Siis aivan järkyttävää tuo hautakivien kaataminen. Siinä näkee että ei todellakaan kunnioiteta toisen hautarauhaa. Saataisiinpa tekijät kiinni. Siinä huomaa, että Keravalaiset teinit on ihan Pers...tä.
järkyttävää..
hjjKKK
41290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Teinit? Ei välttämättä. Yleensä noita hautakivia kaataa saatananpalvojat.
Teko on kyllä järkyttävä.
Ei kyseessä välttämättä tosiaankaan ole keravalaiset teinit. Keravan hautausmaa sijaitsee Tuusulan puolella ja aika syrjäisessä paikassa sekä useiden kilometrien päässä Keravan keskustasta. Oma käsitykseni asiasta on, että kyseessä on saatananpalvojien kokoontuminen. Luultavasti kyseiseen sessioon on osallistunut useitten eri paikkakuntien asukkeja. Ei muuta kuin saatananpalvojien nimet julki, jos saadaan henkilöt kiinni. Lisäksi henkilöt paaluun yleisön kivitettäviksi. Saavat samalla esimakua helvetistä.
olen kuullut että nämä kaatajat ottivat kuvia itse tapahtuneesta tapahtuma hetkellä ja näiden kuvien pitäisi olla jossain päin nettiä jos joku tietää osoitteen niin voisitko pistää
Tuollainen toiminta on kitkettävä kylmällä kädellä.