Vähän ennen kuin Saatanan palvelijat Jumalan Pojan tappoivat,
Hänellä oli jyrkkä kielto ja ilmoitus maailmaan jääville opetuslapsilleen:
"Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
Siihen ei ole enää montakaan päivää.
Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin,
ja te olette minun todistajani Jerusalemissa,
koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Ennen opetuslapsia tämän kasteen sai tämä mies:
Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus:
"Tämä on juutalaisten kuningas."
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta.
Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!"
Mutta toinen moitti häntä:
"Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."
Vesikaste jäi tämän maailman ruhtinaalle, ja hänelle Golgatalla heitettyjen pappien tehtäväksi, Liitämällä ihmiset jäseniksi erihenkisiin kristinuskon lahkoihin.
Ja kova riitely käy edelleen siitä upotetaanko vai valelellaanko vedellä.
Pyhän Hengen kasteesta ei muuta tule kuin vesikastella kastettujen herjaukset, koska tämä kaste annetaan aina suoraan taivaasta, ilman ihmiskäsiä:
"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat.
Kenellä ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Tästä alkoi minunkin taivastie Sanna myrskyn päivänä 11.8.1985.
Yksi kaste on Pyhän Hengen kaste
76
820
Vastaukset
Kaikki muut opetuslapset, paitsi Johannes, jättivät Jeesuksen ja menettivät Pyhän Hengen, kun läksivät Paavalin perään, jatkamaan Saatanalle jätettyä vesikastetta.
Yksi Herra on Jeesus Kristus ja yksi usko on rakkaus totuuteen.
Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa.
Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella.
Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.
Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.
Jeesus tapettiin ja tilalle tuli Paavali.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:

Jeesus tapettiin ja tilalle tuli Paavali.Jeesus oli huono tapettimestari jos tapettiin joutui
Olikohan Jeesus liisterissä?
TeuvoMarttiSuni kehoittaa Jeesustakin ostamaan tarvikkeensa STARKILTA
MIIM
- Anonyymi
Uskon vain yökasteeseen..
Ja tietysti naisväen sellaiseen.Sekin on parempi, jos itse olet petisi kastellut, eikä sitä ole tehnyt viressäsäsi oleva nainen, vaikka hän olisikin pappi.
Raamatussa on 218 jaetta, joissa mainitaan nainen.
Ensimmäinen:
Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä."
Viimeisin:
"Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."
Tämä nainen on Kristukselle kihlattu morsian, seurakunta.
Josta tuli lopun ajan suuri portto, kun tappoi Kristuksen ja valitsi miehekseen Paavalin.- Anonyymi
Oletko tosiaan laskenut ne jakeet, vai sanotko summassa?
Anonyymi kirjoitti:

Jos sinulla on laskin, tarkista, onko minun laskelmani oikein.
- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Jos sinulla on laskin, tarkista, onko minun laskelmani oikein.
En jaksa alkaa laskemaan, uskon miehen sanaan.
Anonyymi kirjoitti:
En jaksa alkaa laskemaan, uskon miehen sanaan.
Voiko tuo olla totta?
"Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.
Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt."
Joka kuulee, hän siirtyy lähettäjäni vastuulle:
"Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.
Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."
Joka kuulee - vaikka olisi siihen asti eletyn elämän hengellisiä haluja tyydyttänyt minkä tahansa porton perässä kulkien.
Huomaa itsessään, että hän alkaa päivä päivältä yhä enemmän ymmärtää totuutta.
Jumala kuitenkin häntä edelleen koettelee, oletko vain hetken huumassa, vaiko aidosti totuutta rakastava.
Jos pyrit aidosti totuuteen, saat jonakin päivänä kokea tämän
"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Lapsena saatu luterilainen Johanneksen vesikaste menetti merkityksensä, kun keskiyöllä 31.1.1988 ahtaan portin tuskan jälkeen sain Pyhän Hengen kasteen.
Kun Pyhä Henki sitten johdatti luterilaisen seurakunnan kaikkiin toimintoihin viideksi vuodeksi, näyttääkseen vain toteen sen, ettei tämäkään mikään Jumalan seurakunta ole, niin eräänä päivänä ajattelin mennä Raaheen katsomaan minkälaista uskoa se helluntailaisten usko oikein on.
