YHDYSVALLOISSA vaa’ankieliosavaltio Arizonan ylin vaaliviranomainen kehottaa ex-presidentti Donald Trumpia hyväksymään vaalitappionsa, kertoo CNN ja Guardian.
Trump piti lauantaina ”vaalien pelastamiseen” keskittyneen kampanjatilaisuuden Arizonassa, jossa hän toisteli perättömiä vaalivilppiväitteitään.
– Hyväksy tappiosi muiden aikuisten tavoin ja jatka elämääsi. Mikään meneillään olevista hankkeista ei tule muuttamaan vaalitulosta. Tämä on vain huonon häviäjän käytöstä, Arizonan vaaleista vastaava demokraattiministeri Katie Hobbs kertoi CNN:lle.
Osavaltion republikaanipäättäjät ovat vaatineet väkirikkaimmassa piirikunnassa presidentinvaalien äänien uudelleenlaskua, jonka he valheellisesti uskovat todistavan Trumpin vaalivilppiväitteet todeksi.
Hobbsin mukaan republikaanien antama tuki vaalivilppiväitteille on vaarallista ja päättäjien tulisi keskittyä tärkeämpiin asioihin.
– Arizonassa ollaan väsyneitä näiden salaliittoterroristien päätöksentekoon. Kansa ei tue tätä valheellista uudelleenlaskua ja he ansaitsevat päättäjät, jotka lopettavat nämä puolueelliset leikit ja hoitavat oikeita asioita.
Trumpin vaikutusvalta näkyy yhä republikaanipuolueen toiminnassa, sillä puolue yrittää kongressissa jarruttaa loppiaisen Capitol-rakennuksen mellakoihin liittyviä tutkintoja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Trump on jo poliittinen vainaja, joka yrittää epätoivoisesti tekohengittää itseään uskovaisten tuella.
Rahan keruuta se on.
Raha jonka Donald kerää käytetään sen omiin kuluihin ja varsinkin tuleviin oikeudenkäynteihin.