Uskossa kyse on nimenomaan uskosta,ei tiedosta.
Ihminen on siis varma sen takia että hänestä tuntuu siltä. Tälläiseen lapsenuskoon jopa kannustetaan.
Lisäksi uskonnot hankkivan jäseniään kyseenalaisella metodilla.
Metodi on muuten suoraa sukua aivopesumenetelmille:
*9 kikkaa pestä aivoja*
Sieni ja saippua kauniiseen käteen!
1. askel: auktoriteetin muodostaminen
Ensin aloitetaan keskustelulla
Tällaisen vapaan keskustelun aikana vahvistetaan järjestön auktoriteettiasema lahkon käsittelemia aihepiiriä koskevissa asioissa.
Alustavalla keskustelulla pyritään myös muodostamaan käännytettävälle "tarve" oppia.
2. askel: muodollinen opiskelu
Ennemminkin kuin itse opiskelua objektiivisista lähteistä kohteena on jonkin erikseen tätä tarkoitusta varten laatima lähde.
Asetetaan kysymyksiä, joihin sitten etsitään vastaukset lähteen kappaleista.
Joitakin lainauksia tiedeteoksiin tai muuhun yleisesti hyväksyttyyn teokseen(esim Raamattu), joihinkin vain viitattu.
Tyypillistä on kontekstin poisto,jolloin lähteestä saa ihan eri kuvan kuin mitä oikeasti on.
Aluksi lähteitä katsotaan enemmän,mutta ne jäävät vähemmälle.
Myöhemmin teokset pitääkin niellä ilman varmistusta.
Oppilas saattaa aluksi vastata kysymyksiin omasta päästään, mutta oppii pian, että "oikeat" vastaukset löytyvät vain käsiteltävästä kappaleesta.
Hymy ja hyväksyvä huomautus ohjaavat oppilaan käyttäytymistä joka kerta, kun hän antaa oikean vastauksen lähteestä.
Seuraavaksi opettaja rohkaisee oppilasta muotoilemaan kirjan vastauksen omin sanoin. Tässä tulee mukaan itse asiassa kirjan mukaisten ajatusten ajatteleminen, eikä pelkästään sanojen toistaminen.
Tämä on yllättävän tehokas keino.
Etenkin jos opiskelijaa "rakkauspommitetaan" samalla.
Jokainen aivopesuteos alkaa tyypillisesti ajatuksilla, jotka kuka tahansa voi hyväksyä, kuten esim. hyvän terveyden, rauhan, menestyksen ja onnellisen perhe-elämän haluamiseen. Erityiset opetukset,ne jotka poikkeavat radikaalistikkin yleisestä mielipiteestä, kuuluvat paljon myöhempiin oppitunteihin, sitten kun oppilas on oppinut tavan hyväksyä kaiken opetetun.
3. askel: kritiikin korvaaminen
Opiskelun varhaisessa vaiheessa opettaja rohkaisee oppilastaan hankkimaan lahkon kirjoja.
Pintapuolisesti teokset voivat vaikuttaa jopa tieteellisiltä,mutta tarkempi tutkimus paljastaa yleensä sen että aineistoa on valikoitu ja tosiasioita ja tärkeät mutta lahkon kannalta epämieluisat yksityiskohdat jätetään kertomatta.
4. askel: yhteiskuntajärjestyksen horjuttaminen
Samoin jo varhain opiskelun alussa opettaja käyttää aineistoa yhdessä muualla painettujen uutisten kanssa horjuttamaan luottamusta kaikkiin muihin lähteisiin.
Pahimpia simerkkejä korostetaan, kuten Hitlerin natsihallitusta ja Stalinia.
Näin kaikki "muut" niputetaan yhteen kasaan.
5. askel: etukäteisvaroitus vastustuksesta
Kerrotaan että opiskelun jatkumista ja totuuden saamista halutaan estää.
(itseään toteuttava ennustus)
6. askel: kokouksiin osallistuminen
Oppilaalle kerrotaan että kokouksiin pitää osallistua tai sitten opiskelu pitää lopettaa.
Jos oppilas vastaa vaatimukseen ja osallistuu kokouksiin,se osoittaa, että henkinen kontrolli on alkanut toimia ja yhteisö päässyt hallitsemaan hänen päätöksentekoaan.
7. askel: sosiaalinen eristäminen
Kun oppilas alkaa hyväksyä opetuksia siinä määrin, että kaikki(varsinkin ne radikaalit) opit alkavat olla selvää leipää,niin pyritään eristämään hänet "muista",että hän ei saisi uusia vaikutteita.
Eristys voi olla sosiaalista-tai jopa fyysiseen kommuuniin muuttamista.
8. askel: kertaamisen vaikutus
Oppeja toistetaan.
Tällä pyritään siihen että ne muuttuvat refleksinomaiseksi.
Kun tätä jatketaan tarpeeksi kauan,niin oppilas ei voi edes ajatella muulla tavoin.
9. askel: pakkovalta
Viimeinen osa henkistä kontrollia saadaan, kun uusi käännynnäinen joutuu lahkon tuomiovallan alle ja saattaa joutua tuomittavaksi ja saamaan rangaistuksen mistä tahansa rikkomuksesta.
Tässä vaiheessa ei enää ole mahdollista asettaa järjestöä kyseenalaiseksi tai erota vapaaehtoisesti saamatta samaa rangaistusta kuin kuka tahansa "muu".
Tämän tehokkaan ja hyvin suunnitellun henkisen kontrollin ohjelman lopputulos on, että täysin antautunut jäsen on saatu aivopestyä.
Eri uskontokunnat toki käyttävät eri määriä näitä kyseenalaisia keinoja,mutta kysymys kuuluu:
Muuttuuko rikos oikeutetuksi jos "sitä tekee vain vähän"?

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Muuttuuko rikos oikeutetuksi jos "sitä tekee vain vähän"?"
Uskonnollista toimintaa ei ole laissa kielletty, päinvastoin se erikseen sallittua.
Kummallista.
Toisekseen, normaalioloissa mikäli joku rikkoo lakia (jota tässä ei ole), hänet tulee tuomita vaikka hemmo ei tietäisikään rikkovansa lakia.
Normiuskishan ei ymmärrä toimivansa väärin, hän päinvastoin kokee toimivansa oikein.
Tietysti jokaisessa uskonnossa ja kaikissa lahkoissa lienee niin että hemmot ylimmällä tasolla toimivat manipuloinnissaan tietoisesti ja ymmärtävät että heidän lahkonsa opettamia asioita ei oikeasti ole olemassa. Näin myös fiksuimmat suomalaiset piispat.
Toisaalta esimerkiksi scientologit järjestävät riistohintaisia testejä jotta tietäisit mikä sinussa on vikana ja voisit osallistua heidän riistohintaisille kursseilleen (sisältö kuvailemasi kaltaista) jotta saavuttaisit jotain korkeampaa.
Tätä se on. Onneksi meillä on valtionkirkko joka saa verottaa muslimeja ja jonka hihhulointi on erikseen lain suomin valtuuksin sallittu.
Tervetuloa kesään 2005 jälkeen ajanlaskun alun.
Oletko lukenut jotain kirjaa. Vai aiotko kirjoitaa sellaisen. Kirjoitaisit niin saisit rahaa.