Voisiko johtua koronarokotteesta?

Anonyymi

En mitenkään halua mollata rokotuksia mutta on alkanut epäilyttää uudet oireilut.
Ensinnäkin, jos oireet johtuvat rokotuksesta (AZ 1.maaliskuu 2. kesäkuu), menevätkö ne ohi vai jäävätkö pysyviksi? En löytänyt sitä tietoa sivuilta.

- On outo yskä, kurkkua kutittaa ja nieluun nousee limaa paljon. Kun niistää pari nenäliinallista ja kakistelee aikansa, menee ohi, jonka jälkeen kurkku ja nielu on aivan kunnossa. Tämä toistuu 2-4 kertaa päivässä.
- Aamuyöstä lievä päänsärky, menee ohi joko itsestään tai viimeistään aamukahvin juotua. Olen juonut kahvia klo 21 illalla, ettei kofeiinille tule pitkää taukoa, ei ole vaikutusta..

Alueellani netin mukaan mikään allergisuutta aiheuttava kasvi ei kuki tähän aikaan, enkä tietääkseni ole allerginen millekään.
Älkääkä vastatko että mene lääkäriin. Ennenkuin menen, haluan mahdollisimman paljon selvittää asiaa itse. Olen pitänyt kirjaa missä tilanteissa oireet tulevat. Päänsärky tulee lähes aina aamuyöllä, mutta kurkku-oire milloin tahansa ulkona tai sisällä. Siihen en ole selvyyttä löytänyt.
On useita tauteja, joiden oireina vaivani ovat, ei lääkäri kylmiltään pysty mitenkään diagnosoimaan.
Onko teillä rokotuksen jälkeen jäänyt mikään oire jatkumaan? Tietenkin voi olla että vaivojen aiheuttaja on ihan joku muu kuin rokote mutta lähden nyt aluksi siitä.

44

1681

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi jestas! Mitä väliä?

    • Anonyymi

      Ei oireita rokotuksista.

      Mutta noi sun oireet ihan tuttuja itelle. Mun kohdalla syy täysinkin varmasti on tupakointi. Keuhkot pitää välillä rykiä auki, etenkin aamuisin se kestää hetken, että saapi kaiken liman pois. Päänsärkyä harvemmin, mutta jos ilman tupakkaa kovin pitkään, alkaa päätäkin särkeä snadisti.

      Niettä lopeta tupakointi.

      Niin, suoli24.stähän kaikki parhaa lääketieteelliset neuvot saa, ite kysyit :D

      =DW=

      • Anonyymi

        Kiitos kommentistasi.
        En tupakoi.
        Päänsärkyoire alkoi ensimmäisen rokotuksen, eli maaliskuun jälkeen. Kurkkukutitus josta johtuva pakkoyskä ja voimakas limaneritys toisen rokotuksen eli kesäkuun jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkoa. Olen saanut erittäin hyviä apuja näiltä palstoilta atk-asioissa, puutarha- ja maalaus-asioissa, autoon liittyvissä ja terveydenhoitoa koskevissa asioissa.
        Tästä rokotuksesta uskon saavani parhaat kokemukset saman ikäisiltä ja varsinkin heiltä jotka ovat saaneet AZtaa, toki muitakin. Saas nähdä...

        Liikkuuhan sitä tietoa.

        Kyllä itekkin kysellyt tietoa nettipalstoilta useinkin. Just esim. tietotekniikasta, tosin täysin eri portaaleista, kuin tämä. Ja silloinkin ollut varuillani, googlaillut ja tutkaillut eri foorumeilta ja meioista saatavia tietoja. Pitääpi olla mediakriittinen, netissä liikkuu hitosti disinformaatiota. Osa ehkä johtuu tietämättömyydestä, mutta erittäin paljon on tahallista trollaamista, syystä, tai toisesta.

        Lääketieteellisissä asioissa luottaisin ainoastaan erikoisfoorumeihin, joissa mukana lekureita jne alan ammattilaisia. Suoli24 on huuhaa-portaali, täällä lähinnä läpän heittäjiä ja rutkasti just noita trolleja. Lukases muuten koronaan liittyen tämä artikkeli:

        https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/157ff07e-f60f-44f4-a380-d204872d1aab?ref=ampparit:642a

        Joop, mediakriittisyyttä pitää olla ja lähteistä tarkka, siks en suosittele terveysasioissa liiemmin laittamaan painoarvoa tämän portaalin sisältämälle informaatiolle.

        =DW=

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentistasi.
        En tupakoi.
        Päänsärkyoire alkoi ensimmäisen rokotuksen, eli maaliskuun jälkeen. Kurkkukutitus josta johtuva pakkoyskä ja voimakas limaneritys toisen rokotuksen eli kesäkuun jälkeen.

        syötkö verenpainelääkettä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        syötkö verenpainelääkettä?

        En syö mitään lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Eli mene lääkäriin.Niin luulotautisi häviää

    • Anonyymi

      Tovi vaikea päätellä mistä oireet johtuvat. Olisivatko ne tulleet vaikkei sinua olisi rokotettukaan ?

      Nenäni on usein tukkoinen ja silloin minulla on aina päänsärkyä,
      saatan herätä päänsärkyyn aamuöisin.
      Jos limaa kertyy nenä-, nielu- tai poskionteloihin,
      se kai voi aiheuttaa vähän "painetta", mikä voi aiheuttaa pääkipua, olen omalla kohdallani päätellyt....koska kun nousen ylös, niistelen ja juon kahvin
      päänsärky häviää.

      En kyllä aina tiedä, mistä kaikki lima tulee. Eri rööreistäkin ehkä.
      Limaa on monta vuotta tullut lähes päivittäin nielustakin ylös. Tuleeko se hengitysteistä vai ruokatorvesta eli mahalaukusta, en tiedä.

      Rokotteiden oireista ei ole olemassa yhtä ja varmaa tietoa.
      Ymmärtääkseni jälkioireet ovat jokaisella erilaisia, yksilöllisiä,
      että toivon, että oireesi menevät ohi,
      koska jos oireet johtuvat rokotuksesta,
      tuskin kukaan pystyy vastaamaan kauanko ne kestävät.

      Kuivuukohan lima kurkkuun yöllä ja alkaa aamusta kutittaa, kun se alkaa irrota ?

      Jossain vaiheessa olisi ehkä syytä käydä lääkärillä poissulkemassa,
      ettei ole joku muu syy.

      Kaikilla ei kahvi vaikuta sydämeen eikä uneen, mutta lääkärit neuvovat, että jos sydämen puolesta haluaa rauhallisen yöunen,
      niin iltapäiväkahvi pitäisi juoda noin klo 14-15 mennessä.

      • Anonyymi

        Erittäin hyvä ettei johtuisi rokotuksesta. Vanhuuden kremppoja siis tulossa.
        Tuo toinen kappaleesi tuntuu tutulta. Ei tosin ole nenä tukossa. Kurkkua kutittaa ja vasta teko-yskiessä erittyy limaa, eli jossain se lima odottaa. Tuo painejuttu tuntuu ymmärrettävältä. lmeisesti vasta harmi alkamassa.
        Ystävä ehdotti että hänellä päänsärky tulee kofeiinipuutteesta. Siksi kokeilin juoda myöhempään iltakahvin. Ei ollut. Sydän on terve.

    • Anonyymi

      Entä jos oireet eivät olekkaan rokotteesta niin mitä voisit syyttää tai epäillä seuraavaksi ? Olisiko salaliitto eläkkeen maksajalla ???

      • Anonyymi

        Ano 13:00
        Aloittaja on tehnyt asiallisen aloituksen ja kysyy:
        "Onko teillä rokotuksen jälkeen jäänyt mikään oire jatkumaan? Tietenkin voi olla että vaivojen aiheuttaja on ihan joku muu kuin rokote mutta lähden nyt aluksi siitä."

        Miten sinun on niin vaikea suhtautua siihen asiallisesti ?

        nm. Kolmas pyörä

        Kiitos paljon myötäelämisestä. On pettymys lukea asiattomia vastauksia mieltä vaivaavaan kysymykseen.

    • Anonyymi

      Kausi-influenssaa ja koronaa ei kai voi oikein verrata ?
      Suht'terve ihminen sairastaa kausi-influenssan ja parantuu, mutta sekin on riski huonokuntoiselle iäkkäälle. Varsinkin sen jälkitaudit, keuhkokuume ym.

      Koronassa on eri asia. Sen vakavan muodon voi saada minä ikäinen vain ja siinä on kuolemanriski. Noin yli 70-vuotiaille ja riskiryhmille tietysti aina vakava uhka.

      • Niin nythän sitä kausi-influenssaa ei sairastettu ollenkaan.
        Miksiköhän?

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Niin nythän sitä kausi-influenssaa ei sairastettu ollenkaan.
        Miksiköhän?

        Minulla on myös ollut kuivaa yskää.

        Olen ottamassa selvää mistä se voisi johtua.
        Lääkärillä käydessäni kerroin siitä.
        Ei osannut sanoa mitä voisi olla.

        Kertokaa jos saatte tietoonne jotain!
        Voisko olla liian kuiva ilma?

      • 2lesken kirjoitti:

        Niin nythän sitä kausi-influenssaa ei sairastettu ollenkaan.
        Miksiköhän?

        Kuuluu sitäkin vähin olleen.
        Monet menneet testattaviksi, kun uskoivat koronan iskeneen, mutta se onkin todettu vain influenssaksi.
        Siksikin sitä on ehkä ollut vähemmän nyt, kun rokotettiinhan siihenkin ja harvoin sitä enää kesällä on muutenkaan. Talvellahan se riehuu.
        Nyt on ihmiset enemmän myös pitäneet niitä etäisyyksiä, maskeja, hoitaneet käsihygieeniaansa ...

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Niin nythän sitä kausi-influenssaa ei sairastettu ollenkaan.
        Miksiköhän?

        siksi kun ihmiset pitävät keskenään etäisyyttä, pesevät käsiään, käyttävät maskeja eivätkä osallistu joukkokoontumisiin, ei se ole pelkästään korona jonka leviämistä kyseiset toimet hillitsevät

      • Anonyymi kirjoitti:

        siksi kun ihmiset pitävät keskenään etäisyyttä, pesevät käsiään, käyttävät maskeja eivätkä osallistu joukkokoontumisiin, ei se ole pelkästään korona jonka leviämistä kyseiset toimet hillitsevät

        Kuka oikeasti tietää mitä ne rokotteet sisältävät.
        Lääkäritkö tietävät?
        Epäilen vahvasti.
        He eivät tiedä, mitä seurauksia niistä on. Mistä he sen tietäisivät.
        Yhtä pihalla kun kansalaisetkin.
        Määräävät vain antibiootteja tai Burana 600.
        Lääketehtailijat kait jotain tietää.
        Kansalaisille syötetään nimilistaa että valitse siitä.
        Täysin hakuammuntaa.
        Eräskin pappa sanoi rokottajalle, että laitahan sitä Fazeria, kun nimi on niin mukava.
        Ainahan meitä on rokotettu, mutta olen ymmärtänyt, että tutkimukset ovat kestäneet.
        Nyt tuli pikarokotus.
        Sitäpaitsi kun minut vuonna 1954 rokotettiin vastasyntyneenä, minulta ei kysytty mitään.
        Nyt kysytään ja minä kieltäydyn ottamasta rokotetta.
        Viimeksi olen ottanut sokeripalan, vuonna jotain.
        Mihin se oli, sitä en edes muista.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Niin nythän sitä kausi-influenssaa ei sairastettu ollenkaan.
        Miksiköhän?

        Kausi-influenssaa on tietenkin ollut vähän ihmisten eristäytyneisyyden takia, kun ihmiset ovat välttäneet ihmisjoukkoja, etteivät saisi koronatartuntaa, niin ei tartu muutkaan virukset ja iäkkäämmät ovat olleet karanteenissakin. Maskit estävät myös tartuntojen leviämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on myös ollut kuivaa yskää.

        Olen ottamassa selvää mistä se voisi johtua.
        Lääkärillä käydessäni kerroin siitä.
        Ei osannut sanoa mitä voisi olla.

        Kertokaa jos saatte tietoonne jotain!
        Voisko olla liian kuiva ilma?

