Ateismin "synty" vs uskonnon synty

Anonyymi

Luin tässä kirjoitusta, jossa pohdittiin, miten ateismi on syntynyt ja miksi se on viime aikoina lisääntynyt. Siinä käsiteltiin myös intuitiivisen ja reflektiivisen ajattelun eroa ja sen vaikutusta ateismin syntyyn ja leviämiseen.

Eihän tuo ateismin syntyminen ole mikään kovin erikoinen ja ihmeellinen asia ole. Ei siihen minusta intuitiivista tai reflektiivistä ajattelua juuri tarvita. Ateismi on syntynyt siitä, että uskonnollisten käsitysten todenperäisyyttä on alettu epäillä ja sitten ne on lopulta jopa hylätty. Tieteen kehittymisen mukana järjellinen ajattelu on vain lisääntynyt ja saanut taikauskon vähenemään. Kysehän on vain normaalista vanhojen uskomusten epäilystä ja uudelleen arvioinnista.

Länsimaissa ateismi on lisääntynyt, kun yhteiskunta on maallistunut ja uskonnon ja kirkon valta ja merkitys vähentynyt. Liberaali ajattelu ja uskonnonvapaus lisääntynyt uskovaisten harmiksi ja kauhuksi, uskonto ei enää olekaan "etuoikeutettua".

Mielenteorian ja intuitiivisen ja reflektiivisen ajattelun tutkimusta tarvitaan päinvastoin selittämään uskontojen syntyä. Eräässä toisessa kirjoituksessa väitettiin hassusti, että psykologit jotka olivat tutkineet uskontojen psykologisia lähtökohtia, syyllistyivät geneettiseen virhepäätelmään. Jos jonkin asian alkuperää tutkitaan ja jotain asiaankuuluvaa sitten löydetään, ei se ole virhepäätelmää, se voi olla myös täysin totta! Geneettistä argumenttia vain käytettiin röyhkeästi tyrmäämään ajatus, että uskontojen luonnollista alkuperää voisi tutkia tieteellisesti.

9

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ateismi tai ainakin uskonnottomuus on terveen ja aivopesemättömän ihmisen perusasetus.

      Mutta laumaeläimenä yhteishengen tavoittelemiseksi ihmisellä on taipumus mystisointiin ja selitysten keksimiseen asioille joille ei oikeaa selitystä edes ole. Tulee tarve keksiä meidän laumalle maskotti eli jumala. Jumaliin ja henkiin uskoo ne jotka eivät tiedä eivätkä kestä tietämättömyyttään. Salama iskee mihin iskee rukoileepa ukkosenjumalaa tai ei, mutta selityksen asialle siitä saa.

    • Anonyymi

      Ateismi syntyy, kun uskovainen sanoo mörön vaanivan etujen kentällä, eikä sinne saa mennä, kun oikea uskovainen.

    • Anonyymi

      "Ateismi on syntynyt siitä, että uskonnollisten käsitysten todenperäisyyttä on alettu epäillä ja sitten ne on lopulta jopa hylätty."

      Tähän voisi tarkentaa, että ateismia on ollut yhtä pitkään kuin on ollut jumaliin uskoa.

      Kun se oman ryhmän sekopää on tullut metsästä aikoja sitten, ja kertonut kuinka puut puhuivat sille olevansa jumalia sen jälkeen kun hän oli syönyt sieniä, niin varmasti muut ovat epäilleet puiden olevan jumala.

      "Tieteen kehittymisen mukana järjellinen ajattelu on vain lisääntynyt ja saanut taikauskon vähenemään. "

      Yritä lukea Raamattu tämän päivän tiedolla. Joskus 2000 vuotta sitten se saattoi kuulostaa järkevältä, mutta nykyään ei enää.

      "Kysehän on vain normaalista vanhojen uskomusten epäilystä ja uudelleen arvioinnista."

      Niin. Monet uskonnot ovat käytännössä hävinneet ajan kanssa. Et enää löydä juurikaan henkilöitä, jotka uskovat esimerkiksi Zeukseen.

      Mitä tulee tuohon uskontojen syntyyn, niin sitä tosiaan voi vain spekuloida.
      Yksi hyvä, mitä on täälläkin mainittu on ryhmään kuulumisen tunne, ja vakaampi yhteistyö. Sillä pystyy hallitsemaan isojakin laumoja, joka noterattiin mm. kommunismissa.

    • Anonyymi

      Uskonto vastaa kysymyksiin joita minulla ei edes ole, siksi täysin tarpeeton minulle. Aukkojen jumala sijoitetaan tiedon aukkoihin ja sitten uskova on tyytyväinen. Minä taas täysin välinpitämätön, koska tiedon aukkojen paikkaaminen uskonnon kaltaisella tietämättömyydellä ei muuta mitään, se on kuin hölmöläisten hommia.

    • Varsinaisesti ateismi ilmiönä ei ole syntynyt koskaan. Se on luontainen olotila 1. järkevästi ajatteleville ja 2. niille, jotka eivät ajattele lainkaan. Teismi on ajattelun vääristymä, jonka seurauksena ihminen päättelee seurausten takana olevan toimijoita, joita ei oikeasti ole olemassa. Uskontojen syntyä on selitetty mielen teorialla, syy-seuraussuhteiden tunnistamisella ja hyperaktiivisella toimijoiden tunnistamisella. Vaikka ateismi on luonnollinen olotila, teistiset ajatusvirheet ovat yleistyneet vallitseviksi niin että tuolle luontaiselle olotilalle on pitänyt keksiä nimi ateismi.

    • Ateismin syntyyn saattaa myös liittyä 1923 säädetty uskonnonvapauslaki, josta Wikipedia kirjoittaa seuraavasti:

      "Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen 1923 Suomessa on saanut vapaasti perustaa uusia uskonnollisia yhdyskuntia, ja myös kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen on sallittua. Vasta uskonnonvapauslaki antoi uskonnottomille täydet kansalaisoikeudet."

    • Anonyymi

      Kun Mr Darwin julkaisi kirjansa lajien synty, oli hän itse kuitenkin samaan aikaan viittä vaille valmis pappi,pappiskoulutuksen saanut.
      Noh,tekevälle sattuu,sanotaan.
      Mikä lie sitten oikea vastaus tähän maailmankaikkeuden syntyyn ja sen olemassaoloon?

    • Ateismin syntyminen on hieman outo käsite. Se on kuin pohtisi, mistä lähti ajatus, ettei usko astrologiaan (eli tähdistäennustamiseen).

      • Anonyymi

        Niinpä. Tuo oli juuri eräs asia, jota tuossa kirjoituksessa ihmettelin.

        Näitä asioita (uskontotiede) usein tutkivat henkilöt, joilla on jonkinlainen suhde uskontoon, eivätkä he sitten jostakin syystä "osaa" ajatella, että jumalien olemattomuus pitäisi olla lähtökohta. (Kuten eräs ketjuun kirjoittanut edellä oikein sanoi.)

        Dtor


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      274
      45850
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      51
      11450
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      233
      11038
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      39
      9830
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8678
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      285
      6728
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      2
      3549
    8. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3440
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      25
      3163
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      4
      3013
    Aihe