Minä olen sellainen

🤩🌻👍 romanttisesti ajatteleva optimisti. Yleensä kuvittelen asioiden olevan helpompia, kuin mitä ne ovatkaan. Päätöksen tehtyäni taistelen asiat läpi sinnikkäästi, kun tuli kerran päätettyä. Tästä vähän vihjaisin hänellekin kertomalla silloisesta peto lempinimisestä koirastani. Tultiin toimeen keskenämme sen 12 vuotta, minkä se 13,5 ikävuodestaan mulla oli. Koiran ottaessani kuvittelin koiran pidon olevan sitä, että ruokin sen ja taluttelen hienon näköisenä lähipuistossa.

Samaa vaaleanpunaisten lasien läpi katseltua romantiikkaa oli mökissä. Jälkeenpäin ajatellen vuokramökkeily tai asuntoauto olisi ollut parempi ratkaisu sinkkunaiselle. Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan taas ja edessä on miehelle sopivampia hommia. Broidikin tokaissi äskettäin, että jokaisella naisella pitäisi olla mies kotona että asiat tulisi kunnolla tehtyä. Niin ettei olisi jeesusteippiratkaisuja siellä täällä. No ei auta enempää valittaa vaan on käytävä päivän hommiin. Ohjelmassa huussinalustan tyhjennys ja oksien silppuaminen, Ai niin se miehen tärkein tehtävä täällä olisi se, että hän käskisi myydä tämän työleirin pois 👍 ei kaikki miehet ole remonttireiskoja.

8

67

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä on ikäväpalsta eikä remonttipalsta!

      • Niinpä! Sinä ainakin osasit tehdä ikävän kommentin. 🤔👎


    • Anonyymi

      Eli sinulla on talo siellä Espoossa?

      • Ei ei. Minähän olen laitoksessa oleva kehitysvammainen huumeiden käyttäjä 😂😂😂


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Ei ei. Minähän olen laitoksessa oleva kehitysvammainen huumeiden käyttäjä 😂😂😂

        Tämä on mies hyvin helppo uskoa sinusta.


      • lounas.ajatus kirjoitti:

        Ei ei. Minähän olen laitoksessa oleva kehitysvammainen huumeiden käyttäjä 😂😂😂

        Voi herranen aika mitä kommentteja tämä on saanut. Tuo on vain yksi lainaus siitä miten minua täällä on kuvailtu. Mikään noista ei ole totta, joten kuvailija on tehnyt rikoksen Suomen lain mukaan. Kuten nuokin joka väittää minua mieheksi ja lutkaksi. Ne on helposti todistettavissa valheiksi.

        Ja sehän nyt kuitenkin tärkeää, että ikävöimäni mies tuntee minut joten kaikki mustamaalausyritykset menee ihan hukkaan!


    • Anonyymi

      Mukavia viestejähän nämä on..täällä kiusaajat aina hyökkää kimppuun

      • Kiitos. Nämä nyt on sellaisia mitä minä osaan kirjoittaa. En ymmärrä, mikä näissä voi olla sellaista, että tuntemattomien ihmisten pitää tulla kirjoittamaan ikäviä kommenttejaan!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      125
      1065
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      391
    Aihe