Jopa outoa pukkaa politiikassa haapaveellä

33699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kähmintää ja kulutusta tulee

Äänestä

Tuohan oli hieno juttu. Saamme keskustalle kakki ne paikat jotka meille kuuluukin. Meillä on iso porukka ollut mukana ja joka paikka kuuluu jollekki. Ei niitä pidä antaa muille kun ei ole tarvetta. Paikat jakoon keskustan ehokkaille.

Äänestä

Ei tarvii äänestää kun yksikertaisella on enemmistö.Kyllä on kepu pettää aina 🐄

Äänestä

Mikä vasemmisto se tuollainen on joka on sama kuin kepu?

Äänestä
  • No mikäs vasemmisto se sellainen olisi joka olisi yhtä kuin persut.
    Se se vasta olisi äänestäjien pettämistä.

    Blogin kirjoittaja ei vieläkään näytä tajuavan sitä, miten on poliittisesti ITSE yhteistyökyvytön.
    Haapavesiryhmähän on ihan omassa kastissaan, persujen kainalosauvapuolue.

    Mitä sinä voitat sillä, että haukut kaikki eri mieltä olevat?
    Luottamus on sellainen, että se rakennetaan asenteilla, ihmissuhteilla, tekemisellä ja esimerkillä.
    Niitä kun ei ole, niin ei ne asiat noin etene.

    Uskoisin, että politiikalla, joka kunnioittaa erilaisia mielipiteitä, perussuomalaisetkin olisi erittäin hyvin asiassa. Ei koskaan kannata mennä henkilökohtaisuuksiin. Ihmisen luonne on sellainen, että siitä ei hyvää seuraa.

    Ja samaa yhteistyökykyä toivottavasti löytyy myös tulevalla kaudella Kepuilta, nyt on näytön paikka. Pahoin vain pelkään, että siellä on omat piirinsä ja vielähän siellä se sopulikin lie.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikäs vasemmisto se sellainen olisi joka olisi yhtä kuin persut.
    Se se vasta olisi äänestäjien pettämistä.

    Blogin kirjoittaja ei vieläkään näytä tajuavan sitä, miten on poliittisesti ITSE yhteistyökyvytön.
    Haapavesiryhmähän on ihan omassa kastissaan, persujen kainalosauvapuolue.

    Mitä sinä voitat sillä, että haukut kaikki eri mieltä olevat?
    Luottamus on sellainen, että se rakennetaan asenteilla, ihmissuhteilla, tekemisellä ja esimerkillä.
    Niitä kun ei ole, niin ei ne asiat noin etene.

    Uskoisin, että politiikalla, joka kunnioittaa erilaisia mielipiteitä, perussuomalaisetkin olisi erittäin hyvin asiassa. Ei koskaan kannata mennä henkilökohtaisuuksiin. Ihmisen luonne on sellainen, että siitä ei hyvää seuraa.

    Ja samaa yhteistyökykyä toivottavasti löytyy myös tulevalla kaudella Kepuilta, nyt on näytön paikka. Pahoin vain pelkään, että siellä on omat piirinsä ja vielähän siellä se sopulikin lie.

    Haapaveden kuntapolitiikan ongelma oli ja on jatkossakin ns. junttauskulttuuri. Sen kuntalaiset varmisti äänestämällä jatkoon samat ongelmatapaukset kuin edellisellä valtuustokaudella ongelmat aiheutti. Tarkoittaa sitä, ettei jatkossakaan ole niinkään väliä mitä päätetään vaan kuka. Naurettavuuksiin asti siirtelemällä kokouksia ettei oman puolueen väärin ajattelevat pääse vaikuttamaan äänestyksissä kliimaksina oman valtuustoryhmän hajottaminen samasta syystä. Samalla kaavalla tulee menemään jatkossakin sanomista tullessa heti kun joku uskaltautuu suurten johtajien varpaille astumaan oli kyseessä oman puolueen edustajat tai muiden.

    Äänestä

Pikemminkin taistelen tuulimyllyjä vastaan perssuoperetin tulosta...

Äänestä

Haapavedellä ei ole vasemmistoa, vasemmisto on täällä kepujen sivujaosto.

Äänestä
  • Haapavedellä on vahva ja osaava vasemmisto. Todellakin osaava. Siellä on päteviä, yhteistyökykyisiä.

    Äänestä

Teitte persut oikein, kun pysytte 8 ryhmänä ja kerroitte sen kepuille.
Nyt jos keput antaa vademmistolle paikkoja lahjaksi, niin sehän on sitten selvä, että ovat yhtä ja samaa ryhmää ja ei täällä mitään vasemmistoa ole.

Äänestä
  • Tuotako se merkitsi kun äänesti haryä niin äänestikin persuja,ei hyvä päivää?

    Äänestä

Eikös ne kaikki sopineet, etteivät tee yhteistyötä erään henkilön kanssa. Nytkö se toteutetaan?

Äänestä

Ei ole ääni kellossa muuttunut.
Kaikki erimieltä persujen kanssa olevat ovat kepuja.

Se on naurettavaa, kun arvostellaan muita siitä, ettei lähde persujen kelkkaan.
Siellä pitäisi tapahtua asennemuutos.

Ja luulettekos, että peruspersu siksi valittaa, että on huolissaan muiden paikoista. Kyllä siellä on oma lehmä ojassa.

Haapavedellä on mainio, kehittyvä vasemmisto, tulette huomaamaan.

Äänestä
  • Vasemmistossa maailmaa katsellaan tosi pienestä räppänästä.

    Äänestä

Jo on taas persufobiaa. Onhan se jotakin käsittämätöntä kun on puolue joka ei ole kepujen komennettavissa. On se hyvä meidän tavistenkin tietää miten siellä pimennossa näitä asioita hoidellaan. Minua se ei ihmettänyt että vasemmisto on kepujen kelkassa. Sitä se on aina ollut. Ei ne mennyt vaalit vasurillakaan putkeen. Taisi tulos mennä aika lailla alas. Kysynpä vielä milloin ne paikat on sitten jaettu? Laittakaapa tänne päästään inttämään.

Äänestä
  • Miksi pitää inttää, fakta on fakta.
    Mitä noista paikoista roihuatte, vaalihan on menneet ja jos oma yhteistyökyky on näytetty, niin
    keskustelkaa ennemmin siitä että miksi. Miksi sama henkilöön menevä herjaus jatkuu.

    Tuolla tapaako myös tulevaisuudessa Haapavettä rakennetaan.

    Äänestä

  • aika yleinen ilmiö eri kunnissa ja kaupungeissa erinäiset liittoumat sen seurauksena että keskustalla meni kuntavaalit penkin alle. Menetetty enemmistöasema varmistetaan liittoumilla jotka aikaansaadaan antamalla siihen ryhtyneille heidän haluamansa paikat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    aika yleinen ilmiö eri kunnissa ja kaupungeissa erinäiset liittoumat sen seurauksena että keskustalla meni kuntavaalit penkin alle. Menetetty enemmistöasema varmistetaan liittoumilla jotka aikaansaadaan antamalla siihen ryhtyneille heidän haluamansa paikat.

    Vasemmisto oli sitten halukas myymään arvonsa?

    Äänestä

Politiikan ulkopuolelta ja puolueettomana sanoisin, että paikkajaossa ei ole mitään kummallista tai outoa. Eniten ääniä saanut saa tietenkin puheenjohtajien paikat ja muut mitä jää.
Pienellä paikkakunnalla tarvitaan päätöksentekoon siihen kykeneviä henkilöitä. Yhteistyökykyisiä ja asiaan perehtyneitä.

Äänestä
  • Pienellä paikkakunnalla kuule ei ollut juurikaan tarjolla sellasia. Kyläkoulupuolue on kaikkein häikäilemättömin.


    Meijän lapsille kaikki. Muilla asukasryhmillä ei oo väliä!
    Ne joutaa maksajiksi!

    Äänestä

  • No etpä juuri tunnu tietävän. Paikkajako on hyvin yksinkertainen. Ei tarvi olla ruudin keksijä että periaatteen ymmärtää. Noinhan sen pitäs mennä. Keskusta on antamassa ilman vasemmistolle valtuuston varapuheenjphtajan paikan. Kokoomus on saamassa ilman hallituksesta paikan ja lautakuntapaikan tai kaksi ja varapaikkoja. Eikä siinäkään väärää ole. Puolue saa antaa vaikka kaikki paikat muille jos itse niin haluaa. Ikävää on vain että muutamat niitä antaa kun ovat itse saaneet itselleen haluamansa paikat. Nuo lahjoitetut paikat on kaikki pois muilta keskustan ehdokkailta. Ehdokkaita haalitaan vaaleja varten ja kehutaan maastataivaisiin että lähtevät. Sitten lahjoitetaankin suuri määrä paikkoja muiden puolueiden ehdokkaille. Tällä tavalla seuraaviin vaaleihin ei enää ole intoa lähteä ehdokkaaksi. Ketä muita siellä on päättämässä asiasta puheenjohtajan lisäksi??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No etpä juuri tunnu tietävän. Paikkajako on hyvin yksinkertainen. Ei tarvi olla ruudin keksijä että periaatteen ymmärtää. Noinhan sen pitäs mennä. Keskusta on antamassa ilman vasemmistolle valtuuston varapuheenjphtajan paikan. Kokoomus on saamassa ilman hallituksesta paikan ja lautakuntapaikan tai kaksi ja varapaikkoja. Eikä siinäkään väärää ole. Puolue saa antaa vaikka kaikki paikat muille jos itse niin haluaa. Ikävää on vain että muutamat niitä antaa kun ovat itse saaneet itselleen haluamansa paikat. Nuo lahjoitetut paikat on kaikki pois muilta keskustan ehdokkailta. Ehdokkaita haalitaan vaaleja varten ja kehutaan maastataivaisiin että lähtevät. Sitten lahjoitetaankin suuri määrä paikkoja muiden puolueiden ehdokkaille. Tällä tavalla seuraaviin vaaleihin ei enää ole intoa lähteä ehdokkaaksi. Ketä muita siellä on päättämässä asiasta puheenjohtajan lisäksi??

    PERUSPERSUA potuttaa ankarasti, kun ei saanut johdettavakseen 13 valtuutetun oppositioryhmää.
    Nyt pitää yrittää kostaa muille, etenkin Vasemmiston nokkamiehelle ja tottakai periviholliselle KESKUSTALLE!
    Näin kuntalaisena olisi toivonut jo järkiintymistä peruspersun kohdalla ja tekoja Haapaveden kehittämisen puolesta.

    Äänestä

  • Huvittava kommentti paikkakunnan sivuilla jonka johdossa ovat juuri ne täysin yhteistyökyvyttömät jopa oman puolueen edustajat ruotuun laittavat käskyttäjät.

    Äänestä

Tuo "blogi" on täynnä kirjoitus- ja ajatusvirheitä. On täysin selvää, että Haapavedelle tarvitaan päättäjiä, jotka osaavat asiansa ja ovat yhteistyökykyisiä kaikkiin suuntiin.

Kirjoittaja kompastuu omaan näppäryyteensä ja huomaa olevansa kohta päätöksenteon ulkopuolella.

Äänestä
  • Niinhän ne ovat kepulaisetkin ulkona jotka erehtyy johtoporrasta vastaan nousemaan.

    Äänestä

Hyvä vaan että törkypersuilulle ei anneta liiaksi ilmatilaa...

Äänestä

Kaikki Perussuomalaiset,jotka on äänestetty vaaleissa edustamaan perussuomalaisia äänestäjiä, on demokraattisilla vaaleilla sinne äönestetty ja paikkansa ansainneet. Keput ja vassaritko ne määräilee mitkä puolueet tai ketkä henkilöt saa osallistua ja ketkä ei? Vaalituloksia ei voi sillä tavalla väännellä. Jos keput ja vassarit ei kykene yhteistyöhön,niin poistukoot itse sieltä valtuustosta ja hallituksesta.
Ei työpaikallakaan voi sanoa, että tuon kanssa alan hommiin ja tuon kanssa en,kun se ei minua miellytä. Kaikkien kanssa on pärjättävä. Puolisonsa ja ystävänsä voi valita.
Puoluerajojen yli ei voi määräillä, että kuka tai mikä ryhmä saa olla mukana, koska äänestäjät ovat sen äänillään päättäneet. Muutenhan vaaleilla ei ole mitään merkitystä.

Äänestä
  • Ja puoluerajat tulisi ymmärtää myös operetin sankariroolissa

    Äänestä

PERUSPERSUA potuttaa ankarasti, kun ei saanut johdettavakseen 13 valtuutetun oppositioryhmää.
Nyt pitää yrittää kostaa muille, etenkin Vasemmiston nokkamiehelle ja tottakai periviholliselle KESKUSTALLE!
Näin kuntalaisena olisi toivonut jo järkiintymistä peruspersun kohdalla ja tekoja Haapaveden kehittämisen puolesta.

Äänestä

Vasemmistolta on pohja poissa. Kepun kelkassa on mukava istuskella.

Äänestä

Josko keskittyisi persut vain ihan omaan rakentavaan yhteistyökykyiseen politiikkaansa. Parein olla jatkuvasti arvostelematta muita. Se kun on ei ole heidän asiansa. Ei se mölyämisellä kummene.
Samaa panettelupolitiikkaa ei soisi kenenkään enää harrastavan.

Se on sitten ihan eri juttu, jos ei muunlaista osaa ja kykene.

Äänestä

En ole persu. Mutta en ole myöskään kepuvasemmistolainen.

Äänestä
  • Meillä vattuperällä inhotaan persuiluja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämmönen juttu. On se melkosta teatteria.

https://haapavetistapaatoksentekoa.blogspot.com/2021/07/haapaveden-kuntavaalitulos-ja-paikkajako.html?fbclid=IwAR2PvFDe8ezzDMZ3LqWhhvFs4wdn1cdfKKHt5FxzS0JmcWqGOuDrNnJVyfg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu