Jokainen terve, elinvoimainen maa, kansa tai kulttuuri kasvaa aina, olkootpa kyse sitten joko väestön, talouden, tekniikan tai kulttuurin kasvusta, useimmiten kaikista näistä yhä-aikaa. Jos et kasva, niin taannut! Tämä on eräänlainen historiallinen yleinen nyrkkisääntö.
Jos Eurooppa haluaa säilyttää sekä asemansa maailmassa että niin sanotun "hyvinvointiyhteiskunnan" niin ilman sekä taloudellisest, teknistä että väestönkasvua tämä ei millään onnistu! Väestönkasvun merkitystä usein vähätellään. Sanotaan, että kyllähän nyt tullaan toimeen vähemmälläkin väestöllä.
Väestönkasvulla on kumminkin myös muutakin kuin vain taloudellista merkitystä. Ajattele äänestäjäkuntaa, josa puolet on yli 60:siä, ja neljännes yli 80-vuotiaita. Sanalla sanoen, sellaisessa maassa demokratia ei oikein menesty.
Euroopassa väestön lisääminen luonnollista tietä tuntuu olevan sangen vaikeaa. Eurooppalaiset naiset eivät ole valmiita hankkimaan kolmea lasta ennen 25-ikävuoden rajapyykkiä, joka on tärkeä biologinen rajapyykki jolla taataan että syntyvät lapset ovat mahdollisimman vahvoja ja terveitä. Paras "lastentekoaika" naisilla siis on 16-25-ikävuoden välillä.
Eurooppalainen feminismi, "tasa-arvo" ja muu induvidualistinen hömppä tekee tämän kuitenkin käytännössä mahdottomaksi. Naiset haluavat kyllä lapset, mutta myös uran siihen päälle. Tähän mennessä kaikki yritykset jopa parantaa kotiäitien asemaa ovat Euroopassa kaatuneet sekä feministien ja "jokainen huolehtikoot itsestään" jorisijoiden vastustukseen. On siis luultavaa, ettei mitään oleellisesta väestönlisäystä ole siltä suunnalta odotettavissa. Eurooppalainen nainen ei vain tyydy vapauteen, vaan hän haluaa myös "tasa-arvoa" mikä tässä tapauksessa tarkoittaa epämääräisiä ja käytännössä miehiä sortavia "tasa-arvolakeja" joilla he voivat kiristää itselleen parempia paikkoja mm yritysten johtokunnissa. Tämä ylikoulutettu ja pilallehemmoteltu "prinsessa sukupolvi" tuskin kelpaa kansakunnan uusien tulvaaisuuksien äideiksi sen enempää fyysisiltä kuin henkisiltä ominaisuuksiltaankaan!
Tässä yhteydessä puhutaan usein maahanmuutosta. Sanotaan, että maahanmuuttajat ovat tulleet tuhoamaan Eurooppa. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta! Eurooppalaiset maan ottivat ITSE maahanmuuttajia halvaksi työvoimaksi toisen maailmansodan jälkeen mm Britanniaan, Ranskaan, Saksaan ja Ruotsiin. Myös nykyään maahanmuuttajia nimen omaan HALUTAAN Eurooppaan, joten he eivät mielestäni ole tunkeilijoita. Moni ala ei tosiasiassa tulisi toimeen ilman heitä. Asiaan on vaikuttanut moni eri seikka, kuten esim jatkuvasti ikääntyvä väestö. MM Filippiiniläisiä hoitajia tarvitaan Japaniin pitämään tästä väestönosasta huolta. Toinen vaihtoehto olisi antaa ihmisille kuoleman pistos, minkä käytönnössä pitäisi tapahtua jo ennen 80 ikävuotta johtuen vanhusväestön yhä huonommasta kunnosta ja kasvavasta sairastelusta. Maahanmuuttajia tarvitaan myös veropohjan pitämiseksi tasaisena. Toinen vaihtoehto olisi "hyvinvointiyhteiskunnan" turvaamiseksi jatkuvasti korottaa veroja, joka luultavasti päättyisi samalla lailla kuin juna, joka ajaisi 500-kilometrin tuntivauhdilla suoraan Helsingin rautatieasemaa päin. Mutta nämäkään eivät ole ainoita syitä maahanmuutolle. On myös olemassa niin sanottu "huoltosuhde" Terveessä yhteiskunnassa jokaista yli 80:stä vanhusta kohden on viisi alle 20:stä nuorta. Tämä on terve huoltosuhde, jota tarvitaan monesta eri syystä. Ikääntynyt väestö ei näet usein vapaaehtoisesti halua siirtyä pois vallankahvasta. Kuitenkin jokainen terve kansakunta tarvitsee niin sanotun "luonnollisen syklin" jossa vanhukset(tässä tapauksessa yli 60-vuotiaat)siirtyy korvaamaan politiikassa aina nuorempi sukupolvi. Suuri nuorten lapsiperheiden määrä on tae yhteiskunnan elinvoimaisuuden säilymisestä. Kuten vanha sananlasku todellakin toteaa, niin "lapsissa on tulevaisuus" Lapset ovat usein tärkeämpiä kuin jopa luonnonvarat. Katsokaa vaikkapa Saudi-Arabiaa, joka suorastaan kylpee maailmanhistorian kalleimmassa öljyssä! Pelkkä öljy ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös sisäistä voimaa ja kansallista yhtenäisyyttä. Väkiluku tosin on Arabimaissa sangen korkea, mutta se johtuu mm onnistuneesta siirtolaispolitiikasta. Maahanmuuttajat nähdään aivan liian usein vain uhkina. Oikeastaan heitä voisi pikemminkin sanoa pelastukseksi. Vai miten aikoo esim Suomi pärjätä tulevaisuudessa? Historian pienin syntyvyys, laajin ikähaitari ja harviten asutettu maa sitten kivikauden. Suomella tulee totisesti olemaan vaikeuksia tulevaisuudessa, jos maa halutaan yhä pitää tasaisesti asutettuna, mutta pelkästään sekään ei riitä. 90-luvulla työttömäksi jäänyt pitkäaikaistyötön on pitkäaikaistyötön niin Vantaalla kuin Inarissakin. Maahanmuuttajat eivät ole mitään ihmemiehiä, mutta useat heistä ovat nuoria, heillä itselläänkin on omia lapsia ja he ovat ennenkaikkea valmiita oppimaan. Se on nykymaailmassa jo aika paljon. Yksi Suomenkin tulevaisuuden suurimmista haasteista on kääntää syntyvyys nousuun jatkossa. Suomen naapurimaalla ja "ykkösvihollisella" Venäjällä on itseasiassa sama täysin ongelma! Venäjä tulee itse tarvitsemaan väkeä mm Kaukasiasta, Lähi-Idästä ja Aasiasta jo pelkästään siitä syystä, etteivät voimavarat muuten riitä pitämään koko Venäjää asutettuna. Mutta kyse ei myöskään ole vain tästä. Kautta historian ovat ennenkaikkea kasvavat kansakunnat hallineet maaimaa. Pelkkä teknologinen kehitys ei riitä, ellet sitten halua asua vanhojen miesten hallitsemassa teknokeskeisessä poliisivaltiossa tyyliin "1984" Väestönkasvu takaa sekä halvan työvoiman että mm laajan kuluttajakunnan ja markkinat. Historia todistaa kerta toisensa jälkeen, että kasvu ruokkii aina itse itseään! Nuoret kansakunnat ovat vanhoja myös keskimäärin henkisesti vapaampia. Väen väheneminen ja ikääntyminen sen sijaan on eräänlainen kuolinkierre, joka melkein poikkeuksetta muutta kulttuuria suvaitsemattomammaksi ja sisäänpäinkääntyneemmäksi. Moni varmaan sanoo tähänkin, että onko niillä kirkuvilla vaipankulutuskoneilla nyt niin paljon väliä, onhan meillä teknologia!
Niin, teillä on pieni vanhojen kaakkien ja niiden ikääntyvien oppipoikien piiri keksimässä teille jatkuvasti lisää kojeita ja vempeleitä. Kyllähän huipputekniikkaa saa pystyyn ikääntyneempikin tiimi, mutta mikä on lopputulos? Tekniikka kyllä kehittyy, mutta kenen tarpeisiin? Ikääntyvä väestö usein kehittää teknologiaa omaksi edukseen luodakseen pysähtyneen ja sisäänpäin kääntyneen, happaman yhteiskunnan, josta länsimaissa myös usein käytetään nimitystä "poliisivaltio" On tietenkin Eurooppalaisten itsensä päätettävissä, mitä he haluavat, vai onko? Maahanmuuttajien määrä maanosassa näet kasvamassa vauhdilla! Nuorten maahanmuuttajien rikokset pääsevät usein otsikoihin, kun taas esim Suomalaisten tekemiä silmittömiä murhia ja tappoja usein voivotellaan vain "syrjäytyneen ja epätoivoisen miehen tekeminä hairahduksina" Vaan otsikoista jäävät pois hiljaiset arjen puurtajan! Heihin kuuluvat mm Afrikasta Britanniaan saapuneet hoitajat, joita ilman koko vanhainhoito varmaan voitaisiinkin unohtaa samantien. Tai sitten Tokiolaisella telakalla työskentelevät Brasialialaismiehet. Tietenkin heitä haukutaan ja solvataan, mutta tulisko ikääntyvä ja taantuva Japani todella toimeen ilman heitä? Heitä ovat myös Suomen "abdullahit" ja muut halppislääkärit, jotka ovat yrittäneet edes jotenkin uudistaa Suomalaista paikalle jähmettynyttä yhteiskuntaa ja terveydenhoitoa, joka on nyt sananmukaisesti sekä asiakaskuntansa että toteuttajiensa puolesta lahoamassa pystyyn!
Maahanmuutolle on myös olemassa vaihtoehto. Eurooppalaiset voivat sulkea rajansa. Naisia tuskin saadaan painostamaan hankkimaan kolmea lasta ennen 25-vuoden ikää, joten yksi vaihtoehto olisi kai unohtaa sekä hyvinvointivaltio että talouskasvu kokonaan. Menkööt samalla myös julkinen terveydenhoito! Miksipä mikään terve yhteiskunta todella nyt joitain puolikuolleita mummeleita kääntelisi ja roudaisi edes takaisin? Ja mitä nyt talouskasvusta? Voihan rahaa aina painaa! Niin, voittehan te vaikka linnoittautua omaan pikku kurjistuvaan syrjäkyläänne ja katsoa, kuinka muu maailma ajaa vähitellen ohi. Sekin on toki vaihtoehto, mutta se ei silti muuta sitä tosiasiaa miksikään, että dynamiikka on kasvussa! Uusia ihmisiä tarvitaan aina kasvun takaamiseksi! Ei kasvu ole vain numeroita, tai teknologian kasvua! Se on koko yhteiskunnan kasvua sekä väestöllisesti, kulttuurisesti että taloudellisesti! Ja jos joku yhteiskunta tai yhteisö ei halua kasvaa, niin se useinmiten kietoutuu samanlaiseen koteloon kuin perohosen toukka, tosin tämä kotelo ei tule koteloitumaan ennenkuin joku isompi toukka syö sen. Kavulle on olemassa vain yksi vaihtoehto, taantuma ja VARMA tuho! Sekin tosin on vaihtoehto jonka Eurooppalaiset voivat valita, jos he niin pelkäävät maahanmuuttajia, joita ilman maanosan nykyinen kukoistus ei millään olisi mahdollista!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiinalaisia, Intialaisia ja afrikkalisia saisi kutakin olla 1 miljardi vähemmän, niin planeetan egologinen tulevaisuus olisi turvattu yhdistettynä valkoisten tulevaisuudessa kehittämiin uusiin energiaratkaisuihin.
Suomalaisia ja pohjoismaalaisia rotuja toivoisi syntyvän kiihtyvää vauhtia niin, että kutakin olisi n. 100 miljoonaa lopulta ja se takaisi varmasti riittävän määrän neroja, koska näin vähäisistäkin aineksista on kehittynyt maailmaan kaikkea edistyksellistä unohtamatta myöskään saksalaisia, jotka ovat kuitenkin merkittävällä tavalla vieneet teknisesti maailmaa eteenpäin.
Tietoisuus kaikkeudesta kasvaisi ja sitä mahdollisuutta ei syntyisi, että uusille psykodiktatuureille olisi tilaa, vaan rauhan heimot hallitsisivat tapahtumia ja kehitystä. Maailman "määrääjät" voisivat hyvinkin olla viisaita ja vanhahkoja suomalaisia metsien miehiä ja naisia tai muita pohjoismaalaistaustaisia. Sitä rataa väestöongelmat ja ihmiskunta pelastuisivat.