Käyttävätkö mormoonit samaa raamattua kuin luterilaiset vai onko heillä oma käännös kuten jehovantodistajilla? Miten mormoonit suhtautuu tähän uuteen raamatunkäännökseen jonka kirkko on lahjoittanut seurakuntalaisilleen?
Raamatusta
Tietoa kaipaava
1106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
käytetään evankelis luterilaisen kirkon julkaisemaa raamattua.
Anglosaksisissa maissa käytetään englantilaista "King James" versiota.
Mutta onpa suomeksikin nyt painettu (MAP-kirkon julkaisemassa Mormonin Kirja-Oppi ja Liitot-Kallisarvoinen Helmi -yhteispainoksessa liitteenä otteita Joseph Smithin "innoitetusta raamatunkäännöksestä". Kyseessä ei ole raamatunkäännös, sillä ensinnäkään Joseph ei saanut työtään loppuun (tapettiin) ja eikä muutenkaan käännös, sillä se ei perustunut mihinkään tekstien käännösten tulkitsemiseen, vaan Joseph vaan innoituksen mukaan korjaili virheitä joita hänen mukaansa oli KJ-raamatussa.