Parhaat virologit ja geeniteknologian asiantuntijat löytyy uskonnollisilta sivuilta. Kun avaa ”Tokentuben” huomaa kuinka vajavaisilla tiedoilla kehitetään rokotteita ja määritetään virusperäisiä tauteja. Ehkä ongelma onkin siinä, että nämä maalliset virustietäjät eivät ole uskossa. Hurskaalla nettisaarnaajalla on taivas apuna hänen selvittäessään hartaille kulijoilleen virusten ihmeellistä maailmaa tai sitä kuinka koko virustiede on suuri eksytys. Hyvä saarnaaja löytää lähes kaiken raamatusta, myös RNA-rokoteet ja niiden aiheuttama DNA-mutaatio ihmisotuksessa. Oikean asiantuntijan erottaa siitä, että kertoo Jeesuksen pelastuksesta, ylöstempauksesta, lopun ajoista, G5 verkosta, maailman väestön harvennuksesta, korona epidemian tahallisuudesta ja tietysti Bill Gatesista.
Onse kummaa?
Anonyymi
086
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.