Miten on elämänne mennyt lapsuuden kuvitelmiin verrattuna?

Tuntuuko kenestäkään muusta, ettei enää oikein kuulu tähän nykyajan maailmaan?
Ja ajatteliko muutkin kun olitte lapsia, että maailma elinaikananne pysyttelisi melko samanlaisena, ja suuret muutokset tapahtuisivat hitaammin?
Olen 46v mies ja minusta tuntuu näin. Silloin lapsena 70-80-luvuilla kuvitteli, että maailma ei kerkeäisi elinaikanani kovin hirveästi muuttua siitä mitä se oli silloin, mutta toisin on käynyt. En olisi uskonut millaiseksi Suomikin muuttuu 2000-luvulla ja varsinkin tänne 2021 mennessä.
Sitä myös kuvitteli maailman kehittyvän koko ajan paremmaksi, mutta jo 90-luvun lama tappoi sen illuusion.
Elämänlaatuni on nyt huonompaa kuin 80-luvulla, asuin silloin vanhempieni kanssa omakotitalossa, mutta itse en ole päässyt omakotitaloon milloinkaan käsiksi. Asun edelleen vuokralla ja tämä on kuin painajaista, vuokra kallistuu karmaisevan paljon joka vuosi, mutta tulot eivät nouse, joten olosuhteeni vain heikkenee jatkuvasti!
Ei olisi 80-luvulla uskonut elämästä tulevan tällaista painajaista !! Kaikki on minun kannalta mennyt väärin ja vastoin minun etuani, miten maailma on muuttunut!!
3574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ihan samaa mieltä tuon ekan lauseen kanssa. Tuntuu että pohja pudonnut kaikelta mitä lapsena/nuorena oppi.

Äänestä

Se on muuttunut että rikkaat on rikastuneet vieläkin enemmän kuin ennen ja köyhät köyhtyneet vastaavasti.

1Äänestä
  • Köyhä olin 1980, mutta siitä varallisuus on karttunut keskimäärin n. 20 000€ vuodessa. Nyt pärjää jo pääomatuloilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhä olin 1980, mutta siitä varallisuus on karttunut keskimäärin n. 20 000€ vuodessa. Nyt pärjää jo pääomatuloilla.

    Toisilla se on mennyt toisin päin. Moni on menettänyt kaiken ja uskon tulevaisuuteen.

    Äänestä

Maailma vaan menee . . . ja menee. . . Ajattelepas asioita laajemmalti kuin pelkästään sinun etusi kantilta.

Olen sinua lähes 20vuotta vanhempi (siis yksi sukupolvi välillämme eli voisit olla lapseni) ja meistä kummankaan ei ole tarvinnut nähdä sotaa ! Ajattele hyvä ihminen mikä onni siinä on osallemme sattunutkaan.

Minäkin asuin vanhempieni kanssa lapsena omakotitalossa ja sen jälkeen aina vuokaralla. Minullakin oli unelmia, joista joku toteutui ja joku ei. Se oli tieni ja mitä sitten.

Voi olla hyvinkin, että sinullakin ne todelliset ongelmat ovat edessäpäin ja voivat kolkutella hyvinki lähellä. Katsos kun se vanhuus tulee ja terveys menee, niin siinä sitä voi kysellä elämänsä laadun perään. Tsemppiä sulle loppukilometreille.

Äänestä
  • Mitä järkeä sen perään on kysellä siinä vaiheessa kun elämä jo alkaa olla ohi? Kyllä kiusaajaringit pitävät huolen, että kohteeksi joutuneiden elämä on helvettiä loppuunsa saakka.

    Äänestä

Itseäni maailman muuttuminen ei ole yllättänyt suuremmin. Tai oikeastaan se on, että teknologian on kehittynyt niin hitaasti. Kuvittelin lapsena, että robotteja otettaisiin käyttöön parissa kymmenessä vuodessa. Mutta eihän robotteja ole laajasti käytössä kuin teollisuudessa.

Tietotekniikka on kehittynyt, mutta ihmisen ja koneen yhdistämistä ei ole tapahtunut, jota pidin itsestään selvänä lapsena. Vieläkin kirjoittelen tätä viestiä näppiksellä ??

Neuvostoliiton romahdus oli superyllätys. Luulin sitä ikuiseksi!

Äänestä

Ajattelin ydiinsotaa 2035

Äänestä

Kyllä maailma muuttuu ja moni asia tosi nopeasti. Ei siinä mitään, kun pysyy kehityksessä mukana ja voi tuntea elämänsä suurelta osin aika hyväksi.

Voi olla kiitollinen siitä, mitä on ja niitä kiitollisuudenaiheita löytyy tosi paljon, kun vain niitä miettii. Niitä, joita ei ehkä ole, ei tarvitsekaan olla, hyvin pärjää ilmankin.

Oman asunnon tai talonkin voi aika pienellä säästämisellä saada, jos vain säästää. Kaikkien ei tarvitse asua isoilla ja kalliilla alueilla. Kun laittaa toiveita ilmaan ja uskoo niiden toteutumiseen, niin toiveet voivat joskus toteutua. Niin on käynyt monen oman toiveen kohdalla. Tuntuu, että kun toive on mielessä, sitä kohti on vain edennyt ja päässyt siihen. Matka vain toivetta kohti on ollut ihan eri mitä on ajatellut.

Luulen, että nyt elävillä suomalaisilla suurimmalla osalla asiat ovat vielä suhteellisen hyvin, mutta tulevaisuus voi muuttua huonoon suuntaan ja siitä olisin enemmänkin huolissani. Niitä merkkiä on hyvinkin paljon ilmassa eikä hyvältä näytä.

Äänestä

AloittajN ja vanhuksen kanssa ihan samaa ajattelen. Ikä 56v. Kun minä olin lapsiniin meri ol sininen ja puhdas ja kalaisa. Ihmiset valkosia ja puhtaita tavoiltaan. Presidenttiä ei ollut vaa kekkonen joka valittii kekkoseksi ain uudestaan. Noista ajoista kaikki on muuttunut. En minäkään tänne kuulu mutta loppusuoraa vedetään jo könkäten.

Äänestä

Joo, ajatteli, että tulevaisuus kehittyy aina vaan paremmaksi. Mutta nyt on mm. näitä suvakkeja, joiden vuoksi on maahanmuuttoa, terrorismia, ahdas sananvapaus, hyvesignalointi ym.

Matujen myötä väkivaltaa, barbariaa ja turvattomuutta.

Kokoomus ja muut taas leikkaa yhteiskunnan perustoiminnoista ja rikkaat rikastuu.

Itselleni pahin oli 2000 ympärillä. Lipposen ajan koin todella synkkänä. Kaikista päätöksistä tiesi, että nämä rikkovat yhteiskuntaa ja huonontavat asioita paljon. Lipsu oli oikeistodemari ja silloin koin meiningin diktatuuriksi. Kaikki toimittajat nuolivat Lipposta, koska se saattoi murahtaa vihaisesti.

●●●●

Nyt ehkä koen jollain tavalla päässeeni mukaan kehitykseen. Esim. teknologia on kehittynyt huimasti. Kännykät. On tosi helppoa, kun kaikki on netissä. Reittiopas, kaikki tiedot. Kaiken voi tehdä netissä. Hankin älykännykän vasta muutama vuosi sitten ja todella suuri parannus entiseen.

Meillä on iso tv, kohtuuhintainen. Nykyään on 80-tuumaisia tv:itä. Ei vaan mahdu mihinkään.

□□□□

Ja nyt on paljon kansallismielisiä ihmisiä, puolueita, aatteita. Kokee, että vihdoin ei ole yksin ajatustensa kanssa. Koen, että suvakkius, liberaalius on mennyt liian pitkälle ja se on kuin diktatuuri. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen siitä. Konservatiiviset aatteet nousee. Koen tämän positiivisena.

Tietty on rasittavaa ja raivostuttavaa lukea suvakkien tekopyhiä valheita ja tempauksia. Mutta uskon, että suuret aallot kääntyy.

