Mitä muuta voimme ajatella viime aikojen tapahtumista joissa olemme nähneet kuinka valtioiden väkivaltakoneistot pahoinpitelevät ja pidättävät rauhanomaisia koronavaleita vastaan protestoivia ihmisiä?
Näitä karmeita tapahtumia olemme saanet seurata myös omassa maassamme.
Näitä karmeita tapahtumia olemme saanet seurata myös omassa maassamme.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko koskaan tehnyt mitään hyödyllistä, esim ollut työelämässä, vai onko tämä jatkuva passkan jauhaminen sinun työtäsi?
Minä olen ollut aina työelämässä ja kyllä se niin on että herrakansa ajattelee muita ihmisiä vain hyödykkeinä. Täysin tunteettomasti mietiskelevät päivät pitkät kahvi ja kakkutilaisuuksissaan että miten saataisiin ihmisistä vielä enemmän irti. Vastuu on kova mutta milloinkaan sitä ei oteta vaan sitäkin työnnetään työntekijöille.
Olen nähnyt kuinka työsuojeluvaltuutettu kulkee muiden herrojen kansa ja naureskelee että siellä ne apinat raataa.
Ensimmäisessä työpaikassa herrat kuljeskelivat myös ja totesivat että on hyvä työtahti ja sitten pähkäilivät että mitenköhän saataisiin tahti pysyväksi.
Täh jotta, mitä !
Venäjällä sekä Valko-Venäjällä vahvistettuna vielä Pohjoia-Korealla on viranomaisilla tuollainen näkemys. Palkataan kylän pahimmat tappelupukarit hakkaamaan rauhanomaisia ihmisiä. Mitäs pullikoivat Putinia vastustaen.
Karmeuksia tapahtuu kun ei uskota hyvällä vaan Putin joutuu vastentahtoisesti kuten Stalin hyväksymään yönsusien terroriteot.
Mutta miksi jotkut kansalaiset näkee viranomaisen aina vihollisena?
Johtuu siitä kun saavat palkkansa muiden kyttäämisestä eivätkä koskaan tee ruumiillista työtä. Kaikki päätökset joita tekevät hankaloittavat työläisten asemaa entisestään ja ovat käytännössä simputusta. Kikyt ym. eläkeiän nostopäätökset. Pitäkää maskia ja sen sellaista. Tehdään hölmöjä sopimuksia muilta kyselemättä kuten rokotteet joista lääkefirmat eivät ota mitään vastuuta. Mikä järki tällaisessa sopimuksessa on? Joka vuosi keksitään joku uusi simputusleikki joka ei kosketa viranomaisia itseään millään tavalla. Simputuksen huomaa siitä että tapahtumat kulkevat järjestyksessä harvoin päällekkäin paitsi tietenkin tämän kirjoituksen jälkeen täytyy satanistien keksiä päällekkäisiä simputusleikkejä.
Itse pidetään näytösluonteisesti maskia korkeintaan puheen pitämisen ajan ja muut pitävät koko työajan verran.
Kyllä minä poliisi tyylisen viranomaisen ymmärrän sellaisen joka valvoo ettei yksilö aiheuta yhteiskunnalle häiriötä mm. varastelemalla tai kaahaamalla liikenteessä huomattavaa ylinopeutta. En ymmärrä sellaista joka pelailee omaan pussiin ja tekee päätöksiä joilla voi rikkaat rikastua entisestään. Ostetaan lääkeyhtiöiden tai ihan minkä tahansa firman osakkeita ja tehdään lakeja ja muita päätöksiä jotka hyödyttävät juuri näitä rikkaita osakkeiden omistajia.
Hieno kirjoitus, kiitos siitä...
snnalla ei ole seuraajia, well...niitä voidaan tehtailla verkkoon.
Kansa ei äänestänyt sannaa pääministeriksi.
Hallituksella ei ole koko kansan tukea, jos edes osan siitä.
Well, ainahan ne voi aloittaa eutanasiapiikitykset.
Mutta miksi ihmiset eivät vastusta teloittajiaan?