Kuolemasta

En usko yliluonnolliseen sen kummemmin. Mutta alkuvuodesta kuoli isäni, joka oli ollut useamman vuoden sairas. Kuolemaa osattiin odottaa, mutta silti se pääsi yllättämään.
Oli lauantai-ilta. Tunsin yht'äkkiä vasemmassa olkapäässä painalluksen, käännyin katsomaan olan ylin, ja olin hieman ihmeissäni, kuka voi painaa, koska kukaan ei ole niin lähellä minua. Ikään kuin rähmää olisi ollut silmäkulmassa, en nähnyt selvästi. Räpsyttelin, ja olin jonkun kirkkaan ihmisen seisovan takanani. Olin hämmentynyt. Pyöritin olkapäitä, ja sanoin miehelleni, joka seisoi n. 4 metrin päässä, että kauheeta kun hartioita jumii.
Noin tunti siitä siskoni soitti, arvasin asian; isä oli kuollut. Sisko sanoi, ettei ollut ollut kipuja kuollessaan, on onnellisen näköinen isä. Meinasin sanoa, että tiedän. ??? Olin itse ihmeissäni. Koko ajan jokin häiritsi, että minun pitäisi muistaa jotain. Katsoin kelloa, ja mietin, mitä tein silloin, kun isä on kuollut. Sitten muistin sen. Olkaan painallus, valaistu ihminen/hahmo takana. Tajusin, että se oli isä, joka kävi hyvästelemässä. Asia lohdutti. Joku voi pitää tätä kahelina juttuna, mutta totta joka sana. Ja olin täysin selvin päin. "Isä" oli onnellisen näköinen, kun läpsäytti olkaan. En ole puhunut tästä muiden, kuin mieheni kanssa. Voivat pitää muuten kahelina..
6872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen jo pienestä pitäen pelännyt kuolemaa, ja sen lopullisuutta. Pelko jatkui siihen saakka, kun rakas mummoni kuoli. Pian hänen kuolemansa jälkeen näin unen, joka lopetti pelkoni kuolemaa kohtaan.

Unessa mummo istui sänkynsä laidalla, jota kohti kävelin. Kun pääsin hänen luokseen, hän halasi ja sanoi "ei tätä Jenni tarvitse pelätä".

Muutenkin minusta tuntuu, että mummo pitää minusta edelleen huolta, ja lähettää "viestejä". Syntymäpäivänäni radiosta tuli peräkkäin kaksi laulua, jotka olen liittänyt mummoni kuolemaan. Se oli niin outo yhteensattuma.Muutenkin nämä kaksi laulua ovat soineet peräkkäin radiossa minulle tärkeinä päivinä. En vain halua ajatella niiden soimisen olevan pelkkää sattumaa...

Äänestä
  • että mikään tässä elämässä ei ole sattumaa.

    Liikutuin ihan kyyneliin tästä ja nyt menen itkemään lujaa johonkin muualle. Hyvää yötä.

    Äänestä

että isäsi jätti noin kauniisti sinulle jäähyväiset. Samalla hän myöskin näytti sinulle ettei elämä kuollessa lopu, kuten monet luulevat. Ihan tulin hyville mielin kun luin tämän kertomuksen. Toivoisin vain että koko maailma saisi tietää että elämä ei kuolemaan lopu, vaan jatkuu paljon voimakkaampana kuin täällä konsanaan.

Tulee olemaan ihanaa päästä täältä joskus pois. Odottavan aika on pitkä ja raskas, mutta kestettävä on ja lupaukset pidettävä. Enään kun ei olla lapsia ja luvata yhtä ja tehdään toista.

Lupasin aina sairaana ollessani, kun rukoilin lapsena Jeesusta parantamaan minut, jotain mitä milloinkin. Ja sitten kuitenkaan en koskaan niitä lupauksiani pitänyt, sillä en silloin ymmärtänyt minkä ymmärrän nyt. Että jos jotain lupaa se on pidettävä, taikka sitten on vain oltava lupaamatta jos sitä ei osaa pitää. :)

Mutta ihanaa kuitenkin että sinä tiedät että isäsi ei ole oikeasti kuollut, vaan näet sitten hänet kun sinun aikasi tulee täältä lähteä taivahan kotiin. Siellä kirkkaudessa.

Äänestä
  • paljoa ajatellut, mitä kuoleman jälkeen. Mutta minusta isä oli matkalla jonnekin. Hän kävi hyvästelemässä, mutta ei hänen läsnäolo ole tuntunut enää sen kummemmin. Isä oli äidin mukaan uskovainen ihminen, mutta ei hän edes mullekaan koskaan uskontoa tuputtanut. Minusta isä uskoi luontoon enemmin kuin jumalaan. Itse olen eronnut kirkosta (ev.lut.) pari vuotta sitten, en voinut allekirjoittaa sitä uskontoa. Pahaa saa tehdä, ja kun sunnuntaina käy katumassa, saa synnit anteeksi tuosta vaan -mentaliteetti ei käy mulle. Minä uskon hyvyyteen ja oikeamielisyyteen, ja siihen en tarvitse yhteisöä enkä jäsenmaksua. Mutta kiitos asiallisista suhtautumisista!

    Äänestä

Vaimoni kuoli 3.3.2005. Olimme koko perhe hänen vuoteensa vieressä. Puhuin hänelle ja pyysin, jos hän vain voi, kun pääsee irti ruumiistaan käydä kotona. Ennen kuolemaansa hän nosti oikean kätensä ylös ja vaipui tajuttomuuteen. Hän lopetti hengityksen puoli tuntia tämän jälkeen.
Vaimoni tuli minua tervehtimään 3 maaliskuuta. Tulin yöllä unessa tietoiseksi, että näen unta ja vaimoni on edessäni tullen minua tervehtimään. Halasimme toisiamme. Tämän jälkeen heräsin.
Vaimoni kuoli syöpään ja hän oli syntynyt 1951.
Olimme olleet yhdessä 38 vuotta.

Pari yötä ennen poismenoa näki vaimoni unta isästään. Kysyin häneltä "mitä Isä sanoi" mutta hän vain itki, enkä tämän jälkeen kysynyt sitä uudelleen.

http://www.aktuell-data.tk/

Äänestä
  • ei poista ihmistä "elämästä". Vaan elämä jatkuu toisessa olomuodossa ja parempana ja voimakkaampana kuin täällä koskaan. Otan osaa vaimosi poismenon johdosta. Hänellä kuitenkin kaikki paremmin siellä kuin täällä koskaan on ollut. Joten jos itket, itke omaa ikävääsi häneen. Mutta älä sure hänen takiansa. Sinä tiedät että kun viimeinen portti aukeaa, Sinua on vastassa kaikki ne jotka täältä ennen Sinua ovat poistuneet omaan kotiinsa takaisin.
    Jumalan omat menevät takaisin sinne mistä tänne tulivat ja ne muut jatkavat matkaansa sinne mihin Jumala heidät jatkamaan kulkuansa laittaa.
    Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus tulla jumalan omaksi, se mahdollisuus heille suodaan monesti tämän matkan aikana.

    Ottakaa siitä kiinni, että pääsette kotiinne.

    Taivas ja sen rikkaudet odottaa kaikkia meitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemus kirjoitti:

En usko yliluonnolliseen sen kummemmin. Mutta alkuvuodesta kuoli isäni, joka oli ollut useamman vuoden sairas. Kuolemaa osattiin odottaa, mutta silti se pääsi yllättämään.
Oli lauantai-ilta. Tunsin yht'äkkiä vasemmassa olkapäässä painalluksen, käännyin katsomaan olan ylin, ja olin hieman ihmeissäni, kuka voi painaa, koska kukaan ei ole niin lähellä minua. Ikään kuin rähmää olisi ollut silmäkulmassa, en nähnyt selvästi. Räpsyttelin, ja olin jonkun kirkkaan ihmisen seisovan takanani. Olin hämmentynyt. Pyöritin olkapäitä, ja sanoin miehelleni, joka seisoi n. 4 metrin päässä, että kauheeta kun hartioita jumii.
Noin tunti siitä siskoni soitti, arvasin asian; isä oli kuollut. Sisko sanoi, ettei ollut ollut kipuja kuollessaan, on onnellisen näköinen isä. Meinasin sanoa, että tiedän. ??? Olin itse ihmeissäni. Koko ajan jokin häiritsi, että minun pitäisi muistaa jotain. Katsoin kelloa, ja mietin, mitä tein silloin, kun isä on kuollut. Sitten muistin sen. Olkaan painallus, valaistu ihminen/hahmo takana. Tajusin, että se oli isä, joka kävi hyvästelemässä. Asia lohdutti. Joku voi pitää tätä kahelina juttuna, mutta totta joka sana. Ja olin täysin selvin päin. "Isä" oli onnellisen näköinen, kun läpsäytti olkaan. En ole puhunut tästä muiden, kuin mieheni kanssa. Voivat pitää muuten kahelina..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu