Hei, olen alkoholisti. Nainen 48v. Olen ollut suhteessa mieheen reilu vuoden.
Oma sairauteni on ollut hoidossa. Kesällä kuitenkin avasin korkin, viiniä meni pullo illassa. Mies ei ole sairauttaan hoitanut. Hän on juonut kokoajan. Olen ollut asiasta hiljaa ja ymmärtänyt. Kuskina lukuisia kertoja, auttanut kun ei kyytiä ole saanut. Monta kertaa on suunnitelmat muuttuneet kun hän onkin alkanut päivällä juomaan ja ilta on mennyt omalta osalta siihen kaljan juomisen katseluun.
Ja siis, nyt kesällä lomalla otinkin hänen kanssaan. Ihan hilpeää terassilla ja rannoilla oleskelua.
Itsekseen Olen pohtinut monet kerrat että oma käyttöni pitää saada taas loppumaan. Ja niin teinkin. Kun arki alkoi ja syksy saapui, pistin korkin kiinni viikko sitten. Mitään en hänelle tästä maininnut.
Hän joi edelleen jokapäivä. Tuli töistä minun luo aina keissi kainalossa.
Paripäivää sitten, hän oli kännissä ja söimme luonani. Äkkiä hän nousi pöydästä ja alkoi käytännössä huutamaan minulle. Hän huusi ettei tästä tule mitään. Hän ei voi olla toisen alkoholistin kanssa tai kuolee.
Totesin että ei sitten, en voi sairauttani hävittää.
Hän lähti ovesta ja meni autonsa rattiin. Ajoi kotiinsa, jonne on 30km. Luulin että tilaa taksin, mutta lähtikin siis autolla. En soittanut poliiseja.
Nyt hän on pahoillaan, haluaa jutella ja selvitellä asioita. Haluaisi nähdä vielä. En ole riidellyt mutta todennut etten ole vastuussa hänen juomisestaan, ainoastaan omastani. Muuhun en pysty. Hänen mielestään Olen jotenkin syypää tai aiheuttaja omalle juomiselleen. Hän kuvittelee että suhde terveen kanssa auttaisi.
Olen jotenkin hämmentynyt. En pysty ymmärtämään tätä tilannetta. Haluaisin pois, toisaalta en halua hylätäkkään.
Onko täällä kukaan parisuhteessa niin että kumpikin sairastaa? Millaista se on?
Oma sairauteni on ollut hoidossa. Kesällä kuitenkin avasin korkin, viiniä meni pullo illassa. Mies ei ole sairauttaan hoitanut. Hän on juonut kokoajan. Olen ollut asiasta hiljaa ja ymmärtänyt. Kuskina lukuisia kertoja, auttanut kun ei kyytiä ole saanut. Monta kertaa on suunnitelmat muuttuneet kun hän onkin alkanut päivällä juomaan ja ilta on mennyt omalta osalta siihen kaljan juomisen katseluun.
Ja siis, nyt kesällä lomalla otinkin hänen kanssaan. Ihan hilpeää terassilla ja rannoilla oleskelua.
Itsekseen Olen pohtinut monet kerrat että oma käyttöni pitää saada taas loppumaan. Ja niin teinkin. Kun arki alkoi ja syksy saapui, pistin korkin kiinni viikko sitten. Mitään en hänelle tästä maininnut.
Hän joi edelleen jokapäivä. Tuli töistä minun luo aina keissi kainalossa.
Paripäivää sitten, hän oli kännissä ja söimme luonani. Äkkiä hän nousi pöydästä ja alkoi käytännössä huutamaan minulle. Hän huusi ettei tästä tule mitään. Hän ei voi olla toisen alkoholistin kanssa tai kuolee.
Totesin että ei sitten, en voi sairauttani hävittää.
Hän lähti ovesta ja meni autonsa rattiin. Ajoi kotiinsa, jonne on 30km. Luulin että tilaa taksin, mutta lähtikin siis autolla. En soittanut poliiseja.
Nyt hän on pahoillaan, haluaa jutella ja selvitellä asioita. Haluaisi nähdä vielä. En ole riidellyt mutta todennut etten ole vastuussa hänen juomisestaan, ainoastaan omastani. Muuhun en pysty. Hänen mielestään Olen jotenkin syypää tai aiheuttaja omalle juomiselleen. Hän kuvittelee että suhde terveen kanssa auttaisi.
Olen jotenkin hämmentynyt. En pysty ymmärtämään tätä tilannetta. Haluaisin pois, toisaalta en halua hylätäkkään.
Onko täällä kukaan parisuhteessa niin että kumpikin sairastaa? Millaista se on?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kerran ollut muutaman vuoden suhteessa miehen kanssa, jolle alkoholi, ja muutkin päihteet olivat ongelma.
Tosin ne olivat ongelmana itsellänikin.
Alkuun tietysti oli jopa ihan kivaakin, mutta ajan myötä ei enää ollut.
Monesti tuli erilaista kinaa asioista, esim. rahasta.
Ja jos toinen halusi yrittää olla juomatta, niin ei siitä mitään tullut, muuta kuin erimielisyyttä.
Juomatta oli sitten oltava molempien, jos se vain hetken aikaa onnistui.
Se oli jatkuvasti sellaista joko tai, kännissä tai selvin päin, molemmat.
En enää lähtisi suhteeseen alkoholistin kanssa, johtuen osittain siitäkin, että itselläni on juominen vähentynyt aivan minimiin.
Elämä kyllä opettaa, ainakin minua opetti, ettei seurustelu sellaisessa suhteessa ole kuin itsensä kiusaamista, henkisesti.
Vaikka tuntuu/tuntuisi pahalta, että haluaisi lopettaa suhteen, niin siinä kohtaa saa olla, ja täytyykin olla, vähän itsekäs, ja miettiä mitä itse haluaa.
Haluaako elää jatkuvassa henkisessä paineessa, välillä vitutuksen, välillä pelon, ja kaiken muunlaisten mahdollisten tunteiden kanssa.
Tosin kukaan toinenhan ei voi sanoa kenellekkään, miten toisen tulisi toimia, itsehän sen jokainen päättää.
Kerroin vain jutun omalta kannaltani, ja omasta kokemuksestani.