Ampuma-aserikollisuus huippuluokkaa Ruotsissa!

Suomenkin medioissa myönnetään ainakin kauttarantain, että ongelma on maahanmuuttajaongelma. Syyksi kerrotaan aina se ”integraation puute”. Eli Ruotsi ei ole osannut integroida = kotouttaa kehitysmaista. Uusruotsalaiset(muslimit) ovat toisin sanoen eriytyneet, mutta miksi?

Jos ihmiset asuvat samalla alueella omien maahanmuuttajaryhmiensä parissa, niin mistä he ovat eriytyneet. No tietenkin Ruotsista, sillä he haluavat mieluummin elää omista kehitysmaista tulleiden kulttuurinormiensa mukaan kuin ruotsalaisen yhteiskunnan kulttuurinormien.

Heillä olisi mahdollisuus elää kuten ruotsalaisessa yhteiskunnassa eletään. He ovat saaneet ilmaista koulutusta, ilmaista sairaanhoitoa, voivat käydä ilmaista ruotsin kielen kurssia ja vaikka mitä. Heidän tarvitsisi vain päättää, että eletään kuten ruotsalaiset, mutta he eivät halua tehdä sitä.

Heistä voisi tulla vaikka mitä, mutta he kantavat sitä kehitysmaista tullutta kulttuuria mukanaan, josta seuraa vain itkua ja hammasten kiristystä.
559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja svenskejä muuttaa jatkuvasti pois maastaan.

Äänestä

'Heistä voisi tulla vaikka mitä, mutta he kantavat sitä kehitysmaista tullutta...'

Ei voisi. Muutenhan heidän lähtömaansa olisi sivistykseltään ja turvallisuudeltaan kuin Ruotsi ennen vanhaan. Näiden rotumuukalaisten keskimääräinen matala äo estää heidän menestymisensä, paitsi lisääntymisessä ja rikollisuudessa.

Äänestä
  • Noin se on varsinkin muslimien keskuudessa.

    Äänestä

Somalithan siellä on viime aikoina ammuskellu toisiaan.

Äänestä

Ruotsille on vaan väliä veronmaksajien rahoilla elävillä kuninkaallisilla kun samaan aikaan ihmisiä ammutaan kadulla!! Sairas yhteiskunta täytyy ruotsin olla,todella sairas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomenkin medioissa myönnetään ainakin kauttarantain, että ongelma on maahanmuuttajaongelma. Syyksi kerrotaan aina se ”integraation puute”. Eli Ruotsi ei ole osannut integroida = kotouttaa kehitysmaista. Uusruotsalaiset(muslimit) ovat toisin sanoen eriytyneet, mutta miksi?

Jos ihmiset asuvat samalla alueella omien maahanmuuttajaryhmiensä parissa, niin mistä he ovat eriytyneet. No tietenkin Ruotsista, sillä he haluavat mieluummin elää omista kehitysmaista tulleiden kulttuurinormiensa mukaan kuin ruotsalaisen yhteiskunnan kulttuurinormien.

Heillä olisi mahdollisuus elää kuten ruotsalaisessa yhteiskunnassa eletään. He ovat saaneet ilmaista koulutusta, ilmaista sairaanhoitoa, voivat käydä ilmaista ruotsin kielen kurssia ja vaikka mitä. Heidän tarvitsisi vain päättää, että eletään kuten ruotsalaiset, mutta he eivät halua tehdä sitä.

Heistä voisi tulla vaikka mitä, mutta he kantavat sitä kehitysmaista tullutta kulttuuria mukanaan, josta seuraa vain itkua ja hammasten kiristystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu