Hypnoosi/filosofia ja muutkin tieteet ovat alaani, olenhan Sokrateen inkarnaatio kuten jo tiedättekin. Omaan myöskin noituuden salat, niin hyvät kuin pahatkin ja käytän niitä silloin tällöin etteivät pääse ruostumaan.
Nyt ehdotankin, TE jotka ette noituuteen usko, kokeilkaa. Antakaa vinkki mitä minun pitäisi teille tehdä, päänsäryn ja huonon olon pystyn helposti saamaan aikaan kunhan vain pyydetään ja kerrotaan nimi, vaikka sitten tekaistukin.
Kaikenlaista olen elämäni aikana harjoittanut, jopa saanut erään ihmisen näkemään käärmeen kotonaan, koska oli käyttäytynyt typerästi minua kohtaan. Hän itse kertoi kaikille että oli käärmeen nähnyt......
No niin, nyt sitten nähdään onko teissä miestä kokeiluun, kerrotte sitten tuloksista myöhemmin, eikä teidän tarvitse pelätä sillä minä en pysyvää vaivaa teille aiheuta, vain sen verran että saatte varmuuden taidoistani.
Odotan yhteydenottojanne.
Väliaikaisesti Tähtisilmä, oikeasti *Nainen vm. 53

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sanon kuitenkin teille:
Totisesti minä olen Jeesus ja lähden avaruusmatkalle Marsiin.
TE jotka ette sitä usko, hukutte kun jäätiköt sulavat.
Minä olen Jeesus, Sokrateen ja Stalinin reinkarnaatio.
haluaa päänsäryn, vaikka ei sitä oikein uskaltanutkaan ehdottaa, mutta niinkuin tiedät, minä osaan lukea jopa ajatuksia.
Tulee tapahtumaan tämän ja huomisen päivän aikana.
Kiitos rohkeudestasi, se palkitaan.
Tämän Stalinin uskon kyllä.