laitatko jotain viestiä, vaikka taidatkin ehkä olla hengessä mukana edelleen?
Minne katosi Terhi I.
wilma
282284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
.........
en usko, että Suomi24 olisi sensuroinnut hänet heti suoraan pois.
Ehkei jaksa enää tätä puintia?
Terhi hoi, laita viestiä, että olet kunnossa ja julkaisukelpoinen... Ja voimissas..!!!
:)
Keep on!!
ja kertoo terveisiä. Joissakin paikoissa on parempi keskustella vain asioista asioina. Noissa paikoissa asialliseen keskusteluun ei pystytä, vaan aletaan mieluumminkin henkilökohtaisuuksiin menevä nälvintä kipeiden ja arkojen asioiden vierestä, joka toki helpompaa. Niissä paikoissa ei kenenkään kannata kirjoittaa nimellään, ei edes Sinun Wilma, ennen kuin tuo raukkamainen tyyli muuttuu. Sielu kaipaa välillä lepoakin, eikä se jatkuvaa mutapainia uupumatta kestä.
Hyvä neuvo onkin pistää koneet välillä kiinni, ja ottaa vaikka kirja esiin... ;D
Etsivä kyllä löytää, tietää jokainen vähänkään elämässään etsinyt, ja että aurinko paistaa usein myös sinne risukasaankin.
Pärjää hyvin; ja voimia itsekullekin säätyyn ja mielipiteeseen katsomatta.
voimia ja jaksamista... :)
aika ilman häntä.
aika ihanaa ilman kaltaistasikaan pilaamassa ilmapiiriä täällä
sinullekin.
Joanin salaisuus ja muita raskaita aatoksiani
Oletteko koskaan katsoneet sunnuntaisin Neloselta ohjelmaa Joanin salaisuus? Tunnusmusiikkina siinä on Joan Osbournen kaunis melodia laulusta One of Us. Tv-sarja kertoo tarinaansa Girardin perheestä, jossa isä on poliisimestari, äiti on töissä koululla, ja perheen kolmesta lapsesta yksi on tyttö, Joan. Joan on nuori nainen, jolla on siitä erikoinen kohtalo, että Jumala ilmestyy hänelle milloin missäkin hahmossa ja pyytää Joania paneutumaan milloin mihinkin, josta seuraa sitten kaiken maailman kommervenkkejä.
Viime sunnuntain jakso 17/4 oli mielestäni erityisen puhutteleva. Jumala ilmestyi Joanille miehen hahmossa, joka talutti hihnoissaan valtavaa määrää koiria ja pyysi Joania ottamaan pianonsoiton tunteja. Joan oli vastahakoinen, koska ei ollut ollut erityisen hyvä pianonsoitossa ja osasi hädin tuskin vain jonkun Hämä-hämähäkki-kappaleen. Tämän tiesi rappioitunut pianonsoitonopettajakin, joka naukkaili mieluummin toteja kuin olisi opettanut Joania soittamaan tai olisi itsekään soittanut. Lisäksi opettaja oli Joanille tyly ja Joanin täytyi maksaa tunnit työllään pianonsoitonopettajan kotona.
Etsiessään vanhaa pianonsoiton vihkoaan kotoaan vanhojen papereiden joukosta Joan törmäsi vanhaan kirjeeseen, jossa kerrottiin jostain Richardista, josta Joanin äiti ja isä tyystin vaikenivat. Veljensä avulla Richard onnistuttiin jäljittämään ja tämä paljastui isän velipuoleksi, josta ei perheessä oltu koskaan mitään puhuttu.
Ilmoitettuaan löytönsä ruokapöydässä kaikkien kuullen Joan sai huomata törmänneensä kiusalliseen asiaan, jonka isäkin halusi vaieta.
Lisäksi pianonsoiton opettajan luona Joan sai tehtäväkseen hävittää tämän kaikki vanhat äänilevyt, joiden joukosta Joan yllättäen löysi myös opettajansa oman äänityksen. Kuunneltuaan ystävänsä kanssa opettajan soittoa Joan ihastui siihen ja palautti äänilevyn takaisin opettajalleen. Mutta kas, taas Joan sai tuntea astuneensa toisten varpaille ja opettaja hääti hänet kylmästi vain luotaan pois.
Seistessään surullisena ulkona jo oven takana Joanin korviin alkoikin yhtäkkiä kantautua tuo kaunis soitto. Traumoja Joanin ympärillä kuitenkin riitti, eikä tilannetta auttanut paljon sekään, että Joan raahasi kotiinsa isänsä velipuolen näytille. Joanin isä ei ollutkaan kypsä tapaamaan veljeään vielä, sillä oli edelleen katkera siitä, että tämän isä oli mennyt uusiin naimisiin ja "korvannut" lapsensa uusilla lapsilla, kuten Joanin isä asian oli ilmaissut.
Katkerana Joan istuikin pihalla kotinsa edessä rappusilla, kun Jumala jälleen tulla talutteli koiravaljakkoaan ja vaihtoi Joanin kanssa pari sanaa. Joan sanoi itkien Jumalalle epäonnistuneensa tehtävässään, johon Jumala vastasi, että kuinka niin muka olisi epäonnistunut. Vain pari nuottia vielä puuttuisi, Jumala sanoi, mutta niidenkin aika vielä tulisi, antoi Jumala ymmärtää.
* * *
Pidän tuosta tv-sarjasta, sillä mielestäni se on aika lohdullinen ja jotensakin samalla myös niin arkipäiväinen. Tilanteet, joissa me oikeat ihmiset fiktiivisten ihmisten lailla toimimme, eivät aina niin hirveästi eroa toisistaan. Pyrkiessään hyvään samalla lailla moni meistä aiheuttaakin tahtomattaan kaaosta vain ympärilleen, joka ei ollut lainkaan se alkuperäinen tarkoitus.
Samalla lailla kuin Joan, minäkin tunnen törmänneeni asioihin. Löytäessään sitten jotain kaikki onkin kääntynyt ylösalaisin ja on päätynyt aivan muuhun, mitä alussa ajatteli. Pienestä kerästä lähtee pyörimään isompi monia tonneja painava rulla, jonka alle sitten itsekin on litistyä.
Kuinka viatonta tämäkin alussa oli: mielessäni oli lahjan antaminen. Olin nähnyt jossain Valittujen Palojen mainoksen, jossa lehden tilauksen mukana saisi mukavan kylkiäisen, kauniin kellosetin, johon kuului nahkarannekkeiset miesten ja naisten kellot. Tuo kellosetti oli niin kaunis, että ihan vain sen takia halusin tilauksen tehdä. Ajattelin antaa setin lahjaksi, mutta kenelle? Se olisi upea jollain pariskunnalla, molemmilla käsissään yhtä aikaa. Koska lapseni isä ei nahkarannekkeista kelloa kuitenkaan käyttäisi, ajattelin muita. Entäpä siis oma äitini ja isäni? Se olisi ollut hieno heillekin, vaan isää ei enää ollut hänen tiputtuaan viime keväänä katolta, eikä kello tikittäisi hänelle enää aikaa. Mutta aikaa oli vielä jäljellä lapseni isän vanhemmilla, joille setin sitten lahjaksi annoin.
Minulle itselleni jäi se lehti, josta jotain juttuja harvakseltaan lueskelinkin. Kunnes ilmestyi sitten se maaliskuun lehti, jossa kerrottiin tarina perheestä ja heidän vastoinkäymisestään lapsensa opetuksen kanssa, jolloin hätiin saatiin mielenkiintoiselta kuulostava stimulantti. Sen minä onneton sitten menin syöttämään Googleen kaikkine niine raskaine seurauksineen, mitä siitä sitten tuli.
* * *
Siitä kaikestahan olenkin jo kertonut. Erityisen raskaana koin kuitenkin keskustelun Suomi24-palstalla, johon uuvuin täysin. Sunnuntaina pääsiäispäivänä 27/3 kirjoitin aloittamaani ketjuun "Amfetamiinia lapsille jo vuonna 1937" klo 18.45 seuraavan viestin: "Hartain toivomukseni / Pyydän, ettette jauha enää mua täällä lihamyllyssänne, sillä luulen, etten kestä sitä enää. Tämä on vienyt voimiani enemmän kuin arvaattekaan." Ja vieläpä kirjoitin tuon viestini luettuani juuri sitä ennen minua puolustavan kirjoituksen. Otteeni herpaantui kuitenkin ymmärrettyäni olevani täydellisellä sotatantereella riepoteltavana ja että minua heiteltiin kuin märkää rättiä puolelta toiselle, jota en yhtäkkiä kestänytkään enää.
Viestini jälkeen työnnyin peittojen alle sänkyyn ja itkin tuskaani suoraa huutoa monta tuntia niin, että silmäni olivat lopulta aivan turvonneet ja olin muutenkin ihan turtana kaikesta. En ollut lainkaan ymmärtänyt, mihin lukemani ja kirjoittamani johtaisivat enkä ollut itsekään heikkona lainkaan kypsä päivästä toiseen jatkuvana maalitauluna olemiseen toisten ikäville tunteille ja ahdistukselle, jota esilleottamani oli väistämättä herättänyt.
Mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi, ja järjettömästi tunsin syyllisyyttä myös siitä, että olin lukenut asioista, jotka olivat olemassa, ja että olin niistä kirjoittanutkin. Ymmärsin kuitenkin, ettei minua voinut syyttää asioista, jotka olivat tuolla tavoin kenen tahansa löydettävissä. En minä ollut vastuussa stimulanteista enkä niiden käytöstä, vaikka sainkin tuntea olevani syntipukki lähes kaikkeen keskusteltaessa mieluumminkin vaikka kuinka alhaisesti asioiden vierestä kuin noista kipeistä ja todellisista ongelmista, joka tapa ei edelleenkään ole missään nimessä reilua.
Olen myös katkera siitä, että asia aiheutti täällä meillä nettisivuilla sellaisen reaktion, että sitä on ennemminkin torjuttu ja tukahdutettu kuin siitä avoimesti keskusteltu. Katkera siitä olen siksi, että ulkomailla ollaan kai jo vuosia kotimaatamme edellä kyseisessä keskustelussa, koska siellä näitä sivustojakin on niin paljon eikä siellä lynkata ketään niin kuin täällä.
Meillä on kai jonkinlainen vaikenemisen kulttuuri, vaikkei se ketään eikä mitään palvelekaan: ei palvele kehittymistä, ei valistamista, ei tietämistä. Kaiken kukkuraksi haluamamme tieto pitää onkia ulkomailta ja ulkomaisista palvelimista, koska täällä on tarjolla vain ei oota.
Muutoinhan mekin tietäisimme noista stimulanteista jotakin jo: mitä kokemuksia ja tilastoja niistä on esimerkiksi täällä Suomessa. Tilastoja on olemassa kyllä siltä ajalta, kun noita lääkkeitäkin on ollut myynnissä, ja niistä pitäisi kansalaisille tiedottaa aivan niin kuin muistakin asioista tiedotetaan. Voitot stimulanttilääkkeistä menevät joka tapauksessa ulkomaille ja tänne jäävät ainoastaan lääkkeen hyödyt tai haitat, ja niistä koituvat seuraukset niin ihmisten terveydelle kuin koko yhteiskunnallekin joko voittoina tai laskuina.
* * *
Aloitin tämän kirjoitukseni Joanista ja päätän sen Ritaan. Leandro Panizzon keksi lääkkeen nimeltä Ritalin jo vuonna 1944 ja nimesi sen vaimonsa Margueriten mukaan, jota kutsui Ritaksi. Se oli psykostimulantti metyylifenidaatin alku, josta lääkityksestä vielä tänä päivänäkin kinastellaan varsinkin sen takia, että sitä aikuisten sijaan on alettu käyttää lapsiin USA:ssakin jo miljoonittain.
USA:ssahan puhutaan jo peräti lapsiin kohdistuvasta holokaustista, kun lastensa lääkityksestä kieltäyneiltä vanhemmilta on sosiaaliviranomaiset riistäneet lapsetkin pois. Tuota itkua ja hätää voi yhä edelleenkin tänä päivänä amerikkalaisilta sivustoilta lukea esimerkiksi niistä viesteistä, joita Fred Baughman on saanut ja niihin vastaillut kotisivuillaan www.adhdfraud.com.
Vasta viime aikoina USA:n tilanne on muuttunut paremmaksi uuden lain myötä, joka kieltää vanhempien painostamisen lastensa stimulanttilääkitykseen. USA:ssa siis kuohuu ja myrskyää verrattuna muihin maihin, joissa ongelmat ovat vielä paljon pienemmät.
Mielenkiintoista on ollut kuitenkin lukea ADHD:n historiasta varsinkin amerikkalaisilta sivustoilta tavasta, jolla se on lanseerattu markkinoille: ensiksi on äänestetty taudin olemassaolosta, jota ei ole pystytty tieteellisesti edes todistamaan, sitten hyväksytty tämän ns. taudin lääkitys ristiriitaisin keinoin ja pakotettu ihmiset niihin hoitoihin, ja kaikkea tätä on voideltu rahalla runsain mitoin. Lääketehtaat ovat kylväneet rahaa kouluihin, viranomaisille ja jopa vanhemmille, jotka stimulanttilääkitykseen turvautuvat.
Terveys ja muut näkökohdat ovat jääneet sivuseikoiksi, tuskin mainitsemisen arvoisiksi asioiksi. Eikä tilastoiminen sitä paitsi Amerikassakaan pakollista ole, sillä kansalliseen MedWatch-ohjelmaan lääkärit ilmoittavat harkintansa mukaan lääkkeiden aiheuttamista ongelmista, mikäli haluavat. Sen jälkeen kun netissä kirjoittelu on lisääntynyt ja ihmisten tietoisuus kasvanut, lääkkeistä ilmoitettujen kuolemantapausten määrä on vähentynyt, vaikka samaan aikaan lääkkeiden käyttö on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Vapaaehtoinen ilmoittamisjärjestelmä pitää huolen siis siitä, että asiat saadaan haluttaessa näyttämään paremmiltakin.
Vaan mikä on lahjomaton totuus asiassa? Toivottavasti ainakin täällä Suomessa olemme kypsiä siihen samalla tavoin kuin kaikissa muissakin asioissa. Lapsemme ovat tulevaisuuden Suomi, ja sitä meidänkin täytyy arvostaa ja rakastaa, mikäli omaa isänmaatamme haluamme palvella ja edes sen geeniperimää vaalia.
Terhi I. 20.4.2005
Yerhi,
kiitos valaisevista, hyvin perustelluista kirjoituksista. Tiedon levitys on tärkeää työtä, vastalauseista ei kannata lannistua. Jonkunhan se totuuskin on sanottava. Kivityksen uhallakin.
Voima olkoon kanssasi.
maailma on aika kauhea. Meillä nuo kivitystuomiot tosin enemmänkin henkisiä, mutta muualla maailmassa ihmisiä kivitetään ihan oikeastikin.
Luin tänään Metro- tai 100-lehdestä, kuinka Koillis-Afganistanissa on kivitetty naimisissa oleva nainen aviorikoksesta, josta vastapuoli selvisi 100 raipaniskulla.
Järkkyä tuollaiset kivitykset.
Ja Ruotsissakin kuohuu nyt Hollannin jälkeen, kun Carola Häggvistin entinen mies, helluntaisaarnaaja, oli puhunut loukkaavalla sävyllä muslimien profeetta Muhammedista ja pelkää nyt henkensä edestä ja on puhuttu jopa fatwastakin, eli muslimien langettamasta kuolemantuomiosta.
---
Jotain kai tästä maailmasta puuttuu, ja se on mielestäni suvaitsevaisuus ja kohtuullisuudentaju:
kuolemantuomio nyt aviorikoksesta tai ohi suunsa puhumisesta, hirveää.
- Koetetaan me vain kestää nämä erimielisyytemme sentään sivistyneiden ihmisten lailla.
viestiä haluaisikaan tuoda? Seuraava Terhin kääntämä pätkä Yle 1 Radion sivuilta:
- - -
Vapaamuotoinen käännökseni linkistä:
http://www.network54.com/Forum/thread?forumid=99039&messageid=1032566178&lp=1032603752
Miksi tarvitsemme vaihtoehtoja
20. syyskuuta 2002
Tämä on artikkelista F. Baughmanin webbisivulta, päivättynä 23. marraskuuta 2001.
Tämä on kaikille niille ihmisille joilla on pää hiekassa (tai muualla) ja/tai niille joiden silmät on suljettu ja/tai kieltäytyvät ajattelemasta itse ja ihmettelevät miksi useimmat meistä, jotka vierailemme tällä palstalla, olemme niin vastaan ei-välttämättömiä lääkkeitä.
// USA:n lääke- ja elintarvikeviranomaisen FDA:n Medwatch-ohjelma*), joka on kokonaan vapaaehtoinen seurantajärjestelmä lääkkeiden komplikaatioiden raportoimisesta jälkikäteen, tiedotti seuraavista vastareaktioista metyylifenidaatille (Ritalinille ja kaikille yleispäteville muodoille), vuosilta 1990-1997:
* 160 kuolemaa **)
* 569 sairaalaan sijoittamista -- 36 elämää uhkaavaa
* 949 keskus- tai ääreishermostojärjestelmän tapausta
* 126 sydän- ja verisuonitapausta
* 6 sydänlihassairaustapausta
* 12 rytmihäiriötä
* 7 hidasta pulssia (bradycardia)
* 5 sydämen johtumisvauriota ("bundle branch block")
* 4 sydänkäyrän (EKG) poikkeavuutta
* 5 sydämen rytmin poikkeavuuksia (lisälyöntejä)
* 3 sydänpysähdystä
* 2 sydänkohtausta, oikeaa
* 10 alhaista verenpainetta, alipaine
* 1 sydäninfarkti, sydänveritulppa
* 15 tiheälyöntisyyttä, nopea pulssi
*) Luvut vapaaehtoisella seurantajärjestelmällä kuten tällaisella, jossa lääkäreillä on ollut huonoa tuuria lääkkeen kanssa päättäen tiedottavatko vai eivät, on arvioitu ilmoittavan ei enempää kuin vain 1 - 10 prosenttia todellisista vastareaktioiden määrästä. Kaikki nämä ovat todellisia, bona fide -tapauksia poikkeamista/taudeista, verrattuna ei-psykiatriseen tilaan/diagnoosiin, missä lääkehoitoon oli ryhdytty.
**) 1997 - 2000 on ilmoitettu 26 lisäkuolemantapausta liittyen metyylifenidaattiin (kaikkiin sen muotoihin) nostaen kaikki kymmenen vuoden aikana 1990 - 2000 FDA:n MedWatch-ohjelmaan ilmoitetut kuolemantapaukset yhteensä 186:een.
Seuraavat lapset eivät ole enää ylivilkkaita tai tarkkaamattomia -- he ovat kuolleita. Vuoden 1994 ja tämän hetken välillä minua on konsultoitu, lääketieteellisesti tai laillisesti, muodollisesti tai epämuodollisesti, seuraavista kuolemantapauksista:
Stephanie Hall, 11 vuotta, Canton, OH. "ADHD", Ritalin, sydämen rytmihäiriö.
Matthew Smith, 13 vuotta, Clawson, MI. "ADHD", Ritalin, sydänlihassairaus.
Macauley Showalter, 7 vuotta. Ritalin ja 3 muuta psyykenlääkettä. Sydänpysähdys.
Travis Neal, 13 vuotta. Chattanooga, TN. Ritalin, sydänlihassairaus.
Randy Steel, 9 vuotta. San Antonio, TX. Dexedrine useita lääkkeitä, sydänpysähdys.
Cameron Pettus, 12 vuotta. Austin, TX. Desipramine, hyper-eosinophilic syndrome (HES-syndrooma).
Kaliforniassa Ventura County Starista, perjantaina 19. lokakuuta 2001, saimme tietää yhdestä muustakin sellaisesta kuolemasta. Artikkelissa luki:
"Kalifornian sydänkuolematapaus 17-vuotiaalla Ritalinin käyttäjällä. Venturan oppilaitoksessa teini-ikäisen mysteerikuolema, tietoja kuolinsyystä odotetaan. Monet surevat suosittua senioria, jonka löysi kuolleena sängystä tämän velipuoli kotona Oxnardissa. Edesmennyt oli yhdistetty tarkkaavaisuushäiriöön (ADD) koko elämänsä ajan. 10-vuotiaan ikäisestä lähtien hän käytti Ritalinia kolmen vuoden ajan ennen kuin lääkitys lopetettiin sen aiheuttamien vakavien sydänongelmien vuoksi."
Tämä on kallis hinta maksettavaksi 'hoidoista' 'tautiin', jota ei ole. Paljolti kuin mieltymyksestä psykofarmaseuttiseen kartelliin meillä USA:ssa ei ole mitään laajaa kansallista tietojenkeruujärjestelmää, joka mahdollistaisi tarkat luvut Ritalinin aiheuttamista kuolemantapauksista, tai muista psyykenlääkkeiden aiheuttamista kuolemantapauksista. //
kirjoitus Yle 1 Radion sivuilla:
- - -
Ihan meinasi unohtua tämä armaan naapurimaamme juttu. Ollaankohan me niin paljon huonompia, kun Ruotsissakin tiedetään kaikki jo niin paljon ennen meitä? Tämäkin päivätty jo vuodelle 2003:
http://www.ast-ss.se/html/print_article.asp?id=320
Tulostan metyylifenidaatista kertovan osuuden kirjoituksesta tähän:
Barnläkemedel Methylphenidate (Ritalin) - populärt och farligt
2001 rapporterades 1478 relaterade akutbesök på sjukhusen på grund av Ritalin. Man kan inte säga hur många Ritalinorsakade akutbesök det var eftersom inte alla rapporterats. Och de här var fall med barn.
Med dagens inställning "Ta läkemedel för allt." söker föräldrar stöd hos läkarna vid deras brist som förälder. Den här oansvarigheten har lett till att läkare skriver ut Ritalin till barn som baby aspirin.
Ritalin har blivit en allt populärare fritidsdrog bland gymnasieungdomar.
Säg mig nu, varför oroar inte detta myndigheter och media?
Suomennos:
Lastenlääke metyylifenidaatti (Ritalin) - suosittu ja vaarallinen
Vuonna 2001 raportoitiin 1478 akuuttikäyntiä sairaalassa Ritalinin johdosta. Ei osata sanoa, kuinka monia Ritaliniin perustuvia käyntejä oli, koska kaikista ei raportoida. Ja nämä tapaukset lapsilla.
Mutta nykyinen asenne "ota lääke kaikkeen" hakee vanhemmille lääkäreiltä tukea heidän puutteisiinsa vanhempina. Tämä edesvastuuttomuus (oansvarigheten) on johtanut siihen, että lääkärit kirjoittavat Ritalinia lapsille kuin "beibi aspiriinia" (lasten aspiriinia).
Ritalinista on tullut yhä suositumpi vapaa-ajanhuume lukiolaisnuorten keskuudessa.
Sanokaahan minulle, miksei tämä huolestuta viranomaisia tai mediaa?
Terhille, kun jaksaa yksin vaahdota ja sauhuta asiasta, vaikkei juurikaan saa vastakaikua. Tosin Terhin pakkosyöttöä asiasta en tajua, hän jaksaa jankuttaa vaikka jengi ei oikein jaksa kiinnostua.
oikein jaksakaan, ainakaan täällä. Taimissa oli seuraavakin:
Joanin salaisuus ja muita raskaita aatoksiani 2
Tänään 24/4 katsoin Neloselta taas Joanin salaisuuden (Joan of Arcadia), joka pysäytti nytkin ajatukseni.
Tällä kertaa Jumala ilmestyi Joanille useammassakin hahmossa. Ensimmäinen oli hyvin ylipainoinen nuori nainen, joka näytti samanikäiseltä kuin Joan ja pyysi Joania ottamaan koulussa osaa vuosikirjan tekoon, ja häipyi sitten.
* * *
Joan teki niin kuin häntä oli kehotettu, ja tarjoutui koulun toimituksessa ottamaan valokuvia. Ikävä vain valokuvauksesta ei tullut mitään ja Joan sai potkut. Kävellessään sitten kadulla pahoilla mielin, Joan ohitti kävelytuen varassa etenevän vanhan miehen, jonka ostoskassi oli kaatunut maahan. Joan olisi halunnut ohittaa miehen, mutta tämä kutsui Joania nimeltä auttamaan. Silloin Joan ymmärsi olevansa taas tekemisissä Jumalan kanssa ja alkoi kritisoida tälle kovasti saamaansa tehtävää.
