Kaikkivaltiaasta

kertokaapa viisaat ja filosofiaan perehtyneet seuraavasta viisaita kommentteja.

Raamattu kertoo Kaikkivaltiaan olevan iankaikkisesta iankaikkiseen ja Kaikkivaltiaalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä. Miten on ymmärrettävissä se että älyllinen olento on ollut olemassa ilman alkua? Ja mitä hän teki yksin ollessaan?

No tietysti minähän ihmisenä ymärrän ajan niinkuin sen koen, mutta tieteellinen fakta on se, että aika ei ole absoluuttinen käsite ja tietyissä olosuhteissa se voi pysähtyä.

Eli koko kysymys Kaikkivaltiaan alusta ja iankaikkisuudesta voi olla Kaikkivaltiaan todellisuudessa jopa perusteeton.

Otin tämän aiheen, koska minulla on henk. koh peruste(todisteet) uskoa Jumalan ja muun todellisen henkimaailman olemassaoloon...en ole yrittänyt mitenkään etsiä suhdetta Jumalaan, koska ylpeyteni ja itsekkyyteni ei salli sellaista nöyrtymistä..ainakaan vielä.
5154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>Miten on ymmärrettävissä se että älyllinen olento on ollut olemassa ilman alkua?>tieteellinen fakta on se, että aika ei ole absoluuttinen käsite ja tietyissä olosuhteissa se voi pysähtyä.>Eli koko kysymys Kaikkivaltiaan alusta ja iankaikkisuudesta voi olla Kaikkivaltiaan todellisuudessa jopa perusteeton.

Äänestä
  • ensimmäinen kommenttisi oli erinomainen ja ymmärrystäni lisäävä.

    Ja loppukommmentteihisi sanon, että juuri niin. Tarkoitin nimenomaan tuolla aika jutullani sitä, että koska aika ei todellakaan ole absoluuttinen käsite ja esim. mustissa aukoissa aika pysähtyy, ja satelliiteissa aika kuluu hitaammin sitä, että inhimillisen mielen käsittelyssä Kaikkivaltiaan iankaikkisuus voi olla vaikeasti tajuttavissa, mutta silti perusteltavissa. Mutta ensimmäinen kommenttisi auttaa senkin ymmärtämisessä.

    Äänestä

etsi netistä, täältähän löytyy myös jumalan kotisivut: http://www.netstore.de/~god/
Olen tosin nähnyt huomattavasti tyylikkäämpiäkin sivustoja.

Vastauksia kyselyihisi löytynee tuolta, kin.:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vastauks.htm

Miksi asiat, joita ei itse ymmärretä, laitetaan usein jonkun jumalan piikkiin? Haloo minä?!

Jumala?:

Jättänyt viimeisen viestin luoduilleen kymmenen metriä korkein tulikirjaimin Quentulus Quazgar -vuorten huipulle Sevorbeupstryn maassa, planeetta Preliumtarnissa, joka on Zarssin kolmas planeetta Linnunradan sektorissa QQ7 J Gamma.
'So where are you headed next?', Don`t panic!

Äänestä
  • minun määritelmäni mukaan kaikkivaltias on kaikkivaltias suhteessa kaikkeen ilmentyneeseen elämään. Hyvin yksinkertaista ks. myös Tellun aloittama keskustelu samasta asiasta. Muuten mielenkiintoinen artikkeli, mutta lyhyestä virsi kaunis, ainakin joskus :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vierailija kirjoitti:

kertokaapa viisaat ja filosofiaan perehtyneet seuraavasta viisaita kommentteja.

Raamattu kertoo Kaikkivaltiaan olevan iankaikkisesta iankaikkiseen ja Kaikkivaltiaalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä. Miten on ymmärrettävissä se että älyllinen olento on ollut olemassa ilman alkua? Ja mitä hän teki yksin ollessaan?

No tietysti minähän ihmisenä ymärrän ajan niinkuin sen koen, mutta tieteellinen fakta on se, että aika ei ole absoluuttinen käsite ja tietyissä olosuhteissa se voi pysähtyä.

Eli koko kysymys Kaikkivaltiaan alusta ja iankaikkisuudesta voi olla Kaikkivaltiaan todellisuudessa jopa perusteeton.

Otin tämän aiheen, koska minulla on henk. koh peruste(todisteet) uskoa Jumalan ja muun todellisen henkimaailman olemassaoloon...en ole yrittänyt mitenkään etsiä suhdetta Jumalaan, koska ylpeyteni ja itsekkyyteni ei salli sellaista nöyrtymistä..ainakaan vielä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu