Koronapiikin testiryhmä

Nyt jaossa olevat koronarokoteaineet ovat kaikki tällä hetkellä turvallisuustestauksessa. Ne eivät siis ole valmiita lääkeaineita. Niillä on meneillään kliinisen turvallisuustestauksen vaihe, joka jatkuu vielä ainakin vuoteen 2023. Tänä aikana kun ihmiset reagoivat aineille, hankitaan tietoa niiden pitkän aikavälin turvallisuudesta, hyödyistä ja haitoista.

Normaalisti jos noudatetaan lakeja ja Nürnbergin säännöstöä (googlatkaa vaikka Lääkäriliiton sivuilta lisää siitä) tutkimusryhmälle kerrotaan testattavan lääkeaineen riskeistä ja kysytään jokaiselta erikseen kirjallista suostumusta, haluaako hän osallistua uuden lääkkeen turvallisuustutkimukseen. Ihmiset, jotka näihin menevät, ovat useimmiten vakavasti sairaita, jotka haluavat kokeilla uutta lääkettä vaikka eivät tiedäkään onko se turvallinen ja hyödyllinen. On myös motivoituneita ihmisiä, jotka haluavat omalla riskillään edistää lääketieteen kehitystä osallistumalla jonkun lääkkeen kliiniseen testaukseen.

Nyt siis vasta turvallisuustestauksessa olevia koronapiikkejä tyrkytetään kaikille, koko väestölle, kertomatta heille välttämättä missään vaiheessa että he ovat ihan virallisestikin KOERYHMÄ! Vanhempia houkutellaan ottamaan piikit myös lapsille ja nuorille jotka eivät edes juuri koskaan sairasta vakavaa koronavirustautia, eivätkä tartutakaan sitä!

Ottaisitte edes vähän selvää asioista ennen kuin suostutte kaikkeen mitä terveysviranomaiset esittävät hyvinä uutuuksina. Eivät he ole erehtymättömiä, eivätkä aina riippumattomiakaan. WHO:lla on paljon kytköksiä lääketeollisuuteen. Järjestön suurimmat rahoittajat ovat Bill Gatesin säätiö, joka on investoinut koronarokotteita valmistaviin lääkeyhtiöihin, ja kyseiset lääkeyhtiöt. WHO ei ole sellainen puolueeton, yleishyödyllinen järjestö jollaisena monet meistä kansalaisista sitä ajattelemme, vaan sen linjaukset ovat pitkälti riippuvaisia rahoittajista. THL puolestaan tekee mitä WHO sanoo, ja myös THL:n asiantuntijoilla on kytköksiä lääketehtaisiin, monet ovat työskennelleet niissä tai saavat paraikaa omiin tutkimusprojekteihinsa rahoitusta lääketeollisuudelta.

Kun terveydenhoitaja, lääkäri tai muu puhuu teille k-injektioista, ja suosittelee niitä, niin todennäköisyys, että hän ei kovin tarkkaan tiedä mistä puhuu, on suuri.

Media taas hyötyy pelkopropagandasta. Mikään muu ei myy niin hyvin kuin pelko. Milloin otsikoissa ovat hyttyset, borrelioosi, ylipainon kuolemanvaaralliset riskit. Nyt on korona ollut kestoaihe josta riittää kauhukertomusta ilmeisesti vielä monta vuotta.

Totuus on aika erilainen. Monet lääkärit ovat sanoneet, että esim. nuorten long covid on yleensä vain lievää kuumeilua, joka menee pian ohi. On toki vakavampiakin tapauksia, mutta näitä on pieni osa, silti niillä voidaan iltapäivälehdissä pelotella koko kansa hiljaiseksi ja ottamaan kokeellisen injektion jonka vaikutusmekanismi poikkeaa kaikista aikaisemmista rokotteista.

Joukko suomalaisia lääkäreitä on vedonnut lasten ja nuorten koronarokotusten estämiseksi. Kansalaisadressissa on jo yli 5000 nimeä:
https://pelastetaanlapset.fi/#/
36949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Terveystaloustieteen tohtori Kirsi Kautiainen varoittaa koronapiikeistä, joiden turvallisuutta ei ole tutkittu vielä riittävästi ja joista jo nyt on ilmennyt paljon enemmän vakavia haittavaikutuksia kuin tavallisista rokotteista. Kautiainen on paitsi tohtori, myös terveydenhoitaja ja työskennellyt vuosia THL:ssäkin asiantuntijana.

