Vaihtoautot loppuvat, pidä köyhä kiirettä

Polttomoottori käyttöisistä autoista tulee arvokasta omaisuutta, kun ihmiset eivät vaihda autoja. Uusia ei tehdä,eikä autot vaihda omistajaa. 18 vuotta täyttäneet eivät löydä autoja. Kukaan ei vaihda vanhempaan tai huonokuntoisempaan.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Linkki=?

Äänestä

Aion vanhalla Bemarilla ajaa monta vuotta..toivottavasti. Itse voi korjata.

Äänestä
  • Kannattaa hankkia pari kolme autoa varastoon. Pari bensiinikoneista, ja yksi diesel.
    Itsellä varastossa yksi bensiinikoneinen ja yksi diesel. Eivät aiheuta lainkaan kuluja kun pitää seisonnassa. Kolmannella bensiiniautolla ajetaan käyttöautona. Kaksi muuta ovat "pahan päivän" varalle.
    Samaa mieltä että perinteiset todelliset autot tulevat loppumaan kokonaan.
    Autoja saa vielä aika halvalla, joten kolme autoa on hyvä vara, varsinkin jos sekä isäntä että emäntä molemmat ajaa.
    Nyt voi jakaa yhtä ja samaa autoa, mutta kun pahin alkaa, voi ottaa yhden vara-autoista ajoon.

    Äänestä

Polttoaineen myynti kun vähenee niin hinta tulee nousemaan paljon, se edes vaikuttaa siihen että eipä kukaan aiokkaan pitää polttomoottoriautoa.
Näin tulee menemään, kysymys silloin kuuluukin oletko sinä se olet maksajan vai hyötyjän puolella siirtymäajan kriittisinä vuosina joskus tulevaisuudessa. Kuten esimerkiksi että se vanha hybriidi jää käsiin tai diesel auto, bensa auto jota ei kukaan osta.

Äänestä
  • Aivan sama, jos auton voi saada jo nyt keskimäärin 3600 eurolla, ja Suomen kaduilla liikkuvien nykyautojen keski hinta-arvo on nyt 3600 euroa autoliiton mukaan, ja keski-ikä 13 vuotta vanhoja.
    Jos "sijoittaa" nyt pariin autoon kyseisen summan, on yhden tekevää saako tulevaisuudessa ostajia vai ei, noille autoille. Auton arvo on joka tapauksessa aina käyttö arvo, ja tämä "sijoitus" onkin sijoitus tulevaisuuteen siten, että omistamalla resursseja, et joudu pakotettuna ostamaan 130.000 euron sähköautoa jotta ylipäätään voit liikkua.
    Sijoitat omavaraisuuteen.
    Ps. Tiedän jo nyt miten kykenen itse tehdä sekä dieseliä että bensiiniä poltto-aineeksi, joten "pontikkapannujen" aika koittaa kunhan kansakunta tarpeeksi ahtaalle ajetaan.
    Jos ahtaalle ajaminen rupeaa henkilökohtaiselle reviirille tunkeutumiseksi, alkaa väkivaltaisuudet ja anarkia.
    Joku raja pitää olla sosialismissakin. Minun tontilleni ei tungeta jos ensin kaikki mahdollisuudet viedään. Alkaa vastatoimet. En ala passiivisena katsomaan kun kusipää hallinto ryöstävät kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan sama, jos auton voi saada jo nyt keskimäärin 3600 eurolla, ja Suomen kaduilla liikkuvien nykyautojen keski hinta-arvo on nyt 3600 euroa autoliiton mukaan, ja keski-ikä 13 vuotta vanhoja.
    Jos "sijoittaa" nyt pariin autoon kyseisen summan, on yhden tekevää saako tulevaisuudessa ostajia vai ei, noille autoille. Auton arvo on joka tapauksessa aina käyttö arvo, ja tämä "sijoitus" onkin sijoitus tulevaisuuteen siten, että omistamalla resursseja, et joudu pakotettuna ostamaan 130.000 euron sähköautoa jotta ylipäätään voit liikkua.
    Sijoitat omavaraisuuteen.
    Ps. Tiedän jo nyt miten kykenen itse tehdä sekä dieseliä että bensiiniä poltto-aineeksi, joten "pontikkapannujen" aika koittaa kunhan kansakunta tarpeeksi ahtaalle ajetaan.
    Jos ahtaalle ajaminen rupeaa henkilökohtaiselle reviirille tunkeutumiseksi, alkaa väkivaltaisuudet ja anarkia.
    Joku raja pitää olla sosialismissakin. Minun tontilleni ei tungeta jos ensin kaikki mahdollisuudet viedään. Alkaa vastatoimet. En ala passiivisena katsomaan kun kusipää hallinto ryöstävät kaiken.

    Halvin täyssähköauto maksaa noin 40.000 euroa. Ei suinkaan 130.000 euroa.

    Äänestä

Vieläkö joku luulee että ihan oikeasti saatte ajaa niillä vanhoilla autoillanne sitten kun uusien myynti on kielletty.

Teitä kusetetaan! EU kieltää aivan varmasti polttoaineiden myynnin yksityisille kuluttajille kun aika tulee täyteen!

Äänestä
  • Kaikki nykyiset bensamoottoriautot käy myös viinalla ja dieselauton polttoaineena voi käyttää klapeja.

    Äänestä

  • Maatalouteen on pakko myydä polttoaineita , ei ole patteritraktoreita eikä -puimureita..

    Äänestä

liikenteen päästöt tulee vähentymään lähinnä auton omistajien vähentymisenä kuin vähän päästöisen autojen johdosta,

Äänestä

Kun itseohjaavat autot tulevat markkinoille, niin silloin harva enää ostaa niitä itselleen.

Äänestä
  • Osa saattaa ajatella lähtevänsä muille planeetoille asumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa saattaa ajatella lähtevänsä muille planeetoille asumaan.

    Maailman kylään tilaten Sipilän ansiosta .Polttomoottori autot pitää kyllä olla 24 h vartioituja. Pakoputkien jokin arvometalli on tilausapinoiden riistaa .Minulta kaadettiin auto ehkä perjantaina . Paskaksi tehtiin suomi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Polttomoottori käyttöisistä autoista tulee arvokasta omaisuutta, kun ihmiset eivät vaihda autoja. Uusia ei tehdä,eikä autot vaihda omistajaa. 18 vuotta täyttäneet eivät löydä autoja. Kukaan ei vaihda vanhempaan tai huonokuntoisempaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu