sitä haluaa myös kansan ylivoimainen enemmistö, eli 74% haluaa pakkoruotsin pois. Ja muutenkin rantaruotsalaiset tulevat katoamaan Suomesta vuosisadan loppuun mennessä, harvan tulee ikävä.
Purrahan sanoo näin:
"Toisin sanoen, en kannata pakkoruotsia, ja koko reliikki pitäisi poistaa koulusta. En ole koskaan pakkoruotsia politiikassa muutenkaan edistänyt, vaan kirjoitus, jota aina välillä halutaan revitellä, on kirjoitettu ennen politiikkaan mukaantuloa. Se oli sen aikainen näkemykseni eikä minulle ole vaikeaa myöntää, että erehdyin.
Poliittisessa toiminnassani olen useita kertoja nostanut esille ruotsin kieleen liittyviä ongelmia, kuten erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toteutuvaa suoranaista sortoa suomenkielisiä kohtaan (esimerkiksi Pietarsaari). Olen vastustanut ruotsin palauttamista kirjoitettavaksi ylioppilasaineeksi ja muutenkin pitänyt aihetta esillä."
Taas nauretaan:)

Vastaukset 27
Vanhimmat
Rantaswedujen katoamista voisi nopeuttaa.
Ei haittaisi.
Ne katoaa vuosisadan loppuun mennessä.
Tuokin asia harmittaa punikkeja.
No heillä on hurri johtajana.
Pakkoruotsittaja hiljeni...hehheeeee.
Idioottejahan ne on.
Seuraavan hallituksen listalla on oltava pakkoruotsin ja virkaruotsin poisto. Moni lahjakas kantasuomalainen ei ole saanut virkaa virkaruotsin takia mutta esim.matuille annetaan helposti erivapauksia tässäkin kohtaa. Tuollainen epätasa-arvo on saatava loppumaan heti eikä joskus vuosisadan lopussa.
Täyttä asiaa.
Annapa validit linkit väitteisiisi, muutoin valetta.
Ei voi kehua lahjakkuudella, jos ei edes virkaruotsiin yllä.:D:D
Höpinää. Virkojen pätevyys- ja kielitaitovaatimukset mainitaan laissa. Jos laissa mainitaan ruotsi, niin se todistus on oltava. Mutta jos pätevyysvaatimukset on kirjoitettu niin, että suomen kielen lisäksi kahden vieraan kielen taito, niin silloin on joustoa.
Pakkoruotsi on pysäyttänyt monen opiskelijan tien.
Purra vaan höpöttää omiaan koska tuskin alkaa asiaa ajamaan koska ei ole ollut aktiivinen eduskunnassa ollessaan asian tiimoilta.
Ei nyt korona-aikana ole kannattanut pakkoruotsista höpöttää.
Eikä Purra muutoinkaan aja asiaa eduskunnassa vaikka siitä kitisee ääniä saadakseen persujen puheenjohtajakisassa.
Ajaako oma puolueesi?
Ei.
Nimenomaan. Ei pakkoruotsia Purran voimin lopeteta.:D Siitä pitäisi olla laajempi konsensus. Tähän mennessä ei ole ollut, sillä ruotsin opiskelu helpottaa muiden kielten opiskelua.
Ei aloita vielä mutta jos ja kun seuraavaan hallitusohjelmaan pakko- ja virkaruotsin poisto kirjataan, niin alkaa tapahtua. Siinä hallituksessa ei RKP istu. On korkea aika siivota Suomesta kaikki Ruotsin aikoinaan aiheuttamat kolonialismin rippeetkin, niillä ei ole sijaa nykypäivänä.
Ei ala eikä kirjata.
Sivistyspuolueet eivät lähde kielitaidottomien persujen kampanjoihin mukaan.
Näkis vaan, ja kuulis kuin kolisee...
Tottakai nyt ennen kokousta "haluaa", entäs mites suu kokouksen jälkeen?
Enpähän luota tuommoisiin äkkitakinkääntöihin.
Eikös purra olekin takinkääntäjä soinin perhetuttava, vai mitenkä?
Vegaani Purra: "Liharuuat on poistettava kouluista".
Purra on asialinjalla.
Persujen kannatus nousee taas.
Persut haluavat kaikista yhtä sivistymättömiä kuin he itse ovat. Suurin osa koulutetuista suomalaisista ei koe tarvetta kielenopiskelun vähentämiseen. Siitä ulisevat vain luuserit.
Ruotsin kielen osaaminen, edes välttävä, ei tee kenestäkään automaattisesti sivistynyttä. Sivistys ei ole sidoksissa johonkin yhteen kieleen kuten ruotsi, aivan posketon väite kuten hurrien muutkin ontot ja kliseiset perustelut pakko- ja virkaruotsille.