suomihan on talvella helisemassa oikein isosti vai?
Ps niin mitä hyötyä niistä rokotteista olikaan siis?1!
Ps niin mitä hyötyä niistä rokotteista olikaan siis?1!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Joo, ei ole rokotteesta hyötyä. Ei estä koronaa, paska rokote.
rokotteet ovat sieltä syvältä, ei niistä ole mitään hyötyä. eikä lääkkeistäkään, pelkkää rahastusta. meillä ei käytetä mitään nykylääkkeitä. ennen oli kaikki paremmin.
Ihmisillä lyhyt muisti. Samalla tavalla kuntavaaleja siirrettiin koska huhtikuun vaalipäivänä piti olla 10 000 tartuntaa.
Toinen juttu on tämä testi jolla tartunnat todennetaan.
Aina kun kerrotaan koronatartuntojen määrä, pitäisi kertoa se testien kokonaismäärä josta nuo tartunnat on löydetty.
Lisäksi pcr-testi ei erottele eri infulenssaa aiheuttavia viruksia toisistaan. Testi ei edes löydä viruksia vaan erilaisia vasta-aine jäämiä, partikkeleita joita on jäänyt mistä tahansa infulenssasta jonka on sairastanut. Kun testin syklejä lisätään, saataisiin niin halutessa kaikilta testin ottaneilta positiivinen tulos.
Jatkakaa vaan samaan malliin festareita kiertäen. Hätäkös tässä?
Kyllö tuo piikki on susi, jos sen jälkeenkin pitää pelätä koronaa.
13-vuotias?
Tartuntojen+seuraaminen+on+turhaa.++Nyt+kun+rokotekattavuus+on+jo+korkea+oikea+mittari+on+nyt+sairaala-/tehohoidossa+olevat.+Nämä+on+lähes+100%+rokottamattomia.
Teholla jo 19 .
Propaganda koneistoltako (YLE) tämä tieto?
Kesällä, talvella niitä onkin sitte 190.
Siellä on myös rokotettuja. Tehohoidossa 'koronan' vuoksi olevien keski-ikä yli 80 vuotta. Mukana muutama nuorempi somali joilla vakava D-vitamiinin puutos ja muutama monisairas.
Eli kipin kapin loputkin rokotettavaksi, ei olisi sitä 19 jos olisivat käyneet piikillä.
Rokote+kuitenkin+vähentää+vakavan+taudin+riskiä+jotain+99,99%+elikkä+ellei+nyt+ihan+välttämättä+sinne+teholle+halua+niin+sitten+piikille.
Tässä se nähdään rokote ei suojaa.
Tehohoidossa on ollut myös 5 lasta. 11 kuolemaa vuorokauden sisällä. Kiitos festarikansan, bilettäjien ja rokotekielteisten.
Pari rokotettua, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Ikä, sairaudet ja tietty lääkitys heikentävät aina immuunivastetta. Siitä seuraa, ettei rokotekaan tehoa yhtä hyvin kuin terveellä. Silloinkin voi valita altistaako itsensä, vai suojaako itseään. Ellei satu makaamaan sängyssä ja hoitajat ole rokottamattomia. Ylivoimaisesti suurin osa sairastuneista on tällä hetkellä 13-40 vuotiaita ja rokottamattomia.
Ihminen+ei+ole+kone,+vaan+yksilö.++Rokote+vähentää+vakavan+taudin+riskiä+suurin+piirtein+tuon+verran+nuorilla+ja+suhteellisen+terveillä.+++Yksilöllisiä+eroja+voi+olla.++Ikä+ja+sairaudet+heikentävät+immuniteettia.++Joten+näiden+ryhmien+immuunivaste+voi+olla+rokotettunakin+heikompi.++Mutta+70-80%++suoja+on+kuitenkin+parempi+kuin+ei+mitään.
Ei kai se voi suojata, kun Suomessa on vajaalla puolella kaksi rokotusta.:D
Niin no ei se rokottamattomia suojaa.
Rokote toimii. Kun piikin ottaa niin tulee korona.
Juhlitko kavereittesi kanssa kun joku kuolee koronaan?
En tiedä keneltä kysyit mutta ne usko että kukaan juhlii aika typeräkysymys mutta julitkos sinä sitten kavereittesi kanssa jos joku kuolee flunssaan? Oletko siis flunssatatumyönteinen vai miten nää teidän hörinät menikään?
En mutta sinä taidat juhlia rokotepassilla sairastuttaen ja tappaen muita 👎
Olisit ostanut roktusfirmojen osakeita niin olisit hyötynyt ei niistä muuten ole hyötyä sillä kolmanen piikin jälkeen annteaan neljäs ja sit viides ja edelleen se rakotettuväki jotuu kulkea maski naamalla. Jenkeissä on jo maskisuositus 2 vuotiaille seuraavaksi varmaan alkaa 2 vuotiaiden koronarokotukset toki maskin voisi jo laittaa kun se syntyy niin heti naamalle vaan.
Olet toveri oikeassa menaa taas kaalisopalle.
Ei nyt silakalta oikeen lähtenyt 2 pistettä silti yrityksestä hahhahaah.
Toverin ovista ja ikkunoista tunkee sisään ruplia
Ja silakka se seilaa hahah.
Siitä vaan festareille ja juhlimaan, niin saadaan lukemat tappiin ;D Koronarokote suojaa vakavalta, siis ei estä tartuntaa ja ettetkö tartuttaisi muita, mutta et joudu sairastuttuasi teholle, etkä mahdollisesti kuole. Rokottamattomat nyt sairaalassa ja teholla!
Nuoria ja nuoria aikuisia ei tarvitse rokottaa, kun kahlaavat taudin vaikeamman kautta. Toivotan onnea heille valitsemallanne tielle.
Miksei kulkutautimyönteiset rokotevastaiset kerro omaa toimintamallia miten koronasta päästään eroon ja voitaisiin palata entiseen menoon
Ei mitenkään enään ei tule ns. normaalia teille niin moni teistä on jo niin sekasin koronastanne ei teillä ole paluuta normaaliin itse elän toki kuten ennekin. Eli käyt nyt vaan siellä piikillä 2 kertaa vuodessa ja pidät maskia siinä on sun uusi normaalisi.
Thl kertoi sen vuosi sitten sulle JOS PARI VIIKKOA JAKSATTE PITÄÄ MASKEJA NIIN SIT ALKAA NORMAALI.
Toki vain elä kuten ennenkin kukaan sinua siitä kiellä.
Aika moni teistä rokoteitoilioista haluaisi kieltää vaikka mitä raivoatte somessa pävittäin kieltojanne keksimässä lisää etkö ole itse tuota huomannut vielä muka?
Easy! Lopetetaan se testaaminen! Eletään elämää kuten ennenkin.
Yksinkertaiseen päähän ei mahdu, että tilanne elää. Muille sen ymmärtämisessä ei ole mitään ongelmaa.
Alle 20-vuotiaita kuollut koronaan Suomessa tasan 0. Löytyy thl:n sivuilta tilastot, kaikkien nähtävillä.
Älkää hyvät ihmiset uhratko lapsianne ja nuoria tämän tuntemattoman rna-rokotteen alttarilla.
Viisi lasta on joutunut Suomessa teholle. Onneksi ei kuollut. Yhtä hyvin olisi voinut myös kuolla.
kuinka monta testattu eli kaikki tikkunokat on sairaita jokin tässä mättää.
huijausta kaikki.
Minkä värin ne seuraavaksi keksii kun kohta koko suomen kartta on veren punainen?
mitä on tulossa puolustusvoimissa.
Vain+40%++on+saanut+kaksi+rokotetta!!!++++Puolet+kansasta+voi+levittää+koronaa,++Ja+osa+heistä+tekee+sitä+kuin+viimeistä+päivää.
Iso osa rokotetuistakin levittää koronaa kun luulee olevansa turvassa siltä kun on saanut pari injektiopiikkiä olkapäähän. Tulee varmaan sellainen tyhmä itsevarmuus että nyt voi mennä ihan minne vaan .....
Suomen hallituksella ei ole asiat hallussa.