Rokotukset

Mielenkiintoisen ristiriitainen tilanne koronaviruksen delta-muunnoksen kohdalla.
On nyt jo selvää, etteivät rokotukseta anna suojaa, kuin maksimissaan 50 %:lle kahden rokotuksen saaneille kansalaisille. Rokotusuunnitelma perustui siihen, että kahden rokotuksen saaneet ovat immuuneja taudille 95 %:n osuudella. Tämä ei enää pidäkään paikkansa, vaan yli 50 % kaksi rokotusta saaneists voi vielä kantaa virusta ja tartuttaa muita ihmisiä sairauteen.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei delt-virusmuunnosta vastaan ole rokotussuojaa. On odotettava uutta rokotetta, joka antaa tuon 95 %:n suojan delta-virusta vastaan ja samalla suojattava kansalaisia siten, kuinrokotussuojaa ei olisi ikäänkuin ollenkaan olemassa. Kuka olisi voinut laboratoriossaan voinutkin tuottaa noin nerokkaan viruksen ijmiskuntaa vastaan?!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mielenkiintoisen ristiriitainen tilanne koronaviruksen delta-muunnoksen kohdalla.
On nyt jo selvää, etteivät rokotukseta anna suojaa, kuin maksimissaan 50 %:lle kahden rokotuksen saaneille kansalaisille. Rokotusuunnitelma perustui siihen, että kahden rokotuksen saaneet ovat immuuneja taudille 95 %:n osuudella. Tämä ei enää pidäkään paikkansa, vaan yli 50 % kaksi rokotusta saaneists voi vielä kantaa virusta ja tartuttaa muita ihmisiä sairauteen.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei delt-virusmuunnosta vastaan ole rokotussuojaa. On odotettava uutta rokotetta, joka antaa tuon 95 %:n suojan delta-virusta vastaan ja samalla suojattava kansalaisia siten, kuinrokotussuojaa ei olisi ikäänkuin ollenkaan olemassa. Kuka olisi voinut laboratoriossaan voinutkin tuottaa noin nerokkaan viruksen ijmiskuntaa vastaan?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu