Kristillinen lastenelokuva menestyy!

Uskovaisten joukkorahoituksella tehty aitokristillinen kotimainen lastenleffa "JP ja murtovaras" nousi yllättäen sekä Finnkinon levitykseen että ensimmäisellä viikollaan katsotuimpien sijalle 10.

Vaikka katsojalukujen pääsyy lieneekin se, ettei elokuvan esittelyssä mainita sen julistuksellista luonnetta lainkaan, menestyksestä on syytä vilpittömästi onnitella. Fiksuuttahan se vain on, että useimpien vieroksumaa agendaa ei mainita ja näin saadaan katsojiksi sadoittain myös uskonnottomia perheitä. Tai ainakin saatiin ennen Hesarin tämänpäiväistä juttua.

"Sallikkalan kuntaa piinaa sarja murtovarkauksia, ja luvattomalle yöseikkailulle lähtenyt lapsikolmikko luulee nähneensä varkaan itse teossa. Ollin, Rutun ja Minnin kesäloma saa aivan uuden käänteen, sillä heidän on perustettava salapoliisitoimisto ja ratkaistava juttu — jos vanhemmat saisivat tietää, luvassa olisi loppukesäksi ainakin ”kaverikielto, pelikielto, karkkikielto ja puhelinkielto”."

Jostain löytyvässä pitkässä esittelyssä kristillinen maailmankuva jo mainitaan, mutta sitähän ei juuri kukaan lue.

Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta, mikä tietysti on kaikkein tehottomin keino, mutta tämänhän vanhemmat voivat sitten lapsilleen selittää kun on palattu himaan. Keskustelua ainakin syntyy!

Korkkiruuvia lainaten: Jos tästä seuraa edes yhden lapsukaisen pelastuminen Helvetin lieskoilta, Jeesus iloitsee.

29

1266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta, ..."

      Hyvin siis opetettu. Rukous Jeesuksen nimessä on aivan varmasti ihmiskunnan tehokkainen toimi ratkaista mahdottomia ongelmia.

      Nim. Kokemusta on

      • Heh. Eipä anna hyvää kuvaa kyseisestä filmistä.


      • Olihan tämä vitsi? Pelkään pahoin, ettei ollut...


      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Olihan tämä vitsi? Pelkään pahoin, ettei ollut...

        Fundamentalistit ovat jo määritelmänsä mukaisesti täysin vapautuneita huumorintajusta.

        Ulkopuolisetkaan eivät heitä enää voi pilkata, koska nämä ovat jo vaipuneet parodiahorisontin taakse pilkalta suojaan.

        https://hikipedia.info/wiki/Parodiahorisontti


    • Anonyymi

      Kovia huijaamaan nämä aitouskovaiset. Jättävät kertomatta leffan luonteen, kun tietävät että sen kertominen laskee katsojalukuja.

      • Tämä on täysin apologeettisen lähetysajattelun mukaista. Julistaminen jopa tietoisen filungin avulla ei ole vain sallittua, vaan toivottavaa, koska tavoite on niin siisti. Esittelytekstihän oli suoraan elohuvin tuottajalta eikä Finnkino siihen koskenut.

        Mulla ei ole kerrassaan mitään sitä vastaan että lapset saavat tällaisen kusiherätyksen vanhoillisen kristinuskon maailmaan. Kyllähän aitouskovat yhä myös heidän vartuttuaan aikuisiksi pyrkivät sanelemaan miten ihmisten kuuluu elää ja näkevät vihaista vaivaa vähemmistöistä. Porukka on vain paljon pienempi kuin nyt, ja Tempaus heille yhä lähempänä.


      • Anonyymi

        Monessa elokuvassa on mm. uskonnollinen ulottuvuus, mutta ei niistä juuri esittelyteksteissä kerrota. Joskus aikoinaan kun aikuisena hieman katsoin jotain lastenohjelmia TV:stä, niin niissä sitä uskonnollista tuputusta on todella paljon mm. YLE:n kanavilla, mutta kristinuskosta ei ollun milloinkaan kyse.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Monessa elokuvassa on mm. uskonnollinen ulottuvuus, mutta ei niistä juuri esittelyteksteissä kerrota. Joskus aikoinaan kun aikuisena hieman katsoin jotain lastenohjelmia TV:stä, niin niissä sitä uskonnollista tuputusta on todella paljon mm. YLE:n kanavilla, mutta kristinuskosta ei ollun milloinkaan kyse.

        Vaan mistä?


    • Leffan tietoihin on äsken lisätty seuraavaa:

      "JP ja murtovaras -elokuva perustuu Tytti Salon kirjoittamaan samannimiseen lastenromaaniin (Päivä, 2019). Kyse on hauskasta lastendekkarista, joka sisältää paljon hersyvää huumoria ja jännitystä. Jännittävissä tilanteissa lapsikolmikko Olli, Ruttu ja Minni laittavat käytäntöön seurakunnan kesäleirillä oppimaansa ja rukoilevat Jeesukselta apua. Näin elokuvassa käsitellään lapsenmielisesti myös kristillisiä teemoja, kuten uskoa ja rukousta."

      Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?

      • Anonyymi

        "Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?"

        Mitä yrität tuolla viestittää?


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Päivä on Vapaakirkon omistama kustantamo, joten sellainen kesäleiri. Selittääkö tämä myös aitouskoviemme innottomuuden aiheen tiimoilla: väärin sammutettu?"

        Mitä yrität tuolla viestittää?

        Sitä, että koska täällä ei juuri ole vapaakirkkolaisia, leffan puolestakaan ei nosteta erityisempää haloota.

        Viidesläisten ja hellarien kanssa olisi toisin – ja tunnetut noiden lahkojen kannattajat aivan liekeissä.


      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Sitä, että koska täällä ei juuri ole vapaakirkkolaisia, leffan puolestakaan ei nosteta erityisempää haloota.

        Viidesläisten ja hellarien kanssa olisi toisin – ja tunnetut noiden lahkojen kannattajat aivan liekeissä.

        Tuoskohan se johtuu, ettei tämä innosta tämän palstan tiettyjä uskovia?


    • Anonyymi

      'Korkkiruuvia lainaten: Jos tästä seuraa edes yhden lapsukaisen pelastuminen Helvetin lieskoilta, Jeesus iloitsee.'

      Koskaan emme saa tietää kuinka kävi. :(

    • Anonyymi

      Kristillisten elokuvien taso on yleensä surkea. Mutta lapset ovat vähemmän kriittisiä.:)

      • Anonyymi

        Toisaalta uskonnollista propagandaa ei pitäisi näyttää lapsille ollenkaan ja filmin pitäisi olla K-18.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta uskonnollista propagandaa ei pitäisi näyttää lapsille ollenkaan ja filmin pitäisi olla K-18.

        Kyllä sitä niille kotona näytettäisiin kumminkin.


    • Anonyymi

      Murtovarkaille annetaan kaikki anteeksi ja heidän saamansa etu periytyy heidän lapsilleen, ilmaiseksikin voi saada muiden edut 🤣

    • Anonyymi

      Ei sen katsojaluvut kovin kummalliset olleet.

    • Anonyymi

      Leffassa lapset rukoilivat että vanhemmat eivät saisi tietää lasten tekemisistä, koska vanhemmat rankaisisivat kielloilla. Onpa hyvä että leffa opettaa "rukouksen voiman" käyttämistä tuollaiseen tarkoitukseen. Miten lie jumala suhtautuu tuollaisiin rukouksiin, onko lasten vai vanhempien puolella.

    • Anonyymi

      Yllättävää, että nykyisenä antikristillienä aikana julkaistaan jotain muuta kuin homopropagandaa.

      • Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. Kristillistä aineistoa tehdään joka vuosi niin paljon kuin rahat vain antavat myöten.


      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. Kristillistä aineistoa tehdään joka vuosi niin paljon kuin rahat vain antavat myöten.

        "Suomessa saa julkaista vapaasti mitä vain, kunhan lakeja ei rikota. "

        Näimpä. Et se siitä "sananvapauden" rajoittamisesta...


    • Anonyymi

      Onhan se hyvä että pienet lapset kiinnostavat :)

      oliko vaatteet päällä vai ilman, poikia vai tyttöjä!

    • Tämähän noudattelee tavallaan vapaiden suuntien elämäntapaa. Opetusfilmi siis huijaamisesta ja myös siitä kuinka jäädään vaan kädet pystyssä ihmettelemään.

    • ”…ettei elokuvan esittelyssä mainita sen julistuksellista luonnetta lainkaan, menestyksestä on syytä vilpittömästi onnitella.”

      Näemmä tuo on jo laitettu lisäyksenä useimpiin esittelyihin. Todellakin, ihan hienoa että tällaisia elokuvia on, se on juuri sitä monimuotoisuutta, mikä on hyvä juttu.

      ”Leffassa opetetaan lapsia ratkaisemaan vastaan tulevia ongelmia rukoilemalla Jeesusta…”

      Oikeastaan JP tarkoittaa Jeesuksen poliiseja. Erään arvostelun mukaan siinä ei lapset tee ihmeitä vaan lähinnä rukoilua käytetään, jotta saa lisävoimia ja rohkeutta lisää.

      Se ei liene kummallista, kun roisto paljastuu tatuoinein ja hevipaitaan pukeutuneeksi henkilöksi. :D

      • >Se ei liene kummallista, kun roisto paljastuu tatuoinein ja hevipaitaan pukeutuneeksi henkilöksi. :D

        Suomensisulainen Odinin soturi? 😄

        No, vapaakirkkolaiset eivät yleisesti ole persuja, mutta hellaritpa ovat. Ja Purra taitaa suhtautua heidän remellykseensä vielä myötämielisemmin kuin Mestari.


    • Anonyymi

      Tämä ketju lienee jonkimmoinen ennätys vihanlietsonnassa Jeesukseen uskovaa vähemmistöä kohtaan. Varmaan laki suojaa tällaista vihanlietsontaa vähemmistöä kohtaan, kun näin surutta sitä harjoitetaan, ja vielä julkisella foorumilla?

      • Kävin ketjun läpi eikä siinä ollut ainuttakaan vihaa lietsovaa viestiä. Sen sijaan sinun tuhannet viestisi, jossa kaikki paitsi aitouskovaiset ovat Saatanan vallassa, kiihottavat lahkokristittyjä vihaan normaaleja ihmisiä kohtaan, olkoonkin että osin porukan korkeasta iästä johtuen tuo viha ei Suomessa purkaudu tuhoisina tekoina.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2668
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1124
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      897
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      831
    8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    9. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      38
      768
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      743
    Aihe