        Helteellä kurkkua kuivaa.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Kuka oikeasti tietää mitä ne rokotteet sisältävät.
        Lääkäritkö tietävät?
        Epäilen vahvasti.
        He eivät tiedä, mitä seurauksia niistä on. Mistä he sen tietäisivät.
        Yhtä pihalla kun kansalaisetkin.
        Määräävät vain antibiootteja tai Burana 600.
        Lääketehtailijat kait jotain tietää.
        Kansalaisille syötetään nimilistaa että valitse siitä.
        Täysin hakuammuntaa.
        Eräskin pappa sanoi rokottajalle, että laitahan sitä Fazeria, kun nimi on niin mukava.
        Ainahan meitä on rokotettu, mutta olen ymmärtänyt, että tutkimukset ovat kestäneet.
        Nyt tuli pikarokotus.
        Sitäpaitsi kun minut vuonna 1954 rokotettiin vastasyntyneenä, minulta ei kysytty mitään.
        Nyt kysytään ja minä kieltäydyn ottamasta rokotetta.
        Viimeksi olen ottanut sokeripalan, vuonna jotain.
        Mihin se oli, sitä en edes muista.

        Tottakai tutkijat/lääkärit tietävät, mitä rokotteet sisältävät ja niitä voi kuka hyvänsä tutkija/lääkäri analysoida missä maassa vain, ovatko ne sitä mitä niiden sanotaan olevan.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Kuka oikeasti tietää mitä ne rokotteet sisältävät.
        Lääkäritkö tietävät?
        Epäilen vahvasti.
        He eivät tiedä, mitä seurauksia niistä on. Mistä he sen tietäisivät.
        Yhtä pihalla kun kansalaisetkin.
        Määräävät vain antibiootteja tai Burana 600.
        Lääketehtailijat kait jotain tietää.
        Kansalaisille syötetään nimilistaa että valitse siitä.
        Täysin hakuammuntaa.
        Eräskin pappa sanoi rokottajalle, että laitahan sitä Fazeria, kun nimi on niin mukava.
        Ainahan meitä on rokotettu, mutta olen ymmärtänyt, että tutkimukset ovat kestäneet.
        Nyt tuli pikarokotus.
        Sitäpaitsi kun minut vuonna 1954 rokotettiin vastasyntyneenä, minulta ei kysytty mitään.
        Nyt kysytään ja minä kieltäydyn ottamasta rokotetta.
        Viimeksi olen ottanut sokeripalan, vuonna jotain.
        Mihin se oli, sitä en edes muista.

        Ihan oikea päätös olla ottamatta tuota rokotteeksi mainostettua kokeellista DNA-terapiaa.

        Pitkäaikaisvaikutuksista ei kukaa voi tietää. Ne selviävät vasta pitkän ajan kuluttua.

      • 2lesken kirjoitti:

        Kuka oikeasti tietää mitä ne rokotteet sisältävät.
        Lääkäritkö tietävät?
        Epäilen vahvasti.
        He eivät tiedä, mitä seurauksia niistä on. Mistä he sen tietäisivät.
        Yhtä pihalla kun kansalaisetkin.
        Määräävät vain antibiootteja tai Burana 600.
        Lääketehtailijat kait jotain tietää.
        Kansalaisille syötetään nimilistaa että valitse siitä.
        Täysin hakuammuntaa.
        Eräskin pappa sanoi rokottajalle, että laitahan sitä Fazeria, kun nimi on niin mukava.
        Ainahan meitä on rokotettu, mutta olen ymmärtänyt, että tutkimukset ovat kestäneet.
        Nyt tuli pikarokotus.
        Sitäpaitsi kun minut vuonna 1954 rokotettiin vastasyntyneenä, minulta ei kysytty mitään.
        Nyt kysytään ja minä kieltäydyn ottamasta rokotetta.
        Viimeksi olen ottanut sokeripalan, vuonna jotain.
        Mihin se oli, sitä en edes muista.

        Tässäpä sinulle AstraZeneca herkkua.
        Maistuisiko ihmisalkion munuaisten DNA:n muuntogeenit ja simpanssin adenovirus, vähän myös alkoholia, ole hyvä:

        ""Yksi annos (0,5 ml) sisältää:
        simpanssin adenovirusta, joka koodaa SARS-CoV-2-viruksen piikkiglykoproteiinia (ChAdOx1-S),
        vähintään 2,5 × 108
        infektoivaa yksikköä (Inf.U)
        *Tuotettu muuntogeenisissä ihmisalkion munuaisten 293-soluissa (HEK293) yhdistelmä-DNAtekniikalla.
        Tämä valmiste sisältää muuntogeenisiä organismeja (GMO).
        Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan
        Yksi annos (0,5 ml) sisältää noin 2 mg etanolia.""

      • Tellukka kirjoitti:

        Abortoidun ihmisalkion ...

    • Anonyymi

      Omapa on jokaisen asia ottaako rokotuksen - tässä vaiheessa - kun enemmistö
      kansaa on suojautunut, saanut/ottanut rokotuksen.
      Delta-pandemia ja mitkä ne seuraavat ovatkaan,
      mitkä ovat tulossa ovatkin vain enimmäkseen rokottamattomien koronakriisejä.

      • Et kai ole niin sinisilmäinen hölmö, että uskot/luulet noin.

        Nämä nykyiset rokotteet tehoavat huonommin jo deltaan kuin siihen alkuperäiseen virukseen. Vielä huonommin epsiloniin (kalifornislaiseen), joka on Euroopassa lisääntymässä, löytänyt tiensä Ruotsiinkin, ehkäpä kohta Suomeen, ellei ole jo.

        Toisaalta, niin rokotuksesi muutenkin kyseenalainen teho kestää viimeisten tutkimusten mukaan vain noin puoli vuotta ja sitten olet taas samalla lähtöviivalla kuin rokottamattomat.

    • Anonyymi

      Kaikista surkeimpia ja vaikeimpia asiakkaita lääkärille on ne jotka ovat itse puoskaroineet ja selailleet netitä itselleen sopivat oireet ja diagnoosit. Luulosairaus siitä nousee vähintään kun nettiä pyörittää.
      Eli lääkäriin siitä arvuuttelemasta, ei varmasti ole rokotteista johtuvaa.

    • Anonyymi

      En ole ottanut koronarokotetta, enkä ole oireillut.

      • En ole ottanut influenssarokotettakaan moneen kymmeneen vuoteen, enkä ole sairastunutkaan. Jos joskus siihen sairastun tai kuolenkin, niin se on luonnon kulkua vain, se. Tavallaan luonnollinen kuolema.

    • Anonyymi

      Mulla on pujo kutitellut kurkkua ja aiheuttanut niiskuttelua.

      • Anonyymi

        Sitä epäilin ensin. Mutta alueellani ei tällä hetkellä pujo kuki.
        Ei ole vielä koskaan todettu että olisin millekään aineelle allerginen, eikä tätä ennen ole ollut oireitakaan.

    • Anonyymi

      Aloittaja, mene lääkäriin.

    • Anonyymi

      Sivuvaikutukset ovat normaaleja ilmiöitä. Itselläkin kolmantena päivänä rokotuksesta tuli kurkkuun jotain räkälumppia ja muutenkin oli monta päivää aika vetämätön olo.
      Nyt olen kuitenkin valmis kohtaamaan oikean koronan ja voi jopa selviytyä voittajana siitä. Menen innolla syksyllä toiselle piikille. Valtavasti on salaliitto teorioiden rokotusvastaista propagandaa tarjolla, varokaa huuhaatohtoreita. Ei koronaan auta hopeavesi tai vitapro, rokotus se olla pitää!

    • Anonyymi

      Rokottamattomien vakinimmareiden mahdolliset koronatartunnat huomataan kun eivät enää kirjoittele, eivät ehkä enää koskaan.

      • Osaa se kuolema korjata rokotetun anonyyminkin.
        Sitä ei vain niin huomata, kun sijaisia on teillä roppakaupalla.

    • Anonyymi

      No minulla on ollut allergiaoieita muutaman päivän. Silmät kutisevat ja rähmivät, ja aivastuttaa. Jotain siitepölyä tai kuivunutta ainespölyä ilmassa ilmeisesti on. Toinen rokoteannos vasta tulossa viikon päästä, niin että siitä ei ole kyse. Olisko pujo aktiivinen. En tiedä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      460
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe