Iloinen saamastani hyvästä palvelusta niin kolme kuukautta sitten kuin nyt viime keskiviikkona. Rokotettavia tuli, kävi saamassa rokotuksen, istui aikansa seurannassa. Turvallisen väljät tilat ja hyvä palvelu. Vielä pantu paremmaksi. Huomenna klo 16-20 mahdollisuus tulla ihan oman aikataulun mukaan rokotukselle. Tarjolla ensimmäinen rokote kenelle vain yli 16-vuotiaalle.
Koronarokotukset sujuvasti Iisalmessa
Anonyymi
491098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Samoin itselleni kävi rokotukset sutjakasti. Nyt vanhemmat, käskekää se nuorisonne rokotuksiin. Nuorethan tätä korolaista näkyvät nyt levittävät.
Armeijassa kävi rokotukset vielä nopeammin alokkaana. Jonossa vaan mentiin ja yhtäaikaa molempiin käsiin rokote. Pyörtyneet vaan vedettiin käytävälle jalat seinälle. Vanhemmat mokut pelottelivat, että muut piikit ovat helppoja, mutta ukkovarpaan kynsien alle pistettävä paksu hikipiikki ja kullin päähän kuppapiilkki ovat pahimmat.
Kyllä meille pistettiin intissä kolme rokotetta kerralla. Molempiin käsivarsiin ja peppuun.
>uskoo huijauskoronaan
Kyllä hölmöjä riittää
Taidat olla yö kukkuja.
Yökukkuja on yhdyssana.
Niin, hölmöhän se on joka ei usko koronaan, ennen kuin sairaalassa.
Varmaan aika harva kieltää koronan olemassaoloa, mutta sen vaarallisuus onkin sitten eri asia. Jos katsoo sairastuneiden ja kuolleiden määriä globaalisti ja suhteuttaa väestölukuihin, huomaa äkkiä, että kyse ei olekaan mistään rutosta.
Joka tapauksessa tehoosastolla, sitten pyydellään rokotetta johon ei ensin ole uskottu. Sittenhän se on jo myöhäistä rokottaa.
Puhu vain omasta puolestasi, mitä pyytäisit teho-osastolla. Jos jossakin joku on pyytänyt, niin ei se koska aina ja kaikkia.
Saat panikoida ihan rauhassa. Koko koronan aikana Suomen 5535000 ihmisestä on tehohoitoa tarvinnut noin 850 ihmistä.
Takaisin äidinkielen tunnille
Joka päivä iltapaskoissa rapotoidaan tartunnoista mutta kas kummaa kuolemantapauksia ei ole ollenkaan.
Uskomalla huijauskoronaan teet itsestäsi typeryksen ja idiootin
Yritä unohtaa se aivopesu, mitä sinuun on selvästi kohdistettu.. ota selvää asioista. Tänään 15 nuorta ihmistä makaa ihan turhaan, täysin estettävissä olleen tapahtumienkulun takia nukutettuna, putki henkitorvessa. Onneksi Suomen sairaanhoito on maailman huippputasoa, joten heillä on toivoa- toivottavasti he kaikki saavat elää ja jaksavat kuntoutua nuoren elämään, opiskella, saada perheen jne. Valtaosa heistä on nimittäin nuoria ihmisiä. Tartuntalukujen mukaan on vääjäämättä odotettavissa lukujen kertautumista-monellako se riippuu ihmisten käyttäytymisestä. Te koronan vähätttelijät olette täysin edesvastuuttomia. Jos elät kuten kirjoitat, etkä koronaa varo, sinä saatat tehdä itsestäsi ja mikä paljon pahempi monesta muusta vainajan.
Höpöhöpö! Sinut lammas on aivopesty.
Mietipä mistä lähteestä sinä olet tietosi saanut ja millä tavoin pystyt perustelemaan kantaasi. Minun käsitykseni pohjautuu ensinnäkin niin biokemian, mikrobiologian, lääketieteen perusteiden hallintaan, vuosikymmenten kokemukseen, aktiiviseen lääketieteellisen kirjallisuuden ja ajankohtaisen informaation seurantaan. Olen katsonut myös esim. Fox-kanavan Tucker, Linda Karlson, mm Ano Turtiainen tiedottamista ja käsityksiä, enkä ole niistä löytänyt yhtään vähäisimmänkään kritiikin kestävää argumenttia. Minua ei kukaan pysty aivopesemään. Olen valmis myös muuttamaan mielipiteitäni, jos siihen ilmenee perusteita. Työurani aikana ehti tulla ja mennä monta käsitystä asioista. Tällä hetkellä tämä informaatio, jota esim HUS:n ylilääkäri Eeva Ruotsalainen jakaa on painavaa asiaa, joka pohautuu tietoon. Koronapotilaiden kohtaloista on tietoa jo 1,5 vuoden ajalta. Rokotteet ovat tällä hetkellä ainoa järkevä vaihtoehto pysäyttää tämä pandemia.
Minkäänlaiset tilastot eivät puolla sitä, että kyseessä olisi vaarallinen tauti.
Niin,+yleisvaarallinen+tartuntatauti+se+on.+Yli+200+miljoonaa+tapausta,+joista+4,3+miljoonaa+johtanut+kuolemaan.+Tällä+hetkellä+ainakin+100+000+on+tehohoidossa+kriittisesti+sairaina.+Tilastot+näin+kertovat.+Tällä+kertaa+tilastot+ovat+totta,+tai+oikeammin+aliarvioitu+lukemat+eihän+testejä+ollut+Suomessakaaa,+USA:ssa++ym+alkuvaiheessa-+testattiin+vain+sairaalaan+joutuvat+ja+monet+kuolivat+tilastoihin+kirjautumatta.+Tämä+on+surullinen+totuus.
Rokotukset+ovat+tuoneet+suurta+helpotusta.+USA:ssa+on+alueita,+joissa+vain+30+%+väestöstä+on+ottanut+rokotteen-näillä+alueilla+kuolemantapaukset+ovat+muutamassa+viikossa+viisinkertaistuneet+sadoista+tuhansiin.+Tämä+on+siellä++nyt+rokottamattomien+epidemia.+Ihan+tuossa+naapuripitäjässähän+se+keväällä+2020+nähtiin,+mitä+tapahtui+kun+koronavirus+löysi+tiensä+hoivakotiin-+kuolemia+taisi+tulla+kolmisenkymmentä-+noin+puolet+hoivakodin+asukkaista.+Rokottamattomat+ovat+nyt+yhtä+suuressa+vaarassa+kuin+silloinkin,+suuremmassakin,+koska+viruksen+levittäjiä+on+enemmän+ja+virus+tarttuu+4-5+kertaa+herkemmin.
Tehohoitopaikkoja on koronapotilaille varattu yli 300 paikkaa ja sen päälle vielä paikkoja muille tarvitseville (lisäksi tulossa Kiurun lupaamat 1000 lisäpaikkaa). Tehohoidossa on ollut koronapotilaita koko Suomessa enimmillään 64, keskimäärin paljon vähemmän, 10-30. Nämä tiedot löytää googlaamalla lehdistä ja viranomaislähteistä.
Suuressa kuvassa 4,3 miljoonaa kuollutta on ainoastaan pisara meressä. Maailmassa kuolee vuosittain 190 miljoonaa ihmistä, mitä merkitystä kuolinsyyllä on? Ei minkäänlaista merkitystä. Suomenkin reilut 900 koronaan vanhusta olisivat muutoinkin kuolleet muutaman vuoden sisällä. Täysin merkityksetöntä.
Miltähän tuntuu siltä, joka on menettänyt rakkaan täysin toimintakykyisen omaisensa muutamissa päivissä/viikoissa, jos sattuu lukemaan sinun kylmäävää kommenttiasi. Oikein laajasti ottaen koko ihmiskunta ja maapallo ja linnunrata on maailmankaikkeudessa täysin merkityksetöntä. Minusta ihmisen elämän merkitys on siinä, että elää toista kunnioittaen, suojaten ja välittäen.
Suomessa kuolee joka päivä 150 ihmistä, noin 54000 vuodessa. Ei sillä kuolinsyyllä ole mitään merkitystä, että onko se monisairaan vanhuksen menehtyminen koronaan, vai terveen nuoren kuoleminen autokolarissa. Jälkimmäinen on huomattavan paljon järkyttävämpi tapaus. Mutta on täysin idioottimaista kauhistella näitä sen enempää, Koronakuolemat ovat todella pieni osuus kaikista kuolemista, hoivakodeissa kuolee joka viikko 400 vanhusta, eli yli 1,5 vuoden koronaan liittyvät kuolemat vastaavat reilun kahden viikon vanhainkotikuolemia. Aina kannattaa laittaa asiat mittasuhteisiin ja lopettaa lässyttäminen elämän kunnioittamisesta. Kuolema kuuluu elämään.
Anteeksi kun en osannut yhteen kirjoittaa.
Myös tämän kirjoittaja. Ei hän se isovika ole kjn on sun päässä.
Tiedät varmasti itsekin, ettei näin ole. Se siitä.
Onneksi suomalaiset ovat valistuneita ja järkeviä ihmisiä, joka pohjaavat ratkaisunsa tutkittuun tietoon. Kaikkien ikäryhmien rokotus on sujunut ripeästi ja nyt vielä se ilouutinen, että aivan lähiviikkoina tulee 200 000 annosta lisää Pfizerin rokotetta ja sehän riittää valtaosalle 12-15 vuotiaiden rokotuksiin.
Rokote/koronarajoitusmielenosoitukset jäivät säälittävän pieniksi marginaaliryhmien pölvästelyksi.
Se on juuri kuten kirjoitin. Koronakuolemiin on kirjattu kaikki, joilla on ollut koronadiagnoosi. Vaikka kuolinsyy on olisi ollut syöpä, tai hyppykuppa.
Höpö höpö.
Juurihan niitä tilastoja osittain viime vuodeltakin korjattiin ja koronakuolemista poistettiin 50 kappaletta. Olivat siis merkitty koronakuolemiksi, vaikka todellinen kuoleman syy olikin jokin muu sairaus. Tilastoista tullaan edelleen poistamaan kuolleita, joilla oli koronadiagnoosi, mutta se ei aiheuttanut kuolemaa.
Siinä sulle höpö höpöä.
Jättäkää nämä kirjoitukset omaan arvoonsa ja uskokaa meidän todella asiansa osaavia asantuntijoita.
Jaa, väität siis minun ja THL: n valehtelevan? Käypäs lukemassa THL: n tiedote 17.6.2021.
Suomessa+positiivisen+testituloksen+saaneista+on+kuollut+0,9+%.+Koko+kansasta+positiivisen+testituloksen+on+antanut+1,9+%.+Koronaan+liittyviä+kuolemia+on+kaikista+suomalaisista++0,017+%.+
Eipä+ole+kovin+kummoinen+tauti.
Etkö todellakaan ole yhtään huolissasi, että joku rokottamaton läheisesi saisi koronainfektion, tartuttaisi sitä esim työpaikalla, julkisessa liikenteessä, kaupassa, kirjastossa. Jos ei rokotusta, miten suojaudut?
En todellakaan ole huolissani. Rokote ei suojaa tartunnalta millään tavoin.
Taitaa olla kourallinen ihmisiä jotka täälläkin Iisalmessa levittää tätä rokotevastaisuutta. Uskomukset on uskomuksia ja fakta on faktaa. Minä luotan tieteeseen enemmän kuin uskomuksiin.
Sepä on ihan sinun oma asiasi. Tiede väitti myös joskus, että maa on litteä.
Omalla kohdallani ei ole kyse rokotevastaisuudesta, vaan terveestä epäilyksestä nopeasti kyhättyä rokotetta vastaan, joka ei estä tartuntoja. Kuten myös siitä, että korona ei ole oikeasti vaarallinen tauti.
Terve epäilykseni on että jonain päivänä kohtaat oman koronasi..
Mitäs jos painut helvettiin epäilyksinesi.
Korona on kausi- influenssa ja vaarallinen ainoastaan monisairaille ja vanhuksille, kuten muutkin vastaavat taudit. Suomessa on vielä 5425000 ihmistä ilman koronatartuntaa, joten tule jo pois sieltä kellarista.
Et ole mitään muuta, kuin aivopesty idiootti.
Et oikein siedä erilaisten mielipiteitten esittämistä, jotka vastoin uskomustasi, taidat olla persu?
Tarkoittanet itseäsi, että et siedä muiden mielipiteitä? Ja ei, en ole persu - joten siinäkin olet väärässä.
Mutta sinä olet selkeästi vasemmistolainen. Hyi hitto! Oksettavaa!
Uskomista se on tieteeseenkin luotto. Tiedemiehet ovat ihmisiä, ja ihminen on erehtyväinen. Tuli rokotukset otettua, mutta aion puhua rokottamattomien puolesta, sillä kyseessä on vapaa valinta!
Juuripa näin!
Ilpo Tiihosen sekoittanut pääni että vain persut vastustaa koronarokotetta. Merike sirelpuun kanssa oli antoisaa keskustella vaalitorilla.
Kerro minulle millaiset Suomen koronatilastot olisi jos kansa olisi jätetty toiveesi mukaisesti rokottamatta.
Arvioisin että vuoden 2022 loppuun mennessä olisi puolitoista miljoonaa tartuntaa ja 20 000 kuollutta.
🤣🤣🤣🤣. Eli pisara meressä, tuon verran mummoja joutaakin kuolla
Nämä on niin parasta, arvotaan lukuja hihasta, kuten emeritusprofessori Jantunen, jonka mukaan Suomessa kuolee koronaan 70000 ihmistä
Mummot on rokotettu. Nuoremmat kaatuu.
Seuraava koronavariantti on jo nurkan takana.
>2021
>uskoo huijauskoronaan