖTÄ TEHDÄÄN RAHASTA, PALKASTA!!! jOS EI PALKKAA EI TYÖTKÄÄN TEHDÄ. Ei kai tuo voi olla niin vaikee ymmärtää????? Ilmeisesti sulle on.
TYÖTÄ EI TEHDÄ TYÖN VUOKSI, VAAN SEN PALKAN! PALKAN! PALKAN!
Talkootyö kunniaan. Kun teet talkoissa työsuositteen, niin saat talkookahvit sekä talkooaterian ja vieläpä voit saada saunan sekä oluet päälle. Se on rehti diili.
Pitempiaikaisesta työsuhteesta pitää tietysti saada ihan asiallisesti palkkaa ja siihen liittyy myös selkeä työsopimus.
Itse olen eläkeläisenä jo alkukesänä tehnyt viidet talkoot eikä ole ongelmia.
Mutta jos on luonteeltaan TYÖN VIEROKSUJA , niin kaikki tuntuu vaikealta.
Köyhä kyllä saa riittävästi terveellistä ravintoa, jos muun köyhyyden lisäksi ei ole korvien välissä köyhyyttä. Kirjastoista löytyy vaikka kuinka keittokirjoja, mistä löytyy edulisen ja terveellisen ruuan valmistusohjeita, lisäksi netti väärällään ruokaohjeita.
Jos yhden henkilön ruokaan riittää minimissään vuodessa 200€, niin ei silloin voi olla ruoka kallista kenellekään. Lisäksi jokaisella paikkakunnalla jaetaan ilmaiseksi EU-ruoka-apua, jolla pystyy ratkaisemaan perus elintarvikkeet ja jää rahaa hankkia lisäksi terveellistä ruokaa.
Tyhmyys ja ymmärtämättömyys on kaikista pahin köyhälle, sen näkee tälläkin palstalla, kun yksi syytää koko ajan tyhmyyksiä eduskunnan niskaan, niin ei voi olettaa hänenkään osaavan syödä terveellisesti.
Täysi-ikäiselle ihmiselle ei Suomessa riitä 200 euroa vuoden ruokaan, jos noudatetaan ravitsemussuosituksia.
Toimeentulotuessa on varattu 9eur ruokaan yksinasuvalle mutta mitä ihmiset tekee nooh ostaa kaljaa ja tupakkia. Liian paljon jaetaan rahaa luusereille. Nooh toki tietenkin jos henkilö ostaa kaljaa niin maksaa veroja sama tupakissa. Ripeästi vaan talkoisiin tai harjoittelijaks tuottavaan työhön kiäh kiäh buuaaahhh buuuaaaahhhh.
Tuolla 9€/päivä ruokkii koko 4h perheenkin ihan hyvin, joten se kyllä VARMASTI riittää yhdelle ihan loistavasti. Köyhillä yleensä peli- ja päihderiippuvuutta, lisäksi jo pelkällä tupakalla poltetaan vuodessa uskomattoman suuri summa rahaa taivaan tuuliin. Osalla vielä kioskiköyhyyttä, eli ostetaan kioskilta kalliisti, niin eihän ne rahat silloin riitä.
Terveellinen ruoka ei paljoa maksa!
Olet äidin helmoissa, jolle ruoka ja asuminen ei maksa mitään, joten hyvin sulle tuo 9 e päiväpalkka riittää. Pari päivää kun aherrat saat jo tupakka asikin ja muutaman päivän lisää saat muutamankaljatökin.
Eihän rahaa tarvi paljo kun äiti maksaa elämisen ja asumisen, niin senkun porsksutat vaan menemään.
Toista se on perheellisen jos oltaisin 9 e päiväkrovaustöissä, ei psts edes työpaikalle bussillakaan kun toiseen suuntaan. Saatikka sitten ostettasiin perheelle ruokaa ja maksettas laskut.
On se helppoo kun mistään ei tarvi huolehtia vai mitä???? No aikanaan kun lennät omillesi, niin voi olla toinen ääni kellossa.
Niimpä kyllä riittää 4lle henkilölle 9eur päivässä. Aamupalasta aloittaen niin kaurapuuroa. Ei se itse tehty esim, soppa mitään kallista ole.
Helposti. 5kg perunoita tulille. Ette vaan osaa laittaa edullista ruokaa.
Oikeasti ihmiset saavat ravinteita aivan liikaa mikä on hyvin helppo nähdä.
Puuroa vaan kahdesti päivässä ja leivät voi unohtaa niiden päälle tulee aina liikaa kaloreita. Jos aikoo elää pitkän elämän, niin katselee sitä painoindeksin ala-rajaa ohjenuorana. Sitten jos urheilee, niin voi syödä enemmän. Kunhan muistaa vähentää liikunnan vähentyessä. Ei ole niin helppoa kuin luulisi.
Liian paljon ihmiset syö prosseitua lihaa ja justiin leivän päällä leikkelettä sitten vielä kermajuustoa. Älyttömät määrät suolaa tungetaan. Eipä mikään ihme sydän-verisuonitaudit. Ylipaino,liikkumattomuus.