Onko kukaan täysin määritellyt englanninkielestä tullutta lainasanaa ”luuseri”?
Ehkä joku löytää sen sivistyssanakirjasta – minä en löytänyt.
Eli näillä tiedoillani oletan, että on kyseessä puhekielen sana, jolle ei ole tarkkaa määritelmää.
Kirjoitan nyt vain omista huomioistani tuon sanan käytön suhteen.
Tämä ei koske ketään erityisesti – ei edes Jermua, joka toimi tämän avauksen muusana tahtomattaan ;D
Minut sätissä nähneet ovat saattaneet ennenkin kuulla mielipiteeni sanasta ’luuseri’, josta nyt tässä yleisesti kirjoitan - toivon mukaan herätellen keskustelua.
En ole tähän mennessä (nyt puhun live-elämästä) kuullut kenenkään tasapainoisen, elämäänsä tyytyväisen ja muita ihmisiä arvostavan sanovan ketään luuseriksi.
Itseasiassa kuulen luuseri-sanan käyttöä livessä hyvin vähän verrattuna siihen miten helposti sitä täällä palsoilla ja sätissä viljellään.
Mistähän ilmiöstä tuokin kertoo?
Olen koettanut jonkinlaisen sisällön saada sanalle ’luuseri’ - kuitenkaan siinä kunnolla onnistumatta.
Ei se voi olla joissain elämänsä osa-alueilla itseensä pettynyt ihminen – sillä hän voi onnistua joissain muissa asioissa, jos vaan itse sen oivaltaa.
Ei se voi myöskään olla työtönkään – sillä työtön voi olla hyvin aktiivinen esim. vapaaehtoistyössä.
Hänellä on myös lastensa kannalta positiivisesti enempi aikaa olla ja harrastaa heidän kanssa kuin työstä ylikuormitetuilla vanhemmilla.
Ei se voi olla sairas ihminenkään – sillä sehän olisi jo epäinhimillistä kaikkien mielestä – eikö vain?
Mitä siis onkaan luuseruus?
Mitä se sanana oikeasti pitää sisällään?
Onko se vain lauseitten täytesana, kun ei oikein ole muutakaan sanottavanaan?
Onko sen käyttämisen tarkoitus vain alitajuisesti viestittää muille ”en voi hyvin – auttakaa!”?
Vaikken minulle ei ole spesifisti selvinnyt ’luuseri’- sanan sisältöä, pidän sitä ihmisarvoa loukkaavana jo siksikin, kun näen kohteen reagoivan siihen pahoilla mielin eli sen sanan kaiku ei ole ystävällinen.
Tulkitsen sen sanan käyttäjän kertovan toisen ihmisen arvostamattomuudesta.
Oletan myös, että sanan käyttäjä kertoo omasta pelostaan olla itse ’luuseri’.
Hänellä kova kiire leimaamaan muut siksi, ettei vaan kukaan hokaa, että hän itse eniten pelkää ja että hänelle sanottaisiin niin.
Tai että hän saa kuulla sitä koko ajan ja antaa vahingon kiertää täällä palsoilla muiden niskaan.
”maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja joskus niin monta ihmeellistä turhaa sanaa….”
*sofi*
Ehkä joku löytää sen sivistyssanakirjasta – minä en löytänyt.
Eli näillä tiedoillani oletan, että on kyseessä puhekielen sana, jolle ei ole tarkkaa määritelmää.
Kirjoitan nyt vain omista huomioistani tuon sanan käytön suhteen.
Tämä ei koske ketään erityisesti – ei edes Jermua, joka toimi tämän avauksen muusana tahtomattaan ;D
Minut sätissä nähneet ovat saattaneet ennenkin kuulla mielipiteeni sanasta ’luuseri’, josta nyt tässä yleisesti kirjoitan - toivon mukaan herätellen keskustelua.
En ole tähän mennessä (nyt puhun live-elämästä) kuullut kenenkään tasapainoisen, elämäänsä tyytyväisen ja muita ihmisiä arvostavan sanovan ketään luuseriksi.
Itseasiassa kuulen luuseri-sanan käyttöä livessä hyvin vähän verrattuna siihen miten helposti sitä täällä palsoilla ja sätissä viljellään.
Mistähän ilmiöstä tuokin kertoo?
Olen koettanut jonkinlaisen sisällön saada sanalle ’luuseri’ - kuitenkaan siinä kunnolla onnistumatta.
Ei se voi olla joissain elämänsä osa-alueilla itseensä pettynyt ihminen – sillä hän voi onnistua joissain muissa asioissa, jos vaan itse sen oivaltaa.
Ei se voi myöskään olla työtönkään – sillä työtön voi olla hyvin aktiivinen esim. vapaaehtoistyössä.
Hänellä on myös lastensa kannalta positiivisesti enempi aikaa olla ja harrastaa heidän kanssa kuin työstä ylikuormitetuilla vanhemmilla.
Ei se voi olla sairas ihminenkään – sillä sehän olisi jo epäinhimillistä kaikkien mielestä – eikö vain?
Mitä siis onkaan luuseruus?
Mitä se sanana oikeasti pitää sisällään?
Onko se vain lauseitten täytesana, kun ei oikein ole muutakaan sanottavanaan?
Onko sen käyttämisen tarkoitus vain alitajuisesti viestittää muille ”en voi hyvin – auttakaa!”?
Vaikken minulle ei ole spesifisti selvinnyt ’luuseri’- sanan sisältöä, pidän sitä ihmisarvoa loukkaavana jo siksikin, kun näen kohteen reagoivan siihen pahoilla mielin eli sen sanan kaiku ei ole ystävällinen.
Tulkitsen sen sanan käyttäjän kertovan toisen ihmisen arvostamattomuudesta.
Oletan myös, että sanan käyttäjä kertoo omasta pelostaan olla itse ’luuseri’.
Hänellä kova kiire leimaamaan muut siksi, ettei vaan kukaan hokaa, että hän itse eniten pelkää ja että hänelle sanottaisiin niin.
Tai että hän saa kuulla sitä koko ajan ja antaa vahingon kiertää täällä palsoilla muiden niskaan.
”maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja joskus niin monta ihmeellistä turhaa sanaa….”
*sofi*
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ellet ole luuseri, mikä olet ??? Voittaja =?) Sankari =?)
*Oman,Elämänsä,Sankari* .... *Esikuva* ;?)
(*.*)
ei-se-niin-aina- ole
Joskus häviää, epäonnistuu.
Toisinaan saa toivomansa tuloksen, onnistuu.
Kestettävä on ... kaikenlaista
tuntematta oloansa "luuseriksi".
ellen-suomi-ellen sanakirjasta en löytänyt
sanaa (luuseri) sorry
En voi auttaa :D
Minä olen törmännyt luusereihin, todellisessa- ja sättielämässä.
Luuserius voi olla vakiintunut elämäntapa, se on sattuman kautta tai tahallisesti muodostunut suunta, jossa jäädään huomattavasti tai täysin jälkeen koulutus-, ura-, lisääntymis-, parisuhde-, tai äänestyskäyttäytymisputkesta. Luuseri on valtavirran vastavoima, massaan lukeutuvien mielestä heikko ja säälittävä, mutta käytännössä samanarvoinen, usein rikkaiden mielipiteiden ja elämänkokemuksen jalostama ihmisyksilö.
Itsestään luuserina puhuva harjoittaa siis itseironiaa, alleviivaamalla eroa itsen ja massakulttuurin välillä. Epäonnistuminen siinä, mikä monelle on helppo itsestäänselvyys harvoin on seurausta varsinaisesta kyvyttömyydestä. Luuseriksi jonkun leimaava kuuluu siihen toiseen ryhmään, joka ei voi käsittää miksi joku tietoisesti valitsee tien, jossa menestyksellä, kunnianhimolla, ulkoisilla avuilla tai parisuhteella on hyvin vähän merkitystä. Huomaamatta yleensä jää se, että pilkkaajat pilkatessaan tunnustavat luusereissa piilevän voiman, sillä ihminen ei pilkkaa sellaista, joka ei muodosta heille minkäänlaista uhkaa. Itsensä ylentäminen pilkan avulla juontaa sekin juurensa tuosta samasta pelosta, kun ei tiedä eikä ymmärrä, voi vaan pelätä.
Etymologisesta tarkasteltuna looseri kuvaa sitä alunperin amerikkalaisesta opiskelijakulttuurista tuttua vastakkainasettelua (yleensä ulkonäön ja varallisuuden mukaan mitattuna) menestyneiden ja niiden kaikkien muiden välillä. Valitsemalla käytettäväksi jotakin muuta, kuin näin voimakkaasti ennakkoluuloilla latautunutta sanaa, estämme vastaavan ihmisvihan rantautumista omiin asenteisiimme.
Ei ole voittajia ja häviäjiä, on vain ihmisyksilöitä, joista kukin onnistuu ja epäonnistuuu jatkuvasti elämänsä loppuun asti.
Missäs sinä olet piilotellut mielipiteinesi?
Enpä ole ’luuseruudesta’ ennen näin tyhjentävää selvitystä saanut, kun sitä olen aikaisemminkin kysynyt live-elämässä, joltain sitä käyttäneeltä tai muuten vaan se on ollut pohdintana.
En ole myöskään tullut kohdanneeksi ketään, joka itseironisesti käyttäisi itsestään sanaa ’luuseri’.
Itseironia muita muotoja olen kyllä tavannut ja tunnustani itsekin sitä ajoittain käyttävän;D
”Luuseri on valtavirran vastavoima, massaan lukeutuvien mielestä heikko ja säälittävä, mutta käytännössä samanarvoinen, usein rikkaiden mielipiteiden ja elämänkokemuksen jalostama ihmisyksilö.” – tässä lauseessa tuo ’käytännössä samanarvoinen’ pisti silmääni. Vainko käytännössä? En ole ihan varma, että mitä tarkalleen ottaen tuolla tarkoittanet – haluaisitko tarkentaa?
”Huomaamatta yleensä jää se, että pilkkaajat pilkatessaan tunnustavat luusereissa piilevän voiman, sillä ihminen ei pilkkaa sellaista, joka ei muodosta heille minkäänlaista uhkaa. Itsensä ylentäminen pilkan avulla juontaa sekin juurensa tuosta samasta pelosta, kun ei tiedä eikä ymmärrä, voi vaan pelätä” – mitenkähän tämä lauseesi voisi soveltaa tähän ihmisjahtiin, jonka kohteeksi eräät sättihahmot ovat joutuneet?
