Näyttää siltä, että äärioikeisto-ideologiaa levitetään, nyt voimakkaasti erilaisten uskonnollis-fundamentalististen ja "henkisten" liikkeiden välityksellä Suomessa. Niitä tuputetaan kadulla kävellessä, kirjastoissa, kahviloissa, ym julkisissa tiloissa, samaan tapaan kuin korruptiopolitiikkaa.
Kyse on häikäilemättömien veroparatiisijohtajien, laskelmoidusta vallankäytöstä ja rahankeräämisestä, hyväuskoisten hölmöjen avulla. Taustalta löytyvät veroparatiisi-pörssikeinottelijat veroparatiisiyrityksineen.
Oikeus-sivistysvaltioissa osataan valtiovallan toimesta, varoitella kyseisistä vahingollisista liikkeistä ja kansalaisille on taattu aitoa oikeusturvaa, alkaen
1 250€/kk minimieläkkeistä ym, etteivät joudu ns. "hyväntekeväisyys"-kerjäämiseen ja sitä kautta alttiiksi uskonnolliselle / henkiselle hyväksikäytölle ja väkivallalle.
Muistakaa ihmiset, kenelläkään ei ole oikeutta kysellä teidän yksityisasioistanne, tyyliin: "rukoiletko", tai "uskotko" tms. "missä asut" jne. Oikeus yksityisyyteen on jokaisen ihmisen ihmis-kansalaisoikeus, jota ei saa loukata, tungettelevilla kysymyksillä ihmisten yksityisistä asioista.
Uskonnollisille ääriliikkeille tyypillistä on, että ne "ihmettelevät" kun ette suostu vastaamaan ja vetoavat, tyyliin "ulkomailla näistä asioista puhutaan ihan avoimesti" tai muuta syyllistämistä tms. Tehkää selväksi, etteivät teidän yksityiset henkiset, tai muutkaan asiat, ole julkista markkinatavaraa, eli kuulu kenellekään muulle, kuin teille itsellenne.
Uskonnollisten äärioikeisto-liikkeiden taustalla, ovat myös korruptoituneet poliittiset voimat, jota on syytä arvella syyksi, ettei Suomessa valtio ole turvannut oikeusturvaa, tai muutakaan itsepuolustusmahdollisuutta kansalaisille, kuten aidoissa demokratioissa, oikeus-sivistysvaltioissa. Kansalaisoikeudet ovat nyt Suomessa, enemmän vaarannettuja, kuin vuosikymmeniin, olkaa varovaisia ja tarkkoja siitä, keille tai mille tahoille, avaudutte henkilökohtaisista, yksityisistä asioistanne, parempi mitä vähemmän, kun kyseessä "utelias, uusi ystävä" tms. Uskonnolliset ym poliittiset ääriliikkeet, ovat hengenvaarallisia.
Varoitus "uusista" uskonnollisista liikkeistä ja yhteisöistä Suomessa
Anonyymi
0
112
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32215641Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16210778Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369211Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307213Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2396811Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463