Istuin autoon, ja kun oli pihatieltä kääntymässä vasemmalle kohti Raahea, sanoi Pyhä Henki: "Sinut on jo kastettu!"
Eikä autoni suostunut kääntymään vasemmalle kohti Raahea, vaan minun oli vastakkaista tiehaaraa hyväksi käyttäen käännyttävä oikean U-käännöksen kautta takaisin kotiin.
Tuo auto oli muuten ranskalaisvalmisteinen, väriltään valkoinen ja rekisterinumero OPH-374, jonka ostin 7.1.1989 käytettynä, kun ensin pitkään mietin, otanko tämän vaiko kokonaan uuden, kunnes Pyhä Henki Saarnaajan sanoin hylkäsi uuden hankinnan:
"Kun omaisuus karttuu, karttuvat sen syöjätkin. Mitä iloa siitä on omistajalleen, paitsi, että saa nähdä sen kuluvan."
O = on
P = paimenena
H = Herra
374 = virsi: "Mitä silloin multa puuttuu, kun Herra huolen kantaa?"
Joten sen pituinen se.
Joillekin pelkkä mielisairaan hortuilu.
Minulle täysin totta.- Anonyymi
Jos tämä sunilainen olisi oikeassa, silloin kaikki piispat, papit ja vanhat rovastitkin olisivat olleet väärässä.
Se on täysin mahdotonta.- Anonyymi
Juurikin niin. Amen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin niin. Amen.
Niin juurikin. Amen.
- Anonyymi
Jos Raju eksytys alkoi Golgatalta, silloinhan tämä kaikkien herjaama TS, on todella oikea profeetta.
- Anonyymi
Ei jos, vaan kyllä. Kuten Jeesus ennalat tämän opetuslapsilleen ilmoitti:
Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.
Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi.
Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.
Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa.
Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä.
Nouskaa, me lähdemme täältä!"
- Anonyymi
Niin todella on.
- Anonyymi
https://youtu.be/ERj2se75Ib8
Ps. 119: 129–130~~Ilmestyskirja:
1:8 Tämän saavat todella harvat.
Kun Johannesta lukuunottamatta kaikki muut opetuslaöpset hylkäsivät Pyhän Hengen lähtemällä
Paavalin perään, perustamaan Saatanalle seurakuntia.Uudesta liitosta maailmaan jäi vain kaksi Pyhällä Hengellä kastettua, joista toinen meni heti ristiltä Jeesuksen kanssa taivaaseen
Johannas sai tehtäväksi ilmoittaa maailmalle Ilmestyskirjassa kaiken sen, miten se heti Golgatan jälkeen ajautui Jumalan lähettämään Rajuun Eksytykseen. Lopun aikaan.Harvassa ovat Pyhän Hengen saaneet.
33 vuotta olen toivonut saavani kohdata edes yhden tällaisen ihmisen - turhaan.- Anonyymi
33 vuotta olen toivonut saavani kohdata edes yhden tällaisen ihmisen -
https://youtu.be/nlGclIZV5JQ?t=18 Anonyymi kirjoitti:
33 vuotta olen toivonut saavani kohdata edes yhden tällaisen ihmisen -
https://youtu.be/nlGclIZV5JQ?t=18Pyhä Henki puhuu suoraan valituilleen, ei minkään muun kanavan kautta, papeista puhumattakaan:
"Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi."- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Pyhä Henki puhuu suoraan valituilleen, ei minkään muun kanavan kautta, papeista puhumattakaan:
"Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi."Ei pappeja saa arvostella, siinä käy loppupeleissä huonosti.
Anonyymi kirjoitti:
Ei pappeja saa arvostella, siinä käy loppupeleissä huonosti.
Niin todella käy papeille ja heidän seuraajilleen.
Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki.
Aloittakaa minun temppelistäni." Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla.
Tuo merkki on Pyhä Henki, eikä pappien ja ihmisten kaulassa roikkuva Saatanan tappoväline, kuoleman risti.
Tämäkin vielä löytyi Pahuksen piilottamana.
- Anonyymi
Kuka pahus sen oli piilottanut, ettei vaan tämä ...
- Anonyymi
Kukkahattututäti,
tämän puskassa näki .
Käteen otti
ja esille nosti.
Muistellen entistä rakasta,
petturi Paakkosta. - Anonyymi
Ansaitsee tulla nostetuksi.
- Anonyymi
Kiitos Teuvolle.
Paljon kirjoitit.
Paljon vihasit.
Kohta on loppusi tullut. - Anonyymi
onhan siellä muitakin
Päiväkaste
Aamukaste - Anonyymi
Taas on eksyttävät vauhdissa, kaste korvaa Jeesuksen ja Jeesuksen ristin työn.
6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Ellette ota Jeesusta vastaan , ei ole evankeliumin kanssa mitään tekemistä, eikä pelastuksen, kaikki on turhaa elämää ilman Jeesusta.
Katsokaa ikuisuuden näkökulmasta Raamattua, ja katsokaa Isän oikealle puolelle istuvaan Poikaan taivaaseen.Miksi tuijotat vain taivaaseen?
Miksi hän ei ole tullut ottamaan sinua opetuslapsekseen?
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.
Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.
Oletko samanlainen kuin kaikki kristity?
Jeesuksen nimi ja veri kelpaa, mutta hänen Henkensä on Saatanan henki.
Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä.
Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Miksi tuijotat vain taivaaseen?
Miksi hän ei ole tullut ottamaan sinua opetuslapsekseen?
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua.
Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.
Oletko samanlainen kuin kaikki kristity?
Jeesuksen nimi ja veri kelpaa, mutta hänen Henkensä on Saatanan henki.
Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä.
Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!Kerroppa jotain positiivista Rakkauden Hengestä?
Kevät toi kevät toi, kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja
Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.
Selkokielellä: Jotka eivät ole rakastaneet totuutta vaan valheita.- Anonyymi
Eksytys on onnistunut, ei yhtään positiivista säettä, synnit anteeksi, laupias ole Luoja ole mulle suojani.
Saasta mennyt sekaisin ruokien kanssa.
Jeesuksen veri puhdistaa.
Selkokielellä: Jotka eivät ole rakastaneet totuutta vaan valheita. Tämä ei koske sinua, koska elät saatanan pahuuden kentässä, etkä ede huomaa jeesuksen veren voimaa joka vuodatettiin ristillä syntien anteeksi saamiseksi.
Tehe parannus ja käänny Kristuksen puoleen,! Anonyymi kirjoitti:
Eksytys on onnistunut, ei yhtään positiivista säettä, synnit anteeksi, laupias ole Luoja ole mulle suojani.
Saasta mennyt sekaisin ruokien kanssa.
Jeesuksen veri puhdistaa.
Selkokielellä: Jotka eivät ole rakastaneet totuutta vaan valheita. Tämä ei koske sinua, koska elät saatanan pahuuden kentässä, etkä ede huomaa jeesuksen veren voimaa joka vuodatettiin ristillä syntien anteeksi saamiseksi.
Tehe parannus ja käänny Kristuksen puoleen,!Tulet kokemaan veren puhdistuksen lopullisessa sijoituspaikassasi.
Jos armosta pelastuminen olisi Jumalasta, hän olisi voinut sen lahjoittaa ihmisille ilman hänen Rakkaan poikansa tappamista.
Kuten on ilmoitettu:
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Tulet kokemaan veren puhdistuksen lopullisessa sijoituspaikassasi.
Jos armosta pelastuminen olisi Jumalasta, hän olisi voinut sen lahjoittaa ihmisille ilman hänen Rakkaan poikansa tappamista.
Kuten on ilmoitettu:
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Näin se on, tehe sinä samoin! Anonyymi kirjoitti:
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Näin se on, tehe sinä samoin!Kerro sinä, mitä salaat? Minulla ei tmmaikuun 1988 viimeisen yön jälkeen ole mitään salattavaa:
Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:
"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'
Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.
Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:
"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."
Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa.
Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuoleman tuomion:
"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.
Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.
Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."
En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."
Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:
"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."
Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"
Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön:
"Herra Jeesus, armahda!"
Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:
"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."
"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."
JatkuuTeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Kerro sinä, mitä salaat? Minulla ei tmmaikuun 1988 viimeisen yön jälkeen ole mitään salattavaa:

JatkuuTuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."
Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.
Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan.
Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:
"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
- Anonyymi
Jeesus sanoi että niitä vainotaan, nämä todistaa sen oikeaksi, vääristelee raamattua ja Paavalin oppia.
1 Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
1:2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
1:3 hänen Pojastansa - joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
1:4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,
1:5 jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
1:6 joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte:
Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Satanisteilla on oma raamattu ja sen tulkinta. Kaste pistetään Jeesuksen kunnian edelle. Se on taikuutta. He ovat uskollisia saatanalle ja koittavat tumella Pyhää elävää Jumalan sanaa, se on niiden agenda.Tämän Kristus sanoi:
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
"Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.
Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.
Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.
Siksi sinäkään et ole mikään poikkeus.
- Anonyymi
Fariseukset ja kirjanoppineet ja esivalta tappoi viattoman Jeesuksen.
Meidän pelatuksemme on Kristuksen ristillä vuodatettu veri., meidän tähtemme , synti tuli sovitetuksi, Jumala lepytetyksi ja uskovat lunastetuksi, se on yksin Jumalan luomisteko armossa. Meidän on vain otettava kutsu vastaan.
Evankeliumi on Jumalan voima.
Kiitos Herran!Kiitä vaan viattoman veren vuodattajaa, murhaaja, sillä hän on sinun sielusi ystävä ikuisesti.
- Anonyymi
53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
53:8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
53:9 Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
53:10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
53:11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
53:12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Se oli Jumalan teko meidän syntiemme tähden joka ennakolta jo ilmoitettiin tapahtuvaksi.
Jeesus on meidän vanhurskautemme, ei ole muuta vanhurskautta, kuin yksi ainoa.
Kiitos Herran armon.Taas tuli sinulle kova hinku nostaa Kristus ristille ja nauttia hänen kärsimyksistään.
Yksistään tuolla tekstillä olet itse itsesi loppousijoituspaikan varmistanut:
Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
mutta luopuneet uskostaan.
Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!
HÄN puhui teille tämän vertauksen
KAKSI METSÄSTÄJÄÄ
Kun Metsämies saa saaliikseen komean uroshirven, hän irroittaa sen pään sarvineen, ja ripustaa kotinsa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Tappovälineen hän laittaa lukittuun kaappiin.
Ja järjestää ystävilleen peijaiset, tarjoten hirven lihaa ja verta.
Kirkonmies ottaa saaliikseen ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, myös naiset ja lapset, kaiken mitä taloissa on.
Kun hän tappoi Jumalan Pojan, nosti tämän ruumiin tappovälineensä kanssa huoneensa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Ja yhä edelleen järjestää ystävilleen - vaikka Jumalan Pojan tappaminen tapahtui jo 1888 vuotta sitten - Pojan peijaisia - tarjoten heille lihaa ja verta:
"Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, kätkeköön teidän ruumiinne ja sielunne iankaikkiseen elämään.
Menkää Herran rauhaan?"
Eivätkä ihmisparat tiedä, minkä herran rauhaan he ovat matkalla.
- Anonyymi
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.
Jeesus sanoi ristillä: " Isä anne heille anteeksi he eivät tiedä mitä tekevät. "
Komantena päivänänä Jeesus nousi ylös.
24:25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
24:26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
24:27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu
Näin piti tapahtua että kirjoitukset kävisi toteen.
Siin suuri on Herran armo. Hän RAKKAUS agape rakkaus.Somasti Saatana peittelee saatanallisia tekojaan.
Ristillä Jeesus pyysi Isää antamaan anteeksi sotilaille, jotka esimiesten käskystä hänet tappoivat.
Ei suinkaan esivallalle ja papeille, jotka Golgatalta heitettiin Saatanalle. Kostoksi Jumalan Rakkaan Pojan tappamisesta.TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Somasti Saatana peittelee saatanallisia tekojaan.
Ristillä Jeesus pyysi Isää antamaan anteeksi sotilaille, jotka esimiesten käskystä hänet tappoivat.
Ei suinkaan esivallalle ja papeille, jotka Golgatalta heitettiin Saatanalle. Kostoksi Jumalan Rakkaan Pojan tappamisesta.KRISTINUSKO ALKOI, KUN TEMPPELIN VÄLIVERHO REPESI
"Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat."
Se liittyy tähän Jeesukselle annettuun tehtävään:
"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."
Temppelin väliverhon takana oli se paikka, jossa Jumala puhui papeille. Koska Jeesuskaan ei saanut valittua kansaa pois pappien valheista, Jumala hylkäsi lopullisesti papit, ja ihmisten rakentamat jumalanhuoneet, kun Hesekielin ja Malakin ennustukset toteutuivat:
"Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan
Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
"Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet. Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.
"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet."
"Te papit, teitä koskee tämä sana: .
-- Minä teen teidän sukunne kelvottomaksi papin tehtävään. Minä paiskaan uhrieläintenne suolet sontineen teidän silmillenne, viskaan juhlienne jätteet kasvoillenne, ja teidät itsennekin heitetään tuohon samaan tunkioon."
"Huomatkaa nyt: tuon sanan minä olen lähettänyt teille siksi, että liitto, jonka tein Leevin kanssa, pysyisi voimassa, sanoo Herra Sebaot.
Minun liittoni oli tällainen: Elämän, rauhan ja menestyksen minä annoin hänelle, ja hän kunnioitti ja palveli minua, lähestyi minua vavisten.
Luotettava opetus oli hänen sanoissaan, eikä vääryyttä ollut hänen huulillaan. Vakaasti ja vilpittömästi hän vaelsi minun tietäni, ja monet hän palautti takaisin synnistä. Papin suun tulee jakaa tietoa, hänen huuliltaan odotetaan opetusta. Hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
Mutta te olette poikenneet tieltä, teidän opetuksenne on saanut monet lankeamaan. Te olette rikkoneet liittoni, jonka tein Leevin kanssa, sanoo Herra Sebaot.
Niin minäkin teen teidät halveksituiksi ja saatan teidät häpeään kaiken kansan silmissä. Te ette pysyneet minun teilläni, vaan opettaessanne katsoitte, keitä kuulijat olivat."
Tästä alkoi koko maailmassa Jumalan lähettämä raju eksytys. Kun Jumala hylkäsi kelvottomat papit, ja siirsi heidät parempaa palkkaa maksaan Saatanan ammattiliittoon, koska:
"Palkkapaimen ei ole oikea paimen."
Jumala oli armollisempi pappeja kohtaan kuin mitä oli Suomen posti pakettilajittelijoita kohtaan.
Ilmeisesti siksi, koska tiesi heidän hyvin hoitavan ihmiskunnan pitämisen hänen lähettämässä RAJUSSA EKSYTYKSESSÄ.
- - -
Kun Saatana Golgatalla näki Jeesuksen kuolleen, Hän hyppäsi kiireesti Golgatalta Jerusalemin temppelin harjalle ja sieltä alas temppeliin, repi väliverhon, koska hän oli nyt sen uusi omistaja, kirjoitusten mukaan:
"Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala."
Enää ei hänen pappien tarvitse kuunnella Jumalan ÄLKÄÄ-puheita:
Älkää tehkö, Älkää luulko, Älkää hokeko, Älkää ruvetko, Älkää olko, Älkää tuomitko, Älkää pelätkö, Älkää menkö, Älkää varatko jne.
Nyt he saavat toimia omien halujensa mukaan, saadakseen ympärilleen mahdollisimman paljon niitä, joilla on sama halu, koska palkkapaimenen pitää palkallaan elää.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
KRISTINUSKO ALKOI, KUN TEMPPELIN VÄLIVERHO REPESI

Nyt he saavat toimia omien halujensa mukaan, saadakseen ympärilleen mahdollisimman paljon niitä, joilla on sama halu, koska palkkapaimenen pitää palkallaan elää.Mikä on sinun oppisi anna esimerkkiä mikä oikein on? Kun vai hajottaa eikä rakenna. Kuka siis Jeesuksen kanssa rakentaa, on jäsen Kristuksen ruumiissa, ja elää pyhää elämää Hänen kanssaan, Jumalan tahdon mukaa, kuinka Jeesus eli.
Jeesus ansaitsi meille vanhurskauden. kuolemallaan sovitti ja lepytti Jumalan vihan, ja lunasti uskovat.
Mikä siis on sinun oppisi puhtaaseen hyvään ja pyhään elämään? Anonyymi kirjoitti:
Mikä on sinun oppisi anna esimerkkiä mikä oikein on? Kun vai hajottaa eikä rakenna. Kuka siis Jeesuksen kanssa rakentaa, on jäsen Kristuksen ruumiissa, ja elää pyhää elämää Hänen kanssaan, Jumalan tahdon mukaa, kuinka Jeesus eli.
Jeesus ansaitsi meille vanhurskauden. kuolemallaan sovitti ja lepytti Jumalan vihan, ja lunasti uskovat.
Mikä siis on sinun oppisi puhtaaseen hyvään ja pyhään elämään?TIE TAIVAASEEN alkaa ainoastaan tästä:
Jeesus sanoi:
Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan.
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.
He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' M
Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.
MIHIN TEILLÄ ON KIIRE?
Kun ette malta odottaa Jeesuksen ilmestymistä?Näin sanoo Herra Jumala:
Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Kuka teille on kiireen antanut, kun ette ole pystyneet noudattamaan edes tätä Jeesuksen käskyä.
"Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.
"Jumala ei kiirettä tunne, mutta Saatanalla on jatkuva kiire - helvetin tuli takapuolen alla:
"Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."
Sen aika on jokaisen ihmisen kohdalla lyhyt. Koska sen on ehdittävä saada jokainen ihminen omakseen, ennen kuin Jumala ehtii väliin.
Siksi sillä on koko maailma täynnä eriuskoisten jumalanhuoneita , valtava pappien armeija, pyhäkoulut, rippileirit ja virret:"
Joutukaa sielut on on aikamme kallis
Tulkaa kotiin kaikki tulkaa
Vielä Herra kutsuu meitä
Kirkkautta kohti kulje
Kiiruhda kohta jo hetkesi lyö."
Silloin kun nuori saa papin kädet päänsä päälle, hänen siunauksen ja todistuksen: "Sinä olet nyt Jeesuksen oma."Se on siinä.
Ja siksi minäkin saan jatkuvasti elää omassa kodissa vihollisen rinnalla.
"Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa.Ihmiset vaanivat tilaisuutta veritekoihin, metsästävät toinen toistaan verkkoihinsa.He tekevät taitavasti pahaa.
Virkamies vaatii lahjuksia, tuomari tuomitsee maksun mukaan, mahtimies puhuu omaan pussiinsa.
Yhtä köyttä he kaikki vetävät.Paras heistä on kuin orjantappura, oikeamielisin kuin ohdakepensas.
Jerusalem! Koston päivä on tulossa, tähystäjäsi ovat sen ilmoittaneet.
Kaikki on kaaosta ja sekasortoa!
Älä luota naapuriin, älä turvaa parhaaseen ystävään.Varo puhumasta mitään vaimolle, joka lepää sylissäsi.
Poika halveksii isäänsä, tytär nousee äitiään vastaan, miniä anoppiaan vastaan.
Viholliset ovat oman talon väkeä.
Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani. Jumalani kuulee minua!"
Pyhä Henki tuli 11.8.1985 ja nosti minut hetkeksi taivaan kirkkauteen Luterilaisen porton penkistä.
Johdatti 31.8.1988 ahtaan portin kautta Jeesuksen puhdistettavaksi ja Pyhän Hengen omistajaksi.TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
TIE TAIVAASEEN alkaa ainoastaan tästä:

Johdatti 31.8.1988 ahtaan portin kautta Jeesuksen puhdistettavaksi ja Pyhän Hengen omistajaksi.Ja koulutuksen päätteeksi tämä:
Tapahtui 8.11.1988 kello 03.30
Heräsin, kun makuuhuone oli kauttaaltaan kirkkaan valon vallssa, eikä pihavalokaan ollut päällä.Tuon kirkkauden keskeltä kuulin jo tutun äänen puhuvan:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut.
Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään.
Jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Siinä se nyt tuli tehtävä, jota toki osasin jo odottaa. Enkä tätä, totisesti, iloiten vastaanottanut, vaikka olin sitä jo monta kuukautta odottanut, kun profeettojen julmasta kohtalosta tiesin, mikä minuakin saattaa odottaa, joten vastasin:
"Kiitos ei, kyllä minä sinusta ihmisille puhun, kuten olen tähänkin asti puhunut, mutta tällaista tehtävää en itselleni halua."
Ja vastaus tuli: "Sinä lupasit!" Näin olin todella luvannut 3 vuotta ja 3 kuukautta sitten: "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!"
Sen kyllä tajusin, että valokuvaajan ammatti on nyt ohi, joten aloin etsiä jatkajaa, joka löytyikin samasta kylästä. Nuori mies, joka osti minulta studiokamerat ja valaisinlaitteet, ja tammikuun alussa tehtiin kaupat.
Mutta Jumala ei kutsumistaan perunut, eikä muuttanut vaan pisti päälle tällaisen remmin: ei maistunut, ruoka eikä uni, ja korvissani soi lähes yötä päivää:"Sinä lupasit!"
Ja kolmen kuukauden kuluttua, helmikuun lopulla vuonna 1989 olin vuoteen pohjalla niin heikossa kunnossa, että vaimo yritti väkisin toimittaa minut sairaalaan. Ja lopulta oli pakko huutaa Jumalalle, ei vaimolle: "Tässä olen, omapa on valintasi!"
Ja tässä nyt olen edelleen samalla asialla 33 vuoden kuluttu tuosta tapahtumasta. Hankkimassa ihmisten vihalla palkkaa ikuista elämää varten:
"Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset EROTTAVAT TEIDÄT KESKUUDESTAAN ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille."
Näillä aamuilla ei enää tarvitse hyppiä, vaan ottaa ilon irti kävellen, hiihtäen, luistellen, uiden kesällä Saimaassa ja talvella Kuolimon avannossa.
Facebook sivultani voit lukea kaiken elämästäni ja tästä Jumalan lähettämästä Rajusta Eksytyksestä. Se on kaikille julkinen, joten kaveriksi ei tarvitse liittyä.
Aloita helmikuusta 2018.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Ja koulutuksen päätteeksi tämä:

Aloita helmikuusta 2018.Kuinka voi verrata omia töitä Jeesuksen töihin, ei Jeesuksessa ole mitään vertailukohtaa.
Jeesus on valkeus, pimys katoa kun valkeus tulee esiin.
Valkeus näyttää mustan valkoisen jotka on vastakohtia, Jeesuksessa ei ole vastakohtia, Hän on Herra, jolla on kaikki valta taivaan ja maan päällä.
Tietäkää se!
Ajatelkaa taivaallisella näkökulmalla, ja ikuisella iankaikkisesta iankaikkiseen niin teille avataan. Anonyymi kirjoitti:
Kuinka voi verrata omia töitä Jeesuksen töihin, ei Jeesuksessa ole mitään vertailukohtaa.
Jeesus on valkeus, pimys katoa kun valkeus tulee esiin.
Valkeus näyttää mustan valkoisen jotka on vastakohtia, Jeesuksessa ei ole vastakohtia, Hän on Herra, jolla on kaikki valta taivaan ja maan päällä.
Tietäkää se!
Ajatelkaa taivaallisella näkökulmalla, ja ikuisella iankaikkisesta iankaikkiseen niin teille avataan.Johannes sen ilmoitti:
Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
Jeesus sanoi: Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Kaiken muun olen 33 vuoden aikana saanut todeksi elää.
Tämä vielä odottaa toteutumistaan:
DevoitNiin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
"Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä
Noutaja se tulee Teuvollekin.
Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja.
Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
Siskonpoika tulee."- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Johannes sen ilmoitti:

Siskonpoika tulee."<<<<<<Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.>>>>>
Uskotko itsekään, nyt tuli emävalhe, Jeesus ei valehdellut.
Saatana ei muuta tee kuin laskee valheita ja muuta mielettömyyttä, siin ei totuutta ole.
Tuntuuko tutulta? Anonyymi kirjoitti:
<<<<<<Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.>>>>>
Uskotko itsekään, nyt tuli emävalhe, Jeesus ei valehdellut.
Saatana ei muuta tee kuin laskee valheita ja muuta mielettömyyttä, siin ei totuutta ole.
Tuntuuko tutulta?On pakko uskoa, koska sinäkin vihaat.
Sillon kerran kysyin: Mistä ja milloin ihmiset tietätävät, että sinä olet minut lähettänyt?
Pyhä Henki vastasi: Ihmisten vihasta sinä sen jo tiedät.
Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.
Siksi sinäkään et ole mikään poikkeus.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
On pakko uskoa, koska sinäkin vihaat.
Sillon kerran kysyin: Mistä ja milloin ihmiset tietätävät, että sinä olet minut lähettänyt?
Pyhä Henki vastasi: Ihmisten vihasta sinä sen jo tiedät.
Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.
Siksi sinäkään et ole mikään poikkeus.Kaikki on Jumalan kirkkautta vailla.
Paitsi ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on Jumalan kirkkautta vailla.
Paitsi ristiinnaulittu Jeesus Kristus.Taasko Satana nostatti sinulla Jeesuksen ristille.?
- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Taasko Satana nostatti sinulla Jeesuksen ristille.?
Yleensähän se Jeesus parka on ristille nostettuna ennen klo 6:tta aamulla.
Anonyymi kirjoitti:
Yleensähän se Jeesus parka on ristille nostettuna ennen klo 6:tta aamulla.
Siellä hänen ruumistaan on roikotettu tappamisesta lähtien:
HÄN puhui teille tämän vertauksen
KAKSI METSÄSTÄJÄÄ
Kun Metsämies saa saaliikseen komean uroshirven, hän irroittaa sen pään sarvineen, ja ripustaa kotinsa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Tappovälineen hän laittaa lukittuun kaappiin.
Ja järjestää ystävilleen peijaiset, tarjoten hirven lihaa ja verta.
Kirkonmies ottaa saaliikseen ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, myös naiset ja lapset, kaiken mitä taloissa on.
Kun hän tappoi Jumalan Pojan, nosti tämän ruumiin tappovälineensä kanssa huoneensa seinälle, kaikkien ihailtavaksi.
Ja yhä edelleen järjestää ystävilleen - vaikka Jumalan Pojan tappaminen tapahtui jo 1888 vuotta sitten - Pojan peijaisia , tarjoten heille lihaa ja verta:
"Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, kätkeköön teidän ruumiinne ja sielunne iankaikkiseen elämään.
Menkää Herran rauhaan?"
Eivätkä ihmisparat tiedä, minkä herran rauhaan he ovat matkalla.- Anonyymi
TeuvoMarttiSuni kirjoitti:
Johannes sen ilmoitti:
Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
Jeesus sanoi: Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."
Kaiken muun olen 33 vuoden aikana saanut todeksi elää.
Tämä vielä odottaa toteutumistaan:
DevoitNiin kauan jatkan, kun tämä tapahtuu:
"Hirvittävä on tämänkin ihmisen päivä
Noutaja se tulee Teuvollekin.
Porstuassasi kohta kolisee lähdön äänet.
On aika tehdä valmisteluja.
Katkera huutosi ei hyvää lupaa sinulle, vanhus.
Siskonpoika tulee."Ei näy siskonpoikaa, eikä Jumalanpoikaa.
- Anonyymi
Hyvää huomenta täältä Paavolasta! Osittain aurinkoista -3°:tta.
- Anonyymi
Huomenta!
Miksi teidän on helpompi juosta 130 porton perässä kuin uskoa tätä:
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste.Pelastettu kaatopaikalta.
Pyhä Henki nostaa totuutta.
- Anonyymi
"Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli."
Anonyymit kaihtavat valoa.
Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.Tämä oli parkkiruudussa 325
Ylös!
Ylös!
Tämä on Saatanalle ja sen verisissä vaatteissa tallusteleville kuin verinen vaate härälle.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229