Haluatko kommentoida tähän jotain?
Ah – miten pidinkään viimeisestä lauseestasi - ” Ei ole voittajia ja häviäjiä, on vain ihmisyksilöitä, joista kukin onnistuu ja epäonnistuu jatkuvasti elämänsä loppuun asti.” – kerrot pähkinänkuoressa ihmisen elämäntaipaleen inhimillisestä näkökulmasta.
*sofi*
Mielestäni paras esitelmä luuseriudesta, mitä mistään olen tavannut.
Meilläkin ns.hyvinvointivaltion statuksesta huolimatta yhteiskunnan reuna-alueella
elää kirjavan luonnehdintatyypin kaltaisia ihmisiä.
Helposti nämä poimitaan jopa eri medioiden areenoille "vastaamaan omalaatuisuudestaan".
Syrjäytynyt, luuseri, yhteiskunnan pohjasakka - siinäpä oivallisia nimikkeitä
jyvien erottelemiseksi akanoista.
Tämä on silti mielestäni evolutiivinen käyttäytymismalli ei säätä tai avaruuden
ilmiöitä kummoisempi.
Kun hyväksyy itsensä "luuserina" välttyy putoamasta itsetuhoon-tai sääliin.
Joku puhui ns. klassisesta puolustuskäyttäytymisestä.
"Käytännössä samanarvoinen" vaatii valitettavasti tilanteen arvostelijan kykyä hahmottaa kaikki elämäntilanteet ja kokemukset samanarvoisiksi, asia, joka ihmisen subjektiivisuuden intohimossa ja pakottavassa paineessa harvoin onnistuu. Massayksilöltä puuttuu vastavirtaan kulkevan omaperäinen innovatiivisuus ja uskallus, luuserilta puuttuu sinänsä merkityksettömien epäkohtien sietokyky, aina oman mukavan olotilan kustannuksella. Näin ollen saadaan kaksi eri alan asiantuntijaa, joiden taitoja ei voi keskenään arvottaa: samanarvoisia siis ovat. "Teoria" jäi sanomatta siksi, että tuossa tilanteessa teorioita synnyttää ainoastaan ennakkoluuloinen ja determinoitunut ihmismieli, luoden henkilökohtaista, vääristynyttä todellisuutta.
Sanomisiani voi soveltaa näihin sättihenkilöihin miten parhaaksi katsoo, mutta itse en siihen puutu. Olen varma, että täällä esiintyy luonnehäiriöisiä ihan yhtä paljon kuin muuallakin. ;)
Kirjoituksessasi yksi kohta herätti minussa kysymyksiä.
” Kun hyväksyy itsensä "luuserina" välttyy putoamasta itsetuhoon-tai sääliin”
En tiedä miten minun tulisi ymmärrä tämä näkemys.
Leimataanko sitä muutkin kuin ns. ’luuseri?
Kuka on se, joka antaa nämä leimat?
Miksi ihmeessä kenenkään tarvitsi hyväksyä mitään leimaa itsestään?
Miksi meidän tarvitsee ketään leimailla negatiivisesti?
Antaako se oikeasti meille mitään hyvänolontunnetta?
Veikkaan, että jos niin se on hetkellinen.
Koetan kovasti ymmärtää tätä tarvetta.
Koetan käsittää asiaa sieltä kautta, että pidin Äiti Teresaa ja Gandhia ihmisinä, joilla oli jalostuneempi käsitys meistä ihmisistä. He näkivät sielun pohjaan asti.
Nähden ihmiset alastomasti kaikkine puolineen, jopa raadollisine ja kuitenkin he kohtelivat ihmisiä kuin he olisivat nähneet vain sitä ihmisessä olevaa hyvää itseään.
Elossa olevista näen Dalai Laman omaavan myös sen suuntaisen ihmiskäsityksen.
Hän kohtelee kaikkia vertaisinaan. Ei alempana ei ylempänä – samanarvoisina ilman mitään leimoja.
Ehkä minä kirjoittaessani heistä leimaan heidät joksikin – en tiedä – tässä saattaa olla sokeapisteeni.
Tosin olen sitä mieltä, ettei positiivissa leimauksissa ole niinkään mitään ikävää, koska ne eivät ammu ihmistä alas vaan antavat arvonantoa.
Me emme taida olla vielä valmiita olemaan toistemme kanssa samanarvoisia?!
Nokkimisjärjestystä palvotaan edelleenkin vai oliko se hienommalta sanaltaan hierarkia??
Eikö meidän olisi helpompi täällä olla toistemme kanssa, kun lopettaisimme tämän ainaisen toistemme vertailun itseemme?
Kun aina on joku riippuen missä asiassa leimataan parempi ja joku huonompi – mikä ei taas millään tarvoin arvioita meidän ihmisarvoamme, joka on vakio: pysyvä ja lopullinen.
Omanarvontuntomme kyllä saattaa saada melkoisiakin hiertymiä ns.huonompana olemisen vuoron osuessa kohdallemme ja se tulee jokaisen kohdalle tavalla tai toisella.
Miksi siis ihmeessä toimia noin???
Ollaanko me tavalla tai toisella jotenkin piilotajuisesti masokisteja ja sadisteja – vai mitä tämä on?
”Joskus on aika tietää
milloin lopettaa
joskus on aika tietää
miten itseänsä opettaa.
Anna ilkeydelle valta
vie se sinun sielulta jalat alta.
Anna hyvyydellesi
tilaisuus loistaa
anna sama mahdollisuus
myös muille kukoistaa.”
Kömpelöä eikö? ;DDD *kikattaa*
Keksin tämän juuri. Saatte ihan vapaasti nauraa ;DD
Minustakin tämä runoilu ei ole oikein minun hommaani ;D
*sofi*
Leimojen kanssa pelaaminen tai pelaamatta jättäminen on yksilötason valinta. Vaikka rasistisesti ojennettu ennakkoluulo voi satuttaa ja loukata, suurimmat rajoitukset ihminen asettaa itse itselleen, omaksumalla leimoja ja lätkimällä niitä ylleen.
Leimat, kuten myös tarve puhua Meistä ja Muista, juontavat juurensa kauas keräily- ja metsästysheimojen aikaan, jossa vihamielinen suhtautuminen oli elinehto. Tekniset kehitykset ja kulttuurien monipuolistuminen eivät jouduta omaa evoluutiotamme, ja lajina olemme yhä samassa ankealtakin näyttävässä tilassa.
Kuitenkin joku aina onnistuu pyyhkimään kaikki leimat itsestään, ja näkemään vielä toisetkin tuossa puhtaassa valossa. Mielenrauha ja onni, paratiisin löytäminen tästä hetkestä näkyy ja säteilee lähipiiriin, mutta harvoin tällainen ihminen nousee mielipide- tai muuten yhteiskuntavaikuttajaksi. Vallalla kun ei silloin enää ole merkitystä.
Kun kirjoitat harvoista mahdollisuuksista, voisin sen tulkita melko pessimistiseksi?!
Vai olenko minä sitten yltiöpäisen idealistinen?
Minusta kun tuntui, että sanoillasi: ” Mielenrauha ja onni, paratiisin löytäminen tästä hetkestä näkyy ja säteilee lähipiiriin, mutta harvoin tällainen ihminen nousee mielipide- tai muuten yhteiskuntavaikuttajaksi.” ,
pyyhkäiset aikas komeasti mahdollisuudet pois.
Miten olisi luottamuksen laita? Ehkeivät ihmiset olekaan niin ’”Kurjia”, kuin ehkä oletat?
Itse uskon, että kasvaakseen vaikuttajaksi tulisi olla jokin elämän koettelemus läpikäytynä ja siitä selvittynä eheänä, että ymmärrys muita kohtaan jalostuisi. Enkä nyt missään tapauksessa puhu poliitikoista!!!!
Tosin heissäkin on aivan muutamissa ainesta, mutta puolueiden sisäiset arvomaailmat vesittävät heidän kasvunsa – joten se siitä!
Tiesiköhän kumpikaan näistä kirjoittamistani henkilöistä (Äiti Teresa ja Gandhi) alunalkujaan, mihin elämä heidät vie – lukuun ottamatta Dalai Lamaa?
Olen aiemmin palstalla maininnut, että olen heidän kaltaisensa suomalaisen naisen tavannut, mutta en voi sanojani todeksi näyttää, sillä en voi hänen nimeään paljastaa.
Tiedän jotain hänen elämänkaarestaan.
Esim. hän ei vielä 40 –vuotiaana tiennyt hölkäsen pöläystäkään siitä, mikä vaikuttaja hänestä vielä tulee kymmenen vuotta myöhemmin. Hän koki elämässään melkoisia kasvattavia kokemuksia tiuhassa tahdissa, joihin hän ei murtunut, vaan jalostui ja siten valmistui tulevaan ’vaikuttajanrooliinsa’.
Entäs jos mekin annetaan kullekin mahdollisuus kasvaa siihen ihmisyyden mittaansa, johon he ovat kasvaakseen ilman, että sitä tarvitsee etukäteen kyseenalaistaa.
Se on totta, että leimat on annettuja, mutta hyvin usein myös otettuja.
Usein myös aivan tietämättämme näin teemme, sillä loppu viimein me itse teemme ne valinnat.
Tietysti on vielä nämä ulkopäin tulevat leimat, joista olen minäkin täällä sätissä ja palstalla saanut oman osuuteni *vilauttaa leima-keräily-kirjaansa, jossa on kymmenittäin erilaisia leimoja* - ja vielä on tilaa ;DDD
Kaikki mitä olen tähän kirjannut – on vain minun näkemyksiäni – eivät siis mitään ehdottomia totuuksia.
”Totuuden varjo
valheen paiste
Kumpi toistansa parempi
Jollekin se tarkempi
Toiselle vieraampi
Päätä sinä omapäisesti
mikä ohjaa sinua sisäisesti
valhe vai totuus – elinikäisesti”
Tämän hetken inspiroimaa. Koettakaa kestää ;DDD
*sofi*
Suuresta solvaussanakirjasta löytyi määritelmä luuserista.(Jari Tammi):
Häviäjä,epäonnistuja,huonosti menestynyt henkilö;surkimus, nahjus;(yhteiskunnasta) syrjäytyvä
henkilö; tyhmä;pelkuri (engl.loser).
Huomatkaa, tämä ei siis löytynytkään sivistyssanakirjasta.
sofi kirjoitti:
"En ole tähän mennessä (nyt puhun live-elämästä) kuullut kenenkään tasapainoisen, elämäänsä tyytyväisen ja muita ihmisiä arvostavan sanovan ketään luuseriksi.
Itseasiassa kuulen luuseri-sanan käyttöä livessä hyvin vähän verrattuna siihen miten helposti sitä täällä palsoilla ja sätissä viljellään."
Tähän voin yhtyä täysin. Aivan samanlaiset ovat kokemukset minulla. Jostain syystä, liekö sattumaa, aina kun näen täällä jonkun käyttävän luuseri-sanaa, ovat sitä käyttävän mielipiteet, ote tai hänen kirjoitusten ilmapiiri muilta osin, tehnyt minulle mielikuvan täällä kirjoittavasta luuserista. Ilmaisua taitavat käyttääkin juuri he, jotka itse tietävät sellaisia olevansa, tai sitten pelkäävät muiden silmissä sellaiseksi leimautuvansa.
Ja tässähän on nyt sitten kyse minun mielikuvastani,enkä edes kuvittele sen olevan ehdotonta totta.
... jonkun mielestä.
Hyvin menestynyt henkilö saattaa olla luuseri vähän paremmin menestyneen mielestä.
Luuserin leima voi saada hyvinkin pienen heikkouden ymv. johdosta.
"En ole tähän mennessä (nyt puhun live-elämästä) kuullut kenenkään tasapainoisen, elämäänsä tyytyväisen ja muita ihmisiä arvostavan sanovan ketään luuseriksi"
En minäkään ja tuota sanaa käytetään onneksi aika harvoin. Kaikkein huvittavinta se on silloin kun luseri käyttää sitä toisesta luuserista ;D
jos tapaisit minut, saisit täyden sisällön sanalle luuseri :)
sanavarastossani tarkoittaa epäonnistujaa, häviäjää, erityisesti sellaista joka ei ole tyytyväinen siihen mitä on, vaan yrittää epätoivoisesti kurotella jotakin sellaista joka ei kyseiseltä henkilöltä kerta kaikkiaan onnistu.
Se joka arvaa oman tilansa ja on siihen onnellinen ei ole luuseri, sellainen joka luulee itsestään jatkuvasti todellisuutta enemmän, on.
En oikein allekirjoita näkemystäsi siitä, että jotain mitä joku kurottaa eikä vaan heti onnistu olisi siksi ’luuseri’.
Miksi antaa periksi ensimmäisten tai toisien vastoinkäymisten edessä.
Ei kun sisua ja oppia virheistä ja toimeksi!
Mitä ihmisen pitääkin hyväksyä on itsenä kokonaisuutena varjoisine puolineen, mutta että tyytyä siihen mikä ei tunnu omalta tai oikealta tai itsestään tuntuu, että vielä pitäisi eteenpäin niin miksi ihmeessä jumittua paikalleen???
Viisaiden kirjoituksiakin pitää lukea harkiten, sillä en jaksa uskoa, että he tarkoittavat tyytyväisyyden opetellulla sitä, että pitäisi tukahduttaa kaipauksensa ja istua kuin tatti ….missäs se nyt istuikaan…..;DDD
”Se joka arvaa oman tilansa ja on siihen onnellinen ei ole luuseri, sellainen joka luulee itsestään jatkuvasti todellisuutta enemmän, on” – tämä näkemys on minulle kysymysmerkki???
Kuka on se, joka määrittelee miten paljon ihminen voi itsestään tietää ja miten paljon muut pitävät sitä luulona?Saadakseen tuohon tarkan vastauksen pitäisi vähintäänkin olla ajatustenlukija ja sitähän emme harjoittelujen tässä vaiheessa vielä ole – emmehän?
Nämäkin kirjoitukseni olivat vain omiani eikä mitään ehdottomia totuuksia.
”Ole sinä ihminen kasvava
eteenpäin pyrkivä
virvoita mielesi
riemastuta sielusi
Kasvaminen sinulle on suotu
anna siivet itsellesi luojan luotu
niin elämä rikkaus on sinulle tuotu”
Inspiraation hedelmää. Kestokykyä lukijat ;DDDD
*sofi*
eri tavalla, mielestäni ihmisen pitää kehittää vahvuuksiaan eikä heikkouksiaan. Teen sitä missä olen hyvä enkä yritä tehdä sitä missä muut ovat selvästi parempia, annan heille mahdollisuuden loistaa alallaan.
Näkemyksesi on hyvä sen suhteen, että ihminen kehittäisi vahvuuksiaan eikä heikkouksiaan.
Mieleeni vaan juolahti, että entäs käytäntö?
Eikö ihmisestä tule aikaa myöten melko yksipuolinen?
Ja entäs jos heikkous olisi esim. suvaitsemattomuus ja vahvuus vaikka periksiantamattomuus.
Hän saattaisi olla inasen haastava ympäristölleen ja itselleen – vai mitä luulet?
Entäs jos kehitettäisiin sekä vahvuuksiaan, että heikkouksiaan, siten ettei jäätäisi viimeksi mainittua suremaan vaan hyväksymällä se, ettei meidän tarvitse, Luojan kiitos, olla täydellisiä ja meillä on koko elämä aikaa harjoitella?
Ja unohdetaan tuollaiset ihmisarvoa alentavat leimat.
Sillä jokainen on selvittyjä oman elämänsä mittapuun mukaan ja sitä ei tarvitse verrata kenenkään muun elämään.
Sillä vertailulla juuri saamme aikaan näitä typeriä nimityksiä, jotka eivät myötävaikuta meidän elämäämme myönteisesti.
*sofi*
nimittely mitään rakentavaa ole. Kilpailuyhteiskunnan luokitteluja, joilla yritetään saada muutamat luovuttamaan jo lähdössä jotta toisilla olisi helpompaa.
Ehkä se yhteinen asia mitä kannattaa kehittää omista taipumuksistaan välittämättä on kyky tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Sillä sulattaa myös ylpeät asiansa osaajat, jotka ovat kehittäneet lahjansa huipputasolle.
....ajatustasi sen suhteen, että mieluimmin pyrkisimme tulemaan toimeen toistemme kanssa leimailemisen sijasta.
Yhteiskunta on yhtä kuin me.Ne jotka siellä päättävät ovat heitä, joita me kansalaiset olemme sinne valinneet.
Juuri siksi olisi hyvä olla todella tarkkana valintojemme suhteen.
En ole tyytyväinen itsekään. Ei ole vielä olemassa sellaista puoluetta, jonka sisäisen arvomaailman voisin sellaisenaan sisäistää:( No tässä oli poliittinen osuus *wirnii*)
Miksi otat esille ’ylpeät asiansa osaajat’?
Tuon voisi tulkita, että niputat kaikki osaajat samaan läjään, mikä ei varmaan ollut tarkoituksesi?!
Yleinen osuus (ei siis sinulle henkilökohtaisesti)
Ylpeys?
Se tuntuu olevan monelle piikki lihassa.
Saako ihminen koskaan olla tyytyväinen omiin tuloksiinsa ilman, että hänet leimataan ylpeäksi?
Missä sekin raja kulkee?
Eikö ole perin inhimillistä, kun on vuosia tehnyt töitä jonkin ison projektin eteen, josta on hyötyä monille, että tuntee nautintoa työnsä tuloksesta?
Vai onko sekin ylpeyttä, jota pitäisi välttää?
*sofi*
.
koska ylpeys tuntuu olevan monille muille piikki lihassa. Edes oikeutettua sellaista ei saisi tuntea. Mutta jos on hyvä, on hyvä ja itselläkin on oikeus se tietää.
En nyt puhu välttämättä itsestäni tässä.
Kiitos kaikille vastanneille ;D
En uskoa hetkeäkään tämän erään väittämää, että hänet tavatessani tapaisin ’luuserin’.
Uskoisin tapaavani ihmisen, jota on elämä koetellut, jossei jopa mäiskinyt kunnolla ympäri poskia.
Toivon hänelle voimia arkeensa. *hymyilee lämpimästi*
Sitten tämä yksi, joka on sitä meiltä, että alimmat ovat ylempien mielestä ’luusereita’ vai oliko se päinvastoin – en tainnut oikein tavoittaa hänen ajatustaan?
Se kaipaisi pientä tarkentelua siksi vieras se oli minulle, muttei näkemyksenä mahdotonkaan.
Se, että ’luuseriksi’ toista sanominen (oli sitten sanojana kuka vaan) olisi hauskaa heittäydyn tosikoksi ja missaan sen kohdan missä piti nauraa:(
Mancester, kiitos kuin jaoit näkemykseni ja kiitos omasta selkeästä näkemyksestäsi;DDD
Ellenillä on oivaltavia kysymyksiä.
Jos kerran on oltava ’luuseri’-leiman saanut, mikä olisikaan vastakohta?
Siihen ei tyhjentävää vastausta vielä ole tähän avaukseen tarjottu.
Josko joku sen kehittäsi???!
Kiitos niille, jotka olivat vaivautuneet hakemaan sanalle jotain sanallista selitystä.
sofi
Juu, kyllä itseänikin nauratti jälkeenpäin. Olis ensimmäinen lause riittänyt, tai oikeastaan pelkkä jaa-nappula.
Mutta kun ei näitä, hitto soikoon, pääse täällä jälkikäteen editoimaan, en sitten poistaakaan viitsinyt kun kerran sitä mieltä olen :))
*kikattelee mukana*
Olet hupaisa;D
... omaan kysymykseen mika on 'looserin vastakohta'... 'voittaja' (a winner).
Muuten, sina se olet todellinen mielen virvoittaja.
If I was to get lost in the labyrinth of love with you, would I be a loser?... hmm?... I don't believe so. :)
...alat paljastaan kuka olet?
Olen tainnut jo kysyä tunnetaanko me?
Jos en - kysyn nyt;DDD
Mielenkiintoisen 'tuttavallisesti puhuttelet' minua,jota en laita pahakseni.
Uteliaisuuteni tietysti se herättää, mikä luultavasti on sinun tarkoituksesikin?!
Pysyä varjoissa - vai?
Muuten mitä tarkoittaa tarkalleen mielen virvoittaja?
You wouldn't be loser. You would be lost with me because I am good misleader but you would have wounderful time. That's the promise;DDD
*sofi in english* ;D
...jokapaikassa itseani rupea paljastamaan… miksi minua oikein luulet? … a hardcore exhibitionist? :)
Kylla olet tainnut kysya… olen myos tainnut aikaisemmin jo vastata. Siis, etta minulla ei viela ole ollut mahdollisuutta/iloa tavata sinua, viela (in person)… 'tunnen’ sinut ainoastaan kirjoituksiesi kautta taalla (chatissa ja keskustelupalstoilla).
Niin... miksi pahaksesi edes 'laittaisitkaan'?
Juuh… "… varjoon suojaan alta polttavan auringon…".
En todellakaan TARKKAAN tieda mita "mielen virvoittaja" tarkoittaa… merkitys voi vaihdella henkilolta henkilolle. Tosin, mina tuossa yksinkertaisesti tarkoitin silla ‘mielen elavoittajaa/uudistajaa’. Muuten, mita sina silla tarkoitit?
Kuitenkin, jos kirjoituksesi tuoma ‘tuntemukseni’ on vahankin oikea… darling, I think I’d love to get lost with you… anywhere. :)
By-the-way… about your "promise"… can I 'bank on' it?:)
että yritämme joka asiassa matkia niitä joita ihailemme, ne ovat luusereita,joilla ei ole omaa tahtoa eikä omaa identiteettiä, vaan kaikki on tavallaan lainattu joltakin muulta. Sitten ollaan kuin maailman omistajat, vaikka sisältä ollaan pelkkää tyhjää ja lainattua. Luuseri on nimenomaan nimitys ihmiselle joka ei uskalla olla oma itsensä. Kaikki me ollaan erillaisia, ja kaikilla on oma pää, miksi kaikki ei uskalla käyttää niitä hyviä puolia joita hänessä ITSESSÄÄN on ?
Onko tämä ihan oikeasti sinun oikea ajatuksesi?
Minun on pakko tarkistaa!
Olen pahoillani siitä ettei kyseenalaistukseni luultavasti tule sinua miellyttämään.
Mutta en puutu sinun persoonasi vaan kannanottoosi – huomaathan sen?
Saanen siis hieman kyseenalaistaa näkemystäsi ilman, että loukkaan sinua?
Oletan saaneeni luvan.
Kirjoitan nyt niiden tietojen varassa, joita minulla on – en siis ole asiantuntija enkä edes leiki sellaista.
”ne ovat luusereita, joilla ei ole omaa tahtoa eikä omaa identiteettiä, vaan kaikki on tavallaan lainattu joltakin muulta”
Olen lukemani mukaan käsittänyt, että tuolla tavoin toimivat ihmiset kärsivät persoonahäiriöstä.
Olen nyt vain muistini varassa, mutta muistaakseni on kyse rajatilapersoonahäiriöisestä – varma en ole.
Ne korjatkoon, jotka tietävät.
Voimmeko me sairaan ihmisen leimata ’luuseriksi’. Sairauksillehan ei voi mitään.Eikä niitä itse pääse valitsemaan.Tuskin kukaan lapsista, jos heiltä kysytään ’mikä sinusta tulee isona’ - vastaa ’luuseri’.
”Luuseri on nimenomaan nimitys ihmiselle joka ei uskalla olla oma itsensä.”
Erityisesti tämä kohta tuntui pahalta :(
Entäs jos kyseessä on ihminen, joka on alistettu lapsuudestaan lähtien.
Hänelle ei ole annettu mitään mahdollisuutta uskallukseen olla oma itsensä.
Olemmeko me tosiaan valmiita vielä aikuisena jatkamaan sitä, mitä hänelle on jo tehty – leimaamalla hänet luuseriksi?!
Missä on hänen mahdollisuutensa olla ns. tavallinen ihminen?
”Katson peiliin kenet siellä näen
kasvot, mutta kenen
katson peilin taakse kokien
sieluni minulle velmuillen
kuiskaa: ole itsesi uskaltaen
niin elät elämäsi rallatellen”
Pientä inspirointia. Koettakaa taas kestää ;DDD
*sofi*
"Voimmeko me sairaan ihmisen leimata "luuseriksi",
sairauksillehan ei voi mitään, eikä niitä pääse
valitsemaan" jne.
Millaisessa pumpulissa elätkään Sofi hyvä!
Oikeasti asiat menee niin, ettei edes lääkärin kirjoittama diagnosointi riitä.
Kokemuksesta sanon, ettei "luuseri" nimityksellä enää ole enempää vaikutusta
kuin sillä kuuluisalla "pilkunmerkillä".
Luuserin leima vastaa nykyään samaa kuin "peltivati ta olkihattu".
Raskassarjalaisten arsenaaliin kuuluu tänäpäivänä käyttää nyt edes psykopaatin
kirveskyrsää.
Tätä kuulee Ylen kanavilta tai lukee painetusta mediasta ja netistä.
Minusta rämäkkä toisinajattelija Maron sanoo osuvasti:
"Luuseri on nimenomaan ihminen,joka ei uskalla olla oma itsensä"
Tässä on mielestäni kaikki"laki ja profeetat".
Oikeasti ihmisiä ajetaan mielisairauteen, laitoksiin ja itsemurhiin siksi, että
meillä terveillä olisi sairaiden kustannuksella
pieni pätemisen astalo kädessämme.
Sinulla oli hieno ja tärkeä, ihan rämäkkä aloitus.
Se aiheitti tärkeästä aiheesta keskustelua.
Silloin keskustelupalsta on täyttänyt tehtävänsä.
kylähullumies.
niitä niinsanottuja koviksia, jotka eivät ilman toisten koviksien seuraa ole yhtään mitään. En missään tapauksessa puutu kenenkään mielenterveyteen, vaan esimerkkinä kouluelämästä, jossa luuseriksi haukutaan yleensä hiljaista silmälasipäistä tai lihavaa lasta. Todellisia luusereita ovat kuitenkin ne haukkujat, koska kukaan heistä ei uskalla yksin yleensä tehdä mitään, he keräävät ympärilleen porukan joita sitten johdattavat heikompien kiusaamiseen - tajuamatta että ovat itse niitä joukon mukana meneviä luusereita. Aivan sama pätee työelämässä. Ihmisen iällä ei ole väliä - olen sitä mieltä että luuseri on nimenomaan se ihminen joka kiusaa ja alistaa muita ja se joukko joka hänen perässään kulkee on samanlaisia luusereita. Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin. Vahva ihminen EI kulje kenenkään selän takana piilossa vaan pystyy olemaan oma itsensä.
Sinä käytät sanaa ’luuseri’ noista tyypeistä, jotka eivät uskalla toimia yksin, vaan kimpassa, mistä minä taas käyttäisin sanaa pelkuri/raukkamainen, johon on joku syynsä miksi ihminen toimii siten. Nämä ovat juuri näitä käsitteellisiä eroja mitä meillä ihmisillä on.
Idealistina uskon, että pahaksi tulkittavaan käytökseen on syntyhistoriansa. Usein pahaksi leimatuille ihmisille on tehty heidän sietorajansa ylitse pahaa. He alkavat myös käyttäytyä samalla tavalla, kun ei enää muita keinoja nähdä – asenteella ”joko murrut tai taistelet vastaan”.
En tiedä oletko nähnyt elokuvan ”Monster - Aileen Wuornos”, joka voisi tässä nyt toimia esimerkkinä.
En mitenkään puolustele hänen tekojaan, enkä nyt kirjoita niistä, vaan syistä ja seuraamuksista, jotka johtivat hirmutekoihin.
Kun hiukan tutustuu hänen taustoihinsa ja myöhempiin yrityksiinsä, nousta rakkauden voimalla ojasta – ei hänelle annettu siihen mitään mahdollisuutta, koska hän oli leimattu ’luuseri – pohjasakkaa’.
Minusta ei ole mikään niin kamalaa kuin se, ettei ihmiselle anneta mahdollisuutta muutokseen, kun hänellä on siihen motivaatio. Me teemme valintoja elämässämme koko ajan ja joskus hyvin nuorena tehdyt valinnat koituvat kohtalokkaaksi ja ihmisiä ei niistä pitäisi rankaista loppuikäänsä – jos he vanhetessaan haluavat tehdä täyskäännöksen elämässään.
Ikävä kyllä joidenkin elämässä tuntuu ’luuseri-leima’ olevan ikuinen.
Eivät kaikki voi olla vahvoja. Eivätkä vahvat erotu, jos ei ole heikkoja. Elämässä on polariteetteja kaikkialla: esim. luonnossa päivä – yö, valo – pimeys, samoin on meissä ihmisissä.
Ja mitä on oikeasti heikkous?
Kuka on läpeensä vahva?
Kuka on ilman heikkouksia?
Näkemykseni on, että oikeasti vahvoja ovat juuri ne, jotka eivät sitä vahvuuttaan koko ajan vakuuttele ja alleviivaa, vaan voivat jopa myöntää olevansa huonoja tai heikohkoja jossain.
Uskomukseni mukaan todellinen vahvuus nousee itsetuntemuksesta, todellisesta itsensä hyväksynnästä kaikkine puolineen – heikkouksineenkin. Sillä juuri todellisen itsensä kanssa eläminen on elämisentaitoa, johon meidän pitäisi pyrkiä. Eikä vertailla toisiamme, kuka on se vahvin ja kuka on se ’luuseri’.
”Jos kaikki vastoinkäymiset pantaisiin yhteen kasaan, josta jokaisen pitäisi ottaa yhtä suuri osa, useimmat tyytyisivät ottamaan omansa ja poistumaan.”– Sokrates
*sofi*
Minulle tulee mieleen sanasta "luuseri", henkilö, joka on jollain lailla luovuttanut.
Tosin en ketään, itseäni lukuunottamatta, ole koskaan sellaiseksi kutsunut. Itseänikin vain syvimmän epätoivon hetkellä, kun elämä tuntuu potkivan vastaan oikein kunnolla. Kun tuntuu, etteivät omat voimat riitä. Kun tekee mieli luovuttaa.
Luuserius ei siis mielestäni ole mitään ulkoista, vaan mielentila. Ehkä myös joskus tapa suhtautua elämään. Joillain pysyvämpi kuin toisilla.