levittävät Koronan deltavarianttia, joka on nuoria tappava. Intiassa siihen kuoli monia lapsiakin ja nyt nuoria siellä niinkuin muuallakin on kuollut teholle hurjia määriä.
Mikä siinä on ettei nuoriin ja lapsiin kohdisteta rankkoja toimenpiteitä koronan deltavariantin kitkemiseksi. On selvää että porukoissa , juomingeissa, varsinkin nuorten yöelämässä korona kasvaa ja viihtyy ja sitten se leviää eteenpäin, jopa iäkkäisiin. Rokotetutkin iäkkäät saattavat kuolla deltavariantin iskiessä elimistöön.
Mikäli nuoret ja lapset laitettaisiin seinien sisälle ja heitä vahdittaisiin etteivät pääse porukoihin, niin neljättä aaltoa ei olisi tullut. Myöskin rajat tulee laittaa säppeen ja ravintolat luukut kiinni.
Se on tuo vierastyövoima, jota jobbarit rahtaavat maksua vastaan Kosovosta, Romaniasta, Virosta, Puolasta jne. melkein ilmaiseksi tekemään huonolaatuista työtä rakennuksille ja remonttifirmoille. On jotkin kerrostalojen putkiremonttiin osallistuvat firmat joutuneet maksamaan taloyhtiöille sakkoja huonolaatuisesta työstä. Työn olivat tehneet halpatyövoima, joilla ei edes millaistakaan koulutusta.
Koronaa sitten tulee paljon ja ihmisten asunnoista lähtee yllättäen tavaroita. Eli siis koronaa ja varkauksia.
Mutta. Nyt kaikki asiat kuntoon ja porukat lukkojen taa ja lukot säppeen, jotta saadaan edes jonkinlainen järjestys koronan kanssa.
Nuoret kuriin. Ennen sitä annettiin kunnolla nahkaremmiä pakaroille mikäli ei kuri pysynyt.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Luontoäiti se yrittää vähentää maapallon ihmispopulaatiota. Mikään ei oikein pidä ihmisen lisääntymistä kurissa. 1700-luvun loppupuolella oli ihmisiä arviolta alle miljardi. 8 miljardin raja arvoidaan menevän rikki 2025.
Ihmisten+lisääntymisestä+ei+oikein+uskalleta+puhua.+Jokainen+tajuaa+paitsi+tyhmä,+että+maailmaan+lisääntyy+ihmisiä+aivan+liian+paljon+vuorokaudessa,+mutta+kukaan+ei+aio+lopettaa+lastentekoa.+
Puhutaan+hiilinieluista,+saasteista+ja+siitä,+miten+maailman+luontoa+ja+elinympäristöä+saadaan+puhtaammaksi.+Voi+Luoja+tuota+ahneuden+ja+rahankiilto+silmissä+vaahto+suusta+roiskuen+nähtäviä+ajankohtaisohjelmia+TV:stä.+Muusta+ei+puhuta+kuin+siitä,+miten+saadaan+ihmisten+rahat+kerättyä+omalle+firmalle.
Ensimmäinen+asia+on+säätää+laki+koko+maapalloa+koskevaksi,+jossa+pakotetaan+ihmisiä+steriloitaviksi.+Kun+noin+70+%+maapallon+ihmisistä+tehdään+lisääntymiskyvyttömiksi,+auttaisi+se+jo+melko+hyvin+lisääntymisen+vähenemiseen.+Se+kuka+saa+lisääntyä????
On+se+kumma+ettei+elintarvikefirmat+ole+jo+käyttäneet+elintarvikkeisiin+lisättävää+jauhetta,+joka+estää+lisääntymisen+tai+jotain+muuta+vastaavaa+tapaa,+jolla+saadaan+maailman+väkiluku+pienenemään+ja+rutkasti.+Ei+taida+riittää+tuo+70%,+jonka+mainitsin.
Jos+ihmiset+eivät+itse+tee+mitään+tuon+asian+eteen,+niin+Luonto+alkaa+jyräämään+ihmisiä+mullan+alle+konstilla+millä+hyvänsä.+Nyt+tämä+korona+on+jo+tappanut+ihan+hyvän+määrän+ihmisiä,+mutta+luvun+pitäisi+olla+paljon+suurempi+ennenkuin+sillä+olisi+mitään+merkitystä.
On+turha+puhua+sähköautojen+hankinnoista+yhtikäs+mitään,+jos+ei+puututa+ihmisten+lastenteon+lopettamiseen.
Metsäpalot+ja+ihmisten+siirtyminen+maasta+toiseen+veneillä+läpi+suurten+merien+hakemaan+uutta+elinympäristöä+kertoo+jo+tuon+tosiasian,+että+maapallo+ei+kestä+tätä+ihmismäärää.+Meitä+ihmisiä+on+aivan+liian+paljon.
Kolmas+maailmansota+tyhjentäisi+maapalloa+ihmisistä+hyvinkin,+koska+aseet+ovat+tehokkaita.+Viikon+sota+maapallolla,+niin+saattaisi+jo+riittää+melko+hyvin+lisääntymisikäisten+poistamiseksi.
Totta on.
Hallituksemme , valtakunnan päättäjät halusivat pisteitä ja suosiota itselleen tuoden esille jo ennen kesää, että sitten nautitaan kesästä. Ravintolat avattiin, festareita saa pitää, ryhmät saavat liikkua vapaasti, ei maskia, ei turvavälejä ja viina virtaa. Deltavariantti kukoistaa ja Suomen kartta loistaa mustaa ja punaista.
Mutta on väärin kerätä suosiotaan niin, että tietää jo kansalaisten sairastuvan vakavaan virustautiin.
Hallituksemme on tehnyt todella paljon virheitä koronapandemian aikana niin monesti ja aina sama juttu, tautimäärät lisääntyneet noiden virheiden / tahallisten takia ja vaan oman suosion lisääminen yhteiskuntaa avaamalla vaikka kuolisi kansalaisia niin mitä väliä sillä on. Melko törkeää touhua. Hallitus erotkoon.
Suomen väri kunnittain ja alueittain mustanpunainen. Tartunnat nousseet rajusti. Syyllisiä siis.??????? Kakaratko???? Kyllä,.....