Vanha mies kehotti Joania silti jatkamaan vain työtään vuosikirjan parissa, ja niinpä Joan painui vastentahtoisesti uudestaan toimitukseen, jonka nuori johtajapoika arvioikin pilkkaavasti Joanin taitoja. Joan ilmoitti kuitenkin loukattuna voivansa tehdä mitä vain, jolloin johtajapoika kehotti Joania aloittamaan roskien viemisellä ulos.
Sen Joan hoitikin tehokkaasti ja vei samalla roskikseen myös runot, joita lehdentoimituksessa oltaisiin tarvittu. Tuosta töppäyksestä mollattiin taas Joania, joka olikin aivan tuskastumisen partaalla jo.
* * *
Joan lähti etsimään poisviskaamiaan runoja, ja ulkona roskiksen luona oli taasen mies, jonka Joan tunnisti jälleen Jumalaksi ja alkoi purnata uudestaan saamaansa tehtävää. Jumala kehotti Joania kuitenkin vain hyppäämään roskikseen ja aloittamaan etsimisen.
Joan huomasi seisovansa kermakanakastikkeessa ja alkoi inhosta mykkänä roskiksen penkomisen. Etsiminen tuotti tulosta, sillä Joan löysikin runon, joka oli hänen mielestään oikea valopilkku.
Itsekin haisevana Joan vei haiskahtavan saaliinsa takaisin toimitukseen ja vaati tuntemattoman runon julkaisemista lehdessä. Johtajapoika kuitenkin kieltäytyi siitä sanomalla, etteivät julkaisisi, kun eivät tiedä kirjoittajaakaan. Innoissaan Joan ilmoitti ryhtyvänsä itse selvittämään, kuka kirjoittaja on.
Joan meni koulun katolle, jonne hänen luokkatoverinsa ja ystävänsä Adamkin vähän ajan kuluttua ilmaantui. Joan kertoi asian Adamille ja luki hänelle ääneen runon, jolloin Adamin katse seisahtui ja hän sanoi tietävänsä runon kirjoittajan ja että se oli Grace.
Kovasti ilahtuen Joan meni Gracen luo ja pyysi saada julkaista runon tämän nimellä. Grace kuitenkin kieltäytyi ja ilmoitti, ettei antaisi julkaista runoa nimellään. Grace kertoi rustanneensa sen vain puolihuolimattomasti joskus ja työntäneensä sitten ruoantähteiden mukana roskikseen.
* * *
Joanin täytyi tyytyä sitten siihen, ettei runoa voitaisikaan julkaista nimellä, mutta se oli hänelle vaikeaa. Mentyään takaisin toimitukseen Joan huomasi jonkin ajan kuluttua saman miehen kuin aiemminkin roskiksen luona, ja keksi auttaa tätä pahvilaatikoiden kantamisessa ulos.
Pihalla kahden kesken Jumalan kanssa Joan yltyi taas purnaamaan. Hän sanoi ymmärtävänsä nyt, miksi hänen oli täytynyt etsiä runoja roskiksesta, vaikkei ymmärtänytkään, miksei tuon hienon runon löydettyään saanutkaan julkaista sitä nimellä! Tähän Jumala lohdutti ja sanoi, että maailmassa on paljon muitakin taideteoksia kuten Notre-Dame jne., joiden suunnittelijoista tai tekijöistä ei ole tietoa. Jumala lisäsi myös, ettei taideteoksesta nauttiminen ole sidoksissa siihen, kuka tuon teoksen on luonut.
Tajuttuaan tämän Joanin elämänilo palautui ja lopulta Gracen runo julkaistiin nimettömänä. Aivan ohjelman lopussa nähtiinkin kohtaus, jossa Joan ja Adam seisoivat koulun katolla heitellen erivärisiä kopiopapereita alas. Koulun etupihalla oppilaat ihmettelivät värikkäitä aa-nelosia, jotka satoivat ilmasta ja joissa komeili tuo nimetön runo. Oppilaiden joukossa seisoi myös Grace, joka ymmärtävästi hymyillen katsoi yläilmoihin kohti Joania ja Adamia.
* * *
Mielestäni tuo tv-sarja oli jälleen kerran niin vertauskuvallinen.
Tuollahan tavalla monien meistä oikeassakin elämässä täytyy toimia ja käyttäytyä. Kaikkea ei voi yhtäkkiä enää sanoakaan ja kertoa oikealla nimellään, vaan täytyy ottaa itselleen suojakilpi nimettömyydestä.
Samalla jakamisen ilo voi joissakin tapauksissa mennä, kun ei voi oikeasti ollakaan enää läsnä, vaan alkaa tuntea itsensä enemmän tai vähemmän kasvottomaksi.
Se turvaa kuitenkin sen, että kiusallisistakin asioista voi puhua ja paljon helpommin ja yleismaailmallisemmin kuin ilman tiettyä henkilöllisyyttä. Asiat pääsevät tuolla tavoin paremmin esiin; ne asiat, joista on tarvetta puhua, mutta joka oma nimellään muodostuisi tavalla taikka toisella liian raskaaksi.
Silloin kirjoitukset ovat vain kuin nimetön runo tms. kertoen ja kuvaten niitä asioita, joista haluaakin kertoa joko enemmän tai vähemmän fiktiivisesti tai tositapahtumiin perustuen.
Terhi I.
ohjeet.
kurissa ja maallisen herran nuhteessa.
Ei ne sinun viestisi kyllä läheskään aina niin asiallisia olleet. Mopo karkasi käsistä jo alkumetreillä.
Etköhän itse ollut mukana siellä sotatantereella täysin palkein. Ärsyttää tuollainen itsesääli.
Kolmevuotiaalle tuo on ihan normaalikäytöstä, ei aikuiselle ihmiselle. Oma osuutesi asioihin unohtuu nyt kyllä ihan täysin.
Terhin teistä kirjoittamaa muutakin vähemmän mairittelevaa, esimerkiksi avauksessa Kauhujen galleria, joka tosin muualla ja jonka jokainen vaivautukoon etsimään itse, mikäli haluaa.
http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?messageID=1254162&tstart=0
Lapseni siirtyi 1. luokan jälkeen steiner-kouluun. Oletin, että hänen on siellä hyvä olla, poissa kiusaavan opettajan silmistä. Mutta - kun hän oli 5. luokalla, alkoi lääkärin vastaanotolla itkemään. Kertoi, ettei jaksa enää mennä kouluun. Asiaa tutkittiin ja selvitettiin. Kävi ilmi, opettaja, mies, salli muiden oppilaiden kiusata lasta niin paljon, että vieläkin minulla vuosia tämän jälkeen tuntuu usein, kuin henki loppuisi, kävi niin kipeään aikuisellekin, saatikka tälle lapselle.
Opettaja salli oppilaiden kirjoitella vihkoihin, rumaa tekstiä, halventavaa tekstiä ja vihko kiersi oppilaalta toiselle ja jokainen sai kirjoittaa tästä oppilaskaveristaan ilkeyksiä, osaamattomuudestaan jne.
Jouduin puuttumaan opettajan välinpitämättömyyteen lopulta. Ja mikä erikoista, oppilaiden oli joka vuosi käytävä NEUROLOGIN vastaanotolla. Mutta mitään viestiä ei oppilaasta ja hänen "osaamattomuudestaan" viestitty tälle lasten neurologille, rahan hän otti, 80 euroa eli n. 500 mk jo silloin.
Muistot steiner-koulusta. Surullista välinpitämättömyyttä. Lapsi vaihtoi sitten normaaliin peruskouluun. Sama jatkui, mutta ei enää näin hirvittävän pahalla tavalla. Aikanaan vuosia myöhemmin vasta diagnosoitiin: ADD, ei edes ylivilkkaus. Käytöshäiriötä tarjottiin sairaalan taholta, ja vielä diagnoosia, missä hän olisi mummojen potkija ja sytyttelisi tulipaloja. Vasta silloin nostin haloon ja se oli hurjaa, olin jo itsekin niin kärsinyt ihminen. Lääkäri muutti diagnoosin, mutta vieläkään ei ole suostunut korjaamaan, psykiatri, sitä F90.0, mikä on add:n diagnoosi. Minun pitäisi hakea muutosta STM:n kautta. Voi aikoja, voi pyhiä näitä pönkittäviä lääkäreitä. Haen minä sen, on toisen sairaalan ja yksityispraktiikan psykiatrin vahvistamana tuo F90.0. Olkaa siis vanhemmat tarkkoja näiden daignoosien kanssa. Ja - jos lapsenne on steiner-koulussa, olkaa vielä tarkempia. Heitä ei sido siten koululait kuin peruskoulussa.
kertomuksesi... Toivon teille silti kaikesta huolimatta voimia jatkoon ja myös itsellesi, jotta jaksaisit taistella oikeuksienne puolesta.
Yrittänyttä ei laiteta. Koettakaa pärjätä, paljon voimavaroja teille.
nykyään kirjoittelemassa tuolla parjaamassaan lintukodossa eli perhekerhossa. Siellä hän jatkaa samaa rataa kuin täällä, eli kiistää koko ADHD:n olemassaolon. Oikeastihan ADHD aiheutuu tietenkin vanhempien kyvyttömyydestä kasvattaa lastaan jne.
Raivostuttavaa...
Minulta ei ole yhä edelleenkään yhtään viestiä Perhekerhossa.
Hyvät jatkot vain täällä niin kuin muualla kaikille. Tsemppiä ja voimia itsekullekin. Pärjäilkää!
En tainnut muistaa enää nimeäkään oikein - klubihan se taisi olla eikä mikään kerho.
Olisihan se noloa tunnustaa kirjoittelevansa haukkumalleen palstalle.
Miksi minua kiinnostaisi Perheklubin kaltainen paikka, jossa yksikin poikkeava viesti aiheuttaa tuollaisen reaktion aivan kuin olisin ainoa toisinajattelija koko maassa? Ilmoitan siis, ettei jatkossakaan mielipiteitäni kannata klubilta etsiä, sillä vapaat foorumit löytyvät muualta ja vain ne kelpaavat.
Sain muuten sähköpostiini seuraavan viestin, joka voisi joitakuita kiinnostaa ja jossa kerrotaan FDA:n (USA:n lääke- ja elintarvikeviranomaisen) varoittaneen täälläkin puhutuista lääkkeistä. Viesti kokonaisuudessaan, päivättynä 31.5.2005, on tämä:
"CELEBRITIES PROTEST APA'S PLAN TO SCREEN ALL 52 MILLION U.S. CHILDREN FOR MENTAL "DISORDERS"
Celebrities Danny Masterson (That 70's Show), Michelle Stafford (The Young and the Restless) and Marisol Nichols (Blind Justice) joined civic and state leaders, parents and children who took to the streets of Atlanta in a march to protest the American Psychiatric Association's (APA) plans to screen all 52 million U.S. schoolchildren for "mental disorders," an initiative they say will swell the already epidemic numbers of children being prescribed mind-altering drugs, despite the lack of medical or scientific evidence establishing the validity of psychiatry's "disorders."
Michelle Stafford, Marisol Nichols, Danny Masterson and Jordan Masterson
There are already over 8 million children taking cocaine-like stimulants, antidepressants and other psychotropic drugs in the United States. The APA's plans for universal mental screenings of children could more than quadruple this number to 40 million in the next decade.
Given the international publicity and recent FDA warnings over the serious side-effect risks of these drugs, which include suicide, violent behavior, rare blood disorders, heart irregularities, and even death, the APA's screening plan has outraged parents who say they have not been fully informed about the subjective and unscientific nature of the questionnaires used to screen children which can lead to drug prescriptions.
Such questions include:
· "In the past month, how much of a problem have you had with feeling unhappy or sad?"
· "Has there been a time when you felt you couldn't do anything well or that you weren't as good-looking or as smart as other people?"
· "Has there been a time when you couldn't think as clearly or as fast as usual?"
Any child undergoing the APA's mental screening is at risk of being diagnosed and drugged simply by filling out a questionnaire at school. The celebrities are speaking out in support of (HB 181) the "Parental Consent Act" a federal bill which establishes parents' rights to refuse psychiatry's plan for universal mental screening and drugging of their children, and which reinforces a parent's right to just say no.
The protest was organized by the Citizens Commission on Human Rights (CCHR), a mental health watchdog organization established in 1969 by the Church of Scientology and Professor of Psychiatry Emeritus, Dr. Thomas Szasz, to expose psychiatric violations of mental health.
Other celebrities who have spoken out against psychiatric labeling and drugging of children include Lisa Marie Presley, Priscilla Presley, Kirstie Alley and Kelly Preston."
Erityisesti kiinnittäisin huomiota tuossa viestissä kohtaan:
"Given the international publicity and recent FDA warnings over the serious side-effect risks of these drugs, which include suicide, violent behavior, rare blood disorders, heart irregularities, and even death, the APA's screening plan has outraged parents who say they have not been fully informed about the subjective and unscientific nature of the questionnaires used to screen children which can lead to drug prescriptions."
Siinähän kerrotaan, että FDA on vastikään antanut varoituksen näiden lääkkeiden vaarallisista sivuvaikutusriskeistä, sisältäen itsemurhan, väkivaltaisen käytöksen, epätavallisten verimuutosten, sydämen epäsäännöllisyyksien ja jopa kuoleman riskin.
Kerrotaan myös CCHR:n perustajista seuraavaa, jotka ovat skientologikirkko ja psykiatrian professori Thomas Szash. Joitakin voi tietenkin häiritä tuo tausta, vaikka oleellista onkin tässä se, ettei FDA ole mitään näistä.
"The protest was organized by the Citizens Commission on Human Rights (CCHR), a mental health watchdog organization established in 1969 by the Church of Scientology and Professor of Psychiatry Emeritus, Dr. Thomas Szasz, to expose psychiatric violations of mental health."
Ehkäpä on niin, ettei mitään lääkkeitä kevyin perustein ja turhaan kannattaisi käyttää. Haitat eivät saisi olla suuremmat kuin hyödyt, eikä vakavia haittoja saisi olla lainkaan.
Omaakin lääkitystäni joudun miettimään huomattuani Ixelin aloituksen jälkeen alkaneeni saada rytmihäiriötä. Pitkään ihmettelin, mikä oli se, kun rinnassani silloin tällöin kuin nyrkki muljahteli. Viimein avasin lääkärikirjat ja otin selvää, että kyseessä oli rytmihäiriö, joka yleensä on vaaraton.
Mutta koska ennen Ixeliä minulla ei rytmihäiriöitä ole ollut, joudun miettimään lääkkeen käyttöaikaa tarkoin. Omat rytmihäiriöni eivät tosin vaaranna toisten terveyttä, mutta mikäli terveyteni kokonaan pettäisi, vaarantaisi se ainakin lapseni tulevaisuuden. - Ja toisaalta, mikäli lapseni terveys jostain syystä vaarantuisi, kärsisin itse siitä ainakin vanhempana.
Ei ole meillä aikuisilla helppoa aina miettiä, mikä on oikea ja hyvä ratkaisu. Se, että kaikki olisivat superterveitä, olisi tietenkin hienoa, muttei ikävä kyllä todellisuutta.
Toivon teille kaikille hyvää kesää lääkityksestä ja kaikesta muusta riippumatta, ja muistakaa, että ilman oman terveyteni likoon laittamista ei näitä kirjoituksiani olisi todellakaan koskaan syntynyt. Mikäli en itse olisi uskaltautunut 44 vuoden iässä ensi kertaa kokeilemaan mitään tällaista, en olisi muistakaan vastaavista lääkkeistä koskaan kiinnostunut.
Tarkoitukseni ei ole myöskään ollut koskaan loukata ketään, vaan kertoa vain siitä, mitä olen löytänyt ja lukenut. Tiedän teidän vanhempina rakastavan yhtä paljon omia lapsianne kuin minä omaani.
Pärjäilkää ja voikaa hyvin.
Parhain terveisin, Terhi I.
Jk. Toivottavasti tämä ketju ei turhaan kuormitu epäasiallisilla viesteillä, sillä olen silloin pakotettu pyytämään ylläpitoa hävittämään koko ketjun. Sellaista höykytystä kuin maaliskuussa ei terveyteni enää kestä, ja mielenkiintoni on sitä paitsi jo muissa asioissa.
koko viestiketjun. =) =) =)
Dramaattista...
Tuossa aiemmin kerroinkin jo joitain kuulumisiani.
Tammikuun 10. päivänä tänä vuonna olin aloittanut Ixel-lääkityksen ja kiinnostunut samalla muistakin läheltä sliippaavista lääkkeistä ja vain sitä kautta törmännyt ADHD-lääkkeisiin luettuani Ritalinia suitsuttavan jutun maaliskuun Valituista Paloista.
Valittujen Palojen kirjoitus Ritalinista vaikutti minuun positiivisesti ja nettiin sanan syötettyäni odotin vain myönteisiä juttuja. Senhetkinen kokemuksenihan Ixelistä oli sekin pelkästään myönteinen: astmaattiset hengitysoireet väistyivät ja muitakin positiivisia vaikutuksia tunsin ja kestin lääkkeen aiheuttamat sivuoireet niiden takia mukisematta.
Ritalinista ja metyylifenidaatista nousi kuitenkin ainakin täällä kauhea hulabaloo, joka meni yli voimavarojeni ja jouduin häivyttämään itseni palstalta.
Hulabalookin sittemmin rauhoittui ja elämä jatkui suhteellisen normaalina.
Olin kuitenkin tuntenut rinnan seutuvilla usein muljahduksia, joiden olemusta en ymmärtänyt enkä antanut niiden heti alkuun häiritä itseäni. Mutta kun nuo muljahdukset toistuivat säännöllisesti ja muistuttivat itsepintaisesti olemassaolostaan, aloin ottaa niistä selvää ja luin niiden olevan sydämen rytmihäiriöitä ja tarkemmin sanottuna sydämen lisälyöntejä.
Vähitellen lisälyönnit alkoivat häiritä minua niin paljon, että kävin niiden takia jopa lääkärillä otattamassa sydänkäyränkin. Käyrää otettaessa lisälyöntejä ei kuitenkaan juuri silloin tietenkään tullut, joten muljahdusten aiheuttama muutos sydänkäyrässä jäi sekin sitten kuvantamatta.
Asia alkoi kuitenkin vaivata minua yhä enemmän. Tiesin varsin hyvin, etten koskaan ennen ollut kärsinyt vastaavankaltaisista lisälyönneistä, joten se oli minulle aivan uutta ja vasta Ixelin aloituksen jälkeen tullut uusi lisätekijä.
Mieleeni oli jäänyt pyörimään myös se, kun joku täällä sanoi, että metyylifenidaatti lääkkeenä saa sydämen ikään kuin pumppaamaan itseään vastaan.
Mieleeni nousikin kysymys, mitä Ixelin milnasipraasi sydämelleni teki aiheuttaessaan lisälyöntejä, joita lääkäri piti vaarattomina? Sydämeni oli Herran jestas sentään jonkin tekijän vaikutuksesta alkanut saada rytmihäiriöitä, vaikka kyseisiä muljahduksia luinkin pidettävän vaarattomina.
Mutta mitä varten sydämeni ei voinut enää pysyä rytmissään, mitä varten joka päivä sydäntäni ravisteli parin kolmen muljahduksen sarja ja monasti useammin kuin kerran vuorokaudessa?
En pitänyt siitä ajatuksesta, että sydämeni voisi jostain syystä huonosti; syystä, josta en itse piittaisi. Tiesin vain, että jotakin rinnassani oli tapahtumassa ja joka koski yhtä tärkeimmistä elimistäni.
Pohdittuani tarpeeksi asioita päädyin siihen, että vähentäisin lääkitystäni ja lopettaisin sen pikku hiljaa. Tunsin olevani kuin ydinvoimala, jota alettiin ajaa alas.
No, ydinvoima kuuluu kyllä eri kategoriaan kuin tämä asia, vaikka päättelinkin niin, ettei oma energiatalouteni tuollaista lääkitystä kestäisikään. Miten voisin vaarantaa ainokaisen sydämeni terveyden, hulluko olisin?
Haikeana kuitenkin ajattelin, mitä kaikkea hyvää Ixel oli kohdallani tehnyt. Minua ei esimerkiksi ollut enää palellut niin paljon kuin ennen Ixelin pistäessä pökköä pesään. Hikoilin usein ja minulla oli lämmin tavalla, josta en ollut saanut koskaan ennen nauttia.
Puolitettuani lääkeannokseni minulle alkoikin tulla kylmä jälleen ja ääreisverenkierronhäiriöni muistutella olemassaolostaan jälleen. Palelin koko ajan. Lisäksi keuhkoissani alkoi tuntua samanlainen tunne kuin ennen lääkitykseni aloittamista ja jota varten olen pari kertaa jo inhaloinut saamiani astmalääkkeitäni.
Astmatutkimuksenihan jäivät kesken sen takia, etten ollut niistä enää kiinnostunut Ixelin tunnuttua parantaneen kaikki oireeni.
Mutta nyt, lääkityksen ollessa puolitettuna oireet jostain kumman syystä alkoivatkin muistutella jälleen olemassaolostaan, joka sai minut miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että oliko Ixel vain peittänyt oireet parantamatta varsinaisesti niitä. Sen vaihtoehdon puolelle aloin kallistua siis yhä enemmän, joten edessäni ovat tulossa vielä ne astmatutkimuksetkin, jotka jätin kesken.
Olen ajatellut omasta kokemuksestanikin jo niin, että ihminen on useasti kuin kahden tulen välissä tietämättä, mikä olisi niistä kahdesta vaihtoehdosta vähiten huonoin. Kummassakin vaihtoehdossa on omat huonot puolensa ja tiukan paikan tullen ihminen yrittää valita lopulta sen, jossa on vähiten huonoja puolia, mikäli siihen vain pystyy.
Itselläni se vaa'an kieli oli sydän. Menee vähän liian pitkälle, jos jonkin syyn takia sydämeni joutuu maksamaan hinnan, josta kaikki tekijät eivät ole edes tiedossa.
Laskin, että olen käyttänyt Ixeliä nyt kohta jo puoli vuotta. Mitä sitten, jos tuo puoli vuotta onkin ollut sellainen "trippi", matka, ettei sydämeni rytmihäiriöt enää poistukaan, vaan että sydämeni olisikin pysyvällä tavalla vaurioitunut? Silloin olisin kyllä katkera ja tietäisin maksaneeni lääkityksestä liian kovan hinnan.
Mutta seuraan asiaa, ja ajattelen niin, että kaikkien vanhempien pitäisi kysellä lapsiltaan, "muljahteleeko" heidän rintansa tai tuntevatko he kehonsa sisällä mitään omituista. Mitä lapset tällaisista oireista voisivatkaan ymmärtää, kun ei sitä ymmärrä heti täysi-ikäinenkään ihminen?
Tuo tuli mieleeni ja sen halusin ehdottomasti sanoa. Olen ajatellut myös, mikäli rytmihäiriöni eivät lääkityksen loputtua poistu, että olisi kai sama, mikäli aloittaisin lääkityksen joskus myöhemmin uudestaan, mikäli alkaisin haikuilla liikaa lääkkeen positiivisia vaikutuksia. Eihän ränsistyneen sydämen vuoksi tarvitsisi enää nipottaa, ellei se sitten skrakaisi kokonaan...
Mutta nyt vain seuraan tilannetta ja jatkan lääkkeen alasajoa. Olen tällä hetkellä vain puolella annoksella enää, kunnes luovun "sisäisestä ydinvoimastani" kokonaan.
Ja kuten edellä jo kerroin, muutoksiakin olen huomannut. Eilen puin jo villatakin ylleni ja tänäänkin minua on palellut, jonka lisäksi olen inhaloinut astmalääkettäkin jo pari kertaa.
Yksioikoisia nämä asiat eivät siis todellakaan ole.
Voimia yhä edelleenkin itse kullekin teistä omissa tilanteissanne.
Koetetaan kestää elon raskaus tää ja nauttia edes kesästä, joka näillä leveyspiireillä lyhyt sekin...