Massive outbreak

Sana 34

Massive outbreak

Sain tänään englanninkieliset sanat ”Massive outbreak”, joka tarkoittaa jonkin suurta ja valtavaa syttymistä, purkausta, puhkeamista tai leviämistä.

Kyseessä voi olla suuren sodan tai hengellisen herätyksen syttyminen, vihan purkaus, tautiepidemioiden puhkeaminen, jonkin toiminnan voimakas lisääntyminen tai tuhohyönteisten massaesiintyminen.

Uskon, että kaikkia mainitsemiani asioita tapahtuu suuresti ja massiivisesti lähivuosien aikana. Ne ovat Jumalan tuomioita Jumalan hyljänneille ihmisille, mutta samalla Jumalan kutsu parannuksentekoon, mikä näkyy voimakkaasti historian suurimman hengellisen heräämisen aikana, mikä tulee toteutumaan kaikkialla, mutta erityisesti Suomessa.
12573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eli tapahtuu mitä tahansa, niin massive outbreak on tapahtunut

Äänestä
  • Niinpä, varmuuden vuoksi pitää listata kaikki mahdollinen. Jos joku osuisi oikeaan niin olisi profeetta..

    Äänestä

Aloitko nyt ampumaan vähän joka suuntaan jos vaikka joku näistä sinun arvauksista osuisi oikeaan?

Äänestä

Aloitus nousee mielen sairaudesta. Harhoista. Sellainen "äänien kuuleminen" on vakio-oire. Ja pahenee vuosien myötä.
Ihminen näkee ja kuulee todellisuudenvastaisia. On rakentanut jonkun Suuruus-Minän" - jota illuusioissaan tavoittelee?
Presidentti? Korkea poliitikko? Korkein Profeetta? Suomen Johtaja?

Voi tuota syndrooman yhä pahenevaa tilaa!

Kukaan älköön vain erehtykö ajattelemaan, että asialla olisi Jumala, raitis kristillisyys!

Äänestä
  • Hyvä ilmoitus.

    Raamatun Sana:
    Gal. 5:1
    1 "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen".
    Kristinusko perustuu siihen, että Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Se opettaa, että elämämme tärkein asia on Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen.

    Seurakuntalainen- lehdestä kopio
    https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/helsingin-sanomien-hyokkays-rasasta-vastaan/

    Tutkiiko poliisit pian jokaisen heille kannellun sanankin , minkä opettajat puhuvat oppilailleen? Uskaltavatko he enää edes puhua? Darwiniako ja muita satuja taas uudelleen, vaikka se ajat sitten on kumottu Nobelein. Meille kyllä luettiin Hölmöläisiä iloksemme, mutta olikohan sekäkään oikein - jälkikäteen näyttää vaikuttaneen hälyyttäväsi päätöksenteoissa nuo mallit.

    Kuka yleensä on ylin päättäjä maassamme, kun päättäjät vaihtuvat tämän tästä vaaleissa?
    Silloin, kun kristillinen maa laki-kirjassaan nojaa 10 Jumalan suojaavaan käskyyn, ei jokainen uusi päättäjä ala tehdä omia versioitaan .
    Kun aidon lain tuomasta turvasta on lakipykälissä luovuttu, alkaa koukoistaa "Hajoita ja hallitse"-ilmiö.

    Suomi on ollut pieni ja on vieläkin suht. pieni väestöltään ja heimomme on ollut vakaasti kristinuskon tunnustava maa 1500-luvun Sanan levittämisen jälkeen. Siinä pakanuus hiipui ja kansa sai kuulua Euroopan sivistysvaltioiden joukkoon. Onko nyt Suomi ottamassa tehtäväkseen näyttää Euroopalle ja muille maille esimerkkiä , miten kansojen pitää puhdistua kristinuskosta ja miten se saadaan onnistumaan? Eli Uskonpuhdistus käänteisenä toimimaan ottamalla sananvapaus pois.

    Suuri massiivinen juttu tuokin nyt ja nimenomaan Suomea koskeva ja Suomesta yllyttävänä lähtevä. Mitä on Jumalan pelko? Ainakin se on VIISAUDEN ALKU, kuten Sanassa luvataan.

    Mitä nyt on viisaus?

    Äänestä

Joku japanilainen ennustaja ennusti tulivuori Fujin purkautumista 20.08.2021. Olympialaiset ovat jo ohi jos tuo toteutuu.

Äänestä

Piho on kuin taikuri, joak vetää hihasta huivin ja väittää, Tämä on Presidentin hanska!

Toisena päivänä hän vetää toisesta hihasta rievun ja väittää, Tämä on Suuren herätyksen Avain, nimessä Piho!

Taas hän vetää akin sisältä jonkun esineen, ja väittää: Tämä On Herran sana.

Hän on harjaanunut pelleilijä, taikuri, ennustelija.

Mutta ei JUMALAN hengessä toimiva profeetta, eikä enää mikään palvelija.
Täynnä omaa itseään ja sairaita harhanäkyjä, ääniä, unia, sanoja.....
Puuta-heinää-olkia---.

Äänestä
  • Näissä kommenteissa selvästi huomaa, miten pelkästään jo Raamatun sanat / profetiat ovat monille outo asia ja siksi ärsyttävät. Niin- kuka heidät jätti kristinuskon opetusta vaille - opettajat ja vanhemmat, mutta kun heidätkin jo jätettiin opettamatta! Raamatussa on varoitus, ettei kaikkien pidä ryhtyä opettajaksi.
    Nyt sokeat taluttavat sokeita - ja ovatko katselijat , joilla on tieto, niin miten kauan hiljaa vielä? JUURI NYT on ahdistava aika ja hengellisen tyhjiön täyttämisen aika. Pihon sivujakin tutkitaan ja kiitos se johdattaa Raamatun lukemiseen monet.
    Eilaisiin taikuusoppeihin netin avulla harjaantuneilla on varmaan oikeampi kohde tutkia Raamattua ja saada siitä opetusta, niin Pyhä Henki johdattaa tietoon, mikä on Totuus.

    Piholla on profetiat- koosteensa. Profetia sanana on Raamatusta ja viittaa sen ikiaikaisiin profetioihin ja aina loppuun saakka suurten muutosten ajalle. Raamatussa kehoitetaan anomaan profetialahjaa. Eli koko ajan koko ihmiskunta Jeesuksen uskon saaneena saa profetioita. Erityisen suuri kokoamisen mahdollisuus niille on ollut netin ilmestyminen koteihin. Ja siitä saakka, on hänen koosteensa ollut luettavissa ja arvioitavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näissä kommenteissa selvästi huomaa, miten pelkästään jo Raamatun sanat / profetiat ovat monille outo asia ja siksi ärsyttävät. Niin- kuka heidät jätti kristinuskon opetusta vaille - opettajat ja vanhemmat, mutta kun heidätkin jo jätettiin opettamatta! Raamatussa on varoitus, ettei kaikkien pidä ryhtyä opettajaksi.
    Nyt sokeat taluttavat sokeita - ja ovatko katselijat , joilla on tieto, niin miten kauan hiljaa vielä? JUURI NYT on ahdistava aika ja hengellisen tyhjiön täyttämisen aika. Pihon sivujakin tutkitaan ja kiitos se johdattaa Raamatun lukemiseen monet.
    Eilaisiin taikuusoppeihin netin avulla harjaantuneilla on varmaan oikeampi kohde tutkia Raamattua ja saada siitä opetusta, niin Pyhä Henki johdattaa tietoon, mikä on Totuus.

    Piholla on profetiat- koosteensa. Profetia sanana on Raamatusta ja viittaa sen ikiaikaisiin profetioihin ja aina loppuun saakka suurten muutosten ajalle. Raamatussa kehoitetaan anomaan profetialahjaa. Eli koko ajan koko ihmiskunta Jeesuksen uskon saaneena saa profetioita. Erityisen suuri kokoamisen mahdollisuus niille on ollut netin ilmestyminen koteihin. Ja siitä saakka, on hänen koosteensa ollut luettavissa ja arvioitavissa.

    Ei olisi paljoa vaadittu jos edes opettelisit suomen kielen.

    Ja Piho ei ole mikään profeetta; onhan hän jäänyt jo monta kertaa kiinni suorasta valehtelusta.

    Äänestä

Onko muuten Trumpin tulevasta, taikka jo tapahtuneesta valtaanoususta Jumala virkannut mitään, vai vaikeneeko nyttemmin tyyten?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Sana 34

Massive outbreak

Sain tänään englanninkieliset sanat ”Massive outbreak”, joka tarkoittaa jonkin suurta ja valtavaa syttymistä, purkausta, puhkeamista tai leviämistä.

Kyseessä voi olla suuren sodan tai hengellisen herätyksen syttyminen, vihan purkaus, tautiepidemioiden puhkeaminen, jonkin toiminnan voimakas lisääntyminen tai tuhohyönteisten massaesiintyminen.

Uskon, että kaikkia mainitsemiani asioita tapahtuu suuresti ja massiivisesti lähivuosien aikana. Ne ovat Jumalan tuomioita Jumalan hyljänneille ihmisille, mutta samalla Jumalan kutsu parannuksentekoon, mikä näkyy voimakkaasti historian suurimman hengellisen heräämisen aikana, mikä tulee toteutumaan kaikkialla, mutta erityisesti Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu