Polvisärkyä

2lesken

Huomenta palstaporukat.
Olen seuraillut kahden tuttavan polviin liittyvää kipua.
Kaikkea on kokeiltu ja nyt molemmille laitettiin polviin tekonivelet.
Ei ihan pieni operaatio.
Paljon tikkejä jne
Sairaalassa ollaan päivä tai pari ja sitten kotiin.
Siellä huomaa että kaikki ei suju vanhalla mallilla ja särky on kova.
Vahvoja särkylääkkeitä on pakko syödä että kestää sitä kipua.
Ja vielä nämä.kuumat ilmat.
Molemmilla on onneksi turvaverkosto joka tulee jeesaamaan.
Molemmat sanovat, kuinka raskaalta jalka tuntuu ja yöllä puutuu ja särkee.

Saan itse olla onnellinen, ettei ainakaan vielä ole tuollaisia vaivoja.
Viimevuonna hommasin lääkäri/fyssarilta lenkkareihin muotoillut pohjalliset.
200 euroa maksoi, mutta särky jaloista loppui.
Jalat ovat nyt kävellessä oikeassa asennossa.
Lähdenpä palvelukotiin omaistani tapaamaan
Munkkikaffeet tarjoan.
Oli vissiin jokin eläkkeenmaksupäivä.

23

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Polvi on pahentunut.
      Toisen polveni kierukka murenneltiin leikkaussalissa pois joskus 80-luvulla.
      Sen jälkeen kyseinen polvi on alkanut hiljalleen oikkuilemaan rajoittaen toimintaa
      Vielä 10 vuotta sitten pystyin tekemään etukyykkyäkin pohjaan mutta nykyään pohjakyykkyn voin tehdä vain ilman tankoa.
      Syväkyykyn rajakin on varottava.
      Kyykyissä ja maastavedossa on käytettävä ko. polven lisätukea.

      Toinen riesa on vastakkaisen puolen 2:n asteen nivelrikkoinen lonkkani.
      Olen lopettanut pitkien vetojen kuten rinnallevedon ja tempauksen tekemisen koska kyseinen nivel kipeytyy haitaten perille saakka vetämistä.

      Hauraan vanhuksen käsitteeseen lisäisin vielä romun. Hauras, romu vanhus.
      Koukistelujen ja ojentelujen esteitä ei ole vielä ilmennyt mutta olkaniveliä on lämmiteltävä kunnolla ennen kuormitusta.

    • Anonyymi

      Mun polvileikkaus onnistui hyvin,
      uusi nivel ainoastaan tuottaa vaikeuksia jos siivotessa pitää mennä kontalleen että polvi vastaa lattiaan,
      se aiheuttaa hankaluuksia,
      muuten ei ollenkaan,

      • Anonyymi

        heh heh,, onko outoa,,, heh heh,

        luutulla pyyhitään lattiaa,
        tykkään sillä konstilla tulee siistimpää ja lattia puhtaammaksi,

        se on vanhanaikainen tapa siivota,
        mutt ei haittaa,
        tykkään usein luututa lattiaa käsin,,,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ano 10:59
        Ei ole ihme jos polvet ovat sököt.
        Ei tulisi mieleenikään noin luututa
        Kun on niiaavat mopit ja mikrokuituliinat keksitty.
        Miten ihmeessä konttaamalla voi tulla parempaa jälkeä?
        Siivota käsin?
        Mitenkä sitten?

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        juu on mulla micro-liinat sun muut sini tutteet olemassa mutta välillä tykkään kontaamalla pyyhkiä lattiat puhtaaksi, jälki on takuulla puhtaampi,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juu on mulla micro-liinat sun muut sini tutteet olemassa mutta välillä tykkään kontaamalla pyyhkiä lattiat puhtaaksi, jälki on takuulla puhtaampi,

        Lattialta syömiseenkö😂

    • Anonyymi

      Tämä on 60 plus ikäisten kestustelupalsta. Juuri meillä alkaa ilmetä fyysisessä kunnossa mennyt elämä ja osa perinnöllisistä sairauksista. Minulla alkoi nivelrikko hitaasti sen jälkeen kun täytin 50 vuotta. Ensin tuli sormiin (perinnöllinen isoäidiltä), sitten molempiin polviin ( tokko perinnöllinen) ja nyt lähes seitsemänkymppisenä nivelrikkoa myös varpaissa. Vielä näitten kanssa sinnittelee koska välillä on hyviä ajanjaksoja jolloin nivelrikot ovat "lepotilassa" eivätkä rajoita elämistä eikä ole särkyjä mutta sitten taas joskus joku nivel jossakin päin kehoa aktivoituu ja särky on mieletön. Silloin olen toistaiseksi pärjännyt reseptillä saatavilla särkylääkekuureilla, jotka rauhoittavat tulehtuneet nivelet. Nivelrikkoleikkaukset ovat ainakin minulle kauhistus, ihan vihon viimeinen vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Lonkkaa kolottaa. Kuvassa ei näkynyt kulumaa, mutta luin netistä ettei alkuvaihe näy välttämättä kuvassa.
      Ei oikein tiedä liikkuuko enemmän vai vähemmän vai ei ollenkaan. Joskus liikunnan jälkeen kipeytyy, mutta ohikin joskus menee kokonaan. Se on minusta ihme. Luulisi että jos on kulumaa niin olisi kipeä koko ajan.
      Toimii kuitenkin kaikissa liikkeissä, askelkyykkyä ei voi tehdä jos on kipeä, mutta kun kipu on pois, sujuu mainiosti.

    • Anonyymi

      Katso netistä Veijalaisen Markun vanha keskusteluohjelma, jossa puhutaan turhista leikkauksista. Olin menossa polvileikkaukseen noin 5 vuotta sitten, ohjelman katsottua siirsin leikkausta ja aloin vahvistamaan reisilihaksia ja tekemään pieniä kävelylenkkejä. Nyt on polvet kunnossa " LIIKE ON LÄÄKE"-toimii.

      • Anonyymi

        Studio55.

    • Anonyymi

      Jos kuivan kesän takia lyhyeksi jäänyttä kauraa syö polvillaan saattavat
      polvet kipeytyä
      nj

      • On töitä ja töitä.
        Betoniraudoittajan homma ei taida olla niistä helppommasta päästä.
        Ystävåni on tehnyt niitä hommia vuosikaudet.
        Että näin:
        " Työ on viimeisen päälle fyysistä ja raskasta. Teräs ei ole vuosien varrella keventynyt.
        Rauta joudutaan aina kantamaan paikalle ja sitomaan hankalissa työasennoissa ja vaihtelevissa olosuhteissa.
        Välillä on kuumaa ja välillä sataa räntää. Työ tehdään paljain käsin ".

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        On töitä ja töitä.

        Lattialiippari ja raudoittaja kovapalkkaisia töitä, mutta jokoinen tuntemani ukko on noin 55 vuotiaana ihan kaput. Putkimiehet, silloin kun käytettiin valurautaviemäriputkia, sama homma. Polvet ja selkä sökönä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lattialiippari ja raudoittaja kovapalkkaisia töitä, mutta jokoinen tuntemani ukko on noin 55 vuotiaana ihan kaput. Putkimiehet, silloin kun käytettiin valurautaviemäriputkia, sama homma. Polvet ja selkä sökönä.

        Kerronpa tässä tositarinan, mikä sattui minulle.

        Muutama vuosi sitten minulla oli polvi kipeä, niin kipeä että oli tosi vaikea kävellä.
        Pakko oli kuitenkin käydä kaupassa. Linkuttelin sinne etanavauhtia, ja sieltä olin tulossa takaisin, kun eräs nuori nainen pysäytti minut ja totesi että taitaa olla vaikea kävellä, ja että saako hän rukoilla.

        Sanoin että kyllä saa. Siinä katukäytävällä rukoili Jeesuksen nimeen että polvi paranisi, kosketteli sitä polvea.. Tuntui sellainen kuuma aalto polvessa. Kiitin ja lähdin jatkamaan matkaa, ei koskenut enää yhtään, kävelin reippaasti kotiin.
        Kunnossa on ollut.

        Tuumatkaapa mitä hyvänsä, mutta näin kävi.
        Tosi tapahtuma, en sitä muuten tässä kertoisi.

        Isäni oli sodan käynyt mies.
        Äitini pyyhki kontallaan lattiaa sängyn alta.
        Hän huikkasi äidilleni ovelta.
        Vaara ohi, omat koneet.
        Ihan tosi juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerronpa tässä tositarinan, mikä sattui minulle.

        Muutama vuosi sitten minulla oli polvi kipeä, niin kipeä että oli tosi vaikea kävellä.
        Pakko oli kuitenkin käydä kaupassa. Linkuttelin sinne etanavauhtia, ja sieltä olin tulossa takaisin, kun eräs nuori nainen pysäytti minut ja totesi että taitaa olla vaikea kävellä, ja että saako hän rukoilla.

        Sanoin että kyllä saa. Siinä katukäytävällä rukoili Jeesuksen nimeen että polvi paranisi, kosketteli sitä polvea.. Tuntui sellainen kuuma aalto polvessa. Kiitin ja lähdin jatkamaan matkaa, ei koskenut enää yhtään, kävelin reippaasti kotiin.
        Kunnossa on ollut.

        Tuumatkaapa mitä hyvänsä, mutta näin kävi.
        Tosi tapahtuma, en sitä muuten tässä kertoisi.

        Uskon täysin,,, ihmeitä tapahtuu,

        niin tapahtui jo Jeesuksen eläessä,

        nimenomaan Jeesus toi tiedon maailmaan
        Jumalan mahtavasta voimasta,

        kiitos luojalle

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskon täysin,,, ihmeitä tapahtuu,

        niin tapahtui jo Jeesuksen eläessä,

        nimenomaan Jeesus toi tiedon maailmaan
        Jumalan mahtavasta voimasta,

        kiitos luojalle

        Toivottavasti poistaa koronan ja kaikki muut tarttuvat taudit.

    • Nyt on sitten uudet tekonivelet polviin tuttaville laitettu.
      Ihmettelen vähän heidän jalkineitaan.
      Toisella on ballerinat jaloissa, kun leikkauksesta on vähän aikaa kulunut.
      Mitenkä ne tukevat yhtään jalkoja.
      Molemmat ovat autoihmisiä, aina olleet.
      Pian oli leikkauksen jälkeen kiire rattiin ja ostoksille.
      Jos vertaan itseäni, kävelen aina kaikki matkat.
      Olen aina ollut innokas kävelijä.
      Onko tässä syy ja seuraus.
      Hyötyliikunta ehkäpä auttaa kummasti jalkoihin ja koko kehoon.
      Tottakai on jalan rakenteesta ja monesta muusta seikasta polvisäryt kiinni.

      • Anonyymi

        Minua vaivasi vasen polveni työelämäni loppuvuosilla. Betonilattioita kun jouduin kävelemään, piti turvakengissä olla geelipehmusteet. Polveni magneettikuvattiinkin, mutta ei siellä muuta näkynyt kuin lievä nivelrikko. Ortopedi olisi silti sen leikannut Mehiläisessä, kun sairauksissa olisi maksanut lähes kaikki.
        Yksi ongelmatilannekin tuli, kun esimieheni halusi minun menevän tarkastajien kanssa pitkälle lenkille laitokselle. Kun sanoin ettei se polveni kivun takia käy, kehotti esimieheni minua menemään terveysasemalla. Melko kokematon terveydenhoitaja antoi minulle idealisiderullan. Eihän sitä voinut polveen kietoa, koska siteen mahdollisesti puristaessa suojahaalareita ei voi riisua. Menin kuitenkin tuollekin keikalle.
        Eläkkeelle päästyäni polveni on jostakin syystä ollut kivuton. Kiertoliikkeet vihlaisevat, mutta muita tuntemuksia ei ole ollut.

        Noista säryistä vielä. Minulta meni 90-luvulla olkapää sijoiltaan. Muuan vanha asentaja sanoi että nyt olkapäätäsi kolottaa ennen sadetta, ja siihen ei auta muu kuin vodkalla pyyhkimen. Ei ole olkapääni kolotellut millään säällä.
        Terveyskeskuslääkäri ei määrännyt kädelleni fysioterapiaa, kun vakuutusyhtiö voi motkottaa siitä. Työterveyslääkärimme määräsi 10 kertaa. Ilman sitä ei olkapääni olisi kuntoon tullut.

    • Anonyymi

      Vuonna 2008 tk-lääkäri sanoi polviongelman ainoan hoitokeinon olevan särkylääke ja kun kipu pahenee, sitten vahvempi särkylääke. Hän kirjoitti sadan tabletin reseptin, joista hain ruskaretken patikointikipujen ehkäisyksi kymmenen, jotka löysin monen vuoden kuluttua jostain pussukasta.

      En siis ole syönyt ensimmäistäkään särkylääkettä toisinaan pahemmin, toisinaan lievemmin pistelevän polven takia. Olen liikkeellä suurimman osan hereilläoloajasta ja kävin luontaistuotekaupassa kysymässä, mitä apua heillä olisi aiheeseen. Hyvä apu löytyi. - Nm. Särkylääkkeetön 13 vuotta

    • Anonyymi

      Omaa varhaista tuottamusta ja hölmöilyä jota harrastin myöhemminkin.
      Olympianostoja treenatessa vedin rinnallevedoraudat ja tempaukset pohjapompulla.
      Silloin eivät polvet oireilleet mutta parikymmentä vuotta myöhemmin, kun venyneet nivelsiteet olivat aikansá rappeutuneet, tuli toisen polven leikkaus vastaan.
      Sama polvi oikkuilee vieläkin kymmenien vuosien jälkeen.
      Tukematta ei pysty kyykkäämääneikä tekemään maastavetoa.

      Olkapäät. Saadakseni tempauksen loppuvetoon paukkuja tein pystysoutua yli oman painon raudoilla. Limput normitangon päihin ja tangon keskeltä ote remmeillä ja apinan raivolla vetoja rinnalle ylhäällä pysäyttäen.
      Nuo olivat hölmöilyä.

      Kun olkapää alkoi todella kipuilemaan ja tuli liikerajoituksia antoi tuttava jumpparini kuminauhan ja kuntoutusohjeet. Tein tunnollisesti muutaman kuukauden ja olkapään kohennuttua vetelin raakoja tempauksia omalla painolla. Aikani.
      Leikkaukseen Eiraan. Hauisjänteen siirto titaaniankkuriin olkavarteen. Hoonauksia, möyhennyksiä, talttauksia ja ties mitä. Puolessa vuodessa oli uskon menettäminen lähellä mutta sitten tapahtui nopea, perusteellinen elpyminen.
      Kärsi tehdä mitä vain mutta varoin tempauksia.

      Olin pitänyt vatsani kunnossa ja ns. voimapyörän lutkuttaminen oli lähinnä ajan hukkaa. Ryhdyin tekemään sitä pitkänä. Siis päkiät lattiassa ja pyörän työntämien mätipuoli alaspäin mutta tietenkin irti lattiassa, suorille käsille eteen ja vetäminen takaisin. Kerran tein tekniikkavirheen. Sen asemesta, että takaisin vedon on tapahduttava vartaloa keskeltä taittaen, pitäen käet suorina, minä erehdyin vetämään käsillä jolloin noin 45 asteen kulmassa leikattu olkapää rusahti.
      Ei paha mutta se ei lohduta vaikka jollakin toisella 77v ukolla olisi jopa pahempana.

      Toisessa olkapäässä on samaa aikanaan hankittua urheiluvammaa mutta vasuri on aina ollut hieman paitsiossa.

      En ole popsinut kipulääkkeitä mutta polveen ja olkapäihin levittelen voltareeniä ennen kohdistuvaa kuormitusta ja joskus olkapäihin samaa tököttiä kuvitellen sen mahdollisesti estävän öistä kipuilua. Siis, kuvitellen. Olkavarren lihaksissa on ajoittain luonnollista kuormituksesta johtuva kipua.

      Sanon viisastelijoille, että vuosien saatossa ovat raudat vähentyneet ja treenit hiljalleen siirtyneet nuorison suosimaan suuntaan. Pienemmillä painoilla enemmän toistoja. Tätä periaatetta toteutin tänäänkin ja havaitsin sarjakestävyyteni olevan heikko. Aikaisemmin aina lyhehköjä, maksimissaan 5:n toiston sarjoja ja nyt 10:t alkavat hapottamaan jo pienillä painoilla.

      • Anonyymi

        Minulla on oikean käteni ranne kai kulunut. Voltatenia siihen sivellin, mutta silti heräsin aamuyöllä ranteeni jomotukseen. Lämpö selvästi auttaa rannekipuuni, ja kai lämpö on tekijänä sillä että yöllä pitämäni rannetuki pitää kivut poissa. Melko löysänä sitä pidän, ettei purista. En tarvitse mitään rohtoa tai tukea päivällä, ranteeni on kivuton.
        Muutaman vuoden olen rannetukea pitänyt joka yönä. Ei tee mieleni kokeilla yötä ilman sitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1898
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      91
      920
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      747
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe