Naapurin kaksoiselämä, osa 22

-"Istu alas.”, Kirsi vastasi.

Istuin korkealle jakkaralle, jotta saappaiden pukeminen olisi helpompaa. Istuutuessani tunsin, kuinka sisälläni olevat keinopenikset painautuivat syvemmälle sisääni kiihottaen lisää. Olin pakahtua tähän ihanaan tunteeseen, joka sisälläni velloi. Kirsi levitti liukasteainetta jalloilleni ja puki minulle nuo uskomattoman upeat korkeakorkoiset saappaat jalkaan. Niiden varret puristivat tiukasti sääriäni ja reisiäni, mutta puristus oli silti ihanan hellä. Tuntui kuin saappaat olisivat olleet luonnollinen osa omia jalkojani, niin uskomattoman ihanilta ne tuntuivat jaloissa. – ”Nouse ylös ja kävele hieman.”, Kirsi käski. Nousin varovasti ylös jakkaralta, sillä minulla ei ole koskaan ollut lähellekään yhtä korkeita korkoja kuin nyt jaloissani olevissa saappaissa olevat ovat. Huomasin, että korkeista koroista huolimatta käveleminen näillä saappailla oli varsin helppoa, vaikkakin kävelytyyli muuttuikin hieman enemmän keinuvaksi kuin tavallisislla korkokengillä. Hymyilin hieman kun tajusin, miksi bodyni alla olevia housuja kutsuttiin tanssihousuiksi. Kävellessä esimerkiksi näillä saappailla lantion liikkeet aiheuttivat sen, että housut hieroivat ja kiihottivat alapäätäni lakkaamatta. Kirsi otti kiillotusaineen ja suihkutti sitä bodyni päälle ensin. Pyyhkiessään pehmeällä kankaalla rintojeni kohdalta, aloin vapista, sillä sanoinkuvaamattoman ihana tunne pyyhki pitkin rintojani. Nännini kovettuivat vielä lisää niin, että ne painuivat tiukasti bodyn lateksipintaa vasten, ikäänkuin kerjätäkseen lisää sivelyjä Kirsiltä.

Siirryttyään kiillottamaan bodyn alaosaa, Kirsi siveli kankaalla aika pitkään juuri haaroistani. Hänen kosketuksensa tuntui kuin miljoona volttia olisi kulkenut lävitseni. Kirsi selvästi leikitteli sisälläni olevilla peniksillä ja välillä hän siirtyi kiillottamaan klitorikseni kohdalta. Vapinani voimistui sitä mukaan kun laukeamiseni lähestyi.

Kirsi kiillotti saappaitani antaumuksella välillä suudellen ahneesti niiden jalkojani hyväilevää lateksipintaa. Nautin suunnattomasti myös tuosta käsittelystä. Kirsi ilmoitti kiillotuksen olevan nyt valmiin ja kysyi halusinko nähdä itseni peilistä. Kerroin palavani halusta nähdä. Kävelin hänen perässään suuren kokovartalopeilin luo ja ihastelin sanattomana peilikuvaani. Peilistä näkyi uskomattoman ihana olento pitkine saappaineen, tiukkoine bodyineen kiiltävään lateksiin pukeutuneena. Kirsi tuli viereeni ja otti minua vyötäröltä kiinni. Seisoimme rinnakkain peilin edessä toisiamme ahmien katseellamme. Kirsi rikkoi hiljaisuuden: - ”Kuule, Satu, näytät kyllä ihan taivaallisen hyvältä tuossa asussa!! Toivottavasti pidät siitä ja se tuntuu hyvältä päälläsi..”. – ”Taidat pilailla? En ole koskaan eläessäni tuntenut mitään lähellekään yhtä kiihottavaa tunnetta, kuin minkä sinun kosketuksesi tämän asun läpi saa aikaiseksi!! Tämä on NIIN IHANAA!”, vastasin Kirsin kysymykseen.

Kirsi katsoi minua hetken silmiin, jonka jälkeen hän suuteli minua ahneesti. Samalla hän siirsi kätensä jalkoväliini. Hänen muutama kevyt sipaisunsa klitorikseni päällä sai minut laukeamaan villisti vapisten! – ”Hmmmh...ooooooohhh...! Eiiih..”, sain soperrettua sekaisena himosta edelleen suudellen Kirsiä ahneemmin ja ahneemmin. Imin hänen huuliaan, kieltään, hän puri minua hellästi huulista käsiensä hyväillessäni rintojani asuni lävitse. Tärisin monta minuuttia huulet Kirsin huuliin painuneina ja tunsin kuinka sisälläni sykki ja tanssihousujen keinopenikset saivat puristusta osakseen sekä edessä että takana. Hymyilin Kirsille, sillä hän oli antanut minulle todella mahtavan orgasmin vaikkei hän omasta mielestään ollut vielä tehnyt juuri mitään asian eteen. Hän painoi minut rintaansa vasten ja saatoin tuntea, miten hänen rintansa painoivat minun rintojani, nännit hankasivat toisiaan vasten, ja välissä oli kummankin ihanan tiukat lateksibodyt.

Minun seistessä tasaamassa hengitystäni Kirsi kävi vielä vaatehuoneessa hakemassa jotakin. – ”Tule”, sanoi Kirsi ja vinkkasi minua seuraamaan perässään. Hän suuntasi alakertaan. Portaiden kulkeminen osoittautui hieman hankalaksi jalassani olevien saappaiden korkeiden korkojen vuoksi, joten jokainen askelma piti laskeutua varoen. Jokaisella askelmalla tunsin kuinka tanssihousujen keinopenikset kirnusivat syvällä sisälläni, mikä ei suinkaan helpottanut portaiden laskeutumista, vaikka tuntuikin taivaallisen ihanalta. Portaat alaspäästyäni tärisin pelkästään kiihottumiseni vuoksi. Kirsi oli seurannut portaiden juurelta laskeutumistani ja sanoi hymyillen: - ”Taidat todellakin nauttia tästä?”. Hän kääntyi ja seurasin häntä eteenpäin. Tulimme suurehkoon huoneeseen, jossa näytti olevan erikoisia tuoleja, telineitä sekä iso pöytä.

Kirsi kääntyi ympäri ja näytti mitä oli ottanut mukaansa vaatehuoneesta. Kädessään hänellä oli lateksiset tanssihousut, joissa oli myös penis, mutta nyt ulkopuolella. – ”Anna kun puen tämän sinulle päälle, niin saat vuorostasi antaa minulle orgasmin.”. Astuin housuihin ja Kirsi hivutti ne päälleni.

0

1129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        52
        2824
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        523
        2654
      3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        48
        1845
      4. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        32
        1777
      5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        117
        1723
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        301
        1669
      7. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        9
        1272
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        87
        1106
      9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        57
        1089
      10. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        22
        1082
      Aihe