Ostin keväällä Vesterisen puutarhakaupan Karjalan neidon amppelissa, 20 euroa. Se koostui kahdesta taimesta. Heinäkuun alussa huomasin, että vain toinen taimi oli Karjalan neitoa, joka roikkuu, toinen kasvi olikin samantapaista mutta jäi pieneksi tönöttämään. Hyvin epätasapainossa on amppeli-ruukku, surkeasti kallellaan.
Soitin Vesteriselle. Eivät itse kasvata Karjalanneidon taimia vaan saavat ne tuottajalta. Ei suostunut kertomaan tuottajan nimeä, olisin soittanut ja kysynyt onko tarkoituksellista vai vahinko. Vesterinen ei halua korvata asiaa mitenkään, saisihan hän tuottajalta vahingon takaisin, tuskin ainut olen.
Muina vuosina Karjalan neitoni on kukkinut marraskuuhun asti runsaana pehkona ohikulkijoiden ihailtavana. Nyt kyselevät, mikä "häntä" vaivaa.
Onko muille sattunut että kasvi, jonka ostit, onkin toinen lajike.
Oletko saanut väärän kasvin ostaessasi taimen?
Anonyymi
0
150
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604723Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744521Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143616Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1363222- 1922938
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401855- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621535Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211311IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191222