Pullovesikielto

Pullovesien myynti tulisi kieltää. On älytöntä kuljettaa vettä rekka-autoilla kun vesi kulkee putkeakin pitkin. Pitäisi myydä vain poretabletteja joita ihmiset voisivat laittaa tyhjään pulloon ja hanasta vettä päälle. Eihän täyteenladattuja akkujakaan kuskata voimalaitokselta asiakkaille rekoilla vaan sähkö tulee asiakkaan luo johtoa pitkin ja akkujen lataus tapahtuu kotona
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pullovesi on melkoinen maailmanlaajuinen ongelma ympäristön kannalta.
Pullovesi pisnesmiehet vaativat että pulloja ei saa uudelleen taäyttää.
Itse nautin pullovettä päivittäin, mutta täytän pullot hanavedellä.
Eräs ihmetyksen aihe on maustetu vedet joita alkaa olla valtavirtaa.
Asia tuli konkreettisesti esiin täytettyäni makuvesipullon. Useasta uudelleentäytöstä huolimatta tuo kammottava kemikaali maistui veden joukossa.
Matkätöitä tehneenä olen ihmetellyt kertakäyttöpullojen roskaamisvaikutusta.
Vihreät voisivat painostaa maailman maita, erityisesti etelä-eurooppaa jotta jätteiden käsittely olisi edes jonkinlaisessa mallissa.
Kun kiertelin Espanjan maaseudulla roskat kipattiin kaikkialle maastoon.

Äänestä

Ilmastomuutos tekee kaupunkiasumisesta kallista ja hankalaa kun kaikki pitää kuljettaa rekka-autoilla kaupunkiin.
Kesät täällä kaupungeissa on yhtä helvettiä kun kuumat betoniseinät lämpiävät ja asvaltti polttaa jalkoja ja liikennepöly on aina ilmassa.
Onneksi sain asuntoni myytyä ja olen muuttamassa väljempiin asumisympäristöön joten jätän ydinkeskutan tummien maahantulijoiden temmellyskentäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pullovesien myynti tulisi kieltää. On älytöntä kuljettaa vettä rekka-autoilla kun vesi kulkee putkeakin pitkin. Pitäisi myydä vain poretabletteja joita ihmiset voisivat laittaa tyhjään pulloon ja hanasta vettä päälle. Eihän täyteenladattuja akkujakaan kuskata voimalaitokselta asiakkaille rekoilla vaan sähkö tulee asiakkaan luo johtoa pitkin ja akkujen lataus tapahtuu kotona

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu