Mitä tyhmempi ihminen,

sitä todennäköisemmin hän on uskonnollinen:

Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistit

Uuden, laajan yli 60 tieteellisen tutkimuksen laajuisen yhteenvedon mukaan uskonnolliset ihmiset ovat vähemmän älykkäitä kuin ateistit.

https://www.is.fi/tiede/art-2000000647575.html

Professori Miron Zuckermanin johtama tutkijaryhmä Rochesterin yliopistossa löysi ”luotettavan negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä” 53:ssa 63:sta tutkimuksesta, kertoo brittilehti The Independent.

Kymmenen tutkimusta löysi uskonnollisuuden ja älykkyyden välillä positiivisen korrelaation. Analyysi aiheesta on Independentin mukaan ainutlaatuisen laaja.

Yksi analyysin tutkimuksista on vuonna 1921 alkanut ja edelleen jatkuva elämän mittainen analyysi, jossa selvitetään lahjakkaiden lasten (älykkyysosamäärä yli 135) uskomuksia.

Tutkimuksen mukaan jo varhaisten elinvuosiensa aikana älykäs lapsi kääntyy todennäköisemmin poispäin uskonnosta. Myös iäkkäistä keskivertoa älykkäämmistä ihmisistä harvempi uskoo jumalaan.
85841
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Tästä hyvänä esimerkkinä käy esim. Mauno Mattila. Hänen logiikkansa heittää jatkuvasti häränpyllyä, mutta itse hän ei sitä tietenkään huomaa. Voisi jopa käydä niin, että jos hän tajuaisi tyhmyytensä, niin voisi jopa päättää päivänsä. Mutta ei tule sitä tajuamaan ja jatkaa vain huuhaan markkinointia.

Äänestä
  • Mauno ei ole tyhmä ja en minäkään kun nyt varmaankin huomaat kommenttini tyhmäksi ja kommentin esittäjän. Siinä et erehtyne, mutta Maunossa erehdyt.

    Asiasta kolmanteen.

    Pedon merkki tulee tarjolle tämän kaavan pakotuspainostuksen mukaan, jota koronapassin kanssa harjoitellaan. Se on yhä voimistuva oma näkemykseni. Homma vaan menee näin. Mut katellaan, huominen tuo tarkan tiedon kuinka asiat etenevät. Huominen, ah tuo tuleva, tulevaisuus.

    " Koronapassivaatimuksen toivotaan saavan ranskalaiset ottamaan rokotuksia nykyistä aktiivisemmin. "

    Lainaus ei ole Raamatun profetia vaikka " voisi ollakin " vaan uutinen maanantailta Ranskasta 9.8 Armon Vuonna Lopun Ajassa 2021jKr:

    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/ranskassa-otettiin-käyttöön-kiistelty-koronapassi-–-vaaditaan-kahviloissa-ravintoloissa-ja-tietyissä-junissa/ar-AAN6gOl?ocid=msedgntp

    Pleuriitissa pian 5 vrk: just tähän ilta-aikaan näihin aikoihin ehkä vähän myöhemmin illemmalla sairastuin, ekat pikkuoireet alkoivat ke iltana, joista ajattelin että nyt taisin sairastua, torstaiaamuna peli oli selvä, olin sairas vaan en sairasmielinen.

    Voitokkaana,
    Sankarina,
    Leuka hieman koholla,

    Commandohauis

    Äänestä

Ei mitään uutta. Jeesus itsehän sanoo, että tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohden ovelampia kuin valkeuden lapset. Tämä on siinä mielessä ihan ok, koska Pyhä Henki hoitaa asioita uskovan puolesta, eikä uskova joudu näin ollen niin kovasti aina miettimään, mitä hänen pitäisi tehdä tai sanoa.

Äänestä
  • Et tainnut ymmärtää koko juttua: jos olet riittävän älykäs, sinä et usko taruihin ja myytteihin. Onhan kristinuskokin lopulta vain taikauskoista hölynpölyä ja myös eräänlainen salaliittoteoria.

    Huom: persujen kannattajien älykkyydessä on myös havaittu matalatasoisuutta. Eipä ole siis ihme, vaikka niin moni uskovainen onkin persu. Joku on jopa nimennyt persut tyhmien puolueeksi. Siis todellista demokratiaa, kun tyhmilläkin on oma puolue.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et tainnut ymmärtää koko juttua: jos olet riittävän älykäs, sinä et usko taruihin ja myytteihin. Onhan kristinuskokin lopulta vain taikauskoista hölynpölyä ja myös eräänlainen salaliittoteoria.

    Huom: persujen kannattajien älykkyydessä on myös havaittu matalatasoisuutta. Eipä ole siis ihme, vaikka niin moni uskovainen onkin persu. Joku on jopa nimennyt persut tyhmien puolueeksi. Siis todellista demokratiaa, kun tyhmilläkin on oma puolue.

    Raamatusta et löydä yhtään valhetta, jonka Jumala ilmoittanut on. Siksi Raamattu on totuus eikä tarustoa tai keksittyjä asioita.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatusta et löydä yhtään valhetta, jonka Jumala ilmoittanut on. Siksi Raamattu on totuus eikä tarustoa tai keksittyjä asioita.

    Commandohauis

    Hah Hah.

    Raamatussa on tuhansia virheitä ja ristiriitaisuuksia.

    https://vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hah Hah.

    Raamatussa on tuhansia virheitä ja ristiriitaisuuksia.

    https://vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

    Ei ole. Käännösvirheet eivät ole Raamatun vaan kääntäjän virhe. Niitä on kai lähes kaikissa kilestä toiseen käännetyissä kirjoissa, joissa on yli 1000 sivua?

    Ristiriitaisuuden luulo taas johtuu ihmisen älyn vähyydestä lukemaansa viisautta kohtaan?

    Nauramaan ja pilkkaamaan pystyvät kaikki, mutta kunnioittamaan ja ymmärtämään Raamattua pystyvät vain uudestisyntymässä Pyhän Hengen saaneet?

    Ajatteletko itse vai ajattelevatko pilkkaaajat vapaa-ajattelijat puolestasi?

    Yhtään ristiriitaa ei ole Raamatussa. Olen kahdesti löytänyt Raamatunpaikan, joissa älyni rajallisuus tuli esiin. Tutkin asiaa jonkin aikaa kunnes ymmärsin , mikä ajattelutavassani oli vienyt minua harhaan.

    Jumala kykenee suurempiin asioihin kuin ymmärrän vieläkään. Jos et ole laiska ja tutkit sinulle varmana esitettyä asiaa miksi ristiriita on Raamatussa niin mikäli haluat olla rehellinen ensisijaisen pilkallisuuden sijaan niin tutki asia tarkasti. Lupaan että olet väärässä ja rehellisesti tutkittuasi asiaa hankkien uuden Hengen näkökulman niin päätynet huomaamaan olleesi väärässä pilkkakuorosi kera, joka pilkkaa sitä, mitä eivät ymmärrä ja ovat laiskoja, haluttomia ottamaan selvää totuudesta, koska eivät halua luopua syntielämästä kuten et sinäkään.

    Minäkin lykkäsin eri tekosyin uskoonjoutumistani saadakseni elää synnissä. Osuiko ja upposiko ? ( kaaliin )

    Aloita tällä palstalla ristiriita, jonka olet löytänyt niin se ammutaan riekaleiksi kuin kiekko trapissa alta aikayksikön.

    Raamatussa on useampi jae, jossa luvataan, ettei Jumala koskaan kadu mitään.

    Mutta siellä on myös useampi jae, jossa kerrotaan Jumalan katuneen.

    Vastaavia ristiriitoja on kymmeniä.

    Laita jakeesta palstalle aloitus. Huomioi mielellään asiayhteys, jos se vaaditaan jakeen oikeinymmärtämiseksi.

    Mitä Jumala ei koskaan kadu?

    Mitä Jumala on katunut?

    Vastaa noihin Raamatunjakeilla kun laitat sen aloituksen niin pääset eteenpäin ja huomaat mikä menee väärin, ymmärryksesi vai Raamatun Sana.

    Ihan asiallisesti kirjoitit, jatka samaan malliin, analyyttisesti...

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raamatussa on useampi jae, jossa luvataan, ettei Jumala koskaan kadu mitään.

    Mutta siellä on myös useampi jae, jossa kerrotaan Jumalan katuneen.

    Vastaavia ristiriitoja on kymmeniä.

    Jumala ei kadu tekojaan, sillä Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, mutta ei Jumalaksi. Mutta ihmiset lankeilevat yhtämittaa. Hylkäävät ainoan elävän Jumalansa ja kumartavat elottomia mielensä ja käsiensä luomuksia, kuin mielettömät, paatuen lopullisesti saatanan ansoihin. Jumala salli tälläisen, läpeensä paatuneen ihmiskunnan, tuhoutua vedenpaisumuksessa. Jumala antoi uskolliselle Nooalle perheineen tehtäväksi, aloittaa kaikki uudelleen, saastasta puhdistetussa maailmassa. Nooa perheineen jatkoi Jumalan visiota. Entinen oli kadonnut, elinkelvottomine dinosauruksineen ja ihmisineen. Lapset ja harvat hurskaat, jotka eivät tulleet arkkiin, Jumala kutsui kotiinsa taivaaseen, syntiset jouttuivat tuonelaan odottamaan Jeesuksen saarnaa, kuolemansa jälkeen, kun Jeesus tuli julistamaan heillekin evankeliumia. antaen näin heillekin mahdolllisuuden pelastua, halunsa mukaan.

    Miksi kirjoitat valheita? Mitkä ovat motiivisi?

    Dinosaurukset hävisivät n. 65 miljoona vuotta sitten suuren meteorin törmätessä maahan. Ihminen taasen on kehittynyt paljon myöhemmin 6-8 miljoonaa vuotta sitten ja meidän haara me (homo sapiens) noin 100- 200 tuhatta vuotta sitten.

    Koko Maata peittävää "vedenpaisumusta" ei ole koskaan ollut. Tuo myyttinen tarina on lainaa Sumerilaisilta.

    Äänestä

No persut tosiaan on tyhmiä suurin osa.

Äänestä

Aloittajan viisaus ei ole sitä viisautta, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Jaak:3:15

Job:28:28 Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä.'"
1.Kor:1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
Ps:111:10 Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.
Sananlaskut:1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.
1.Kor:1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Ef:5:15 Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat.
1.Kor:2:6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme.

Äänestä

1.Korinttolaiskirje: 1:25
Totiset ihmiset kirkastuvat.

Äänestä
  • Kaikkea typerää se sekopäinen Paavali kirjoitti.

    Äänestä

Ihminen voi olla hyvin uskonnollinen, muttei kristitty. On Suomessa monia uskovia lääkäreitä, arkkitehtejä, fysiikkoja jne. Aloitus maanantaisatu.

Äänestä
  • Ilmeisesti olet uskovainen, koska et ymmärtänyt tuota artikkelia. Mitä älykkäämpi ihminen, sen epätodennäköisempää on, että hän on uskonnollinen. Se ei siis kokonaan sulje pois älykästä uskovaista, se on vaan tavattoman harvinaista.

    Äänestä

Herran pelko on viisauden alku sanoo Raamattu.

sellainen ihminen osaa elää ajallisen elämän oikein ja sitä seuraa iankaikkinen elämä Jumalan taivaassa!

aloittaja saa pistää päänsä pensaaseen ja uskotella olevansa kovin viisas.

Äänestä

Tuota tutkimusta ei ole tehty mitenkään tieteen kriteerien, vaan vain ateismin kriteerien mukaan.

Äänestä
  • Kävitkö todellakin läpi kaikki nuo 60 laajaa tutkimusta?

    Annapa sitten muutama todiste siitä, että kaikki nuo 60 tutkimusta on tehty "ateismin kriteerien mukaan".

    Äänestä

Toki uskonnollinen ihminen voi olla mitä vain.

Mutta Uskova on ihan toinen juttu, siinä ei älykkyydellä ole mitään merkitystä, se on sivuasia kokonaan.

Siis uskonnollisia ovat monet, mutta vain harvat ovat Uskovia.

Ne ovat siis 2 ihan eri asiaa, ihmiset kaiken kaikkiaan uskovat aina johonkin, eli ovat uskonnollisia, eli ateistikin on uskonnollinen, koska uskoo siihen, ettei Jumalaa ole.

Mitään todisteita ateistilla ei ole uskoonsa, vaan kaikki perustuu ateistin omaan uskotteluun, eli omaan uskonnollisuuteen.

Äänestä
  • "Mitään todisteita ateistilla ei ole uskoonsa, vaan kaikki perustuu ateistin omaan uskotteluun, eli omaan uskonnollisuuteen."

    Hieman ontuva hajatelma tuokin.
    Itse en usko vaan tiedostan että maailmassa on miljoonia ihmisten luomia jumalia ja uskontoja joilla on vaikutus ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen kulttuurista riippuen jopa pelkästään kristinuskon sisällä on tuhansia erilaisia jeesuksia joita pidetään jumalina lahkosta ja yksilöstä riippuen .

    Minulle nämä miljoonat ihmisten mielikuvituksissaan luomat jumalat uskontoineen ovat yhdentekeviä enkä näe näissä uskonnoissa /jumalissa mitään sellaista joka saisi minut harrastamaan jotakin uskontoa jumalineen palvontamenoineen tämän vuoksi jotkut kutsuvat minua ateistiksi suotakoon se heille .

    Uskon toki joihinkin asioihin kuten ammattitaitooni työssäni kykyihini hoitaa arkeani ja asioitani sekä moneen muuhun arkipäiväiseen toimeen mutta näissäkin asioissa uskoni perustuu aikaisempaan kokemukseeni ja jo totetuneisiin näyttöihin kyseisissä asioissa joten niissäkin kai on kyse lähinnä tiedostamisesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mitään todisteita ateistilla ei ole uskoonsa, vaan kaikki perustuu ateistin omaan uskotteluun, eli omaan uskonnollisuuteen."

    Ei ole mitenkään ontuva, eikä hajatelma !

    Sinä siis uskot, että Jumalaa ei ole !

    Todista se !

    Et siihen kykene !

    Minä uskon, että Siriusta kiertää planeetta, jossa asuu suomea puhuvia sikoja.

    Koetapa todistaa väitteeni vääräksi.

    Aivan samanlainen väite on Jumalan olemassa olo. Sitä ei kukaan voi todistaa oikeaksi tai vääräksi.

    Toisaalta Jumalan olemassa oloa vahvistavia todisteita ei olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mitään todisteita ateistilla ei ole uskoonsa, vaan kaikki perustuu ateistin omaan uskotteluun, eli omaan uskonnollisuuteen."

    Hieman ontuva hajatelma tuokin.
    Itse en usko vaan tiedostan että maailmassa on miljoonia ihmisten luomia jumalia ja uskontoja joilla on vaikutus ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen kulttuurista riippuen jopa pelkästään kristinuskon sisällä on tuhansia erilaisia jeesuksia joita pidetään jumalina lahkosta ja yksilöstä riippuen .

    Minulle nämä miljoonat ihmisten mielikuvituksissaan luomat jumalat uskontoineen ovat yhdentekeviä enkä näe näissä uskonnoissa /jumalissa mitään sellaista joka saisi minut harrastamaan jotakin uskontoa jumalineen palvontamenoineen tämän vuoksi jotkut kutsuvat minua ateistiksi suotakoon se heille .

    Uskon toki joihinkin asioihin kuten ammattitaitooni työssäni kykyihini hoitaa arkeani ja asioitani sekä moneen muuhun arkipäiväiseen toimeen mutta näissäkin asioissa uskoni perustuu aikaisempaan kokemukseeni ja jo totetuneisiin näyttöihin kyseisissä asioissa joten niissäkin kai on kyse lähinnä tiedostamisesta.

    Ihmiset, saatana ovat epäjumalien/uskontojen keksimisen takana. Poikkeus juutalaisuus. Kristinuskoa en pidä uskontona, enkä hyväksy uskonnon virallista määritelmää oikeana uskontomääritelmänä.

    Olet ateistina menossa Helvettiin. Pelastaudu. Uskolla Jeesukseen se tapahtuu.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset, saatana ovat epäjumalien/uskontojen keksimisen takana. Poikkeus juutalaisuus. Kristinuskoa en pidä uskontona, enkä hyväksy uskonnon virallista määritelmää oikeana uskontomääritelmänä.

    Olet ateistina menossa Helvettiin. Pelastaudu. Uskolla Jeesukseen se tapahtuu.

    Commandohauis

    Olet psyykkisesti häiriintynyt ja erittäin tyhmä. Se selittää vahvan taikauskoksi ja luulosi. Lopeta Raamatun lukeminen ja vaihda tilalle luonnontieteitä käsittelevää kirjallisuutta, niin pelastut suljetultaosastolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet psyykkisesti häiriintynyt ja erittäin tyhmä. Se selittää vahvan taikauskoksi ja luulosi. Lopeta Raamatun lukeminen ja vaihda tilalle luonnontieteitä käsittelevää kirjallisuutta, niin pelastut suljetultaosastolta.

    Kumpikin meni väärin. Olen saanut 8.luokalla kouluni, ylä-asteen parhaat pisteet älykkyyskokeesta, joka jaettiin kaikille koulun 7-9 luokan oppilaille.

    Olet valheen lapsi, oma mielenterveytesi on saatanan hoitamaa?

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumpikin meni väärin. Olen saanut 8.luokalla kouluni, ylä-asteen parhaat pisteet älykkyyskokeesta, joka jaettiin kaikille koulun 7-9 luokan oppilaille.

    Olet valheen lapsi, oma mielenterveytesi on saatanan hoitamaa?

    Commandohauis

    Valehtelet taas!

    Suomen kouluissa ei ole koskaan tehty, eikä tulla tekemään, lapsille älykkyystestejä.

    Joko vastasit (siis valehtelit), kysymykseen Jumalan katumisesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet taas!

    Suomen kouluissa ei ole koskaan tehty, eikä tulla tekemään, lapsille älykkyystestejä.

    Joko vastasit (siis valehtelit), kysymykseen Jumalan katumisesta?

    En valehtele. Otapa asiasta parempi selko. Googleta, soita kouluihin rehtoreille ja kysy heiltä. Voisin mainita koulunikin ja matematiikan opettajanikin nimen mutta muistan vieläkin hänen ilmeensä kun sanoi että tässä luokassa on koulun parhaat pisteet saanut oppilas. Kaikkien päät kääntyilivät että kuka se on. Joku kysyi opettajalta kuka se on. Opettaja totesi että testipaperit jaetaan paremmuusjärjestyksessä niin että parhaat pisteet saaneelle annetaan viimeisenä koepaperi.

    Joten kun sain sen paperin viimeisenä niin se tarkoitti sitä että mua tuijotettiin ja ihmeteltiin jonkun aikaa. Mutta pian asia " unohtui". Olin kova pinnaamaan, poissaolemaan koulusta, joten olihan se yllätys mulle itsellekin. En odottanut sitä. Mutta se hyvä puoli siitä on ollut että kun tyhmäksi täällä haukutaan mua suht usein niin olen voinut vaan tuumia että jospa tietäisitkin että itsestäsi kerrot:" joka toista tyhmäksi sanoo on sitä itse."

    En ole vastannut, mutta Jumala ei voi valehdella. Kyseessä on epäselvä Raamatun käännös kielestä toiseen käsittääkseni. Mulla on näkemys asiasta missä mennään vikaan, mutta ellen saa alkuperäisteksteistä Raamatunjakeita lukea niin en halua kommentoida, koska alkuperäisestätekstistä on nyt tarkistettava, mitä niissä sanotaan, ja missä mahdollinen käännösvirhe on tapahtunut. Hepreaa, kreikkaa osaan muutamia kymmeniä sanoja ulkomuistista. Koinonea on yksi niistä, joka tulee syntihyväksyjän ja synnintekijän välille: " Hyväksyn homostelusi. " Homostelija: Kiitos yllytyksestä, kiitos luvasta, menen nyt homostelemaan." Tässä tapahtui koinonea.

    Commandohauis

    Äänestä

Kyllä ne seurakunnan johtajat ovat vieneet ja vievät edelleen uskovaisia harhaan omilla selityksillään ja eivät ota vastaan kritiikkiä, joka lähtee Raamatusta. Tässä muutamia liikehdintöjä, jotka vaikuttavat kristikansan keskuudessa edelleen. https://www.youtube.com/results?search_query=mauno mattila river

Äänestä

Mieluummin "maailman viisaiden" mielestä vaikka miten tyhmä, kunhan on uskossa Jeesukseen Kristukseen.

Maailman viisaudesta maailman levinnein kirja, Raamattu, ilmoittaa:

19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
( 1Kor 1)

Viisaus taitaa siis olla suhteellista, mikä viisaus on ihmiselle suurinta viisautta?

Usko Toivonen

Äänestä
  • Taas noita skitsofreniaa sairastaneen Paavalin naurettavia kirjoituksia.

    Eikö niiden siteeraaminen koskaan lopu.

    Tuon sairaan ihmisen sairaat kirjoitukset pitäisi jo unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas noita skitsofreniaa sairastaneen Paavalin naurettavia kirjoituksia.

    Eikö niiden siteeraaminen koskaan lopu.

    Tuon sairaan ihmisen sairaat kirjoitukset pitäisi jo unohtaa.

    Varmaankin maailman "viisaille" Paavalin tekstit ovat kiusallisia, ne kun eivät hivele heidän itsetuntoaan.

    ja itseasiassa, se mikä on Jumalasta, ei se lopu, vaikka "viisaat" siitä eivät pitäisikään.

    38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
    39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
    ( Apt 5)

    Höpön höpön. Paavalin älyttömät tekstit ovat "kiusallisia" teille taikauskoisille, sille ne osoittavat tyhmyytenne suuruuden.

    Mutta kuten huomaat, maailman "viisaat", eivät ole "viisaudellaan" mahtaneet mitään evankeliumin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä julistamiselle.

    Ethän sinäkään voi sille yhtään mitään.

    38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
    39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
    ( Apt 5)

    Sitä on vastustettu jo noin 2000 vuotta, aivan alusta lähtien, mutta turhaan.

    Ei se ole yhdellekään Jeesukseen uskovalle kiusallista, vaan riemullista.

    Maailman "viisaita" se tuntuu erityisesti kiusaavan, vaikka Herra Jeesus Kristus on kantanut heidänkin syntinsä ja Hänen sovitusverensä on vuotanut heidänkin edestään.

    Mutta mikä on se "viisaus", joka tämän ymmärryksen estää.

    Mieluummin valitsen Jeesuksen, joka on tullut meille viisaudeksi, kuin sen "viisauden", jota maailma arvostaa.

    Mieluummin siis "maailman viisaiden" mielestä vaikka kuinka tyhmä, kuin ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Kun tyhmät tarvitsevat viisautta ja pyytävät sitä Jumalalta, niin se on sellainen Jumalan mielen mukainen rukouspyyntö, johonka Isä Jumala vastaa antamalla viisautta sille, jonka hän tietää sitä todella tarvitsevan.

Maailmallinen viisas ei tarvitse enää viisautta, vaan hän turvautuu omaan viisauteensa ja omien järjenpäätelmiensä mukaisiin selityksiinsä, jotka ovat joskus suoranaista hölynpölyä.

Mutta usko Jumalaan ja Jumalan poikaan Jeesukseen on enemmän, kuin mielipiteet maan, sillä vanhurskas loistaa aikanaan Taivaan valtakunnassa, mutta jumalattomain toivo kertakaikkiaan hukkuu.

Äänestä
  • Voi sinua taikauskoista ihmisparkaa. Olet todella syvällä taikauskon syövereissä.

    Etkö koskaan pysähdy edes hetkeksi miettimään, miten typeriä ovat kristinuskon "opit" ja käsitteet?

    Nykyisin tiedetään, ettei ihmistä ole "luotu savesta", Jeesus oli essealaisten Sotilas-Messias, ihmeitä ei tapahdu, rukoukset ovat tehottomia, kielillä puhuminen on huuhaata, jne. jne.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sinua taikauskoista ihmisparkaa. Olet todella syvällä taikauskon syövereissä.

    Etkö koskaan pysähdy edes hetkeksi miettimään, miten typeriä ovat kristinuskon "opit" ja käsitteet?

    Nykyisin tiedetään, ettei ihmistä ole "luotu savesta", Jeesus oli essealaisten Sotilas-Messias, ihmeitä ei tapahdu, rukoukset ovat tehottomia, kielillä puhuminen on huuhaata, jne. jne.

    Kumma jutska, kun minulle tehtiin testi älykkyyden mittaamisessa, niin tulokseksi saatiin lukema, jota ei voi numeroilla ilmaista, sillä se minun älykkyysosamääräni on yliopistotason ja neron välillä.
    Arjenharmaudessa sekä juhlassa se näkyy tälviisteen, että kun minulle aikoinaan kerrottii Jeesuksesta ja näytettiin Raamatusta todisteet, niin minä uskoin sen aivan suorinvartaloinkerien..

    Inbesillihän sinä olet, vaikka kuinka itseäsi kehut.

    Esim. todisteiden määrä sille, että Maa on huomattavasti vanhempi kuin 6000 vuotta ovat aivan valtaisat. Todisteita 6000 vuoden iälle taasen ei ole olemassa. Silti sinä puolustat Raamatun käsitystä 6000 vuoden iästä.

    Se on todella törkeää valehtelua.

    Kristinusko kaatuisi, ellei siihen hurahtaneet jatkuvasti valehtelisi ja vääristelisi asioita.

    Lisäksi he toistavat koko ajan samoja mantroja vahvistaakseen uskoaan niihin. Periaatteena on se, että näin vale saadaan näyttämään ja kuulostamaan totuudelta. Näin tekevät diktaattorit ja niin teki Trumppikin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inbesillihän sinä olet, vaikka kuinka itseäsi kehut.

    Esim. todisteiden määrä sille, että Maa on huomattavasti vanhempi kuin 6000 vuotta ovat aivan valtaisat. Todisteita 6000 vuoden iälle taasen ei ole olemassa. Silti sinä puolustat Raamatun käsitystä 6000 vuoden iästä.

    Se on todella törkeää valehtelua.

    Pölijä pässikö sinä todella olet!?! Kun minä en edellisessä mielipiteessäni sanonut sanan puolikastakaan maan iästä, vaan omasta älykkyysosamäärästäni, niin alat siinä räkättämään valehtelijaksi maan iästä.

    Äänestä

Aloittaja linkittää äärioikeistolaiseen hörhöilyblogiin.

Äänestä

"mitä tyhmempi"

sen paremmin on monenlaisten eksytysten vietävissä,

raamatussa:

"Sillä vääriä kristuksia, ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista valitutkin"
Matt: 24: 24

Suomessa ainakin eksytykset hyvin mahdollisia, Suomi uskonnon vapaa maa .

Äänestä

Minkäs teet. Jos kaikki eivät ole yhtäviisaita.

Äänestä
  • Tyhmyydessä isoin ongelma on itsensä luuleminen viisaaksi =)

    Ateismiin kuuluu tyhminä pitämiensä ihmisten solvaaminen viihtemuotona. Ja itsensä pitäminen älykkäänä sitä suoraan mainitsematta.Mr. Tyhmyys kuitenkaan ei voi olla olematon kuten ei Jumalakaan. Viimeisellä tuomiolla ei ole yhtään denialistia Jumalankieltäjää, mutta selityksiä riittää, viimeisiä turhia valehteluyrityksiä, mutta Tuomari on kaikkitietävä, jokaisen ihmisen ajatukset tarkasti tietävä. Sitä on hyvä " älykkäiden " miettiä. Mutta mietinnät jäävät monella väliin, ne mietinnät, jotka olisi ollut tärkeää miettiä eläessään eikä ottaa paatuneista valehtelijoista puheenparsilleen pilkallista mallia. Mutta profeetallinen Sana ei raueta voi tyhjiin. Lopun aikoina tulevat pilkkaajat pilkkapuheineen. Ja täällä he ovat, kristittyjen keskuudessa pilkkaamassa ylläpidon estämättä.

    Ei virallinen määritelmä, mutta rehellinen ja jokaisen elämästä sivuilta luettavissa, kellä sitä lukutaitoa on.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmyydessä isoin ongelma on itsensä luuleminen viisaaksi =)

    Oletkos saanut päähäsi joskus kovan tällin, kun noin sairaasti ajattelet?

    Äänestä

Sinun on kierrettävä kaikki kotiseurakunnat lisäksi.

Äänestä
  • miksikä? Voisitsä selittää että kuka käskee ja miksi?

    Äänestä

Minua ei ole koskaan kiinnostanut oma älykkyyteni. Maailmani ei rakennu sen mukaan kuinka älykäs olen vaan sen mukaan mitä pidän oikeana.
Olen mielelläni tyhmä ateistien silmissä jos se tarkouttaa sitä, että toimin omantuntoni mukaan niin että voin aamuisin katsoa itseäni rehdisti peilistä ja todeta, että olen pyrkinyt elämään sellaista elämää joka vahingoittaa mahdollisimman vähän kanssaihmisiä.
Muusta en niin välitä.
Tuo riittää minulle ja uskon että myös löheisilleni.
Tyhmyyttä tai ei, muttei se älykkyyskään aina onnea tuo itselle eikä läheisille. Älykkyyttäkin voidaan käyttää väärin ja vääriin tarkoutuksiin.
Sanotaan, että itsekkyys tappaa rakkauden.
Jis näkee muut tyhmänä ja itsensä älykkäänä, ollaan jo lähellä hulluutta.

ST

Äänestä
  • Mutta ongelmana tyhmyydessä on se, että uskoo helposti myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin.
    Esim. moni uskoo Raamatun kirjoituksiin, jotka ovat hyvin primitiivisiä ja täynnä virheellistä tietoa. Silloin ihmisen moraali on vääristynyttä ja se ohjaa vääriin tekoihin ja valintoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ongelmana tyhmyydessä on se, että uskoo helposti myyttisiin tarinoihin ja uskomuksiin.

    Tyhmyys on ateismi, ja muut valheeseen perustuvat epäjumalanpalvonnat ja uskonnot ,epäusko Jumalaan,

    Uskonnot : epäjumalanpalvonnat

    Kirjoituksesi on valhetta. Sanot Raamatun olevan täynnä virheellistä tietoa. Se on valhe. Siellä ei ole yhtään virheellistä tietoa Jumalan saattamana. Sinullakaan ei ole mainintaa valheessasi , mitä virheellistä tietoa Raamattu on täynnä, ei edes yhtä konkrettiista esimerkkiä virheellisyydestä.

    Miksei? Koska olet valheen lapsi? Älyllisesti vajavainen ymmärtämään lukemaasi?

    Raamattu on kokonaan totuus ja ohjaa oikeisiin tekoihin. Rikollisia vankiloissa ovat saatanan lapset, ateistit. Vapaudessa elävä ateisti yrittää saada syyttömän Päivin vankilaan, sekin on väärä teko, joka osoittaa jumalattomien teot pahoiksi.

    Ihmisen moraali ei ole yksistään riippuvainen siittä mihin hän uskoo vaan se perustuu oikeelisuudentajuun.
    Uskon tuon liittyvän vahvasti opittuihin asioihin.
    Ympäristötekijät määräävät vahvasti sen suunnan mikä on ihmisen moraali.
    Mitä kristinuakoon tulee niin raamatun mukaan jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Jokainen ihminen on Junalalle yhtä arvojas, rakas ja tärkeä.
    Tuossa valossa elämää tuliai varjella ja suojella myös toisen ihmisen elämää.
    Joa ei ymmärrä Jumalan olevan rakkaus voi käsittää asiat väärin.
    Mutta lähtökohtaisesti antaisin muiden ihmisten itse valita uskovatko Jumalaan vai eivät, enkä väkivalloin en fyysiseati tai henkisesti lähtisi muita ruotimaan tai halveksimaan siittä ovatko he uskovaisia vai eivät.
    En näe hedelmällisenä enkä rakentavana jos muiden ihmisten älykkyyttä arvioidaan maailmankatsomuksen mukaan, ylipäätäänkään sillä ei ole niin suurta painoarvoa minun maailmankuvassani kuka on älykäs ja kuka vähemmän älykäs etenkin kun mietin lähipiiriäni.
    Ja mitä tulee primitiivisyyteen ja siihen, onko uskonto johtamassa vain taantumiseen niin tuohon en usko enkä siihenkään että uskominen Jumalaan estäisi yvtieskunnallisesti kehityksen tai että kehitys menisi väärään suuntaan.
    Sillä uskovissa on monen alan asiantuntijoita eikä uskominen Jumalaan estä tutkimasta.
    Olihan jo munkkeilla aikoinaan monenlaista tutkimusta ja kirjoja luostareissaan.
    Mitä taas tulee rahaan niin siihenhän kaikki pyrkii. Uskovaisilla taas tuo ei saa olla motiivi.
    Nyky yhteiskunta pyörii rahan ympärillä. Raha on focus.
    Sanoisin ihan näin yksinkertaisedti että raha on nykyajan järki.
    Aika yjsinkertaistettuna että järki on valjastettu rahan käyttöön globaalisella tasolla.
    Raha raha raha....
    Puhutaan individualismin tärkeydestä, minusta tuo on johtanut hedonismiin.
    Ei se järki ole aina oikea eikä paras ratkaisu. Täytyy ajatella myös muita ihmisiä ja ennenkaikkea koko luomakuntaa ennenkuin voidaan sanoa että tässä oli yksi hyvä ja järkevä ratkaisu sekä valinta joka palvelee meitä jokaista kaikilla mahdollisilla alueilla eikä vain yksistään vaurastumisen tasolla josta kuitenkaan ei hyödy kuin ne harvat ja valitut.

    Ja kyllä, kyllä kyllästyttää. Menen hoitamaan kasvejani nyt.
    Ihana kun saimme vielä lämpöä ja aurinkoa. Tomaatit taitavat sittenkin kypsyä 😍
    Oi että rakastan touhuilla luonnossa.

    Sinäkin alennuit noin toisen älyä ruotimaan?
    Tiedän, että kykenet parempaqn. Tiedän, että osaat vastata oikeasti niin ettet alennu tuohon.
    Olethan vastannut kerran minulle niin että ihan hämmästyin kuinka osasit nähdä asiat kokonaisuutena etkä hyökännyt minuuttani vastaan. Se oli kaunis teko silloin. Ohjasit väärinkäaitykseni kauniisti oikeille urille. Se tuotti hedelmää ja arvostin suuresti vastaustasi silloin.

    Oken tällä hetkellä väsynyt ihmisiin, itseni mukaan lukien. Häivyn pörrijäisten luo. Kun hoitelen kasvihuoneessa kasveja rai pihalla kukkia niin kiva pörinä käy, se on niin ihanan rauhoitravaa ja yksinkertaista sekä hyväntahtoista noilla mehiläisillä, raitapaidoilla. Siinä ne surisee pään ympärillä.
    Tänä vuonna on erityisesti pyritty suohekemaan puhoilla hyönteisille arvokkaita paikkoja.
    Tuo näkyi katukuvassakin niin että nurmialueita ei leikattu hetkeen vaan rikkaruohojen annettiin kukkka pölyttäjien syödä.
    Kun tuossa yllä kirjoutettiin älykkyydestä niin tuli mieleen hyönteinen, onko se älykäs? Ja kuinka suuri merkitys sillä on maailmassamme? Sanotaan että jos hyönteiset menehtyisivät, meiltä loppuisi ruoka.

    Etpä ole paljon Raamattua lukenut. Raamatun Jumala ei todellakaan ole "rakkaus", vaan pikemminkin "viha" ja "kosto",

    Raamatussa on paljon enemmän kohtia, joissa Jumala tappaa joko itse tai antaa käskyn tappaa. Monesti kokonaisia kansoja ja kaupungeja. Tällöin yksilöillä ei ole merkitystä: sylilapsetkin tapetaan, vaikka eivät varmasti ole pahaa tehneet. Hän myös menettää helposti malttinsa ja on usein kostamassa, jopa kolmanteen ja neljänteen polveen.

    Sinä olet ilmeisesti lukenut, muttet ole lukemaasi ymmärtänyt.
    Enkä sano tuota pahalla vaan totean asian laidan.
    Ymmärtämättömyys on hyvin yleistä kun on kyse henkilökohtaisesta uskosta. Jos et sitä omista henkilökihtaisesti, et voi ymmärtääkkään. Tavallaan voi sanoa, ettet ole asiantuntija.

    Kyllä se on juuri toisinpäin: koska sinä olet uskovainen, se tarkoittaa myös sitä, että olet tyhmä.

    Siksi et ymmärrä, että Raamatun Jumala on sadistinen, kostonhimoinen, helposti vihastua paholainen.

    🤣 Se on sinun mittarisi, jolla arvioita kanssaihmisiä, kaikki eivät ajattele noin.
    Aika hauska tuo että vertaat Jumalaa paholaiseen. Tuo kertoo minulle sen, että pyrit vain loukkavaan asenteeseen sen sijaan että halusi olisi rakentaa keskustelua joka tuottaisi kestävämpiä ratkaisuja joilla yhteistuumin kehitetään yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla.
    Uskon itse enemmin ratkaisukeskeiseen toimintamalliin kuin hajoita ja hallitse menttaliteettiin.

    Muistan aikoinaan kun olin lapsi kun tapasin ensimmäisen kerran pitkäaikaisen tulevan ystäväni.
    Olimme hiekkalaatikon reunalla, hän ensimmäisiksi sanoikseen kysyi : Oletko tyhmä, vastasin että en, ollaanko kavereita. Johon tuo tyttö vastasi että ollaan vaan mitä leikitään.

    Aikuisetkin leikkivät. Toisinaan näilläkin palstoilka leikitään ja joku kysyy :oletko tyhmä? Tai toteaa toisen olevan tyhmä tai joidenkin olevan tyhmiä tuntematta heitä. Ihan kuin aikoinaan tuo 5 v tyttö kysyi minulta saman kysymyksen. Hänellä oli kuitenkin viisautta kysyä ennenkuin leimasi minut tyhmäksi ja saatuaan vastauksen meistä tuli hyvät pitkäaikaiset. ystävät.

    Eikös sitä sanota ettei kysyvä tieltä eksy 😊

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkin alennuit noin toisen älyä ruotimaan?
    Tiedän, että kykenet parempaqn. Tiedän, että osaat vastata oikeasti niin ettet alennu tuohon.
    Olethan vastannut kerran minulle niin että ihan hämmästyin kuinka osasit nähdä asiat kokonaisuutena etkä hyökännyt minuuttani vastaan. Se oli kaunis teko silloin. Ohjasit väärinkäaitykseni kauniisti oikeille urille. Se tuotti hedelmää ja arvostin suuresti vastaustasi silloin.

    Oken tällä hetkellä väsynyt ihmisiin, itseni mukaan lukien. Häivyn pörrijäisten luo. Kun hoitelen kasvihuoneessa kasveja rai pihalla kukkia niin kiva pörinä käy, se on niin ihanan rauhoitravaa ja yksinkertaista sekä hyväntahtoista noilla mehiläisillä, raitapaidoilla. Siinä ne surisee pään ympärillä.
    Tänä vuonna on erityisesti pyritty suohekemaan puhoilla hyönteisille arvokkaita paikkoja.
    Tuo näkyi katukuvassakin niin että nurmialueita ei leikattu hetkeen vaan rikkaruohojen annettiin kukkka pölyttäjien syödä.
    Kun tuossa yllä kirjoutettiin älykkyydestä niin tuli mieleen hyönteinen, onko se älykäs? Ja kuinka suuri merkitys sillä on maailmassamme? Sanotaan että jos hyönteiset menehtyisivät, meiltä loppuisi ruoka.

    ST

    "Sinäkin alennuit noin toisen älyä ruotimaan?"

    Alentumiseksiko kutsut sitä kuinka Jumala Raamattussa sanoo tyhmästä ihmisestä?

    Tyhmät todistavat tyhmyytensä omin sanoin miljoonia kertoja päivässä? Kuka sanoo sydämessänsä:" Jumalaa ei ole olemassa. "

    Kirjoitin sen perusteella miten Raamattu määrittää tyhmyyden, EN SIITÄ kuinka ihminen määrittää älyn. Tyhmä määritellään Raamatussa sanalla jumalaton. Tämän määritelmän mukaan jumalaton, jonka äo on 178 on tyhmä.

    Kysyin tuossa: " Kirjoituksesi on valhetta. Sanot Raamatun olevan täynnä virheellistä tietoa. Se on valhe. Siellä ei ole yhtään virheellistä tietoa Jumalan saattamana. Sinullakaan ei ole mainintaa valheessasi , mitä virheellistä tietoa Raamattu on täynnä, ei edes yhtä konkrettiista esimerkkiä virheellisyydestä.

    Miksei? Koska olet valheen lapsi? Älyllisesti vajavainen ymmärtämään lukemaasi?

    Raamattu on kokonaan totuus ja ohjaa oikeisiin tekoihin. Rikollisia vankiloissa ovat saatanan lapset, ateistit."

    Tähän kaksi kommenttia. Ensin vaikka tuo ta oikeisiin tekoihin. Rikollisia vankiloissa ovat saatanan lapset, ateistit."uossa lähempänä roikkuva totuus tarkennuksen takia. Rikollisista suurin osa jumalattomia, Jeesukseen uskomattomia, Suomen vankiloissa. Liekö vankina yhtään UUDESTISYNTYNYTTÄ kristittyä. Tilastoja tästä piilotellaan, koska pahat teot näkyvät tilastoissa ja ketkä niihin ovat syyllisiä.

    Toiseksi tuo kysymykseni onko jumalaton " Älyllisesti vajavainen ymmärtämään lukemaasi?" Se ei ruodi kenenkään älyä vaan on kysymys, jonka tarkoituksena on selvittää ongelman syvyyttä ja syytä, löytää ratkaisu Raamatun ymmärtämättömyyteen, onko se älyllistä vai tahallista, tahallinen tarkoittaa sitä että jumalaton ei halua ymmärtää lukemaansa oikein. Kirjoitin tuon jumalattomalle, jolle on hengellinen vastaaminen on turhaa. Sama kuin 1 vuotiaalle opettaisi kertotaulua ja odottaisi oppimista tapahtuvan. Ei herneensisäistä oppimisliikettä.

    Yksi juttu vielä.

    Mikä se kaunis tekoni oli silloin joskus? Oliko se, jota niin kauniilta kuulostavasti muistelet, hyvien käytöstapojen mukaan kirjoittelupalstalla huomauttamista. Olit osa jumalattomien naisten ryhmää, joka valehteli minusta kiusaamismielessä, en muista valehtelitko sinä, mutta huomasit ryhmäsi valehtelevan minusta etkä puuttunut asiaan vaan nauroit heidän kanssaan vasten kasvojani? Nämä naisethan sen sitten lopettivat, se runonainen ja Putinin rakki, joka taisi olla uskossa tai askossa, jonkinsortin politrukki. Millainen kristitty valkopesee Putinin verisiä tekoja? Loppui kun ilmoitit heille, ettet enää halua osallistua kiusaamiseeni kun se on Raamatussa kielletty?

    Vai joku muu juttu?

    Voi olla, että muutan maaseudulle 2024 vuoden alusta. Israel täyttää 14. tai 15.5 sinä vuonna 76v. Saan silloin sen ja ne omistukseeni, synnyttäjäni alkaa sitten tarkkailemaan kuinka onnistun veroilmoituksia täyttämään, onnistuuko verovähennysten älyäminen vai onko pääni puusta. Tietenkin maan alle piilopaikanteko pyörii mielessä, ydinpommilta voi suojata, ruokavarastot, sotilaallisia näkökulmia on, en avaa niitä tänne, pedonmerkin ottaneista tulee vihollisiani ihan uudella levelillä, ylöstempauksen ajankohtaa toivon mahdollisimman aikaiseksi.

    Olet jälleen oikeassa kuomaseni. En lukenut kuin eka lauseen mutta tiedä että olet oikeassa.
    Tuli kiire, palaan myöhemmin asiaan ja luen vastauksesi
    Tiedän myös että olet älykäs ja minä tunneihminen.
    Tuo on yksi syy ettei ajatuksemme tai näkökantamne eivät aina kohtaa.

    Peruuntui se juttu, nyt on aikaa. En ole nauranut sinulle vaan olen pitänyt sinua älykkäänä ihmisenä.
    En muista mitä kaunis tekosi koski, mutta se meni jojseenkin niin että kirjoitin jotain sinusta ja oikausit aamsian miten se oikeasti on, muttet lähtenyt haukkumaan minua tai kirjoittamaan rumasti vaan suoraan kerroit miten asia oikeasti oli ja se oli minusta hyvä.

    Kaikki mitä kirjoitit tuossa ylempänä ei ole totta, mutta oken väsynyt jatkuvaan itseni puolustamuseen että annan olla. Ei minun maailmani siihen hajoa että joku palstakirjoittaja ymmärtää minut väärin. Oikeastaan neuvoisin muitakin katsomaan sellaisen kaiken yli jos se vain on mahdollista ja kiinnittää katseensa Jeesukseen.

    Koetko olevasi koskaan väärässä? Koetko huonoa omaatuntoa?

    Kirjoutit että perustelet tousen tyhmäksi toteamista raamatulla. Minä mietin että mitenhän ateisti ajattelee kun sanomisiaan oerustelee raamatulka koska hänelle ei ole painoarvoa raamatulla.?

    Miksi olet noin vihaisen oloinen?

    Äääh, miten paljon jälleen virheitä. Samapa tuo. En jaksa niin kiinnittyä palstaan. Miksihän tänne edes tulin.
    Lähden siirtämään daaliani huvimajaan joka on nykyään viherhoneeni tai oikeastaan kasvien hoitohuone. Yritän kukittaa loputkin daaliat haluan nähdä millaisia kukkia ne tekevät.
    Oon niin väsynyt nykyään kaikkeen meidän ihmisten höpötyksiin.

    Taidat ilka tosikko kommari.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peruuntui se juttu, nyt on aikaa. En ole nauranut sinulle vaan olen pitänyt sinua älykkäänä ihmisenä.
    En muista mitä kaunis tekosi koski, mutta se meni jojseenkin niin että kirjoitin jotain sinusta ja oikausit aamsian miten se oikeasti on, muttet lähtenyt haukkumaan minua tai kirjoittamaan rumasti vaan suoraan kerroit miten asia oikeasti oli ja se oli minusta hyvä.

    Kaikki mitä kirjoitit tuossa ylempänä ei ole totta, mutta oken väsynyt jatkuvaan itseni puolustamuseen että annan olla. Ei minun maailmani siihen hajoa että joku palstakirjoittaja ymmärtää minut väärin. Oikeastaan neuvoisin muitakin katsomaan sellaisen kaiken yli jos se vain on mahdollista ja kiinnittää katseensa Jeesukseen.

    Koetko olevasi koskaan väärässä? Koetko huonoa omaatuntoa?

    Kirjoutit että perustelet tousen tyhmäksi toteamista raamatulla. Minä mietin että mitenhän ateisti ajattelee kun sanomisiaan oerustelee raamatulka koska hänelle ei ole painoarvoa raamatulla.?

    Miksi olet noin vihaisen oloinen?

    ST

    Kysyin tämän luettuani ystävältä: Olenko vihaisen oloinen? Et, kuinka niin.

    Ei sillä väliä, nettihörinää, totesin hänelle.

    En minä ole vihainen tai sen oloinenkaan, joten en osaa tähän oloisuuttani koskevaan kysymykseen vastata miksi " noin vihaisen oloinen ". Olen ollut sairaana 7vrk, mutta se ei tee minusta vihaista. Kivuliaan se on tehnyt minusta.

    Ei mun kuulu luopua Raamatun ilmoituksesta sen takia että tyhmä ei sisältöä ymmärrä nyt tyhmyytensä päivänä, vaan siemen voi jäädä itämään hänen sydämeensä, josta oikeaan aikaan itävi niin Raamatun sisällön ymmärrys kuin pelastus, ikuinen elämä. Perustelen Raamatulla , koska evankeliointikäskyä ei voi toteuttaa ilman Raamatun perustelua jumalattomille. Minä en uskoisi Jeesukseen ellen olisi kuullut Raamatun evankeliumia sellaisenaan "perkaamattomana" kuin se on.

    "Koetko olevasi koskaan väärässä? Koetko huonoa omaatuntoa? "

    Aina lottokuponkia tarkistaessa. Kyllä, mutten juuri nyt koe sitä takiasi.

    " Kaikki mitä kirjoitit tuossa ylempänä ei ole totta, mutta oken väsynyt jatkuvaan itseni puolustamuseen että annan olla."

    Kerro myöhemmin mikä ei ole totta kun olet kerännyt voimiasi. Älä huolehdi että unohtaisit, otan kopion ja laitan muistiin niin kysyn sopivassa tai sopimattomassa tilanteessa tarkemmin mikä oli valhetta kirjoituksessani, jotta voin tehdä asiasta parannuksen. Kuten kirjoitin, niin olen asiat ymmärtänyt. Tiedät hyvin että olin kiusankohteenanne. Kaivanko 1-2 vuoden takaisia kommentteja esiin? Läskihauis, työtön, köyhä, jne....olivat nimiä, joilla minua nimiteltiin ja ivailtiin.

    En minä ole sanonut sinua läskihauikseksi enkä mitään noista🤣 Kaiva nyt vaan esille kuule ne todistusaineistosi ja vähän äkkiä kanssa!!
    En oo kiusannut.
    Miksi otat niin herkästi itseesi?
    Koet että ihmiset on sinua vastaan mistä tuo johtuu?
    Sitäpaitsi kannattaako pelata rahapelejä?

    Voi elämä miten joku ihminen voi olla niin rasittava ku sää 😜

    Ota, ota 100 kopiota ja naulaa ne sähkötolppiin.

    Saahan se ihmisellä olla vaikka läskihauis en oo niin kirjoittanut enkä muitakaan. Ainoa mitä olen kirjoittanut on se että olet puutteessa ja pysyn edellenkin kannassani tuossa asiassa. Muusta en ole sanonut.
    Miksi sinua niin kivasti häiritsee jos joku sanoo läskihauis. Onko tuo nyt niin vakavaa? Hoh hoijjaa, pääsisit helpommalla jos et olisi niin kireä. Ulkonäköln liittyvät jutut niin miksi edes välität tuollaisista sanomisista. Ihan höpöjä. Ulkonäkö on mikä on, mitä siittä riehaantumaan.

    Tai pelkäätkö ettet kelpaa sille neitsyeellesi? Siksikö otat niin herkästi.
    Kuule, kun Jumala johdattaa niin silloin ei ole merkitystä sellaisilla asioilla.
    Mutta älä hyvän tähden ole hänelle sellainen kuin mitä tuossa aikaisemmin viestissäsi olit vaan kysy aina ensin. Kysy kysy ja vielä kerran kysy ennenkuin teet johtopäätöksiä hänestä.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä ole sanonut sinua läskihauikseksi enkä mitään noista🤣 Kaiva nyt vaan esille kuule ne todistusaineistosi ja vähän äkkiä kanssa!!
    En oo kiusannut.
    Miksi otat niin herkästi itseesi?
    Koet että ihmiset on sinua vastaan mistä tuo johtuu?
    Sitäpaitsi kannattaako pelata rahapelejä?

    Voi elämä miten joku ihminen voi olla niin rasittava ku sää 😜

    ST

    Kuuluit kolmikkoon, josta nuo huudot kuuluivat. En sanonut sun niitä sanoneen, et torunut näitä kavereitaasi vaan niinsanotusti " näytit kieltäsi" ja kurnutit mukana. Juon nyt kahvia. Kaivan joskus kun ei ole muuta tekemistä.

    Jos joku muu haluaa kaivaa niin hakusanaksi läskihauis, helluntailaisuus. 1-2 v takaa.

    Kuules, takaan että itse otat itseesi kritiikin paljon herkemmin kuin minä kiusanteon.

    Yksi esim. kiusanteosta on vastailla nimimerkilläni kirjoitettuihin homojuttuihin,ikään kuin olisin ne kirjoittanut, olen sanonut sulle etten kirjoita epäasiallisia haureellisuuksia, mutta vastailet ketjuissa kuin olisin kirjoittanut ne jutut. "Juon nyt arabian mukista juhla mokkaa. Sitten menen lukemaan homolehteä."

    Riippuu voittaako vai ei.

    Commandohauis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    🤣 Se on sinun mittarisi, jolla arvioita kanssaihmisiä, kaikki eivät ajattele noin.
    Aika hauska tuo että vertaat Jumalaa paholaiseen. Tuo kertoo minulle sen, että pyrit vain loukkavaan asenteeseen sen sijaan että halusi olisi rakentaa keskustelua joka tuottaisi kestävämpiä ratkaisuja joilla yhteistuumin kehitetään yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla.
    Uskon itse enemmin ratkaisukeskeiseen toimintamalliin kuin hajoita ja hallitse menttaliteettiin.

    Muistan aikoinaan kun olin lapsi kun tapasin ensimmäisen kerran pitkäaikaisen tulevan ystäväni.
    Olimme hiekkalaatikon reunalla, hän ensimmäisiksi sanoikseen kysyi : Oletko tyhmä, vastasin että en, ollaanko kavereita. Johon tuo tyttö vastasi että ollaan vaan mitä leikitään.

    Aikuisetkin leikkivät. Toisinaan näilläkin palstoilka leikitään ja joku kysyy :oletko tyhmä? Tai toteaa toisen olevan tyhmä tai joidenkin olevan tyhmiä tuntematta heitä. Ihan kuin aikoinaan tuo 5 v tyttö kysyi minulta saman kysymyksen. Hänellä oli kuitenkin viisautta kysyä ennenkuin leimasi minut tyhmäksi ja saatuaan vastauksen meistä tuli hyvät pitkäaikaiset. ystävät.

    Eikös sitä sanota ettei kysyvä tieltä eksy 😊

    ST

    Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
    1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
    1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
    Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä."
    Hoos. 14:1 "Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
    Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
    Jer. 4:8 "Sen tähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
    2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä.

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan.

    2. Sam. 12:11 "Näin sanoo Herra: Katso, minä nostatan sinulle onnettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesiedessä minä otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle, ja hän on makaava sinun vaimojesi kanssa tämän auringonnähden."
    Val. 3:38 "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"
    Jer. 18:11 "... Näin sanoo Herra: Katso, minä hankin teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan."
    Hes. 20:25-26 "Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineetelää, ja annoin heidän saastua lahjoistansa ... jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, ettäminä olen Herra."
    Aam. 3:6 "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissaonnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?"
    5. Moos. 32:23-24 "Minä (Herra) kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. Henääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojenhampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn."
    Joos. 11:20 "Sillä Herralta tämä tuli; hän paadutti heidän sydämensä, niin että he kävivät taisteluun Israelia vastaan,jotta heidät armotta vihittäisiin tuhon omiksi ja hävitettäisiin."
    1. Sam. 16:14 "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä."
    Hebr. 12:6 "Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa."
    5. Moos. 28:63 "... niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."
    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"
    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen." heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."

    2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    Jes. 45:7 "Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teenkaiken tämän."
    2. Moos. 4:11 "Ja Herra sanoi hänelle: Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän taisokean? Enkö minä, Herra?"

    Niin tuo kertoo Jumalan rakkaudesta. Et ymmärtänyt mitä luit. Luet vain kuin kirjaa ilman henkeä jolloin sana ei avaudu sinulle.

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuluit kolmikkoon, josta nuo huudot kuuluivat. En sanonut sun niitä sanoneen, et torunut näitä kavereitaasi vaan niinsanotusti " näytit kieltäsi" ja kurnutit mukana. Juon nyt kahvia. Kaivan joskus kun ei ole muuta tekemistä.

    Jos joku muu haluaa kaivaa niin hakusanaksi läskihauis, helluntailaisuus. 1-2 v takaa.

    Kuules, takaan että itse otat itseesi kritiikin paljon herkemmin kuin minä kiusanteon.

    Yksi esim. kiusanteosta on vastailla nimimerkilläni kirjoitettuihin homojuttuihin,ikään kuin olisin ne kirjoittanut, olen sanonut sulle etten kirjoita epäasiallisia haureellisuuksia, mutta vastailet ketjuissa kuin olisin kirjoittanut ne jutut. "Juon nyt arabian mukista juhla mokkaa. Sitten menen lukemaan homolehteä."

    Riippuu voittaako vai ei.

    Commandohauis

    En oo mittää kurnuttanut. Eikä sinua kukaan ole täällä sen kummemmin haukkunut minusta vai onko?

    Mistä minä tiedän miten kukanenkin täällä kirjoittaa. Enhän tunne sinua enkä tiedä millainen olet eikä kukaan voi tietää toisista täällä juurikaan mitään. Mitä ihmeen homojuttuja, en edes muista enää sellaisia sinun nimessäsi kirjoitetun.

    Kummallisia juttuja. Onneksi tämö on vain palsta. Aatteles jos oikeassa elämässä olisi näin sekavaa ja hullua.

    Juoppas kahvisi ja lueppas homolehtesi niin minä saan kohta Heset. Oon nimittäin jonottamassa Hesestä purtavaa. Rousk rousk rousk.

    En pelkää homoja.

    Näen tästä pöydästäni iäkkäämmän puoleisen naisen, hänellä on jännä hius malli. Kiinnittää heti huomion näin Suomessa. Ihan lyhyt ja todella paksu, ikäänkuin hieman pystyyn kammattu paksu pehko, erikoinen värjäys harvoin näkee. Naisella on isot korvakorut ja silmälasit suuret ja jänskät. En voi olla vilkuilematta. Ompa jännä tyyli. Kyllä ihmsten katseleminen on mielenkiintoista
    Naisella on hiaton mekko ja musta ohut huivi kaulalla. Punaiset rannetenkaat. Tulee mieleen vähän safari tyyli. Nainen on aika iso kokoiene ja puhuu koko ajan puhelimeen. Eloisa tyyppi.

    Hyvää yötä teille kaikille. Nukkukaa hyvin.

    ST

    Äänestä

  • Ei tarvi puolustaa. Olen vain Hänen puolellaan. Puolustamiseen olen vain kykenemätön ja heikko ihminen. Jumala kykenee puolustamaan itse itseään.
    Kun lukee raamatun kokonaisilmoituksen valossa nuokin laittamasi kohdat ymmärtäisit mistä on kyse. Nyt koska et ymmärrä, näet tapahtumat oman itsesi paikalta ilman hengen ilmoitusta ja ymmärrät väärin..

    ST

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvi puolustaa. Olen vain Hänen puolellaan. Puolustamiseen olen vain kykenemätön ja heikko ihminen. Jumala kykenee puolustamaan itse itseään.
    Kun lukee raamatun kokonaisilmoituksen valossa nuokin laittamasi kohdat ymmärtäisit mistä on kyse. Nyt koska et ymmärrä, näet tapahtumat oman itsesi paikalta ilman hengen ilmoitusta ja ymmärrät väärin..

    ST

    Jos olet niin viisas, että ymmärrät miksi Raamatun Jumala on enimmäkseen sadistisen julma, niin kerro se ihmeessä se minullekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos olet niin viisas, että ymmärrät miksi Raamatun Jumala on enimmäkseen sadistisen julma, niin kerro se ihmeessä se minullekin.

    En oke sanonut okevani viisas, sinä sanot niin etkä kuitenkaan tarkoita sitä moyä sanot. Sinä sanot että sydämnesi on ihan rikki, se on niin pirstaleisen revennyt kuin körventynyt lija, se näyttää kuin musta laava, magma oket nähnyt ainakin kuvissa. Sinun sydämmesi on sellainen mutta se repeilee ja alla kuohuu voimakkaasti tulinen lämpö joka huutaa ulos pääsyään. Olet ihana syvältä, olet voimakas ja lämmin ihminen. Oket syvällinen ja rakastava. Olet niin ihana..
    Ei enää muuta sanottavana. Ei tee yhtään heikkoa rakastaa sisintäsi.
    Ei muuta.
    Tuhkastakin nousee aamu. Kaikki järjestyy kyllä.

    ST

    Äänestä

Täyttä sensaationhakuista hölynpölyä

Äänestä

Kumpi sitten on parempi ominaisuus: usko vai äly. Usko ei sinänsä saa paljoa pahaa aikaan ilman enkelien ja Jumalan tukea se on melko toimeton.
Mutta äly rakentaa napalmia, ydinaseita, ydinvoimaa, ja muuta sellaista.
Entä sitten monta uskovaa yhdessä vs monta älykästä yhdessä. Siinä saattaisi hyvyys olla älykkäiden puolella? Sitovat toinen toistaan pahasta? Miksi äly olisi uskoa parempi ominaisuus?

Äänestä

lahkoissa , - t y h m e n e e.

se on se, kun ei ole tervettä opetusta . . .

Äänestä
  • Suomessahan on miljoonia, jotka eivät usko Jeesukseen.

    Aika iso "lahko".

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessahan on miljoonia, jotka eivät usko Jeesukseen.

    Aika iso "lahko".

    Usko Toivonen

    niin, ja Usko Toivonen näkee nämä "miljoonat ihmiset, sydämeen !!?

    Jeesus puhui paljon SYDÄMEN uskosta, ja "kirjanoppineista puhui erikaseen . . .

    Jeesus sanoo raamatussa,

    Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan"
    Matt: 21: 31

    Jos Jeesus onsydämessä, niin ei sellainen ihminen Jeesusta kiellä.

    Publikaanit ja portot tekivät parannusta.

    1 Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.
    2 Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat: "Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan".
    3 Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:
    4 "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?
    5 Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten.
    6 Ja kun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'.
    7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
    ( Luuk 15)

    Uskovan tunnistaa Herransa nimestä, joka on hänen huulillaan, koska suu puhuu sydämen kylläisyydestä.

    Jos siis sinun sydämesi aarre on Jeesus Kristus, nin et voi Häntä silloin kieltää.

    raamatussa, Jeesus ei sano mitään muuta, kuin että:

    "syntiset ja pblikaanit MENEVÄT ENNEN TEITÄ, Jummalan valatkuntaan"

    No, tiedät kyllä itsekin ja jopa varsin hyvin, että Jeesus sanoi muutakin kuin nuo sanat.

    Kysymys on parannuksen teosta, ihmisen kääntymyksestä Jumalan puoleen pois omasta pahuudestaan.

    Tuo Luukas 15. luvun tekstikohta juuri kertoo publikaaneista ja kaikista syntisistä, siis myös portoista ja vieläpä hyvin selkeästi.

    Siis kaikki, aivan kaikki syntiset, jotka tekevät parannuksen synneistään ja kääntyy Jumalan puoleen, heistä Jeesus puhuu ( menevät ennen teitä).

    No, keitä on nuo "te"?

    23 Ja kun hän oli mennyt pyhäkköön, tulivat hänen opettaessaan ylipapit ja kansan vanhimmat hänen luoksensa ja sanoivat: "Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?"
    ..
    31 Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen". Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan.
    ( Matt 21)

    Tuostapa se ilmenee, kirjanoppineet, fariseukset, johtomiehet.

    Jeesus sanoi heille:

    39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
    40 ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
    ( Joh 5)

    Parannuksen teko on kääntyminen pahuudestaan Jeesuksen tykö.

    26 Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."
    1 Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
    2 närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
    3 Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
    4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
    ( Apt 3:26; Apt 4:1-4)

    Kuten voimme lukea mitä tapahtui heti helluntain jälkeen.

    Nyt uskovia miehiä oli jo n. 5000. Niitä, jotka ottivat Herran Jeesuken vastaan syntiensä Vapahtajana.

    12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
    13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Joh 1)

    Usko Toivonen

    Äänestä

Sana sanoo " vain hullu sanoo sydämessään ei ole jumalaa " ei ateismi ole viisautta eikä älykkyyttä. Uskova anoo viisautta Jumalalta, keltä ateisti anoo?

Äänestä
  • Uskova anelee siis viisautta satuolennolta. Eipä ole ihme, ettei heillä viisautta ole.

    Äänestä

Tyhmä tai ei niin se ei estä minua rakastamasta ihmisiä. Vaukkakin väsyn välillä meihin ihmisiin niin sekään ei estä rakastamasta.
Eipä muuta.
Siinä on kaikki.

ST

Äänestä

"JOS, ME TUNNUSTAMME SYNTIMME....

DAAVID: "SYNTINEN OLIN JO SYNTYISSÄNI...

HELLUNTAILAISET EIVÄT NIIN SANO.

Amerikkalaiset uskonkultit eivät ole aitoa kristinuskoa ollenkaan

(Jehovantodistajat,Helluntailaiset,Mormonistit)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

sitä todennäköisemmin hän on uskonnollinen:

Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistit

Uuden, laajan yli 60 tieteellisen tutkimuksen laajuisen yhteenvedon mukaan uskonnolliset ihmiset ovat vähemmän älykkäitä kuin ateistit.

https://www.is.fi/tiede/art-2000000647575.html

Professori Miron Zuckermanin johtama tutkijaryhmä Rochesterin yliopistossa löysi ”luotettavan negatiivisen korrelaation älykkyyden ja uskonnollisuuden välillä” 53:ssa 63:sta tutkimuksesta, kertoo brittilehti The Independent.

Kymmenen tutkimusta löysi uskonnollisuuden ja älykkyyden välillä positiivisen korrelaation. Analyysi aiheesta on Independentin mukaan ainutlaatuisen laaja.

Yksi analyysin tutkimuksista on vuonna 1921 alkanut ja edelleen jatkuva elämän mittainen analyysi, jossa selvitetään lahjakkaiden lasten (älykkyysosamäärä yli 135) uskomuksia.

Tutkimuksen mukaan jo varhaisten elinvuosiensa aikana älykäs lapsi kääntyy todennäköisemmin poispäin uskonnosta. Myös iäkkäistä keskivertoa älykkäämmistä ihmisistä harvempi uskoo jumalaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu