Tänään nimellinen jäsen Juho Eerola hommaforumilla kirjoitti:
Ilmoittauduin mukaan ja heti lisäsin itselleni yhden äänen tähän :D
Historian kuriositeettina mainittakoon, että taas otetaan Tynkkysen kanssa yhteen. Ensimmäinen vastaava yhteenotto tapahtui Turussa 2015. Sebu voitti minut kun puoluekokous äänesti kolmannen varapuheenjohtajan paikasta. Kaksi vuotta tämän jälkeen Jyväskylässä otin sitten revanssin.
Jos satun uusimaan paikkani nyt Seinäjoella, tulen olemaan historian ainoa henkilö, joka on toiminut puolueen varapuheenjohtajana sekä Soinin kaudella (vuodet 2011-2015), Halla-ahon aikana (2017-2019) ja sitten vielä tämän uuden puheenjohtajan vuosina. Toisaalta, jos Sebastian vie voiton, on hän historian ainoa henkilö joka on toiminut puolueen varapuheenjohtajistossa sekä nyt tämän uuden puhiksen kaudella, niin myös Soinin aikana. Sebuhan tosiaan tuli valituksi tehtävään Turussa 2015, mutta pari kuukautta tämän jälkeen Soini potki miehen ulos.
Veikko Vallinin tunnen myös hyvin ja oikein hyvä vaihtoehto on hänkin. Muut ehdokkaat ovat vähän vieraampia.
Perussuomalaisten Juho Eerola on mukana varapuheenjohtajaksi vaaleissa
6
114
Vastaukset
Juho Eerola on hyvä valinta kolmanneksi varapuheenjohtajaksi puolueelle. On kokemusta ja näkemystä asioihin.
- Anonyymi
Perussuomalaisen puolueen kuulumisia twitterissä:
https://twitter.com/ps_ekryhma/status/1106632904069787648?lang=fi - Anonyymi
Mikä ja kuka olet Riikka Purra?
Juhssi Halla-ahokin poseeraa vihreiden mielenosoituksessa ja näyttä peukkua kuvissa!
Pelkääkö Halla-aho vihreää Purraa?
https://laitonlehti.net/2021/08/03/riikka-purra-valehtelee-taas-en-ole-persuissa-kannattanut-pakkoruotsia/ - Anonyymi
persut, eerola, homma, pyrkii vara-puheenjohtajaksi....
tähän sopii
https://nwohavaintoja.blogspot.com/search/label/satanismi?updated-max=2020-06-19T03:08:00 03:00 - Anonyymi
Juho Eerola ratkaisee:
https://www.tellerreport.com/news/2021-04-09-no-penalties-for-ano-turtiainen-s-twitter-message---eerola--"we-have-no-way-to-address-this".HJPSZSABu.html - Anonyymi
Varsinainen anarkisti, nuuskaa ja pornoilee videoilla, https://youtu.be/iVFVEy0KyL8
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke653326- 1432350
- 921878
- 1711599
- 881478
- 651436
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?751421- 711216
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂771140Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t351098