kuolleesta Suomesta Sami Kurosen ohjelmassa: ”En koe, että hän on osa perhettäni”
Sanna Marinilta poikkeuksellinen avautuminen
Anonyymi
1901720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 190
Vanhimmat
Ja ennen kuin persulauma alkaa räkimisensä, muistutan että Jussi Halla-Aho on myös katkaissut välinsä alkoholisti-isäänsä sekä koko tämän sukuun.
Punikit onnistuivat taas sotkemaan persut mukaan kun oman puolueen johdossa olevasta psykopaatista alkaa tulla totuuksia julkisuuteen.
Tuskinpa Halla-ahon äpäräkään pitää isäänsä kuninkaana.
Demarien eliittiä. https://mvlehti.net/2016/10/29/sdpn-ja-sprn-pedofiiliaktiivi-asa-korhoselle-neljan-vuoden-tuomio-lapsenraiskauksesta/
Linkki tuohon psykopaatti juttuun?
Nyt keskustellaan Sanna Marinista eikä Jussi Halla-ahosta. Hänhän on sitä paitsi luopumassa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta, Marin taasen varmasti tahtoo jatkaa pääministerinä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Itse en ole koskaan äänestänyt perussuomalaisia, tuskin koskaan äänestänkään kun nyt kokoomus on terävöittänyt linjaansa.
Sanna Marin kohteli törkeästi kuolemaa tekevää isäänsä. Marin olisi voinut isäänsä käydä tapaamassa, ei sitä tahtonut tehdä. Kylmä ja kova ihminen, sitä Marin on.
Tämä henkilö ei pitänyt minkäänlaista yhteyttä. Miksi pitäisi käydä tapaamassa tuntematonta henkilöä vain, koska tämä on kuolemassa?
Kyse on Sanna Marinin isästä. Kertoo paljon Sanna Marinista ettei suostu kuolevaa isäänsä tapaamaan.
Hyvä kysymys.
Ei kerro yhtään sen kummempaa kuin ihailemanne Mestarin suhde isäänsä. Älkää pitäkö kaksoisstandardeja, vaan vaatikaa omilta johtajiltannekin samaa kuin muiden johtajilta.
"Kylmä ja kova ihminen, sitä Marin on."
Naisten kasvattama.
Itse olisin ainakin hakenut yhteyttä ja vastauksia kysymyksiin miksi tilanne on ollut sellainen kun on. Käsittämätön suhtautuminen.
Persut ja naisviha ovat jotenkin erottamattomia.
Mitähän Suvakit tietäis Kaksois Standardeista ? Turun torin sarjapuukotus ei tietenkään Nyt Terrorismia heistä ollut !
No sinä teet mitä teet, mutta miksi olet vaatimassa että muidenkin pitäisi tehdä näin?
"Käsittämätön suhtautuminen."
Minusta taas ei. Jos ihminen on jäänyt täysin vieraaksi omassa elämässä, eikä edes halua olla yhteydessä, niin miksi vaivautua. Sinun suhtautuminen on käsittämätöntä.
Kahden miehiä vihaavan lesbon kasvattama, tuollaisia niistä tulee.
Tuollaisia niistä tulee. Vuosikymmeniin suosituin pääministeri ja poliittinen ura vasta alussa. Ehkä lesbojen pitäisi kasvattaa nykyistä enemmän lapsia jos niistä tuollaisia tulee :)
Menisit kouluun. Siellä opettavat kirjoittamaan omaa äidinkieltään. Se ei sinult aoikein suju.
Jos ei ole lapsen kanssa missään tekemisissä kun tämä on täyttänyt 2 vuotta niin hän oli isä vaan siinä mielessä, että hän oli siittäjä.
Isät kasvattaa ja on lapsensa elämässä.
Mistä sinä tiedät, että vihasivat miehiä? Et mistään.
Höpö, höpö. Asia päinvastoin, isä kohteli törkeästi pientä tytärtään. Lue juttu, ennen kuin öyhötät!
Jos isä oli hylännyt lapsensa, niin ei tietenkään kuulu silloin lapsen perheeseen.
Tällaisia isiä on Suomi pullollaan. Joka sukuun kuuluu ainakin yksi juoppo törkimys, joka aiheuttaa kärsimystä lapsilleen.
Sosialismi, feminismi, ateismi ja miesviha ovat erottamattomat, Sanna Marin on tästä elävä esimerkki.
Marin on vain keulakuva, puhuva pää. Hänet nostettiin tässänä tilanteessa tietoisesti tähän virkaan.
Muistatteko kun hän oli puhumassa eduskunnassa elvytyspaketista kummallinen, tilaisuuteen sopimaton villapaita päällä jossa oli iso kurjen kuva?
Tämä on vapaamuurareiden symboliikkaa ja tarkoittaa että henkilö on uskollinen muurareille ja haluaa päästä urallaan ylöspäin.
Marin on ilmeisti pvsykopaatti. Älkää antako ulkonäön hämätä.
Jos nainen on seksuaalisessa mielessä enemmän kiinnostunut naisista kuin miehistä, hän tietyllä tasolla vihaa miehiä.
Sitä on kuulkaa maailmassa isiä ja "isiä", toiset paskan välittävät lapsistaan, miksi lapsien pitäisi, olisivat ne "isät" ajatelleet asioita paljon ennen vanhuuttaan ja kuolemaansa niin voisi se lapsikin löytyä.
Millainen ihminen ei mene katsomaan kuolevaa isäänsä?
Koko elämä on isällä ollut aikaa olla yhteydessä tyttäreensä. Jos isä ei eläessään vaivautunut pitämään tyttäreensä yhteyttä, pitääkö sitten tyttären mennä tapaamaan nk. tuntemattomaksi jäänyttä isäänsä. Ei ole mitään järkeä lähestyä tuntematonta kuolevaakaan ihmistä joka vain paperilla on isä.
Ei kuoleman lähestyminen ole tähän selitys, että tyttären pitäisi mennä jostan persujen keksimästä syystä tapaamaan itselleen tuntematonta isää, kun on nyt pääministeri.
Isällä oli tärkeämpää kaikki muu elämässään. Kuoleman lähestyessä ei varmaan uskonut, että siitä hylkäämästään lapsesta tulee pääministeri.
Sellainen ihminen ei leiki enää tunteilla jolle joku on täysin tuntematon. Jos ei siis ole isänä katsonut tarpeelliseksi pitää yhteyttä, isä on tehnyt valinnan, jossa sulkee lapsensa elämästään kuolemankin kynnyksellä. Käsittämätöntä, että persujen roskasakki täällä käsittelee asiaa, joka on täysin jokaisen ihmisen yksityisasia.
Mitä todennäköisimmin asia on mennyt niin että Äiti on todennut pitävänsä enemmän samasta sukupuolesta ja isä jätetty yksin. Sitten lapsi leiritetty pois isästään. Sanna kuvittelee että isä on ollut se syntipukki. Kyllä tässä on selvästi vedettävissä yhtäläisyysmerkit. Sitä vaan ettei tuo pääministeri osaa ajatella omilla aivoillaan on huolestuttavaa.
Se vaan että äidillä on toinen nainen on varmasti ollut jonkilainen ongelma ja isä on pyyhitty kartalta sannalapsen elämästä. Aina sitä voidaa hakea isästä syyllinen kaikkeen. Onko isä tehnyt muka tällaisen valinnan ettei haluaisi tavata lastaan? Epäilen vahvasti.
Tuntiessaan kuoleman lähestyvän Marinin isä suorastaan kerjäsi tyttärensä anteeksiantoa ja hyväksymistä. Alkoholista hänen kerrottiin luopuneen noin kolmisenkymmentä vuotta ennen kuolemaansa, mikä alkoholismiin perehtyneen korvissa kuulostaa saavuttamisen arvoiselta.
Kuinka paljon Lauri Marinin alkoholismiin vaikuttivat hänen työmatkallaan kokemansa törkeä pahoinpitely pitkine sairaalajaksoineen ja sittemmin vielä aviopuolison mieltyminen saman sukupuolen edustajaan. Varmasti kokemuksena kovia molemmat.
Toistuvasti päämimisteri Marin on kertonut ehdottomuudestaan isäänsä kohtaan. Myötätuntoa ei kuolevalle tämän pyynnöistä huolimatta ole herunut, eikä tunnu heruvan kuoleman jälkeenkään.
Marin vähän välittää kansasta, eihän sellainen voi välittää, jollei ole välittänyt kaikkein lähimmistään eli isästään.
Marinin isä on huolehtinut Marinista lapsena, kun tämä ei vielä kyennyt itsenöiseen elämään.
Lapsilla on velvollisuus huolehtia osaltaan vanhemmistaan heidän elämän loppuajasta.
Jos Marin olisi ollut kunnon lapsi, niin hän olisi hankkinut apua alkoholisti isälleen.
Sen sijaan Marin ei halunut olla tekemisissä isänsä kanssa enää missään olosuhteissa, joten se kertoo ihmisen luonteesta ja empaatittomuudesta.
Näkeehän sen miten Marin vastaa kansalaisia koskeviin asioihin, kun häneltä kysytään, ei tule vastausta, vaan pyörittelee asiaa epämääräisesti ja siirtää vastuun toiselle taholle.
Mitä hänen isänsä alkoholin käyttöön tulee , niin kun selviää, että on mennyt lesbon kanssa naimisiin ,kyllä siinä tilanteesssa hakee apua mistä vaan saa.
Kahden miehiä vihaavan lesbon kasvattama tyttö , mitä muuta häneltä voidaan odottaa.
Sotkemaan, mistä johtuu tehän mölisettekaikesta.
Sannan isä romahti kun eukko oli lesbo? Kyllä siinä mieheltä putoaa elämältä pohja.
2 vuotias hankkinut isälleen apua??? Taidat olla persu!
Niin emme voi valita vanhempiamme! Mutta ymmärrän jos isä ei oo ollu läsnä elämässä! Mutta jokainen toimii niinkun tuntee! Mutta jonkinlaista tiukkapipoisuutta osottaa! Itse en voinu isäni kanssa jättää keskustelematta asijoita mun isä ei ollu alkoholisti oli muita juttuja! Ja se kyllä helpotti on ihan hyvä mieli! Jos olisi jäänyt selvittämättä voisi olla paha olo. Mut kaikki tavallaan!
Tämä isä hakattiin pahasti ja makasi sairaalassa monta kuukautta koomassa. Menetti työkykynsä, alkoholisoitu ja joi itsensä Hagiksen spugeksi. Nousi sieltä kuitenkin ylös ja oli raittiina loppuvuotensa. Jos on siltojen alla niin tuskin haluaa tavata tytärtänsä. On tällä pikku moukalla vielä elämästä oppimista.
Eipä halunnut tytärkään tavata isäänsä tämän eläessä. Turha enää isän kuoltua haukkua tätä mediassa.
Mielisairautta puhua järettömiä. Mielisairashan puhuu mitä sattuu ja on sitten mitä sattuu.
Peitelläksee ja nauttiakseen. Tyttö nauttii puhumastaa ja saa sielulleen rauhaa.
Mitä muuta voi odottaa kahden lesbon kasvattamalta sosialistilta ja feministiltä.
Ainakaan Sanna Marin ei haukkunut isäänsä mediassa. Ehkä joku muu.
Helpottiko kun pääsi oksentamaan persu?
Linkki?
Osoitat melkoista psykiatrian tuntemusta. Heh...! Perusta oma praktiikka.
Sosialisti-Sanna on kylmä ja kova ihminen. Ei mennyt katsomaan kuolevaa isäänsä, ei mennyt edes hänen hautajaisiinsa. Ei tuollaista ihmistä voi mitenkään arvostaa.
Eikö hän sanonut, ettei hänellä ole lainkaan isää. Tosin väärin meni tämäkin. Hänellähän on isä.
Hänen isänsä on poissa, mutta Marinin pitää tulla toimeen itsensä kanssa. Kaikkien niiden lausuntojen, joita hän on isästään laukonut.
Eiks kaikki ihmiset olekaan yhdenvertaisia?
Eli Sannakin tajuaa, että eivät ole.
Imagokampanja alkaa taas. Kun Voguet ei sovi enää tähän tilanteeseen, lähtee sympatiakortit liikkeelle.
Se teidän Mestarinne isä on yhä hengissä. Sanokaapa pojalleen että palauttaa välit isäänsä.
Mestarin isä ei ole ollut hengissä enää pitkiin aikoihin. Isän ja Mestarin välit jäivät sellaisiksi kuin ne olivat vuonna 2013.
Eli välejä ei ollut. Eikä ole edelleenkään. Mielenkiintoista. Persukannattajille tuo on ihan ok, mutta jos toisen puolueen johtajan historiasta löytyy samaa, alkaa hirvittävä paskamyrsky.
Vastenmielistä väkeä.
Mistä tiedä, ettei ole tavannut isäänsä viimeaikoina? Elämänkerta kirjastako?
Kuolleita ei juurikaan tapailla. Ääliö.
Sanna Marin takinkääntäjien kunigatar ja Timo Soini kuningas.
Sannan isä on kuollut, eikä pysty puhumaan puolestaan. Mielestäni saisi Sannakin jättää hänet rauhaan. Ei mennyt tytär edes hautajaisiin. Se, jos mikä kertoo siitä, minkälainen ihminen Sanna Marin on.
Viimeiset vuodet Marinin isä oli raitis, kovasti sairasteli. Kuolinvuoteellaan isä olisi tahtonut nähdä tyttärensä, Marin ei tähän suostunut, oli muka kiireitä. Tapa millä tavalla Sanna Marin kohteli isäänsä kertoo hyvin paljon tuosta sosialistien suuresta sankarista.
Miksi Sanna Marinin pitäisi suostua jokaisen luonnehäiriöisen oikkuihin?
Perisuomalainen lausahdushan on "kuolleista ei puhuta pahaa" nyt Sanna rikkoi tätä tapaa HYI . Ilman häntä "isää" ei Sannaa olisi olemassakaan !!
Vai pitäisi tuollaista häntäheikkiä vielä puolustella, joka ei osaa edes perhettään pitää kasassa, saati sitten elättää.
Kuolemansairas isä olisi tahtonut tavata tyttärensä, tämä ei sopinut sosialistille, ateistille, feministille. Tuo kertoo paljon siitä millainen ihminen Sanna Marin on.
Missä linkki, että kuolinvuoteellaan olisi halunnut tavata tyttärensä? Huom, MV-linkki ei kelpaa.
Marin herjaa kuollutta isäänsä, sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kuinka paljon halveksin Sanna Marinia!
Mitä herjasmista on siinä, että toteaa kun joku ei ole osa elämää niin tämä ei ole myöskään osa perhettä?
Ei sopinut Sannan kuplaan.
Paljon tärkeämpää Sannalle on Suomen totaalituhoaminen.
Kauhulla saa pelätä kielitaidottoman Sannan seuraavaa Brysselin reissua. SyöppöSanna käy taas tekemässä hyvän diilin ja Suomi maksaa 10 miljardia lisää Italialle.
Jos jättää lapsensa täydellisesti kun tämä on kaksivuotias niin on turha haikailla tapaamista kun kuolema on lähellä. Pikkuisen myöhäinen herännäisyys.
Sanna Marin ei puhunut mitään pahaa entisestä siittäjästään. Isä on liian hieno sana tässä tapauksessa.
Niinpä. Kiittäkääpä tekin persut Sannan isää siitä, että teilläkin on hyvä pääministeri.
Miksi Sannan olisi pitänyt tahtoa tavata isänsä, kun isäkään ei tahtonut tavata Sannaa vuosikymmeniin?
Entäs Seiskan?
Itse vastaavassa asemassa haluisin tietää kaiken isästä ja hänen( minun) suvusta.
Pete Parkkonenkin halusi tietää kaiken isoisästään, joka oli sirkusmusta ja tämän puolen perheestä.
Vai onko tämä eri juttu jostain kumman syystä.... :)?
Höpön, höpön.
Erossa lapset jäävät yleensä toiselle vanhemmalle ja jos toinen on pahasti alkoholisoitunut, on hyvä ettei tapaa ennenkuin on raitistunut.
Marinin isä oli lähes 20 vuotta raittiina ennen kuolemaansa. Marin ei halunnut tavata häntä.
Olin itse yksinhuoltaja (olen mies) ja lapseni oli 8v. Kun erosin vaimoni kanssa. Lapseni otti yhteyttä äitiinsä vasta aikuisena kun tämä oli raitistunut.
Paskaa. Jos valitsee perheen ja lastensa sijaan viinan, on ihan turha ruikuttaa jälkeenpäin vaikka olisikin raitistunut.
Mutta miksi halusi tavata lapsensa vasta kun tämä oli menestynyt?!
Ei ole. Jos on tahtoa ja sydäntä, menneisyyden virheet voi antaa anteeksi. Mikäli Marin olisi tehnyt sovinnon isänsä kanssa ennen tämän kuolemaa, olisi hän myös poistanut omasta sydämmestään mustan katkeruuden. Ilmeisesti hänen äitinsä on ylläpitänyt tätä vihaa yllä Marinin isää kohtaan. Lesbofeministit ovat usein suvaitsemattomia ja pitkävihaisia.
Mikäli Marin olisi itse ottanut yhteyttä isäänsä tämän viimeisinä aikoina, olisi hän henkisesti ollut asian suurin voittaja.
Tällä asialla on yleistäkin merkitystä koska Marin on pääministeri. Sama pitkävihainen, anteeksiantamaton ja joustamaton tyyli näkyy myös hänen politiikassaan.
Seiskassa kyllä kertoi että oli yrittänyt ottaa yhteyttä ennen pääministerin uraa.
Mitä Marin ajattelee kun hänen isänsä mainitaan? Luultavasti kiroaa tämän alimpaan helvettiin. Eikö tälläinen syö ihmistä sisältä päin?
Parempi kun olisivat tehneet sovinnon.
Onko Marin pitänyt yhteyttä isänsä muuhun sukuun? Vai onko mutsi kieltänyt?
kuolinvuoteellaan...silloin on enää turha esittää toivomuksia ja kääntää asioita päälaelleen, joita jäi eläessään tekemättä ja jotka olisi voinut hoitaa kuntoon aikaisemmin. Moni alkaa juuri kuolinvuoteella katua tekojaan ja saada kaikki anteeksi ennenkuin viikatemies vie. Myöhästynyt synnintunto se vaan kolkuttaa, eikä tässä pääministerin tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Aikaa oli, mutta ei tehnyt mitään eläessään asioiden korjaamiseksi tämä persujen Marinille luoma ihanneisä.
Katkera. Erittäin katkera.
Onko se luonnehäiriö, jos kuoleman lähestyessä tahtoisi avautua omalle tyttärelleen. Mitä hänellä oli sanottavaa, jäi nyt kertomatta.
Aika moni meistä ihmisistä tyrii. Jotkut jopa vaihtavat sukupuolisen kiinnostuksensa toiseen avioelämän aikana. Ihmiset epäonnistuvat tavalla tai toisella. Silti anteeksianto poikkeuksetta kelpaa, olipa syy mikä tahansa. Todennäköisesti kelpaa myös pääministerille. Toivon mukaan vastapuoli ei edusta silloin samaa ehdottomuutta kuin pääministerimme nyt.
Miten niin turha? Ei tämä elämä ole kilpailua siitä, kuka kehtaa olla julmin.
Vai että siittäjä. Aika paljon kehtaat sinäkin.
Miksiköhän isä ei tahtonut. Entä miksi Sanna ei kyennyt. Koskapa täydellisiä kumpikaan eivät olleet, olisivat hyvin voineet sopia menneistä. Isä tahtoi sovintoa, tytär ei. Ja nyt on liian myöhäistä.
Tutustupa tämän isän taustoihin ja vasta sen jälkeen koeta avautua uudelleen.
Pääministerimme koko olemus kertoo samasta jäykkyydestä, mitä hän on osoittanut suhtautumisessaan omaan isäänsä. Asennemuutosta parempaan kuvastaisi, jos hän vastaisuudessa kykenisi toteamaan, että ”vastoin aikaisempaa olettamaa minullahan oli sittenkin isä, joka viisaasti vielä pyrki korjaamaan välimme”, ”kiitos isä ja hyvää taivasmatkaa”.
Lepakkoparit vaan tarvii niitä siittäjiä.
Sielläkö se uudessa kalliissa sängyssä on avautuneena ?
Kansan rahoilla ostettu sosialistiprinsessalle kallis sänky...
Marinski sozialistische republik Seid bereit
Kertoiko luonnottomasta lesboperheen arjesta?
HUH, pelästyin todella
Miten Halla-ahon lehtolapset saavatko nähdä isäänsä?
Etkö ole nähnyt kuvia Halla-ahon lapsista? Etkö lukenut että lapsi on isänsä luona määräaikoina?
Marinia koskevassa keskustelussa joku reppana alkaa höpöttää Halla-ahosta. Surullista!
No käskekää Halla-Ahon korjata välinsä isäänsä niin ei tarvitse muistutella täällä asiasta.
Halla-aho voisi olla katkerampi vanhemmilleen kuin Marin johtuuhan Jussin kehitysvammaisuus vanhempien ryyppäämisestä.
Se etteivät jonkun suhteet ole isäänsä aivan kunnossa on yksi asia.
Mutta se että tämä asia oireilee näin pahasti, on kaiken aikaa pinnan alla jäytämässä ja selkeästi vaikuttaa myös päätöksentekoon pääministerinä, on jo aivan eri kokoluokan asia.
Marin jakaa kaikki ihmiset hyviin ja huonoihin... mitähän se hänestä kertoo...
Että omaa sinun tapoja persutrolli.
Kehari-Jussi jakaa jopa rodun perusteella.
Ps. Häiritseekö teitä Halla-ahon rujo pää?
Isä makaa haudassaan, ei pysty puolustautumaan.
Linkki?
Surullista. Ilman isää ja äitiä, ei yksikään lapsi synny. Siihen lapsen aikaansaamiseen tarvitaan aina,mies ja nainen.
Kun katsoo Sanna Marinin esiintymistä eduskunnassa, sitä kun hän raivoaa oppositiolle tulee Marinista mieleen nuori, kalpea kuoleman jumalatar. Suomi ei kestä toista Marinin kautta, tuo sosialisti hukuttaa Suomen valtion velkaan!
Teknisesti tarvitaan vain äiti ja pikkuisen spermaa. Sperma saa olla paskalaatuistakin.
Sitten saa sitä mitä tilaa, ja jälki on sen näköistä.
'
Ihminenhän saa kokea miten haluaa. En minäkään koe Marinia pääministerinä. Tai edes suomalaisena.
Sanna Marin juoppo isä Lauri Marin, jos olisi osa perhettä, aamupala laskut olisivat huomattavasti suuremmat, kun isä ja tytär olisivat yhdessä juopotelleet.
Oletko varma, etteivät?
Marinhan valehtelee kaiken. On niin pihi, että mies saa kyllä jäätelön Korkeasaaressa, mutta lapsi ei sellaista tarvitse! "Jos et jaksa syödä kokonaan"... Eikö äiti, tai se ahne isä, jolle ruoka selvästi maistuu, voisi silloin syödä myös ne loput?
Jospa ne aamupalarahat ovatkin todellisuudessa menneet juopon isän jeesaamiseen ja demarit haluavat tämän salata. Koko demaripiiri juopotellut Marinin aamiaisilla?
Kuka muuten maksoi liput Korkeasaareen? Saiko Marin yksin tämän valtion edun, vai maksoiko Suomenkansa koko perheen huviretken?
Ja nuo sitten muka tuomitsevat "riistäjät".
Sanotaan että ihmisen juominen on hänen oma asiansa. Mutta silloin syntyy pahaa jälkeä, jos mies juo niin että munat mätänee. Tuottaa sitten vain niin paskalaatuisia siittiöitä ettei niillä synny kuin summittaisia ihmisen hahmotelmia.
Miksi Purra vihaa kaikkia naisia äitiään myöten?
Linkki?
Sanna Marinin isä oli venäjän romaani. Ei liene ihme, jos kuormasta tavaraa häipyy.
Säälittävää persut, säälittävää. Oma Führerinne kohtelee omaa isäänsä ihan samalla tavalla ja kaiken lisäksi tekee avioliitossa ollessaan kaksi lasta toiselle naiselle. Ja te kehtaatte rääpiä Marinia isäsuhteestaan.
Persuporvarit ovat asioiden vääristelyssä ja valehtelussa mestareita.
Marinin isä on kuollut. Marin on itse nostanut hänet keskustelun aiheeksi, siitä on turhaa syyttää ketään muuta vaikka demarit eivät ikinä, koskaan, milloinkaan ota itselleen syytä mistään väärästä teosta. Aina on Marinillekin syyllinen löytynty muista, kun jotain on tapahtunut.
Mistä väärästä teosta?
Silakantuoksuinen lapsuus sateenkaari perheessä.
Marinista olisi tullut normaali jos olisin käynyt antamassa hänen äidilleen ja 'äidilleen' silloin tällöin kyrpää.
Jokainen nainen, oli vaikka lespo muuttuu iloiseksi ja onnelliseksi kun saa sisäänsä spermalastin silloin tällöin.
Persujen sydänhän on tunnetusti lähellä vastuuttomia alkoholisteja. Ovat yhden niistä äänestäneet europarlamenttiin saakka.
Mutta mitä tähän sanoo rasistinen Al-Taee?
Ei ole Sannakaan mikään esimerkki vastuunkantamisesta. Kaikki epäonnistumiset sysätään muiden niskoille.
Käsittämätöntä kylmyyttä että lapsi katkaisee kaikki siteensä biologiseen isäänsä kun toiset hakevat jopa Tv formaatin kautta isäänsä. Äidin vieroitusleirittäminen on ollut tehokasta.
Ne , jotka hakevat isäänsä Tv-formaatin kautta, ovatkin kunnollisia, tuntevia ihmisiä.
"Käsittämätöntä kylmyyttä että lapsi katkaisee kaikki siteensä biologiseen isäänsä"
-Kuten Mestari?
Kuten Marin?
Hah. Toiset yrittää olla kateissa ja läheisriippuvaiset yrittää penkoa esiin. Vaikka ei ole mitän saamisia enää. Miksi Kuronen kaiveli edesmenneen asioita muuta, kuin poliittisessa arvostelumielessä.
Alkoholisoituneille persuille tämä on tärkeä asia.
Sanna Marinilla on sisaruspuolia, he saattoivat isänsä hautaan. Pitääkö Sanna Marin yhteyttä sisarpuoliinsa? Tunteeko hän edes niitä?
Miksi Riikka Purra tuo vegaani huulipuna vihaa äitiään ja kaikkia naisia?
Ei mitään yhteyttä sen puolen sukuun.
Marin on kuin tunteeton tappajarobotti.
– Lapsuuteni jouluissa ei ollut hurraamista. Kuten valitettavan monissa perheissä, pyhien lähestyessä alkoi sen jännääminen, milloin perheenpää katoaa humalanhuuruisille reissuilleen."
-Jussi Halla-Aho 2006.
Mikä mies Halla-ahon isä on/oli, kävikö töissä ja tuurijuoppo vai kokopäiväjuoppo jolla ei ollut aikaa työntekoon, kaikki aika meni juopotteluun?
Irwin Goodmanin ryyppykaveri. Rälläsi pitkin maailmaa kuskaamassa arvon taiteilijaa ja joi itselleen saman kohtalon kuin kuskattavansa.
Kerro lisää, oli Irwinin autokuski, eihän silloin voi ryypätä kun autoa ajaa. Minkä ikäisenä kuoli, mitä muita hommia teki?
Jospa annettaisiin jokaisen tehdä omassa elämässään omat ratkaisut, vaikka sellainen ajatus tietenkin sotii porvarin ajatusmaailmaa vastaan varsinkin silloin, kun niitä omia ratkaisuja tekee porvarin kannalta väärät mielipiteet omaava ihminen.
Sellainen ajatus, että jokainen tekee itse ratkaisunsa, sotii varsinkin sosialistien ajatusmaailmaa vastaan. Heidän ihannemaansa ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa ihmisten kaivatessa vapauttaan.
Sanna on nostanut isänsä mediaan, joten suomalaisilla on oikeus vapaasti ilmaista asiasta mielipiteensä.
"Sanna on nostanut isänsä mediaan, joten suomalaisilla on oikeus vapaasti ilmaista asiasta mielipiteensä."
Päteekö sama Halla-Ahon tapauksessa? Itse hänkin on isäsuhteestaan kertonut.
Ehkä kuitenkin Sannan olisi ollut hyvä kuulla isältään se tarinan toinenkin puoli. Olisihan siinä ollut mahdollisuus Sannankin ymmärtää, missä kohta hänen oma elämänsä lähti kasvamaan kieroon.
Nyt kuitenkin me kaikki "perussuomalaiset veronmaksajat", puoluekantaan katsomatta, saamme osamme tästä pääministerin yksisilmäisestä elämänkatsomuksesta.
Kerro ihmeessä se "tarinan toinen puoli" jos tiedät sen paremmin kuin isänsä lapsi.
Kertoisitko mikä Marinin elämässä on kasvanut kieroon? Sekö ettei hänestä tullut persua?
Tässä Marinin isän eräs Seiskassa ollut haastattelu.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Vakivalta-syoksi-alamakeen-Sanna-Marinin-Lauri-isa-myontaa-Minusta-tuli-taysi-puliukko
Puhuu ihan fiksuja ilman katkeruutta. Eikä puolustele itseään.
Kasvojen ja korvien muoto kuten Sanna Marinilla. Kyllä on tytär isänsä näköinen. Onkahan tämä seikka ärsyttänyt äitiä?
Johtuuko Purran epävakuus äidin kieltämisestä?
Mikä epävakaus?
Jokainen järkevä ihminen lemppaa kuuseen alkoholistin josta on vain haittaa
”–En koe, että hän on osa perhettäni” Sanna Marin puhuu isästään
Sami Kurosen haastattelussa.
– Hän ei ollut tekemisissä minun kanssani. En muista, että olisi
syntymäpäiväkortteja tullut. Tai oikeastaan mitään muitakaan
yhteydenottoja. Kyllä varmasti silloin, kun olin lapsi, äiti yritti,
että oltaisiin pidetty vähän yhteyttä. Mutta se sitten jäi."
https://www.is.fi/viihde/art-2000008174572.html
Lähisuvussa oli samanlainen tapaus, nelilapsisen perheen isä lähti 1970-luvulla, eikä enää palannut. Ei pitänyt yhteyttä, kesällä saattoi tulla kännissä taksikyydillä pihaan, ja puhui sekavia.
Ukko kuoli 1997. Kaikki neljä lasta menivät 400 km taipaleen taakse isäukkonsa hautajaisiin. Hautajaisissa on Suomessa ollut tapana haudata ihan ne kaikkein suurimatkin koetut vääryydet ja riidat. Pahimman naapurissa asuneen vihamiehenkin hautajaisiin mennään silti.
Ihmettelen että tässä kohtaa Sanna Marin oli niin pienimunainen tamperelainen feministi, että ei kyennyt laittamaan itseään hautajaisiin paikan päälle mukaan.
Minun kirjoissani Sanna Marin saa tästä selvää. negatiivistä virhepinnaa,
Sanna Marinin isä olisi tahtonut nähdä tyttärensä ennen kuolemaa, tämä ei sosialisti-Sannalle käynyt. Hänelle ei käynyt edes hautajaisiin meno. Miten voi noin paljon isäänsä vihata...
Se kertoo Sannasta kaiken - ihan kaiken - ja Suomi on porton kynsissä.
En koe että marin kuuluu oikein minnekään. Politiikkaan, suomeen tai ihmissukuun. Se nyt vaan on sellainen kokemisjuttu. Marinilla omansa ja minulla omani.
Omituista. Seiskan tekemässä haastattelussa Marinin faija sanoi että soittelivat toisilleen ja etät olivat puhuneetkin ennen Seiskan haastattelua. Sanna muuten ei ole koskaan näissä haastatteluissa sanonut, ettei olisi pitänyt yhteyttä faijaansa myöhemmin, hän puhuu vain lapsuudestaan.
Jos tämä on totta, että ovat pitäneet myöhemmin yhteyttä ja miksi ei olisi, niin hautajaisiin menemättömyys on vieläkin tympeämpää. Miksi muuten edes läheiset olisivat ilmoittaneet Sannalle hautajaisista, jos eivät ole pitäneet yhteyttä. Pelkkä ilmoitus että faijasi on muuten delannut, olisi riittänyt.
Laurillahan on muitakin lapsia, ehkä joku heistä avautuu tästä Sannasta myöhemmin kun kuppi menee ns nurin tämän avautumisista...
Toivotaan todella muutakin kuin Sannan avautuminen asiasta.
Pitääkö Sanna Marin yhteyttä sisarpuoliinsa?
Jos haluaa oman mielenterveytensä säilyttää on viisainta pitää etäisyyttä vaikeasti alkoholisoituneeseen lähiomaiseen.
Olipa se sitten oma vanhempi tai sisarus.
Hyysättäväksi ne haluaa hautaan saakka ja se taakka jos mikä on omaisille raskasta kantaa.
Mitä Sanna tarkoittaa ettei koe olevansa isänsä tyttö ? Onko häpeä jos isä on ollut alkoholisti mikä on oikeasti sairaus minunkin isäni oli alkoholisti, mutta en silti sulkenut häntä pois elämästäni. Sannan arvoa ei paranna, että hän yrittää puhdistaa itsensä, ettei ole perinyt isänsä alkoholismia mikä saattaa hyvinkin olla hänellä peritty.
En anna mitään arvoa tuolle naiselle enää.
Samoin täällä faija oli täysi alkoholisti. Ainaista tappelua rahasta äidin kanssa, kun pentuja oli useampi, ja äiti tehdastöissä pienellä palkalla.
Suomi on semmoinen maa, että täällä on turhaa ruinata mitään erikois-säälejä siitä, jos toinen tai molemmatkin vanhemmat ovat alkoholisteja. Tietenkin se on erittäin kova paikka lapselle mutta niin se on 200.000 muussakin holistiperheessä, samaan aikaan.
Karman laki toimii... Sannasta itsestä tulee puli-akka ja kuolee yksinäisenä viinaan...
"Jos haluaa oman mielenterveytensä säilyttää on viisainta pitää
etäisyyttä vaikeasti alkoholisoituneeseen lähiomaiseen."
Helppo neuvo antaa, mutta vaikea toteuttaa. Alkoholisteilla on paremmat ja huonommat aikansa. Niinä parempina aikoina ne voi olla todella mukavia ja miellyttäviä, ja anteeksipyytäviä. Ainakin se on yksi syy miksi vaikka ryyppäämään ratekennut puoliso tai oma lapsi tai veli saa lopulta niin pitkään ymmärrystä, eikä häntä lempata pellolle.
En minäkään käynyt kuolevaa isää katsomassa koskaan, kun tämä makasi yli 15 vuotta halvaantuneena sairaalassa, ihan järjissään kuulemma. Ei ollut yhteyttä vuosikymmneniin, eikä tuntunut järkevältä. Hautajaisissa kävin, mutta en vieläkään tiedä miksi.
No millä mielellä muistelet sitä, ettet käynyt katsomassa isääsi? Ylpeänä ?Surullisena? Katuvaisena?.
Jalkansako avaa?
Ei muuta kuin lisää tällaista kirjottelua , niin päästään eroon tästä Suomen tuhooja hallituksesta. Näin tulee kansan todellinen mielipide esiin!!
Valitettavasti SENSUURI poistaa ketjun pian
Ymmärrettävää, koska Marin vaikuttaa satanistien ohjelmoimalta kylmältä robotilta, joka pystyy mihin vain.
Robottimainen on hyvä sana kuvaamaan Marinin olemusta.
Isänsä makaa onnekseen haudassa, joten ei tiedä tyttärensä puheista.
RIP.
Häpeällistä tuo avautuminen pääministeriltä on.
Älä muuta viserrä. Lauri yritti aina kaikkensa tehdä mokoman typerän tytönhupakon takia. Puuttua Sannan juomiseen jo aikaisessa vaiheessa. Mut ei. Lepakot vei voiton. Tietäähän se keitä marxisti tuomarit ja punavärittyneet sosviranomaiset suosii huoltajuuskiistoissa. Ajoivat Laurin ennen aikaiseen hautaan.
Niin muuten on. Marinissa on jotakin kylmää, epäinhimillistä. Illuminaattihan valitsee joka maasta lapsia jotka aivopestään tiettyyn tehtävään. Marinin tapauksessa tehtävä oli pääministerin tehtävä.
Marin on Mk-ultran uhri.
Kiittämätön narttu!
Piri-Sanna olis edelleen ilman Latea kadulla!
Kyllähän me tiedetään mistä ja minkälaisilta tahoilta isättömänä kasvanut Sanna on tukea ja turvaa hakenut. Semmosia likaisia Isähahmoja.
Tämäkin ketju taas kertoo selvästi, millaista porukkaa persuvastaiset ovat:
- valehtelijoita
- liioittelijoita
- olkiukkoilijoita
- typeryksiä
- epärealistisia
- räkättäjiä räkättämisen ilosta
Mikä heiltä siis puuttuu? Sivistys ja realismi.
Marin on alkkis.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17046964/sanna-marinin-alkoholismi#comment-109457231
Kuinka hän kykenee mukamas vastuullisiin päätöksiin jos ne aamiaislaskut verovaroin koostuvat kroonisesta törpöttelystä?
Marinilla suhde opettajaansa.
https://www.seiska.fi/kotimaa/oho-paaministeri-sanna-marin-vietti-iltaa-olutterassilla-poydalla-kaljaa-ja-viinia-katso
Marin ryyppäämässä terassilla
Oli todella kohottavaa lukea Tervon kaunis kirjoitus vanhemmistaan Hesarista vastakohtana Sannan isästään sanomasta.
Eiköhän Sanna ole itsekkin lähes alkoholisti....?
Paljonko käytti valtion varoja "aamupaloihin"
Lopettaisi jo tuon jokapäiväisen avautumisen lehdissä, alkaa jo ärsyttää sen naaman näkeminen heti aamusta kun lehtien sivut avaa.
Aamupala-uutisointiin olisi voinut liittää myös kuitit olut ja siideri menekistä Kultarannassa. Toki siellä on myös mies ja lähisuku ryystämässä iloliemiä valtion piikkiin. Miehellä voi mennä enemmänkin kurkusta alas kun juhlii käännettyjä rahoja ja onnistunutta konkurssia.
Haluaisitko sinä hymyssäsuin tavata alkoholisti-pahoinpitelijä vanhempaasi joka tuntuu lähinnä isäpuolelta tai joltain täysin ulkopuoliselta perheenjäseneltä? Eikun kulissit kunniaan vaan.
sanoi että markus hoitaa arjen, kumma kun markus ei osaa jonottaa prismassa.
Miksi jonottaisi, kun Kesärannassa on emäntä joka passaa. Mukavampaa kuin tehdä itse, on demarille juoksuttaa palkollisia. Aikoinaan demarit haukkui kotitalousvähennystä siksi että heidän mielestään se johtaa piikayhteiskuntaan. Nyt on demaripääministerillä ja perheellä oikein oma piika.
Demareilla oli pelko, että köyhäkin pystyisi jotain töitä teettämään muilla.
Kävin katsomassa kuollutta isääni kun se makasi arkussa kirkon kellarissa. Tuli jotenkin myhäilevän mukava olo.
Sellaista se persujen perhe-elämä tuppaa olemaan.
Demareiden taas näyttää olevan elämää, jossa kuollutta isää mollataan julkisesti.
Autuaita ovat kuolleet, sillä heidän ei tarvitse Marinin olemassaolosta enää tietää.
Marriinille maistuup. Isäsä ol apsoluutti. Lauri oli hyvä jäbä.