□□□□□

Koronan kanssa on huomannut, että suomalainen yhteiskunta toimii ihan hyvin. Ajan myötä koronatestaus helpotti. Nykyään meillä on kauppakeskuksen pihalla testausauto ja sinne voi ihan kävellä ja ne on usein auki. Alkuun piti mennä eri terveyskeskuksiin bussilla, minne testaus oli keskitetty.

Itselläni on jo 2 rokotusta. Rokotuskin helpottuu. Nyt on avoimia paikkoja, jonne voi vain kävellä ilman ajanvarausta.

Kokonaisuudessaan Suomi selvinnyt aika hyvin koronasta ja vähän on jouduttu tekemään rajoituksia. Toisissa maissa on ollut isot lockdownit ja täällä valitetaan, jos ei pääse baariin keskellä yötä.

Ja Suomessa on hyvin vähän koronankieltäjähörhöjä. Ihmiset ovat sivistyneitä ja heitä on valistettu.

No suhtaudun kai aika positiivisesti elämän menoon.

Äänestä
  • """Ja Suomessa on hyvin vähän koronankieltäjähörhöjä. Ihmiset ovat sivistyneitä ja heitä on valistettu.""""

    Nooh... seuraavat 10 vuotta tulevat näyttämään mikä oli totuus koko korona- mahdollisessa HUIJAUKSESSA.

    Meneekö veriplasmasi sekaisin, tuhoutuiko osa luontaista immuniteettiäsi, vai tuhoutuiko immuniteettisi kokonaan, siten että alat maksamalla ostaa "rokotteita" jos haluat jatkossa olla elävien kirjoissa.

    Älä sinä rupea toisia haukkumaan ja itseäsi nostamaan. Saatat vielä karvaasti katua, ja huomaat että itse olit riittävään aivopestävä hörhö että itse itsesi tuhosit ja ihan omana valintanasi.

    Äänestä

  • Kommunismin romahdettua länsi lähti "kehittymään" taaksepäin.

    Tekniikka ja palveluja on tarjolla nyt, kun niitä ei enää tarvitse. Eipä siis paljon kiinnosta enää.

    Äänestä

1980-luvulla todella harva osasi edes kuvitella nykyisen mobiilin internetin ja varsinkin, että sen käyttäminen on niin halpaa. Toisaalta silloin uskottiin avaruuden valloittamiseen, mitä ei ole tapahtunut odotetulla tavalla.

Äänestä
  • Silloin oli jo BBS-purkit, en koskaan ajattelut, että kukaan tarvitsisi nykyisen kaltaista internettiä. Enkä oikein usko vieläkään. Niin suuri osa netistä on silkkaa roskaa ja merkittävä osa vain kiusaamisen välineenä, ilman mitään järjellistä funktiota.

    Ennen nettiä oli armollista, kun ei tiennyt, kuinka tyhmiä ja pahansuopia enemmistö ihmisitä todella on.

    Äänestä

Päinvastoin+kehitys+on+ollut+pettymys,+joskus+1970-luvulla+kun+katselin+televisiosta+avaruusasema+Alfaa,+niin+kuvittelin+että+40-vuoden+kuluttua+itsekin+teen+turistimatkan+Mars-planeetalle+tai+ainakin+Kuuhun,+mutta+valitettavasti+kehitys+on+ollut+paljon+odotettua+hitaampaa.+Autotkin+periaatteessa+näyttävät+yhä+samanlaisilta+kuin+vuonna+1979.+Peltinen+kori,+ohjauspyörä,+neljä+pyörää,+moottori+edessä+ja+takakontti+takana.+Tosin+vasta+viimeaikoina+on+näyttänyt+siltä+että+autot+alkavat+vähän+kehittymään+paremmiksi,+omassakin+autossani+on+kosketusnäyttöä,+automaattivaihteistoa,+automaattijarrutusta,+100%+led-valot+jne.+Ja+varsinkin+autojen+sähköistyminen+näyttää+etenevän+ja+alkaa+näyttää+siltä+että+vähitellen+markkinoille+tulee+futuristisen+näköisiä+autoja+joita+Tekniikan+maailma-lehdessä+visioitiin+jo+joskus+1980-luvulla+ja+niiden+piti+edustaa+vuosituhannen+vaihteen+autoilua,+nyt+vasta+2020-luvulla+sellaisia+alkaa+vähitellen+tulemaan.+Katsotaan+vaikka+Teslan+tai+Mercedez+Benz+uuden+S-sarjalaisen+ohjaamoa,+niin+näyttävät+avaruusaluksilta+jostain+tieteiselokuvasta,+mutta+sellaisia+piti+olla+jo+vuosituhannen+vaihteessa.

Äänestä
  • Kehitys on ollut paljon hitaampaa kuin 1960-70-luvuilla kuviteltiin. Eikä se johdu mistään ylitsepääsemättömistä seikoista, vaan siitä, että ihmisiä on kiinnostanut jokin aivan muu kuin kehittyminen.

    Maissa, joissa väestökehitys on laskeva, ihmiset käyvät savannisotaansa toisiaan vastaan resursseista, joista ei ole puutetta, ellei sitä keinotekoisesti tehdä. Ilkeily on kansanhuvia. Ja samalla itketään, että kuka tekee työt tulevaisuudessa. Suurin osa tavallisista tolvanoista ei huomaa tuossa mitään ristiriitaa. Itsepähän typerykset niittävä, minkä ovat kylväneet.

    Äänestä

Olen 44-vuotias ja vitutti aikanaan jo, kun kännykät tuli.
Kuulun niihin, jotka ei halua olla aina tavoitettavissa ja elämä oli rentoa, kun illalla soitettiin ja sovittiin jos tavapasi kavereita seuraavana päivänä jne.
Nykyisin moni vaatii selitystä, miksi en ole sosiaalisessa mediassa. Harrastuspiirissä olen ollut selkeästi ulkopuolinen, koska kaikki harrastukseen liittyvät asiat vatkataan Facebookissa. Kuitenkin olen pidetty ja sisällä itse harrastuksen parissa.
Nämä älypuhelimet tuli 2010 korvilla ja pelkkää paskaa on oma-arvioni, mitä ne ovat tehneet ihmisille.

Äänestä
  • On kyllä kyseenalaista, onko tekniikka ollut hyödyksi vai haitaksi. Periaatteessa tuollainen tekniikka toki on hyödyllistä ja tehostaa toimintaa siellä sun täällä, mutta se miten sitä käytetään, onkin sitten toinen asia. Sillä voidaan myös entistä helpommin tehdä muiden ja joskus omastakin elämästä täyttä helvettiä. Ja monet tekevätkin.

    Äänestä

Olen 70-luvun alussa syntynyt joten on myös pitkä perspektiivi seurata maailman menoa. Kiitollinen olen siitä että koko elinaikanani ei ole Suomi ollut sodassa ja elintaso on ollut hyvä tai ainakin kohtuullinen vaikka 90-luvun lama monia koetteli. Nälkää ei ole tarvinnut nähdä eikä ryysyissä kulkea ja katto ollut pään päällä, vaikka rahaa on ollut välillä vähemmän ja välillä enemmän. Suurin muutos on tietysti ollut digitalisaatio, jossa on sekä paljon hyvää että paljon huonoa. Vaikka digitalisatio on helpottanut monia asioita, on se myös tehnyt meidät haavoittuvammiksi. En esimerkiksi näin lähes viisikymppisenä hemmona pidä siitä, että älypuhelimeni ja nettini kautta minua tavallaan "seurataan" koko ajan. Nuoret ovat jotenkin tottuneet ajatukseen, mutta minä en, koska sellaista ei ollut minun nuoruudessani. Digitalisaation kautta pystytään myös vaikeuttamaan tarvittaessa elämäämme ja se on huolestuttavaa. Esimerkiksi Kiinassa on menty niin pitkälle että vääriä mielipiteitä esittäneiden kansalaisten pankkitilit ovat vaan lakanneet toimimasta. Tänä päivänä vallanpitäjillä on paljon tehokkaammat keinot jäljittää ja hiljentää toisinajattelijat kuin vaikka 30 vuotta sitten.

Äänestä
  • Netti ja teknologia nimenomaan ovat johtaneet siihen, että oikeasti eri tavalla ajattelevia ihmisiä ei enää juuri ole. Kaikki on tarkasti kontrolloitua tavalla, joka saa kaiken vaikuttamaan kuin hidastetulta mustavalkoiselta filmiltä. Massat ovat muuttuneet entistä tyhmemmiksi. Ennen ei päihteet olleet elämäntapa kuin harvoille, nykynuorista jo useimmille.

    Äänestä

40 vuotta sitten pahin uhkakuva oli entä jos kaikki kiinalaiset ja intialaiset ja neuvostoliittolaiset alkais elää kuten länsimaat, ja kuis kävi, enää ei ole kuin yksi kulttuuri ja se on Mäkkäri Microsoft luksuselämä

Aivan järjetön ikävä 70 luvun maailmaan, tosin kyllä nykyelämässäkin puolensa on, mutta 70 luvulla oli rotupuhtaus ja siitä minä tykkäsin, enää en tiedä ketä tai mitä puolustaisin jis sota syttyis, saattaisin jopa luikkia karkuun jonnekin missä ei sodita, siis pakolaiseksi koska henkeäni uhattaisi kotimaassa...

Äänestä
  • Nykyelämän lähes ainoa hyvä puoli on teknologia, josta on joskus jotain hyötyäkin. Muuten ihmiset ovat pahantahtoisempia ja tyhmempiä kuin olivat silloin.

    1960-70-luvut olivat ehkä parasta aikaa ihmiskunnan historiassa henkisen kehityksen kannalta. Silloin oli jopa syytä uskoa ihmiseen ja parempaan huomiseen. Nyt sitä syytä ei enää ole.

    Yllättäen 1920-luku oli kuulema hieman samanlainen. Isäni, sotaveteraani, uskoi silloin, että maailma ei enää koskaan voisi olla niin hullu, että aloittaisi sodan, Mutta se oli, ja hän itse joutui siihen mukaan. Se kyynisti hänet, joskin hän uskoi, että vielä koittaisi aika, jolloin armeijoita ei olisi. Vaikka ei uskonut rauhanliikkeeseen ja aina kun oli mahdollista, käytiin syömässä armeijan hernekeittoa ja katsomassa intin näytöksiä.

    Äänestä

On tuntunut jo kauan sille, että maailma on jotain aivan muuta kuin sen olisi pitänyt olla. Kulunut aika ei ole ratkaissut ongelmia, vaan luonut niitä lisää ja ihmiset ovat muuttuneet entistä julmemmiksi toisiaan kohtaan, Henkistä väkivaltaa, jolla on totta kai myös fyysiset vaikutuksena, pursuaa kaikkialta ja monille varsinkin täällä netissä ja kulttuuripiireissä siitä on tullut koko elämän sisältö. Muuten ihmiset vain tyhmenevät.

Luonnolliset kehityskulut kuten väestön väheneminen nähdään katastrofeina ja niitä yritetään "korjata" toinen toistaan typerämmillä keinoilla. Tärkeintä tuntuu olevan luoda vastakkainasetteluja ja draamaa, piittaamatta mitään siitä, mitä siitä seuraa.

Nykyihmisten suusta kaikki kauniit puheet on tarkoitettu vain hämäykseksi, Kehenkään ei voi oikeasti luottaa. Eikä ihmisten tarkoituksena ole edes hyötyminen, vain pelkästään toisten vahingoittaminen. Ja typerimmät vahingoittavat myös itseään.

Äänestä
  • Nykymaailma on vain näennäistä hömppää. Työnteko, josta maksetaan on paskanpuhumista ja muiden kusetusta. Rehellisellä kotimaisella duunarilla ei ole käyttöä, se on liian kallis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykymaailma on vain näennäistä hömppää. Työnteko, josta maksetaan on paskanpuhumista ja muiden kusetusta. Rehellisellä kotimaisella duunarilla ei ole käyttöä, se on liian kallis.

    Sanoit sen aika suoraan, Sarasvuot ja muut tyhjänpuhujat ovat tämän päivän "työnsankareita", muilla ei ole enää mitään arvoa.

    Kaikki on teennäistä ja muovia.

    Äänestä

Vaikka koenkin olevani helluntaiuskonnon uhri, niin... Kaikesta siitä "lopunaikojen" pelottelusta oli kuitenkin se hyöty, että kuuntelin tarkkaan, mietin ja päätin olla valppaana. Ennustushan saattoi olla koskea lähitulevaisuutta, tai sitten jotain kaukaisempaa.

Varauduin elämääni kahdella eri tavalla.

a) Otin huomioon nuo ennustukset ja toimin elämässäni ennakoiden ne eri tavoin.

b) Katselin maailmanmenoa ihan nähtävien tosiasioiden pohjalta ja joiden kautta saattoi päätellä tulevaisuutta.

Päätteln, että ammatinvalinnaksi olisi hyvä hankkia jokin sairaanhoidollinen koulutus. Oli sota tai rauha, tuli vaikka yhteiskunnallinen romahdus, osaisin hoitaa ainakin itseni ja läheiseni. Suunnittelin kaiken ennalta, sillai kevyesti, ilman stressiä, mutta mahd. rankankin tulevaisuuden huomioiden.

Tämän, mitä nyt on, tajusin tulevaksi jo 1990-luvun alulla. Eli tarkalleen "ihan heti" tämä ei ole tapahtunut, vaan vihervasemmiston katalasti suunnittelemana ja hitaasti toteuttamana, kunnes tulee varsinainen isku.

Politiikkaa tunsin pinnallisesti, mutta nimenomaan sosialismi on ollut jossain määrin enemmänkin tuttua, eli olen aina tiennyt siitä ja juuri toteutettavasta "kulttuurivallankumouksesta" jotakin.

Joten, mitenkään yllättynyt en tästä päivästä ole. Osaan mielessäni kuvitella, mitä pinnan alla luikerteleva vihollinen (se ei ole Venäjä) mahdollisesti on suunnitellut ja mitä puuhastelee sekä mitä ehkä seuraavaksi on tulossa.

Äänestä

Kovasti on maailma muuttunut sittten 50-luvun loppua kun seurojentalolta kottiin menossa pällisteltiin taivasta jos tuo naapurin Sputnik näkyisi :)
Ainoa hyvä tämänpäivän maailmassa on että kansalaisia ei voi enään kusettaa , jokainen jolla internetti tietää mitä pallon toisella puolella tapahtuu !

Krasnaja

Äänestä
  • Paitsi että tuo netti ja some on luonut termin salaliittoteoria ihan uusiksi, nyt jos epäilet ison yrityksen tai valtion toimintaa, olet heti salaliittoteoriitikko, pelkkä kyseenalsustaminen riittää leimaan, esim. korona pandemiaa ei saisi epäillä huijaukseksi vaikka jokainen alusta lähtien uutisointia seurannut osaa laskea 1 1= kusetus, ensin virus oli vaaraton eikä sen edes pitänyt levitä, sitten EU keksi, että voidaan jakaa kavereiden kesken 750 miljardia ja sama meno ympäri maailmaa ja nyt ollaan jakamassa jo kolmatta rokoteannosta, haisee ja lääkefirmat tuplanneet voittonsa niin näkeehän sen mistä on kyse.

    Äänestä

En olisi ikinä uskonut että tänne tunkeutuneet kunniavieraat pärjäisivät täällä paremmin kuin monet työssäkäyvät.

Äänestä

Uskon että jos Kekkonen palaisi tänne nyt takaisin, kyllä ei hyvä heiluisi nykyisille päättäjänketkuille...

Äänestä
  • Kekkonen piti vallan kahvat käsissään. Valta on myös vastuu, ja Kekkosen jälkeen tulleet presidentit supistelivat supistelemistaan presidentin valtaa, "delegoiden" itseltään valtaa vähemmäksi.
    Taisivat pelätä sitä vastuuta nämä perässä hiihtäneet.
    Kun oma valta on mitätöity, ei kukaan voi syyttää vääristä ratkaisuistakaan.
    Tämä maa on täynnä hynytteleviä sosialisteja, ja sosialismi on jo ennenkin osoittanut muissa maissa millaista kehitystä kohden sellainen maa ajautuu.
    Sekä kapitalismissa että sosialismissa asiat alkavat ajautua.
    Kapitalismissa ahneus on pahasta, joten ei kapitalismikaan unelmaa ole.
    On kaksi välttämätöntä pahaa. Jos valitaan sosialismi, ajautuvat asiat kurjuuden jakamiseksi.
    Jos kapitalismi saa liikaa jalansijaa, ajautuvat asiat "koulukiusaamisen" äärimmäisille tasoille, ja kansakuntia kyykytetään ja vain "nyrkein" voi saada oman tilansa haltuunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kekkonen piti vallan kahvat käsissään. Valta on myös vastuu, ja Kekkosen jälkeen tulleet presidentit supistelivat supistelemistaan presidentin valtaa, "delegoiden" itseltään valtaa vähemmäksi.
    Taisivat pelätä sitä vastuuta nämä perässä hiihtäneet.
    Kun oma valta on mitätöity, ei kukaan voi syyttää vääristä ratkaisuistakaan.
    Tämä maa on täynnä hynytteleviä sosialisteja, ja sosialismi on jo ennenkin osoittanut muissa maissa millaista kehitystä kohden sellainen maa ajautuu.
    Sekä kapitalismissa että sosialismissa asiat alkavat ajautua.
    Kapitalismissa ahneus on pahasta, joten ei kapitalismikaan unelmaa ole.
    On kaksi välttämätöntä pahaa. Jos valitaan sosialismi, ajautuvat asiat kurjuuden jakamiseksi.
    Jos kapitalismi saa liikaa jalansijaa, ajautuvat asiat "koulukiusaamisen" äärimmäisille tasoille, ja kansakuntia kyykytetään ja vain "nyrkein" voi saada oman tilansa haltuunsa.

    Ei ole vieläkään ihmiskunta oppinut olemaan niinkuin pitäisi olla! Mitenkä saatanan tyhmä elukka ihminen oikein onkaan... ei ole koulutukset eikä muukaan ns. sivistys muuta kuin äärimmäisen ohutta pintapölyä, se petoeläin siellä taustalla on edelleen voimissaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuntuuko kenestäkään muusta, ettei enää oikein kuulu tähän nykyajan maailmaan?
Ja ajatteliko muutkin kun olitte lapsia, että maailma elinaikananne pysyttelisi melko samanlaisena, ja suuret muutokset tapahtuisivat hitaammin?
Olen 46v mies ja minusta tuntuu näin. Silloin lapsena 70-80-luvuilla kuvitteli, että maailma ei kerkeäisi elinaikanani kovin hirveästi muuttua siitä mitä se oli silloin, mutta toisin on käynyt. En olisi uskonut millaiseksi Suomikin muuttuu 2000-luvulla ja varsinkin tänne 2021 mennessä.
Sitä myös kuvitteli maailman kehittyvän koko ajan paremmaksi, mutta jo 90-luvun lama tappoi sen illuusion.
Elämänlaatuni on nyt huonompaa kuin 80-luvulla, asuin silloin vanhempieni kanssa omakotitalossa, mutta itse en ole päässyt omakotitaloon milloinkaan käsiksi. Asun edelleen vuokralla ja tämä on kuin painajaista, vuokra kallistuu karmaisevan paljon joka vuosi, mutta tulot eivät nouse, joten olosuhteeni vain heikkenee jatkuvasti!
Ei olisi 80-luvulla uskonut elämästä tulevan tällaista painajaista !! Kaikki on minun kannalta mennyt väärin ja vastoin minun etuani, miten maailma on muuttunut!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu