Lankkukauhu pilasi Senni Salmisen olympiahypyt, samoin monen muun pituushyppääjän, korkeushyppääjän ja seiväshyppääjän hyvät hypyt menevät pilalle vanhojen sääntöjen takia. Ja monesti vain muutaman senttien ylitysten takia.
Hyppyjen säännöt ovat helposti muutettavissa moderneiksi. Esimerkiksi pituushypyssä ja kolmiloikassa mitataan vain hypätty pituus, välittämättä lankun vahasta, tai riman korkeudesta.
Eli - jos pituushypyssä ponnistus osuu lankun vahaan vaikka sen puoli-kaksi senttiä, niin vähennetään pituuden mitasta tämä kaksi senttimetriä.
Yksinkertaista. Siihen loppuu pituushypyissä turha ja typerään sääntöön perustuva hyppääjiä piinaava lankkukauhu.
Ps. Saman korkeushyppääjien "rimakauhu"- jutun saa hoidettua pois korkeus-ja seiväshypyssä esimerksi laser-säteen mittauksella. Rima voi olla esim. parikymmentä senttiä alempana, mutta itse korkeus mitataan laservalolla.
Eikö olekin aika uudistaa ja päivittää vanhoiksi käyneitä sääntöjä.
Hyppyjen säännöt ovat helposti muutettavissa moderneiksi. Esimerkiksi pituushypyssä ja kolmiloikassa mitataan vain hypätty pituus, välittämättä lankun vahasta, tai riman korkeudesta.
Eli - jos pituushypyssä ponnistus osuu lankun vahaan vaikka sen puoli-kaksi senttiä, niin vähennetään pituuden mitasta tämä kaksi senttimetriä.
Yksinkertaista. Siihen loppuu pituushypyissä turha ja typerään sääntöön perustuva hyppääjiä piinaava lankkukauhu.
Ps. Saman korkeushyppääjien "rimakauhu"- jutun saa hoidettua pois korkeus-ja seiväshypyssä esimerksi laser-säteen mittauksella. Rima voi olla esim. parikymmentä senttiä alempana, mutta itse korkeus mitataan laservalolla.
Eikö olekin aika uudistaa ja päivittää vanhoiksi käyneitä sääntöjä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mitään teknisiä muutoksia ei tarvita, koska nytkin saadaan tarkka pituus kengän kärjestä nolla pisteeseen.
Olen ihmetellyt samaa.
Et ymmärtänyt olennaista tarvittavaa muutosta, ja se on lankku-ja rimakauhun poistaminen urheilijoilta, joka saadaan poistettua yksinkertaisesti sillä että mitataan kaikki hypyt huolimatta siitä osuuko jalka vahalle tai nouseeko hyppy kuinka paljon yli riman.
Pituushypyissä siis mitan ottaminen aloitetaan siitä kohtaa, mihin jalka osuu lankulla. Poistetaan siis vanha sääntö, jossa jalan osuminen vahaan mitätöi koko hyppytuloksen.
Vahat veks viivalta!
Ihan mielenkiintoinen näkökulma.
Nimittäin, jos ajatellaan loogisesti hyppääjien hyppyjä, niin kun hyppääjä hyppää todella korkean hypyn, niin huolimatta siitä, ylittääkö hyppääjä riman reilusti, hän hyppää kyseisen hypyn paljon korkeammalta kuin riman korkeus sillä hetkellä on. Miksei siis mitata juuri sitä korkeutta, minkä hyppääjä hyppää? Loogisesti ajateltunahan tämä on se oikea hypätty korkeus.
Kun korkeushyppy siis ylittyy vaikkapa 30 senttimetrillä riman yli riman ollessa 190 korkealla, niin hyppääjähän todellisuudessa hyppää 220 korkealta. Eli oikeasti pitäisi hyväksyä tämä hypyn korkeus.
Sama juttu pituudessa. Jos Kristian Pulli ponnistaa 8,50 metriä pitkälle, mutta astuu harmillisesti lankulle sen kolme senttiä, niin lopputulos viivan päälle astumisesta huolimatta on oikeasti 8,47 metriä pitkä.
Pulli olisi hypännyt oikeasti noin pitkälle, vain typerä vanha lankun vahasääntö estää oikean tuloksen mittaamisen.
Hölmö laji. Miksi vain 3 loikkaa? Seitsenloikalla saataisiin pidempiä tuloksia. Keihäskentässä riittää pituus ottaa useampiakin loikkia.
Itse treenasin nuorena moniloikkaa, esimerkiksi paikaltaan lähdettäessä 15 loikkaa. Se korreloi melko suoraan juoksunopeuden kanssa.
Miksei kaksois-loikkaa? Ja tosiaan, jollakin 5- tai 7-loikalla saataisiin lisää eri variaatioita.
Sisähalleissahan juostaan jo 60 metriä, 300 metriä vanhojen 100, 200, 400 lisäksi, samaan tapaan voisi olla yksi, kaksi, kolmi viisi, 7-loikat. Taikka miksei vaikka 10-loikka lopuksi. Kuka näitä oikein alun perin on keksinyt, että on pitänyt jumittaa vanhoihin kalkkeutuneisiin sääntöihin kiinni?
Esim. tuo aloituksen lankkukauhu-juttu pilaa aivan suotta suuren osan hyppääjän hyvätkin hypyt.
Yksi vaihtoehto olisi loikkia riittävän pitkä matka, esimerkiksi 1000 metriä, ja katsoa kuka loikkii vähimmillä hypyillä.
Erinomainen idea. Nykyisessä kolmiloikassahan juuri loikkien joustavuus ja kimmoisuus etupäässä ratkaisee, kuinka pitkälle kolmiloikkaaja onnistuu hyppimään. Esim. kuubalaiset loikkaajat osaavat loikkia erittäin kimmoisasti ja joustavasti. Suomen K. Mäkelä on "hyvä" esimerkki latteista liian matalista hypyistä.
Voisi olla 100 metrin loikkiminen, maaliviivan jälkeen laskettaisiin kuinka monella loikalla loikki sadan metrin maaliviivalle.
400 metrin loikkiminen ympäri urheiluhallia olisi aika jänskää katseltavaa.
On niitä typerimpiäkin lajeja keksitty aikoinaan, esim nämä kävelylajit, en näe niissä yhtään sen enempää järkeä. Kun kerran kävellään ylipitkiä matkoja, niin miksei saman tien voitaisi ryömiä 100 metriä, heh.
Tuohon sataan metriin voisi yhdistää vielä ajanoton. Hyppymäärän ollessa useammalla loikkijalla tasatilanteissa nopein aika voittaisi. Maaliviivalle pitäisi myös osua, muuten olisi ylihypitty ja suoritus hylätään.
Miksipä ei. Mutta maaliviivalle osumiseen menisi urheilijoilla liian paljon energiaa, varsinaiset hypyt ja nopeus koko matkalla olisivat ratkaisevat asiat sijoituksia arvioitaessa.
Nykytekniikalla pystytään lakkauttamaan myös 100 metrin varaslähtöjen punaiset kortit/juoksujen hylkäämiset, kun mitataan vain juoksijan lähtösekunnit tarkalleen.
Siis jos juoksija ottaa vahingossa varaslähdön, niin se ei haittaa. Juoksun loppuajasta nipistetään pois lopuksi tämä pieni startin ylitys aika.
Tässäkin sama asia mikä aloituksessa, siihen loppuu stressi juoksijoilla joka tulee kun saa aina olla varuillaan ja varpaisillaan, ettei vaan vahingossa ota muutaman millisekunnin varaslähtöä.
Mikä stressi kaikille juoksijoille.
Juuri katsoin, kun 100 metrillä yksi semifinaaliin päässyt jenkkijuoksija sai punamustan kortin ja diskattiin, kun otti 0,095 sekunnin liian aikaisen lähdön.
Eihän tuossa ole enää mitään järkeä, kun nykytekniikalla kerran pystytään mittaamaan juuri se juoksun aika, minkä juoksija juoksee.
Urheilija valmistautuu vuosikausia juoksuunsa, ja sitten diskataan pienen ajan ylityksen takia, ja koko ura vaarassa vanhojen huonojen sääntöjen takia.
Senni Salminen olis tuonut olympiamitalin Suomeen. Kristiina Mäkelä ei siihen pysty, hyppii matalilla joustamattomilla loikillaan aina enintään 14,10- 20 pituisia, ei sen enempiä.
Syy taitaa olla ihan jossakin muualla.
Nykyisen pituushypyn nimi pitäisi olla "lankulle tarkkuus-pituus hyppy", koska hyppääjien energia on nykyisellä säännöllä suunnattu isolta osalta hinkkaamaan ja stressaamaan sitä, osuuko hyppy sentilleen lankulle, vai ei.
Jos haluttaisiin mitata varsinaisen hypyn oikeaa pituutta vain ja ainoastaan, niin hypyn ponnistuskohdan tarkalla paikalla ei olisi mitään väliä. Ponnistuspaikka voisi olla vaikka kaksi metriäkin pitkä. Ja siihen mihin jalka osuu, niin siitä kohdasta otettaisiin mitta sinne saakka minne hyppy kantaa.
Näin saataisiin aina hypyn oikea pituus mitattua, ilman lankkukauhua.
Nykyisellä säännöllä pilataan hyppäämisen ilo. Niin moni hyppääjä on valmistautunut vuosikausia hyppäämään mahdollisimman pitkän hypyn, mutta niuhotus muutamista senteistä lankulla tekee itse hyppäämisestä nauttimisen monelle hyppääjälle mahdottomaksi.
Hyppääjät saavat jännittää turhan takia varsinkin viimeisissä ratkaisevissa hypyissä, osuuko ponnistusjalka puoli senttiä vai kolme milliä vahan päälle sillä seurauksella että koko hyppy diskataan, vaikka olisi ennätyspitkä hyppy.
Sitä lankkuakaan tarvita enää mihinkään, kun on ilmankin tukeva pohja, miltä ponnistaa.
Kirvesmiehen koulutus pakko tukkii viemärit, ei oikeutta opettaja myydä enää päälle muuta, jätetäänkö ruskeansilmäisen pakko pois näyttö muille oikeus jne
Minusta pituushyppytulos pitäisi arvioida sanoin eikä numeroin.