Kuka kantaa k-piikeistä vastuun, miten paljon niitä on tutkittu ja miksi suositellaan kaikille?
https://www.youtube.com/watch?v=yYG2Jcc98mQ

Ovatko k-rokotteet niin turvallisia kuin meidän annetaan uskoa niiden olevan?
https://www.youtube.com/watch?v=YqufUqxiL08

FIMEA:n tilastojen mukaan koronarokotteista on tähän mennessä käsitelty 2990 haittailmoitusta, joista vakavia 1877. Käsittelyä odottamassa 6500 ilmoitusta. Rokotteisiin liittyviä kuolemantapauksia on 100. Lisäksi joitakin tapauksia joista odotellaan lisätietoja.

Koronarokotteista ilmenneet vakavat haitat ovat FIMEA:n mukaan esim. seuraavia: keuhkokuume, keuhkoveritulppa, syvä laskimotukos, eteisvärinä, pyörtyminen, näköhäiriö, aivoinfarkti, sydäninfarkti, keskenmeno.

Nämä luvut siis kaikista kolmesta käytetystä rokotteesta.

Nämä ovat lyhyen aikavälin haittoja, pitkän aikavälin tietoja ei vielä ole, koska koronarokotteet ovat vasta turvallisuustestauksessa.

Autoimmuunisairaudet ja vastustuskyvyn heikkeneminen ovat mahdollisia riskejä koronarokotteista, näin on todennut mm. THL:n rokotevastaava Hanna Nohynek lääkärilehdessä.
Se merkitsee, että jos/kun joskus myöhemmin maahamme tulee jokin uusi luonnonvirusepidemia, oli se sitten koronavariantti tai jokin muu, nyt rokotteen saaneet voivat saada vakavamman taudin kuin muuten saisivat.

Itse en sitä piikkiä ota, vaikka olen kaikki tavanomaiset tuhkarokko- ym. rokotteet ottanut. Etenkin lapset ja nuoret huolestuttavat: mikä on heidän kohtalonsa kun heitä ja heidän vanhempiaan nyt painostetaan näihin rokoteinjektioihin, joiden turvallisuudesta ei ole mitään takeita.

Äänestä
  • Olen saanut jo kaksi koronarokotusta👍 ja on ihana olla terveenä😃. Mitään haittavaikutuksia ei ole tullut, ainoastaan käsi oli kipeänä piikistä pari päivää. Kannattaa suoja itsensä kuolemanvaaralliselta taudilta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen saanut jo kaksi koronarokotusta👍 ja on ihana olla terveenä😃. Mitään haittavaikutuksia ei ole tullut, ainoastaan käsi oli kipeänä piikistä pari päivää. Kannattaa suoja itsensä kuolemanvaaralliselta taudilta!

    Rokotteen kehittäminen kestää kylläkin yli kymmenen vuotta ja syystä. Jos nyt tuntuu olevan ok niin se voi muuttua myöhemmin.

    Äänestä

Korona ei ole nuha! Ja rokote ei ole mikään kokeilupiikki!
YLE-uutiset 30.7. "USA:n terveysviranomaiset: Deltamuunnos leviää helpommin kuin flunssa ja aiheuttaa vakavamman taudin

Yhdysvallat on muuttanut maskisuositustaan. Kun aiemmin sanottiin, ettei rokotettujen tarvitse enää käyttää kasvomaskia, nyt sitä taas suositellaan."
Koronahorisijat levittävät paskatietoa! Menkää kaikki rokotuksiin. Kannattaa. Olen saanut molemmat piikit.

Äänestä

Yhdusvallat on muuttanut maskisuositustaan, koska ns.korona leviää koronapiinkn saaneilla.. ai että piikille..kitos ei.

Äänestä

Maskeista+on+tutkimusten+mukaan+pieni+tai+olematon+hyöty.+Niiden+haitat+ovat+jatkuva+hiilidioksidin+hengittäminen+ja+hengitysilmaan+kertyvät+bakteerit+ja+maskin+kosteudessa+kasvavat+sienipöpöt.+Nämä+kaikki+alentavat+vastustuskykyä.+Raitis+ilma+on+ihan+oikeasti+tarpeellista+meille+ihmisille.Koronavirus+on+lisäksi+niin+pienikokoinen+hiukkanen,+että+se+menee+läpi+näistä+tavallisista+pilipalimaskeista.+Tämä+on+tutkittu+juttu.+Jos+on+flunssa+ja+räkii+pisaratartuntaa,+niin+ne+isot+pisarat+voivat+todella+jäädä+maskiin+ja+vähentää+tartuttamista.+Mutta+koronavirus+on+aerosolihiukkasena+tai+pienenä+pisarana+niin+vikkelä,+että+se+pääsee+näistä+tavallisista+maskeista+kevyesti+läpi.Flunssaoireisen+voisi+olla+hyvä+pitää+maskia+ihan+tavallisenakin+flunssakautena+ollessaan+liikkeellä+tungoksessa.+Koronamaskeista+jokaiselle+kadullakävelijälle+,+toimistotyöntekijälle+ja+pikku+koululaiselle+ei+ole+mitään+hyötyä,+vaan+erittäin+paljon+haittaa.Vielä+sekin+surkeus,+että+kun+näistä+tavismaskeista+on+ohjeistettu,+että+niitä+on+vaihdettava+puolen+tunnin+välein+koska+kostuttuaan+ne+päästävät+kaiken+läpi+(ja+muutenkin+siis+se+virushiukkanen+menee+läpi)+niin+eiväthän+ihmiset+sitä+noudata.+Kenellä+maskin+käyttäjällä+on+mukana+niin+monta+maskia,+että+päivän+mittaan+liikenteessä+ja+muualla+todella+vaihtaisi+kahdesti+tunnissa?+Veikkaan,+että+fuskataan.Ja+kun+tosiaan,+se+pöpö+on+niin+pieni+että+se+menee+läpi+siitä.+Pitäisi+olla+tehokas+ammattilaismaski+jotta+siitä+olisi+hyötyä.+Hinta+alk.+40+e,+eikä+niitä+jaksa+pitää,+monet+rakennustyöläisetkin+hengittävät+mieluummin+remonttipölyä+kuin+pitävät+hengityssuojainta.+Syy:+siinä+ei+jaksa+tehdä+töitä.+Kirurgien+on+pakko+pitää.Korona+on+kärpänen,+josta+on+tehty+härkänen.+Kausi-influenssaan+kuolee+joka+vuosi+500-1000+ihmistä+Suomessa.+Koronan+kokonaissaldo+on+siis+toistaiseksi+tätä+pienempi.THL+poisti+"koronakuolema"-tilastoistaan+vasta+kesäkuussa+ne+50+jotka+olivat+kuolleet+liikenneonnettomuudessa,+ja+joilla+oli+voimassa+positiivinen+PCR-testi.+Sellaiset+olivat+siihen+saakka+THL:n+tilastointiohjeet.+Vähin+äänin+korjasivat,+kun+jostain+tuli+yhtäkkiä+palautetta.Maailmantilastot+kertovat,+että+henkiinjäämisprosentti+koronavirustaudista+on+länsimaissa+99,98,+hieman+maasta+riippuen.+Siis+kaksi+kymmenestätuhannesta+menehtyy+koronavirustautiin.+He+ovat+tilastojen+mukaan+lähes+aina+iäkkäitä+(keski-ikä+81-84),+jos+tätä+nuorempia+niin+ylipainoisia+(Suomessa+tehohoitoon+joutuneista+koronapotilaista+on+ollut+87%+ylipainoisia)+ja+heillä+on+ollut+yksi+tai+useampi+perussairaus.Suomalaiset+saatiin+suostumaan+rajoituksiin+pelottelemalla,+että+sairaalahoidon+ja+tehohoidon+kapasiteetti+ei+riitä+koronapotilaille.+Toisin+kävi.+Tehohoidossa+on+ollut+maksimissaan+64+koronapotilasta+koko+Suomessa+koko+1,5+aikana+jolloin+pandemia+on+ollut+meillä.+Yleensä+luku+on+ollut+paljon+tätä+pienempi,+esim.+10-30+(nämä+tiedot+löytyy+ihan+lehtiuutisista+ja+viranomaissivuilta+kun+googlaa).+Kapasiteettia+koronapotilaille+on+varattu+yli+300+tehohoitopaikkaa,+lisäksi+muille+omansa,+tulossa+Kiurun+lupaamat+1000+lisää.+Missään+vaiheessa+ei+siis+ole+ollut+minkäänlaista+hätää+tehohoitopaikkojen+riittävyydestä.+Iltapäivälehdet+ovat+kuitenkin+luoneet+toisenlaista+kuvaa+asiasta,+omista+syistään+(levikki).+Esim.+jonkun+kerran+kun+jokin+sairaala+on+siirtänyt+yhden+koronapotilaan+toisen+alueen+sairaalaan,+siitä+on+heti+tehty+iso+uutinen+"tilanpuutteesta".Missään+vaiheessa+ei+ole+tullut+kissankokoisia+otsikoita,+että+Suomessa+sairaalahoito+riittää+koronapandemiankin+aikana,+on+riittänyt+koko+ajan+hyvin,+paremmin+kuin+odotettiin.+Turhaa+paniikkia.+Ja+mitkä+hirveät+seuraukset...+Yhteiskunta,+ihmiset,+elinkeinoelämä,+kaikki+mikä+pitää+tätä+maata+kasassa,+nyt+yhden+suurennellun+pöpön+armoilla.+Avatkaa+silmiänne+hyvät+ihmiset,+edes+vähän.

Äänestä

Höpö höpö trolli.
Tuota samaa huuhaata olet muutaman muun trollihöppänäsi kanssa levitellyt jo niin pitkään, että luulisi jo väsyttävän. Vai saatteko järjestäytyneeltä rokotevastaisuusjärjestöiltä niin hyvän korvauksen, että siitä saat motivaatiosi.

Äänestä
  • Tämän viestiketjun aloittajan kirjoituksista huomaa, ettei hän ole terve. Noin masentuneen ihmisen kannattaisi hakea mielenterveyshoitoa tai
    syödä niitä määrättyjä psyykelääkkeitä.

    Äänestä

Hirveää lukea tänäänkin iltapäivälehtiä. Viisi sivua peräkkäin koronapelkopropagandaa. Säälittää etenkin nuoret, joita jutuissa moititaan eniten: vastuuttomat, maskittomat nuoret! Ja raukat koettavat vain elää normaalia elämää, edes hitusen.

Nuoret eivät ole vaarassa saada vakavaa koronatautia, eikä long covid ole sellainen peikko kuin mitä lehdet pelottelevat. Useimpien kohdalla se jää lyhyeksi kuumeiluksi. Itsellänikin on tuttavapiirissä nuori, jolle hiljattain diagnosoitiin long covid, ja hän oli kuumeessa ja flunssassa reilun viikon, ja asia oli sillä selvä.

Äänestä

Jaksat kirjoittaa paljon soppaa. Ymmärrätkö vastuusi asiassa.

Luulen että suurin osa tajuaa tuollaisen hölynpölyn merkityksen: täyttä asiatonta harhaanjohtamista., mutta ihan kaikki ei.

Joku saattaa jättää ottamatta koronarokotuksen ja sairastuu pahasti tai kuolee. Voisitko lopettaa tuollaisen typerän kirjoittelun.

Minulla on 2 rokotetta. Olen erittäin tyytyväinen, koska delta leviää. En halua sairastua vakavasti. Enkä ole mikään testi tai koeryhmäläinen.

Äänestä

Vastuu. Katsopa tämä video. Sen nähtyäsi voitko sanoa, kuten ihmiset tällä videolla ja muut kuten esim. minä voin: Olen kansalainen. Olen vastuussa.

Avunpyyntö lapsille
https://www.youtube.com/watch?v=0w1_S8IZquU

"Enkä ole mikään testi tai koeryhmäläinen."
Olet, mutta et tiedä sitä. Voit tarkistaa asian THL:stä tai ottamasi kokeellisen koronarokotteen valmistajalta.
Toivotaan, että koronarokotteen kliinisen turvallisuustutkimuksen tulokset ovat kohdallasi positiivisia pitkälläkin aikavälillä.

Äänestä
  • En ole minkään testiryhmän jäsen.

    Suoritan itse oman riskiarvioni, otanko rokotteen vai en.

    Virus tuntuu tarttuvan helposti. Otin rokotteet jotta mahdollisesti sairastuessani, tauti olisi mahdollisimman lievä. En pidä rokotteen riskejä läheskään saman tasoisona.

    Olen erittäin iloinen, jos voin tuoda rokotteen käyttäjänä oman pienen panokseni rokotteiden kehittymiseen. Mutta en ole mikään testiryhmäläinen. Ystäväni on ja tehnyt sen tietoisesti, myös haluaa tehdä hyvää ihmiskunnalle.

    Äänestä

Taudin ottajat ilma suojaa ovat enemmän koe-eläimiä kuin ketkään muut. Kokeellinen tauti jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei kukaan tiedä ja henki on lähtenyt jo miljoonilta.

Äänestä
  • Aivan+hirveätä,Portugalissakin+kuollut+koronaan+17000!!!"Lissabonilainen+tuomioistuin+langetti+kesäkuun+lopulla+päätöksen,+jonka+mukaan+vain+0,9+%+”varmistetuista+COVID-kuolemista”+tapahtui+COVID-taudin+vuoksi.+Tämä+merkitsee,+että+COVID-19-kuolemia+oli+152,+ei+17.000,+kuten+Portugalin+hallitus+väitti.+Päätös+todistaa,+että+hallitus+vääristeli+kuolleisuustilastoja.+Kaikki+muut+kuolivat+muista+syistä,+vaikka+heidän+PCR-testinsä+oli+positiivinen.+Oikeudenpäätös+syntyi+yksittäisen+kansalaisen+vaatimuksen+seurauksena+(https://greatgameindia.com/lisbon-court-death-covid-cases/;+Sistema+de+Informacao+dos+Certificados+de+Obito+SICO).+Tämä+koronakuolemia+liitoitteleva+kuolinsyyn+merkitsemistapa+tuli+vallitsevaksi+ainakin+teollisissa+maissa+Suomea+myöten+kohta+pandemian+alettua,+viimeistään+huhtikuussa+2020.+Niihin+tilastoihin+katosi+tiettävästi+influenssakin.+Esimerkiksi+CDC+yhdisti+alkusyksystä+2020+keuhkokuume-,+influenssa-+ja+COVID-19-tapaukset++PIC-kirjainyhdistelmän+alle+”tilastoinnin+helpottamiseksi”.+"https://koronarealistit.com/tutkija-koronarokotteesta-me-teimme-suuren-virheen/Onko+meitä+huijattu,eihän+niitä+ollutkaan+kuin++152+!Sama+se+on+Suomessakin+"KORONAAN+LIITTYVÄT"+kuolemat+noin+tuhat+ja+todelliset+"koronaan"+kuolleet+5-10+kpl,loput+niitä+monisairaita+joilla+alle+30+vrk+positiivinen+testitulos!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan+hirveätä,Portugalissakin+kuollut+koronaan+17000!!!"Lissabonilainen+tuomioistuin+langetti+kesäkuun+lopulla+päätöksen,+jonka+mukaan+vain+0,9+%+”varmistetuista+COVID-kuolemista”+tapahtui+COVID-taudin+vuoksi.+Tämä+merkitsee,+että+COVID-19-kuolemia+oli+152,+ei+17.000,+kuten+Portugalin+hallitus+väitti.+Päätös+todistaa,+että+hallitus+vääristeli+kuolleisuustilastoja.+Kaikki+muut+kuolivat+muista+syistä,+vaikka+heidän+PCR-testinsä+oli+positiivinen.+Oikeudenpäätös+syntyi+yksittäisen+kansalaisen+vaatimuksen+seurauksena+(https://greatgameindia.com/lisbon-court-death-covid-cases/;+Sistema+de+Informacao+dos+Certificados+de+Obito+SICO).+Tämä+koronakuolemia+liitoitteleva+kuolinsyyn+merkitsemistapa+tuli+vallitsevaksi+ainakin+teollisissa+maissa+Suomea+myöten+kohta+pandemian+alettua,+viimeistään+huhtikuussa+2020.+Niihin+tilastoihin+katosi+tiettävästi+influenssakin.+Esimerkiksi+CDC+yhdisti+alkusyksystä+2020+keuhkokuume-,+influenssa-+ja+COVID-19-tapaukset++PIC-kirjainyhdistelmän+alle+”tilastoinnin+helpottamiseksi”.+"https://koronarealistit.com/tutkija-koronarokotteesta-me-teimme-suuren-virheen/Onko+meitä+huijattu,eihän+niitä+ollutkaan+kuin++152+!Sama+se+on+Suomessakin+"KORONAAN+LIITTYVÄT"+kuolemat+noin+tuhat+ja+todelliset+"koronaan"+kuolleet+5-10+kpl,loput+niitä+monisairaita+joilla+alle+30+vrk+positiivinen+testitulos!!!

    Tällä sairaanhoitajalla on videoviesti teille rokotevastaiset

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008168346.html

    Äänestä

...... Joukko suomalaisia lääkäreitä on vedonnut lasten ja nuorten koronarokotusten estämiseksi. Kansalaisadressissa on jo yli 5000 nimeä:
https://pelastetaanlapset.fi/#/....

Katsoin tuon listan. Ei vakuuta. Osa ei edes ole lääkäreitä. Osa on lääkäreitä, mutta ei mitään tekemistä rokotusasiantuntemuksen kanssa. 5000 nimeä, ei hetkauta. Suomesta pitäisi löytyä helposti paljon paljon enemmän ihmisiä, jotka allekirjoittaa mitä vaan. Mutta silläkään ei oke mitään merkitystä. Tämä ei ole huutokauppa ja allekirjoittajien määrällä ei ole mitään väliä. Väliä on laadulla ja se laatu on THLssä.

Suomessa on yli 20000 lääkäriä ja maailmassa valtava määrä, jotka eivät teidän listoilta löydy. Luotan enemmän heihin ja THLn, joka johtaa asiaa Suomessa.

Äänestä

Koronavirustauti+ei+ole+erityisen+vaarallinen+tauti+verrattuna+esimerkiksi+kausi-influenssaan,+johon+menehtyy+Suomessa+joka+vuosi+500-1000+henkeä.+He+edustavat+pääasiassa+samoja+riskiryhmiä+kuin+koronaankin+kuolleet,+eli+iäkkäitä+ja+henkilöitä+joilla+on+jokin+perussairaus.+Koronavirustaudin+henkiinjäämisprosentti+on+99.98,+siis+kaksi+kymmenestätuhannesta+sairastuneesta+menehtyy+siihen.+Menehtyneistä+suurin+osa+on+ollut+yli+80-vuotiaita.+Tehohoitoon+joutuneista+koronapotilaista+on+Suomessa+84+%+ollut+ylipainoisia.+Lähes+kaikilla+on+ollut+yksi+tai+useampi+perussairaus.Tilastokeskuksen+kuolinsyytilasto+2020:Ennakkotietojen+mukaan+vuonna+2020+covid-19-virusinfektioon+eli+koronavirustautiin+menehtyi+534+henkeä+ja+lisäksi+virus+myötävaikutti+68+henkilön+kuolemaan.+Koronavirustautiin+kuolleiden+mediaani-ikä+oli+84+vuotta.Lähes+90+prosenttia+koronavirustautiin+kuolleista+oli+täyttänyt+70+vuotta.Joka+neljäs+kuolleista+oli+täyttänyt+90+vuotta.Alle+20-vuotiaita+ei+kuollut+virusinfektioon.20–49-vuotiaita+kuoli+8.50–59-vuotiaita+kuoli+17.60–69-vuotiaita+kuoli+35.https://tilastokeskus.fi/ajk/koronavirus/koronavirus-ajankohtaista-tilastotietoa/miten-vaikutukset-nakyvat-tilastoissa/koronavirus_kuolemansyyna

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perusterveiden nuorten ei kannata tuudittautua ajatukseen, että he eivät voisi sairastua vakavasti koronaan.

    https://yle.fi/uutiset/3-12048033

    Perusterveiden nuorten ja aikuistenkin kannattaa ottaa rennosti. Median pelkopropaganda on sokaissut tällä hetkellä monet ihmiset. Sille ei ole perusteita.

    Etenkin nuorten kannattaa suojella itseään aikuisten hysterialta. Stressi on terveydelle vaarallisempaa kuin koronavirustauti, ja tämä ei ole vitsi.

    Kuka olisi nyt niin hulllu, että haluaisi tämän taudin , paitsi sinä ja muut foliohatut.

    https://www.is.fi/viihde/art-2000008167972.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perusterveiden nuorten ja aikuistenkin kannattaa ottaa rennosti. Median pelkopropaganda on sokaissut tällä hetkellä monet ihmiset. Sille ei ole perusteita.

    Etenkin nuorten kannattaa suojella itseään aikuisten hysterialta. Stressi on terveydelle vaarallisempaa kuin koronavirustauti, ja tämä ei ole vitsi.

    Kieltämättä on inhottavaa, ettei vähättely ja koronan kieltäminen vaikuta tämän taudin vakavuuteen🤕🤧

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt jaossa olevat koronarokoteaineet ovat kaikki tällä hetkellä turvallisuustestauksessa. Ne eivät siis ole valmiita lääkeaineita. Niillä on meneillään kliinisen turvallisuustestauksen vaihe, joka jatkuu vielä ainakin vuoteen 2023. Tänä aikana kun ihmiset reagoivat aineille, hankitaan tietoa niiden pitkän aikavälin turvallisuudesta, hyödyistä ja haitoista.

Normaalisti jos noudatetaan lakeja ja Nürnbergin säännöstöä (googlatkaa vaikka Lääkäriliiton sivuilta lisää siitä) tutkimusryhmälle kerrotaan testattavan lääkeaineen riskeistä ja kysytään jokaiselta erikseen kirjallista suostumusta, haluaako hän osallistua uuden lääkkeen turvallisuustutkimukseen. Ihmiset, jotka näihin menevät, ovat useimmiten vakavasti sairaita, jotka haluavat kokeilla uutta lääkettä vaikka eivät tiedäkään onko se turvallinen ja hyödyllinen. On myös motivoituneita ihmisiä, jotka haluavat omalla riskillään edistää lääketieteen kehitystä osallistumalla jonkun lääkkeen kliiniseen testaukseen.

Nyt siis vasta turvallisuustestauksessa olevia koronapiikkejä tyrkytetään kaikille, koko väestölle, kertomatta heille välttämättä missään vaiheessa että he ovat ihan virallisestikin KOERYHMÄ! Vanhempia houkutellaan ottamaan piikit myös lapsille ja nuorille jotka eivät edes juuri koskaan sairasta vakavaa koronavirustautia, eivätkä tartutakaan sitä!

Ottaisitte edes vähän selvää asioista ennen kuin suostutte kaikkeen mitä terveysviranomaiset esittävät hyvinä uutuuksina. Eivät he ole erehtymättömiä, eivätkä aina riippumattomiakaan. WHO:lla on paljon kytköksiä lääketeollisuuteen. Järjestön suurimmat rahoittajat ovat Bill Gatesin säätiö, joka on investoinut koronarokotteita valmistaviin lääkeyhtiöihin, ja kyseiset lääkeyhtiöt. WHO ei ole sellainen puolueeton, yleishyödyllinen järjestö jollaisena monet meistä kansalaisista sitä ajattelemme, vaan sen linjaukset ovat pitkälti riippuvaisia rahoittajista. THL puolestaan tekee mitä WHO sanoo, ja myös THL:n asiantuntijoilla on kytköksiä lääketehtaisiin, monet ovat työskennelleet niissä tai saavat paraikaa omiin tutkimusprojekteihinsa rahoitusta lääketeollisuudelta.

Kun terveydenhoitaja, lääkäri tai muu puhuu teille k-injektioista, ja suosittelee niitä, niin todennäköisyys, että hän ei kovin tarkkaan tiedä mistä puhuu, on suuri.

Media taas hyötyy pelkopropagandasta. Mikään muu ei myy niin hyvin kuin pelko. Milloin otsikoissa ovat hyttyset, borrelioosi, ylipainon kuolemanvaaralliset riskit. Nyt on korona ollut kestoaihe josta riittää kauhukertomusta ilmeisesti vielä monta vuotta.

Totuus on aika erilainen. Monet lääkärit ovat sanoneet, että esim. nuorten long covid on yleensä vain lievää kuumeilua, joka menee pian ohi. On toki vakavampiakin tapauksia, mutta näitä on pieni osa, silti niillä voidaan iltapäivälehdissä pelotella koko kansa hiljaiseksi ja ottamaan kokeellisen injektion jonka vaikutusmekanismi poikkeaa kaikista aikaisemmista rokotteista.

Joukko suomalaisia lääkäreitä on vedonnut lasten ja nuorten koronarokotusten estämiseksi. Kansalaisadressissa on jo yli 5000 nimeä:
https://pelastetaanlapset.fi/#/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu