Partatyyppi bussipysäkillä

Anonyymi

Tietääkö kukaan mikä on tämän Kellomäen risteyksen bussipysäkillä päivystävän ja kaljaa ryystävän kaverin tarina? Selkeesti kyse on jonkinlaisesta elämän hallinnan menettämisestä. Juu, tiedän että pitäisi pysähtyä ja kysellä kuulumiset mutta enpä taida viitsiä häiritä hänen rauhaansa.

333

25790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjastossa aikaansa viettää, ja sitten siinä linja-autopysäkillä.
      Yhtenä aamuna kasa tyhjiä tölkkiä vieressä siinä istui. Kuuusi tuntia eteenpäin, niin samalla paikalla tarkkaili autoja. Tolkkikasa vain oli kasvanut.

      • Anonyymi

        Kova jätkä se on kaljaa juomaan, Lidlin punainen halpis uppoaa ja tänään oli löytynyt jotain valkoisessa tölkissä olevaa janojuomaa. Joutuu vaihtamaan paikkaa kolmen pysäkin välillä aina kun virkavalta häiritsee harrastusta. Syksyn tullen voi tulla kylmä, toivottavasti on paikka minne pääsee lämpimään jatkamaan harrastustaan. Koko kesän on keittoa mennyt, joten helvetin varovaisesti on alasajo suoritettava, jotta ei pahemmin käy.


      • Anonyymi

        Huomenna voi sulla lääkäri sanoa meille kullekin.
        Sairasta parantumatonta syöpää..paljo siinä enään kaveri tekemiset liikuta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenna voi sulla lääkäri sanoa meille kullekin.
        Sairasta parantumatonta syöpää..paljo siinä enään kaveri tekemiset liikuta

        Heh jopa oli vitsi Nyt 3 vuotta myöhemmin tänä syöpä sairas istui edelleen kaljjatölkit viesessää tuijottaen rekkoja Jonkinlainen pakkomielle...skitsofrenia ehkä noihin rejkoihin.Ajanut joskus rekkaa...


    • Anonyymi

      Herra on tosiaan omistautunut harrastukselleen, erittäin säännöllinen vieras.

    • Anonyymi

      Pääsisköhän porukoihin. .ei tuo hullummalta harrastukselta näytä...

    • Anonyymi

      Jos joku maksaisi harrastuksen, niin mikä ettei olisi mukava makailla rannoilla, ja puistoissa. Mutta ei sentään yhdellä samalla kuumalla pysäkillä, ja joka päivä.

      • Anonyymi

        Naama palanut helteisellä pysäkillä 🌞🌞🌞


      • Anonyymi

        Millähän tuokin kaveri harrastuksensa maksaa. Ei sossun rahoilla juopotella joka päivä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millähän tuokin kaveri harrastuksensa maksaa. Ei sossun rahoilla juopotella joka päivä.

        Eipä se sulle kuulu. Perintöä tullut mukavasti, niin mikäs on harrastaa täyspäiväisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millähän tuokin kaveri harrastuksensa maksaa. Ei sossun rahoilla juopotella joka päivä.

        Lidlin pussikalja ei paljon maksa, kyllä tuon kympin kasaan saa helposti pummaamalla.


    • Anonyymi

      Kuulemma Perussuomalainen.

      • Anonyymi

        Käyttääkö Litlissä maskia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyttääkö Litlissä maskia

        Eiku on niin ihana kuusaalainen pariskunta käyttää maskia ja hieno koti vaimo oli oikeen presidentin onnittelema mies niin hellästi 11 vuoden kakun leipoi yhdessä vietetystä vuosista.
        Lähikosketti sitten puolisonsa..miiauuu


      • Anonyymi

        Minusta hän näyttää vihervasemmistolaiselta.


    • Anonyymi

      Hienoa, että kyseinen henkilö on siinä ihmisten ilmoilla, ettei ole ihan piilossa. T
      osin lähialueen puiston penkki voisi olla parempipaikka. Linja-autopysäkin katospaikat, kun on tarkoitettu vähän muuhun käyttöön.

      Toivon mukaan joku sosiaalipuolen ihminen kävisi jututtamassa kaveria.

    • Anonyymi

      Sama tyyppi jo huhtikuussa odotteli janoissaan lidln kassojen edessä kellon pyörähtämistä yhdeksään punaiset keskarit korissa.

    • Anonyymi

      Hitto, vähä oon kyllä sille kade!

    • Anonyymi

      Tuon kaverin olen nähnyt jo vuosia sitten joitain kertoja kouvolan keskustassa, ehkä kirjastossa lehtiä lukemassakin. Silloin vielä ihan ok kuosissa ja selvinpäin päiväsaikaan. Varmaankin työelämä on jäänyt aika etäiseksi nuoresta asti.

    • Anonyymi

      oon sairaseläkkeellä, ikää 43 vasta, uusi audi pihassa, hulppee okt ja mökki rannalla, en maska veroa tekemästäni pimeästä duunista netissä.
      eipä se muille kuulu,.
      pienet tulot mutta omaisuus senkus kasvaa. kohta teneriffalle koronapassin kanssa!
      t_: JJ

      • Anonyymi

        Ei tänne mitään veroja kannata maksaa,
        Afgaaniloisia taas aletaan elättämään ja sompuille kans tarttee kaikki maksaa. Ne kun kärsii siellä jossain niin parempi että täällä kärsii omat eikä nämä kunniakansalaiset.


      • Anonyymi

        Mä kasvatan kans parran ja keitto maistuu myös. Sopiiko tehdä seuraa??? Aletaa yhes räkättämää ohikulkijoille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä kasvatan kans parran ja keitto maistuu myös. Sopiiko tehdä seuraa??? Aletaa yhes räkättämää ohikulkijoille!

        Vaatii useiden vuosien harjoittelun, että pystyy juomaan jo aamuisin niin suuren määrän kaljaa, ja joka päivä.
        Harva siihen pystyy.


      • Anonyymi

        Ja tuotako pitäisi uskoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaatii useiden vuosien harjoittelun, että pystyy juomaan jo aamuisin niin suuren määrän kaljaa, ja joka päivä.
        Harva siihen pystyy.

        Ei se kummoista reeniä tarvii, alkaa vaan kaatamaan ja seuraava tölkki perään ennenkuin alkaa janottammaan liikaa!


    • Anonyymi

      Itse en häntä lähestyisi millään tavalla. Historiaa tiedän sen verran, että voin näin todeta. Ja en kommentoi enempää, jokaisella oikeus yksityisyyteen.

      • Anonyymi

        Oletko jakanut persettä kun nokn kirjoitat ja ajattelet hänestä?


    • Anonyymi

      Partaherra oli saanut aurinkoisena syyspäivänä kaverin mukaan. Mukavaa näytti olevan.

    • Anonyymi

      Saa nähä pitääkö sinni kun talvi tosissaan tulee.

    • Anonyymi

      Ilahduttavaa aina nähdä kun hänellä on kavereita eikä tarvitse yksin päivystää

    • Anonyymi

      Ihmisillä pitää olla hyviä harrastuksia. Jotkut viihtyvät ulkona, toiset sisätiloissa.
      Aikoinaan 70- luvun loppupuolella Puistokartanossa istui sikaaria tupruttava, mustaviiksinen herrasmies. Lieneekö ravintolaa enää olemassakaan? Oli kirjoittanut Armi Kuuselasta kirjan.
      Teki pitkää päivää, oli aina kun tultiin teatterilta näytännöstä.
      Kouvola oli erikoinen paikka. Jotenkin se oli vielä ensimmäisten kaupunkipäivien lumoissa. Ikäseni puhuivat kaiholla vuodesta 1960.
      Tulin isommasta pohjoisen kaupungista- neljä vuotta vieräht paikassa.
      Lienee kehittynyt kuitenkin.

      • Anonyymi

        Ei ole puistokartanoa enää. Hoivakoti Ehtookartano paikalla nykyisin. Samoja asiakkaita voi tosin olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole puistokartanoa enää. Hoivakoti Ehtookartano paikalla nykyisin. Samoja asiakkaita voi tosin olla.

        Mitä? Onko se todella sen paikan nimi?!


    • Anonyymi

      Hölmöläiset, ettekö muka tunnista TV:stä tuttua Aaron Kaufmania?!?

      Aaron käy aamuisin läpi rautatieaseman röskapöntöt ja ilmeisesti saalis on tuntuva, koska aina löytyy aamupäivän kuluessa uutta täysinäistä punaista tölkkiä. Nyt syksyn tullen Aaron saattaa muuttaa takaisin Texasiin?

      • Anonyymi

        Ja höpö höpö, ukko on Aarre Hellsten


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö, ukko on Aarre Hellsten

        Aarre Hellstén, jotain kaukaista tai läheistä sukua Paasikivelle.


    • Anonyymi

      Kaveri tuli Manskilla juttusille, puhui ihan järkeviä, ei muuten uskoisi. Tuskin kevättä
      kumminkaan näkee jos harrastus jatkuu oli hampaat ja silmämunat yhtä keltaiset joten
      eiköhän haima sano kohta poks.

      • Anonyymi

        No mikä on syy? Ihmiset muistuttaa enemmän elukoita, jotka kattoo kun kaveri kaatuu kohta jaloiltaan. Niin pitkään kun pysyy pystyssä vaikka istuallaan silmät auki, niin ok?
        Kertokaapa sitten mistä nämä tällaiset koostuvat? Kantaväestöstä vai maahanmuuttajista? Ja monestako muslimi/afrikkalais perheestä on esim. lapset laitettu huostaan? Monessako kantaväestön ongelmassa muslimit ja mamut ovat tarjonneet apua ja tukea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä on syy? Ihmiset muistuttaa enemmän elukoita, jotka kattoo kun kaveri kaatuu kohta jaloiltaan. Niin pitkään kun pysyy pystyssä vaikka istuallaan silmät auki, niin ok?
        Kertokaapa sitten mistä nämä tällaiset koostuvat? Kantaväestöstä vai maahanmuuttajista? Ja monestako muslimi/afrikkalais perheestä on esim. lapset laitettu huostaan? Monessako kantaväestön ongelmassa muslimit ja mamut ovat tarjonneet apua ja tukea?

        Nolla. Ja nollassa tapauksessa. Näistä apinoista on meille vain ja ainoastaan kustannuksia sekä haittaa.


    • Anonyymi

      Aloittavalle miltä itsestäsi tuntuisi jos sinusta perustettaisi tällainen palsta?

      • Anonyymi

        Tuskin yhtään miltään sillä enpä taitaisi tietää mokoman olemassaolosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin yhtään miltään sillä enpä taitaisi tietää mokoman olemassaolosta.

        Eipä Mansinkaan Kokoomus keikarit osaa edes itse ymmärtää kun heistä asiaa kerrotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin yhtään miltään sillä enpä taitaisi tietää mokoman olemassaolosta.

        Niin tuttuja sanavalintoja 666, ketäpä ei lokki nokkisi .


    • Anonyymi

      Näyttää kevättä pukkaavan, partamies on palannut reviirilleen.

    • Anonyymi

      Kyllä. Ehdin jo huolestua tuleeko kesää ollenkaan.

    • Anonyymi

      Rautatieaseman odotushallissa viettää yönsä, muutaman vastaavan tyypin kera.

    • Anonyymi

      Viime yön oli mun luona T : Nina ps. Hänellä ISO

      • Anonyymi

        Ja minun luona se oli viime yönä. Iso on, ei mahtunut mun anneliin. T: Torava


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minun luona se oli viime yönä. Iso on, ei mahtunut mun anneliin. T: Torava

        Paperiukot on näemmä löytänyt uusia rahanreikiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paperiukot on näemmä löytänyt uusia rahanreikiä.

        En ole paperin puolelta, olen sellulta. T: Torava


    • Anonyymi

      Helsteenin Aarre se siellä Lidl:in hapiskaljaa nautisekelee ohi meneviä autoja ihaillen.

      • Anonyymi

        Vai Simo?


    • Anonyymi

      Millanen on 4 vuorokäynti? Tarkoittaako se yhen vuoron äijät kilometritehtaalle. 🤔

    • Anonyymi

      Siis pysäkille.

    • Anonyymi

      Taisivat aikoinaan vaikuttaa Lehtomäessä. Tästä aikaa varmaan 25 vuotta. Muistaakseni veljeksiä oli useampia, 2 ainakin

    • Anonyymi

      Tänään se oli osannu tehdä tölkeistä tornin. Oisko ollu 4 tai jopa 5 päällekkäin.👏👏👏👏🤟

    • Anonyymi

      Äsken oli 6

      • Anonyymi

        Aina vaan paranee! Loppukesästä on jo 10 tölkin torni pystyssä! 😎


    • Anonyymi

      voisin lahjoittaa hänelle lidlin punaista laatikollisen

      • Anonyymi

        Vie pysäkille


    • Anonyymi

      Oikea mainosmies kouvolalle.
      "Jos sinulla menee hyvin, muuta Kouvolaan. Pian ei enää mene"

      • Anonyymi

        Vanha Jaalalainen sanalasku:
        "Ei Kouvolaan tarvitse muuttaa, Kouvola muuttaa teille."


    • Anonyymi

      Lidlin punaisen alkoholiprosenttia on alennettu salaa 4.2 prosenttiin. Joku vois vinkata ukolle, että vaihtais prisman kuraveteen. Se on saman hintaista mutta vahvuudeltaan 4.3%

    • Anonyymi

      Yhtä kaikki, kun elämän matka lähestyy loppuaan, jokainen hoidetaan samoissa hoitolaitoksissa, tai sairaaloissa. Olit sitten raatanut veroeuroja yhteiskunnalle, tai kulkenut aseman ja Lidlin väliä kaljaa kitaten.

    • Anonyymi

      Minulta saisi kiljua. 17% ja halvalla monta litraa. paskapaperia kaupan päälle ja lidlin pussi oksennusta varten.

      • Anonyymi

        Voinko ripuloida samaan hintaan sun päälle?


    • Anonyymi

      Mistä tietää että kesä on tullut Kellomäkeen?

      No kun Fast N´ Loud:n Aaron Kaufman päivystää Lidlin pussipysäkillä.

      Siitä tietää että kesä on tullut!

    • Anonyymi

      Se on taas punanen kun intiaani.

      • Anonyymi

        Hyvin on aurinko tarttunut guruun! 😎


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on aurinko tarttunut guruun! 😎

        Ai että mä olen kade!
        T. paperityöläinen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että mä olen kade!
        T. paperityöläinen

        Sun pitäisi olla kade mulle. T: Tonavan Ori


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun pitäisi olla kade mulle. T: Tonavan Ori

        Miksi sulle kyrpä pitäisi olla kade? Senkö takia, että voit toteuttaa fantasioitasi alistaessa ihmisiä, vai minkä takia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sulle kyrpä pitäisi olla kade? Senkö takia, että voit toteuttaa fantasioitasi alistaessa ihmisiä, vai minkä takia?

        Ohi meni että suhahti.


    • Anonyymi

      Kellomäen "Aaron Kaufman" nähty eilen Prisman pullonpalaustusautomaatin luona.

    • Anonyymi

      oon juanu koko päivän omatekosta kiljua iltapäivästä lähtien ja pierettää rimpatisti. kohta hernesoppaa iso lautasellinen! prööt tööt!

      • Anonyymi

        Fetissi on tuokin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fetissi on tuokin.

        Tulee mieleen varoitukset alkoholin vaaroista. Yksi annos päivässä kohtuukäyttöä, joa juo kaksi, niin kuolee varmasti. Tällä pojalla rajat ylittyy jo parissa tunnissa ja niin iloisena istuu helteisellä bussipysäkillä jo toista kesää, ja oletettavasti harjoituksia tehdään myös talvisaikaan.
        Pelotellaanko meitä turhaan alkoholin vaaroista vai eikö vaikutus ole kaikilla sama.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee mieleen varoitukset alkoholin vaaroista. Yksi annos päivässä kohtuukäyttöä, joa juo kaksi, niin kuolee varmasti. Tällä pojalla rajat ylittyy jo parissa tunnissa ja niin iloisena istuu helteisellä bussipysäkillä jo toista kesää, ja oletettavasti harjoituksia tehdään myös talvisaikaan.
        Pelotellaanko meitä turhaan alkoholin vaaroista vai eikö vaikutus ole kaikilla sama.

        Ei ne taida turhaan pelotella.


    • Anonyymi

      turhaan mulisevat. minä asun kaukana kouvolasta ainakin toistaiseksi ja olen nyt ryypännyt kiljua ja vahvaa viinaa joka päivä ainakin 3-5v putkeen, ei enää oikein meinaa känniä saavuttaa ellei kittaa aamuun saakka.
      nytkin vedän vodkaa ja jatkan kiljulla, elämä suomi shit landiassa on mukavempaa näin, olla aina vähän pienessä pierussa.

    • Anonyymi

      Päivä pelastettu bussipysäkillä, jos yksikin harrikkakuski pyyhältää kuusaalle päin, niin taatusti morjestaa. Se on tää parta, ja olut mikä yhdistää.

    • Anonyymi

      mulla ei ole harrikkapartaa mutta viikset ja pulisongit on, tykkään ka tsella bussipysäkillä 16v tyttösiä terv. 44v mies

    • Anonyymi

      Kyllä tämä on aito Aaron Kaufman, joka lähti TV-ohjelmasta Fast N´ Loud, eli Gas Monkey:n autopajalta toteuttamaan suomalaista unelmaa!

      Googleta kuvahaulla Aaronin niin huomaat että kyllä se hän on! Maailmankuulu TV-tähti Kellomäessä!

    • Anonyymi

      On varmasti mahtavaa kuluttaa aikaansa ja toteuttaa ominta itseään näillä palstoilla , kun voi kasvottomana suoltaa loputonta ilkeyttään muihin ihmisiin .
      Hetkeksi edes hyvä mieli .

      • Anonyymi

        Yks aloittaa tämmösen kiusaamispalstan ja muut lähtee mukaan. Lapsellista touhua. Joukossa tyhmyys tiivistyy.


    • Anonyymi

      Asiasta ei näköjään saa kirjoittaa niinkuin se on ..
      Kärsivällisyyttä :)

      • Anonyymi

        ai että niinkuin se on, kaikestako saisi kirjoittaa niinkuin mikäkin on?
        äly hoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai että niinkuin se on, kaikestako saisi kirjoittaa niinkuin mikäkin on?
        äly hoi

        Kas kas , itse manaajako ehtii linjoille pienellä vahvistuksella


    • Anonyymi

      Sellaiset täällä sontaa jauhaa muista ihmisistä joiden oma elämä on tylsää paskaa!!!!

    • Anonyymi

      Tänään oli joku toinenkin ihminen juomassa samalla bussipysäkillä alkoholia. Onko se rakkautta? Sen saamme tietää joskus tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      voisin miekin siel kiljua juoda ja katsella 16v tyttösiä etenkin niiden perseitä t:44v miäs

    • Anonyymi

      Odotan tässä linjur'kyytiä telebaariin ja ketä se muka haittaa jos nyt pari olutta ottaa samalla.

      • Anonyymi

        Aarre haaveilee lottovoitosta et vois ostaa rekkaauton ja vois kädellä tervehtiä vastaantulevaa rekkamiestä..on kortti ja ajannu töikseen aikoinaan🌝


    • Anonyymi

      Kellomäen Aaron Kaufmann on legenda. Jos hän haluaisi olla kuuluisuudesta rauhassa, ei hän esiintyisi niin vilkkaalla paikalla. Viime viikolla nojaili samaan bussipysäkin tolppaan ja nautti juomia. Mikä olisi hienompaa?

    • Anonyymi

      Tämä parrakas nuori mies on itse asiassa todella fiksu kaveri, hyvä ja normaali ihminen vaikka syrjäytynyt ja yksinäinen. Minun sydän ainakin särkyy joka kerta kun näen hänet. Näin hänet jo vuonna 2018, silti kukaan ei ole auttanut tai ottanut koppia hänestä. :( Lopettakaa kiusaaminen, on niin lapsellisia ja törkeitä yksinkertaisten ihmisten kommentteja täällä. Mitäköhän te kiusaajat tällä palstalla tai muualla olette tehneet konkreettisesti hänen auttamisekseen? Ette taida tietää ollenkaan, miten syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja alkoholisoitunista ehkäistään tai miten siinä tilanteessa olevia autetaan. Nämä ilkeät ja ala-arvoiset kommetit hänestä täällä kertovat eniten teistä kommentoijista itsestänne sekä juuri siitä mikä tässä yhteiskunnassa ja maailmassa on vialla...

      • Anonyymi

        Sinä olet tuntenut hänet jo 4 vuotta etkä ole ottanut häntä siipiesi suojaan, menemällä vaikka naimisiin hänen kanssaan! Kuinka sydämetöntä!


      • Anonyymi

        Ihmisillä on myös oma vastuu elämästään.
        Yhteiskunta kyllä auttaa heikompiosaisia. Osa heistä vain heittäytyy veronmaksajien elätiksi, vaikka kuinka normaali, ja fiksu ihminen olisi kyseessä, niinkuin edellisessä kirjoituksessa mainittiin.
        Ahkera "kuntoilija" ja parhaassa työiässä näkyy olevan, joten voisiko kaupunki järjestää pientä hommaa, vaikka roskien keräämisessä kuusaantien varrelta.


    • Anonyymi

      Jos Kellomäen Aaron Kaufmann pääsisi naimisiin, ei hänellä olisi enää tarvetta istua bussipysäkillä ja katsoa ohi ajavien autojen matkustajia ja kuskeja sillä silmällä.

      • Anonyymi

        Hän on itse valinnut pienimmän riesan tien.


    • Anonyymi

      Täytyykin alkaa Kaufmannin kaveriksi. Olisi juttuseuraa. Käynkin hakemassa 24 pakin olutta litlilstä ja sittem turisemaan hienon miehen kanssa hienoja asioita elämästä.

    • Anonyymi

      Minä ja Kaufman olemme hienoja ja siistejä miehiä.

    • Anonyymi

      Hyvä idea se 24 tölkin haku litlistä ja lyöttäytyminen seuraan, jotta toinen saa tukea elämäänsä.

    • Anonyymi

      Ensi viikolla alkaa syyssäät ja aurinko ei enää polta naamanahkaa.

    • Anonyymi

      paskat. iltalehdellä voi pyyhkiä perseensä. ei ne säätiedottajat mitään ihmeidentekijöitä ole.
      : JJ

    • Anonyymi

      Tuntuu kyllä tosi pahalta, että tällainen keskustelunaloitus tehdään. On sanonta, että se mitä sanot jostakin ihmisestä kertoo enemmän sinusta kuin siitä ihmisestä. On maailma mennyt julmaksi kun lyötyä lyödään. Jokainen huolehtikoon oman tonttinsa ja muutoin pitäköön turpansa kiinni. Ja jos ei ole munaa mennä jututtamaan kaveria suoraan ja esim. kysymään tarvitsisiko ehkä apua tai juttuseuraa, olla ihminen ihmiselle, niin on syytä katsoa peiliin ja laittaa käsi sydämelle. Kysy itseltäsi tämä asia : Olenko ihminen vai piru , saanko nautintoa siitä, että joku ihminen kärsii ja onko minulla itselläni niin paha olla että haluan mässyttää toisen ihmisen tilanteella joka näyttäisi olevan vieläkin pahempi kuin omani ?

      • Anonyymi

        Piru vastatkoon


      • Anonyymi

        Olet niin oikeassa!


    • Anonyymi

      Pyydetään Putin auttamaan meitä kouvostoliittolaisia elämänhallinnassa ja kosketuslaukauksissa.

      Miiiauuui😁

      • Anonyymi

        Aloittaja osaa myös neuvoa , historiansa tuntien .


      • Anonyymi

        "meitä"
        ollaanpa sitä niin olevinaan yhtä ja samaa


    • Anonyymi

      Nyt on joulukuu, vieläkö Aaronia on näkynyt tutulla paikallaan?

    • Anonyymi

      Muilla paikkakunnilla asuvat ihmiset ovat huomanneet tämän henkilön tavan istua samassa paikassa lähes alituisesti. Tämä on aiheuttanut kummastusta, että miksi tätä tapahtuu. Henkilö on kuuluisa todella laajalla maantieteellisellä alueella ja munen ulkopaikkakuntalaisen yksi jännitystä tuova elementti Kouvolan matkallaan on, näkevätkö he tämän henkilön bussipysäkillä vai ei.

    • Anonyymi

      Keväällä taas tavataan, punaisten tölkkien kera.
      Kylmillä kirjastossa on lämmin, ja palvelu pelaa, ja samalla voi sivistää itseä, ja perehtyä ihmisten psykologiaan.

      • Anonyymi

        Se onkin hienoa elämää sillä kirjojen ja uuden oppiminen viinaksien huurteissa on vielä euforisempaa.
        Ikävä vaan, että mikää hauska ei kestä ikuisesti, on pakko olla joskus kuukauden päivät juomatta, jotta viinakset toimisivat jälleen entisen toleranssin tavoin.
        Sitä kun ryypiskelee päivittäin itsensä känniin, niin se alkaa tuntua rutiinilta ja ei olekaan enää niin hauskaa, ja tätä eivät monet selväpäiset ees tiedä.
        Onnekas kaveri jos lidlin punaiset saavat euforisen olin päälle ja kestämään, minulla ne aiheuttavat pelkän kusihädän ja turvonneen olon.
        Minä jos vaihtaisin paikkaa hänen kanssaan, niin pitäisi olla 2 litraa kiljua tai vodkaa ja purkillinen nuuskaa.
        Nyt kolmas päivä pitkästä aikaa selvinpäin (antibioottikuuri) niin ei parane ottaa ja alkaa olla jo ikävä viinaa, mikäs siinä kun olisikin tässä sohvalla nauttien kirjan parissa lukien Suomen sotahistoriaa ja vilkuilla teinityttöjen kuvia netistä.
        Vielä muutama päivä ja sitten kippis.


    • Anonyymi

      no kirjastostahan se viisaus tulee.
      kirjastossa käyminen tekee ihmisestä paremman viisaammaan ja älykkäämmän ajan saatossa. siellä tehdään tietomiehiä pojista.
      kirjoista voit lukea kaiken saman minkä tiedon saat ammattikouluista ja lukioista. kaikki samat opukset ovat jokaisen saatavilla kun ne vaan osaa etsiä ja tulkita niitä.

      kaikkea voi opetella ja oppia fiksummaksi ihmiseksi.

      harmi että yhteiskunta ei toimi viisaasti eikä älykkäästi. olisi paljon muutettavaa mitä nykypäättäjät eivät kykene muuttamaan.
      liikenne on vaarallista. verot vievät tulot.
      jos perit omaisuutta ja myyt sitä, joudut vankilaan.

      kannattaa muistaa, että lakikirja on jollakin lailla sidoksissa raamatun kanssa.
      lain noudattaminen ei ole järkevää kaikissa puolin.
      ihmisellä kuuluu olla oma tilaisuutensa vaurastua. ihmisen omaisuus ei ole valtion.
      perintävero, kiinteistövero, lahjavero esim. ovat täysin järjenvastaisia. elämmekö vielä luola aikaa? - J

      • Anonyymi

        kokemuksella ei tee mitään jos lukee kirjoja


    • Anonyymi

      -7c° pakkasta ja siellä se herra lipoo halpaa kaljaa pysäkillä just nyt....raikas ulkoilma ja kylmä olut on hyvä yhdistelmä

      • Anonyymi

        👍 On se kova!


    • Anonyymi

      Hyvin usein viettää aikaa asemalla, samalla kerää tyhjiä pulloja ja tölkkejä roskiksista. Niistä on uudet kaljatölkit tehty!

    • Anonyymi

      Kevät on tullut ja säännöllinen toiminta Kellomäessä jatkuu.

    • Anonyymi

      Hänestä tulee Kouvolan uusi kaupunginjohtaja, osaa ainakin elää suu säkkiä myöten eikä ole heti ottamassa lisää velkaa

      • Anonyymi

        jep


    • Anonyymi

      Karhu herää talviunilta, samoin tekee Kellomäen Aaron Kaufman. Kellomäen bussipysäkki rulettaa!

    • Anonyymi

      Jos viranomaiset ovat kieltäneet työnteon jo yhdeksän vuoden ajan, niin kuin puhelimessa kailotti, niin miksi sallisivat työnteon jatkossakaan.
      Joten katsellaan rekkoja jatkossakin kuusaantien pysäkillä, ja nautitaan mallasjuomista.

      • Anonyymi

        Kellomäen pysäkillä ollut viime aikoina ahkerasti ja punaisista tölkeistä pino. Aaronilla oli myös yhtenä päivänä jotenkin meno päällä, eli ilmeisesti piti omaa heiluvaa näytelmää pysäkillä.


    • Anonyymi

      Partamies valloittaa maailmaa, nyt aikaa vietettiin Varuskuntakadun kioskin jälkeisellä pysäkillä keskustaan päin.

    • Anonyymi

      Voisi järjestää yleisen keräyksen Teksasin matkaa varten. Fast n Loud:n kuvauksissa voisi tuurata Gas Monkeyn Aaron Kaufmania mennen tullen!

      • Anonyymi

        Surkeeta ku joku on jäänyt koukkuun huonosti tehtyyn amerikkalaiseen TV'n realitysarjaan.


    • Anonyymi

      ai nyt on partatyyppi pop.
      no vieläkös siellä liikkuu se yks mies joka aina kävelee kesät paljasjaloin ja juttelee itsekseen? usein tuli vastaan siinä kuusaalta kouvolaan menevällä pyörätiellä.

      • Anonyymi

        Ei ole näkynyt moneen vuoteen


    • Anonyymi

      Hei,
      24.06.2023 tapasin tämän herran ja oli viimesenpäälle fiksu herrasmies.Vaikeaa on meillä kaikilla välillä mutta tällä miehellä on ristuksen kova taakka kannettavana.Se tarvis yhteyskunnan apua.

      • Anonyymi

        Nimenomaan! Hänellä on ollut todella traumaattisia tapahtumia elämässään, joista nämä ilkkujat eivät tiedä yhtään mitään!
        Antakaa ihmisen olla!!


    • Anonyymi

      Peltimansikkasato on jälleen kypsynyt, on sadonkorjuun aika.

    • Anonyymi

      Luultavasti monet huolestuivat, kun pysäkki kuusaantien varressa olikin tyhjä, päivänä muutamana. Aurinko paistoi, ja Aaron oli poissa.
      Mutta, ei huolta. Aaron vain veteli sikeitä unia, kirjaston tietokonepöydän ääressä. Kaikki asiakkaat eivät vain ymmärrä, jos ihmistä väsyttää. Täti-ihmisellä oli muka tarvis käyttää tietsikkaa, ja oli keskeyttänyt makoisat unet. Oli jopa "heittänyt" Aaronin ulos. Mitähän kirjaston väki tästä epäinhillisestä omankäden oikeudesta tuumaa?

    • Anonyymi

      Jospa hän vaan yksinkertaisesti odottaa bussia ? Nousee kyytiin heti kun on kotimainen kuljettaja .

    • Anonyymi

      Eipähän ainakaan ole rikollinen , jotta oikeastaan pulinat pois .

    • Anonyymi

      Tänään Aaronilla oli omat juhlat tutussa paikassa. Tätä hymyilytti kovasti.

    • Anonyymi

      Ei helsteenil mitää hätää oo, lämmin kämppä siin seläntakaa talvenvaralle, sähköposti ei tosin taida olla, mut se ei niin haittaa elintarvikkeet säilyy paitsi silloin!

      • Anonyymi

        Eilen alkuillasta ambulanssi ajoi pillit päällä mun ohi ja kääntyi bussipysäkille partamiehen luokse. Toivottavasti tällä kaverilla on kaikki ok


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen alkuillasta ambulanssi ajoi pillit päällä mun ohi ja kääntyi bussipysäkille partamiehen luokse. Toivottavasti tällä kaverilla on kaikki ok

        Kaikki ok. Tänään oli hakemassa evästä Prismasta.


    • Anonyymi

      Aika monet kerrat on tänä kesänä ollut aika huonossa kunnossa. Mitenhän kauan kroppa kestää?

      • Anonyymi

        Hyvin kestää! Nesteytyksestä on hyvä pitää huoli lämpimällä kelillä.


    • Anonyymi

      Paljon on omassa elämänhallinnassa petrattavaa , jos pitää negatiiviseen sävyyn käsitellä tätä asiaa .

    • Anonyymi

      Poliisi on häirinnyt partamiehen harrastustoimintaa useamman kerran viime aikoina. Joka kerta on kuitenkin palattu takaisin.

    • Anonyymi

      Aaron on virallinen Kouvolan "käyntikortti", sillä hänet tunnetaan laajalti niiden ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa, joiden matka käy Kellomäen kautta.

    • Anonyymi

      Aaron aloitti tissuttelua kyseisellä pysäkillä yli kaksi vuotta sitten ja edelleen tissuttelee Lidlin olutta samalla passipaikalla. Kerran sattui samaan aikaa Lidlin kassalle illalla ostamaan lisää juomista ja vähän syömistäkin tokaisten myyjälle, että ”pitää lähteä kotiin tissuttelemaan kun ulkona alkaa olemaan aika kylmä”

    • Anonyymi

      "Kyllä routa Aaronin kotiin ajaa. ..." Jokunen aika sitten oli väsähtänyt passipaikalle siten, että oli tullut uni kesken autontunnistuskilpailun. Onneksi tulee talvi ja ehkä bussipysäkin penkki kuluu pakkasella vähemmän. On muutoinkin riskialtista nukahtaa kylmällä ilmalla ja hieman tiedottomassa tilassa ulkosalle. Good bless Aaron and next summertime season of 2024!

      • Anonyymi

        Koditon ollut kesäkuusta asti.
        Nukkuu ulkona vieläkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koditon ollut kesäkuusta asti.
        Nukkuu ulkona vieläkin.

        no siinä on mies ainakin, jolla on vapaus asua vaikka merenrannalla.
        ei ole kahlinut itseään velkahelvettiin.
        ei ole taloa, jos et pääse eroon, ei nalkuttavaa muijaa, eikä muutakaan.
        mies, olut ja taivas.
        aina reissumies jostakin katon pään päällensä löytää ja luonto, se on sitä elämää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koditon ollut kesäkuusta asti.
        Nukkuu ulkona vieläkin.

        no antakaa nyt perkele suomimiehelle yösija.
        miltäs itsestänne tuntuisi nuokkua tuolla kylmässä ja miettiä minne sitä menisi pitualteen.
        kyllä tässä maassa yksinäisiä eläjiä riittää ja jos joltakin puuttuu oma asunto, niin antakaa tilaa. olette sentään Suomessa ja valmiit puolustamaan omaa maatanne, missä asutte.
        antakaa muillekin siihen mahdollisuus.
        testamentit on perseestä.
        aina se parempi saa paremman ja seli seli paskapuheita riittää.
        saatanan itsepäiset kusiaivot mieti kuin omaa napaansa.
        arvot mittaa kaiken, vitut siitä että tulisi elääkin ja nauttia elämästä, ei kun ne arvot , ne arvot ja kermaperseet tunkee muniaan huoriin ja sitten alkaa vuosikymmenien velkahelvetti, vain paras kelpaa. ei kelpaa se puinen torppa jossa myös voisi elää ihan aikuisten oikeasti sillä omalla rahalla.
        pennut heristetään pöksyistään pellolle kun aamu sarastaa kello seitsemän että läski karvaperseukko saa rauhassa runkata velalla maksetussaan tillitalossa.

        silti ostellaan kaikenmaailan halvatpaskat romut joita silloin it sellä oli ollut vuonna nappi ja lanka, toisten ajatuksesta viisveisataan "kunhan minä isäntänä päätän" ja perkele diiih se asia on "kun minä ja vittu sinä mitään".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no antakaa nyt perkele suomimiehelle yösija.
        miltäs itsestänne tuntuisi nuokkua tuolla kylmässä ja miettiä minne sitä menisi pitualteen.
        kyllä tässä maassa yksinäisiä eläjiä riittää ja jos joltakin puuttuu oma asunto, niin antakaa tilaa. olette sentään Suomessa ja valmiit puolustamaan omaa maatanne, missä asutte.
        antakaa muillekin siihen mahdollisuus.
        testamentit on perseestä.
        aina se parempi saa paremman ja seli seli paskapuheita riittää.
        saatanan itsepäiset kusiaivot mieti kuin omaa napaansa.
        arvot mittaa kaiken, vitut siitä että tulisi elääkin ja nauttia elämästä, ei kun ne arvot , ne arvot ja kermaperseet tunkee muniaan huoriin ja sitten alkaa vuosikymmenien velkahelvetti, vain paras kelpaa. ei kelpaa se puinen torppa jossa myös voisi elää ihan aikuisten oikeasti sillä omalla rahalla.
        pennut heristetään pöksyistään pellolle kun aamu sarastaa kello seitsemän että läski karvaperseukko saa rauhassa runkata velalla maksetussaan tillitalossa.

        silti ostellaan kaikenmaailan halvatpaskat romut joita silloin it sellä oli ollut vuonna nappi ja lanka, toisten ajatuksesta viisveisataan "kunhan minä isäntänä päätän" ja perkele diiih se asia on "kun minä ja vittu sinä mitään".

        Asiaa puhut!
        Tulee vielä päivä, kun kermaperseet joutuu katsomaan totuutta silmästä silmään.
        Nyt niitä naurattaa vielä velkaisissa kivitaloissaan, kun äänestivät vielä sota-ajan presidentinkin meille. mutta, mutta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no antakaa nyt perkele suomimiehelle yösija.
        miltäs itsestänne tuntuisi nuokkua tuolla kylmässä ja miettiä minne sitä menisi pitualteen.
        kyllä tässä maassa yksinäisiä eläjiä riittää ja jos joltakin puuttuu oma asunto, niin antakaa tilaa. olette sentään Suomessa ja valmiit puolustamaan omaa maatanne, missä asutte.
        antakaa muillekin siihen mahdollisuus.
        testamentit on perseestä.
        aina se parempi saa paremman ja seli seli paskapuheita riittää.
        saatanan itsepäiset kusiaivot mieti kuin omaa napaansa.
        arvot mittaa kaiken, vitut siitä että tulisi elääkin ja nauttia elämästä, ei kun ne arvot , ne arvot ja kermaperseet tunkee muniaan huoriin ja sitten alkaa vuosikymmenien velkahelvetti, vain paras kelpaa. ei kelpaa se puinen torppa jossa myös voisi elää ihan aikuisten oikeasti sillä omalla rahalla.
        pennut heristetään pöksyistään pellolle kun aamu sarastaa kello seitsemän että läski karvaperseukko saa rauhassa runkata velalla maksetussaan tillitalossa.

        silti ostellaan kaikenmaailan halvatpaskat romut joita silloin it sellä oli ollut vuonna nappi ja lanka, toisten ajatuksesta viisveisataan "kunhan minä isäntänä päätän" ja perkele diiih se asia on "kun minä ja vittu sinä mitään".

        antakaa rahtarille koti, koska ei hän toisten nurkkiin lähde


    • Anonyymi

      Voisin tuoda penkinlämmikettä miehelle ja liittyä seuraan.
      Kossua otan mukaan ison pullon ja sipuliteemakkaraa pötkön, siitä piisaa kummallekin herralle. Sitten pidetään tietokilpailuja koska ollaan tietomiehiä.
      Ruokakassista saa ottaa, kunhan osaa pyytää, siellä on pikkusuolaista.
      Semmosta se on bussipysäkkielämä.

    • Anonyymi

      Näin kylmillä kirjastosta on löytynyt nukkumapaikka.
      Huono asia vain, kun kaupungin hommaama tietokonepaikka menee samalla. Olisihan kirjastossa parempiakin nukkumapaikkoja..

      • Anonyymi

        Onhan Kouvolassa autiotaloja, liitereitä, navettoja ja hylättyjä mökkejä, sinne vaan nukkumaan. Kesällä voi peseytyä vaikka kymijoen rannalla tai missä nyt vettä on.
        Omenavarkaisiin, niin saa hedelmiä.
        Kirkkoonkin voi mennä ja sinnekin voivahingossa nukahtaa.


    • Anonyymi

      Hellsten oli tutulla asemapaikallaan viimeviikon nollakeleillä.

    • Anonyymi

      Vävy oli kerran yhtaikaa pysäkillä niin kertoi että myllykoskelta oli ehdotettu asuntoa. On näköjään jäänyt kouvolaan.

      • Anonyymi

        Joku on varmaan ajatellut että Mylsä olisi parempi paikka.


    • Anonyymi

      Pääkirjastossa näkyy nukkuvan näkyvällä paikalla päivittäin. Äänestäjät tuota välillä ihmettelevät, kun kuorsaus kuuluu kun ovesta sisään tulee, ja joku käy sitten herättelemässä, mutta kohta taas nukahtaa uudestaan.
      Kirjaston vakiokäyttäjät ihmettelevät miksi kaupunki voi luovuttaa yhden tietokoneen pelkästään nukkumisympäristöksi, eikä kukaan puutu ongelmaan.

      • Anonyymi

        Ei Kouvolassa ole tietokoneille käyttöä, helmitauluilla mennään.


    • Anonyymi

      Pääkirjasto on hyvä nukkumapaikka, jos ei ole asuntoa. Kaikkea hyvää Aaronille, pian on taas bussikatoskelit.

      • Anonyymi

        Menis koneen äärestä muualle nukkumaan


    • Anonyymi

      Vieläkö palaa pysäkille kun alkaa kevätaurinko lämmittämään ?

      • Anonyymi

        JOILLAKIN EI OLE OMAA ELÄMÄÄ?PITÄÄ VAHTIA TOISTEN ELÄMÄÄ!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOILLAKIN EI OLE OMAA ELÄMÄÄ?PITÄÄ VAHTIA TOISTEN ELÄMÄÄ!

        Joo ihme tyyppi kun kyttää kuka ajaa ohi


    • Anonyymi

      Kausi 2024 on jo korkattu jonkin aikaa sitten. Eiköhän kohta palata täyteen "aikatauluun".

    • Anonyymi

      Kyllä ilahdutti taas kovasti nähdä herra pysäkillä kera punaisten tölkkien

      • Anonyymi

        Hänellä on nyt "tyttöystävä" kreisihotmama joka pykälä pystyyn rahankeruuta Aarre Hellstenille. Yhdessä istuvat illat Kouvolan asemalla örisemässä kaljatölkit käsissä.Tapahtumaa kuvataan sitten tik Tokin.Mamma itse asuu Koiralla mökin mörskäassä jossa ei ole mukavuuksia.Jo kesällä mamma istui Aarren kanssa pysäkillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänellä on nyt "tyttöystävä" kreisihotmama joka pykälä pystyyn rahankeruuta Aarre Hellstenille. Yhdessä istuvat illat Kouvolan asemalla örisemässä kaljatölkit käsissä.Tapahtumaa kuvataan sitten tik Tokin.Mamma itse asuu Koiralla mökin mörskäassä jossa ei ole mukavuuksia.Jo kesällä mamma istui Aarren kanssa pysäkillä.

        Vetävän näköinen pari ja ne niiden tekemät Tik Tok-videot :D


    • Anonyymi

      Hänelle on asuntoa tarjottu Kouvolan lähialueilta,mutta kieltäytynyt. Tämän vuoksi eli talven kodittomana.

      • Anonyymi

        Mutta ei keskustasta vai


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei keskustasta vai

        On tarjottu 4km päästä Kouvolan keskustasta.
        Oli liian kaukana niin piti talvi viettää ulkona :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tarjottu 4km päästä Kouvolan keskustasta.
        Oli liian kaukana niin piti talvi viettää ulkona :D

        Mistä tämän tiedät?


    • Anonyymi

      Asuntoja tyhjillään mm. Myllykoskella, mutta onko siellä mahdollista nukkua kirjaston tietokonepöydällä? Ei, siksi keskusta, ja kesällä vilkasliikenteinen Lidlin risteys.

      • Anonyymi

        Nukkuu talvisin kirjastossa, koska ei ole asuntoa missä nukkua. Kesäisin en ole nähnyt kirjastossa.


    • Anonyymi

      Miksi ei miehen anneta asua keskustassa?

    • Anonyymi

      Hämmästyin kun kuulin, että hän on vasta 48 vuotias!

    • Anonyymi

      Jos paskoo kämpän joka on verovaroista maksettu niin voi voi….

      • Anonyymi

        Mistä tiedät tämänkin...........


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät tämänkin...........

        Virkamiehillä pitäisi olla vaitiolovelvollisuus vai oletko itse virkamies


    • Anonyymi

      Sääli on sairautta. Itsehän on tilanteensa herra. Hävettää tuo mainoskasvo.

    • Anonyymi

      Rautatieasema nykyään villi länsi

    • Anonyymi

      Nyt on perustettu exodus humanitaarinen ihmisoikeusjärjestö.
      Joka kerää rahaa mm Aare hellsten asuntoon.
      Rahat menee suoraan apua tarvitseville.
      Kreisihotmama on kerännyt rahaa tiktok tilillään ja torille kadulla.
      Olis hyvä tietää miten tämä Aarre on menettänyt kotinsa ja miksi sossu ei järjestetä hälle asuntoa.

      • Anonyymi

        No siinä meillä onkin mahtava rahankerääjä. Toxinen räpätäti, kouvolan keulakuva.


      • Anonyymi

        Jos ei huoli asuntoa niin ei kannata rahojaan tähän projektiin tuhlata


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinä meillä onkin mahtava rahankerääjä. Toxinen räpätäti, kouvolan keulakuva.

        kreisihotmama asuu Lahdessa, muutti maaliskuun aikana, koditon myöskin tätä nykyä. Menetti työt myynti alalla, asumusero ja kaikki. Molemmilla on vaikea tilanne, eikä yhteiskunta auta


      • Anonyymi

        Sossu tarjoaa liian kaukaa asuntoja. Tottunut elämään kellomäki/kasarminmäki/keskusta alueella. Ilmeisesti noilta alueilta ei yksinkertaisesti ole löytynyt sopivaa asuntoa.
        Ei suostu ottamaan asuntoa vaikka inkeroisista.


    • Anonyymi

      Onhan ihmisillä myös oma vastuu elämänsä suunnasta....

      • Anonyymi

        Ja vapaus elää välittämättä muiden mielipiteistä.


    • Anonyymi

      Nämä tölkkien kerääjät samoin tyhjentäjät ovat kehittyneet uudelle levelille!
      Tiktok rahankeräys!! Jos suu napsaa mut rahat puutuu keräys pystyyn.
      Aarteelle rahaa jos joku kehtaa kysyy,mihin raha käytetään hirveä raivo huuto.
      Banni nappi laulaa.
      Eu tukea meinataan myös hakea!!

      • Anonyymi

        Ese varmaan hakee sitä eu tukee sitte. Kreisihotmama kertoo aloittavansa pienestä, se ihmisoikeusjärjestökin on rekisteröimätön, joten ei sillä isoja rahoja voi kerätä


    • Anonyymi

      Elämä on
      Aarre.
      Sitä pitää vaalia.

    • Anonyymi

      TT:ssä ainakin 2 henkilöä kerää rahaa bussipysäkkimiehelle. Toinen jopa pahoinpiteli alaikäisen pojan rautatieasemalla. Youtubesta löytyy video Exodus presidentin kanavalla ja sama video löytyy myös TT:stä Kouvolan Rautatie kanavalta.

      • Anonyymi

        Siellä näköjään pahoinpitelijöitä riittää !1alakerran juottolan omistajakin samaa sakkaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä näköjään pahoinpitelijöitä riittää !1alakerran juottolan omistajakin samaa sakkaa!

        Hyvä kun sait turpaan. Opettele käyttäytymään


    • Anonyymi

      Kova ukko. Koditon jo vuoden.

    • Anonyymi

      Hän ei enää ole ollut siinä pysäkillä viikkoihin.

    • Anonyymi

      No on nyt näkynyt. Toivottavasti hän pääsee kuiville.

    • Anonyymi

      Perjantai aamuna oli mäkkärin luona olevalla pysäkillä sammuneena. Sandels tölkkejä oli pitkä rivi penkillä ja muutama kasattuna.

    • Anonyymi

      Hän muistuttaa paljon Gas Monkey ohjelman Aaron Kaufmania, saattaa olla tämä itse. On viime aikoina aktivoitunut liikenteen seurantaan myös Mäkkärin pysäkillä.

      • Anonyymi

        Itse taidat olla telkkarin orja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse taidat olla telkkarin orja.

        Nyt on hyvät ilmat olla bussipysäkin tai telkkarin orjana!


    • Anonyymi

      En oikein usko että "Kellomäen Aaron Kaufman" on Helsten? Eikö ne ole eri miehet ja jutussa sekoittuu puurot ja vellit sekaisin?

    • Anonyymi

      Kova ukko on

    • Anonyymi

      Kesä kääntyy syksyyn. Aika ahkerasti on päivystänyt kesän, usein harrastus alkanut siinä 9.30 aikoihin, kun lähikaupasta saanut ostaa evästä. Päivän aikana näkee monia autoja, joille saattaa irrota jopa kommentteja.

      • Anonyymi

        Kyllä aina töihin ajaessa tekee katelliseksi.


    • Anonyymi

      Eikö joskus voisi vaihtaa vaatteita, kun samat päällä kesät, talvet. Mustissa vaatteissa lika ei helposti näy, mutta kiillosta päätellen kovin ovat pinttyneet.
      Ilmaiseksikin vaatteita saa, joten ei se rahastakaan pitäisi olla kiinni.

      • Anonyymi

        Sehän se on kaikkein kamalinta, rumat vaatteetkin vielä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se on kaikkein kamalinta, rumat vaatteetkin vielä.

        Nyt ei ole rumista vaatteista kyse, vaan likaisista.
        Ei ole kiva mennä vaaleilla vaatteilla istumaan, vaikkapa kirjaston tietokoneelle, jossa kyseinen henkilö on viettänyt aikaansa, milloin nukkuen, milloin mitäkin tehden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei ole rumista vaatteista kyse, vaan likaisista.
        Ei ole kiva mennä vaaleilla vaatteilla istumaan, vaikkapa kirjaston tietokoneelle, jossa kyseinen henkilö on viettänyt aikaansa, milloin nukkuen, milloin mitäkin tehden.

        Laita mustat pöksyt, niissä näyttää hoikemmaltakin.


    • Anonyymi

      2v kohta ukko ollut koditon.
      Kova mies ja mukava myös

    • Anonyymi

      Aarre oli eilen kovin heikossa hapessa ja taisi jo nähdä suoranaisia harhoja, onko tietoja tilasta?

      • Anonyymi

        Soita ambulanssi jos näet sen huonossa kunnossa


    • Anonyymi

      Havaittavissa on, että kun on tankannut nesteytystä, saattaa innostua huutelemaan autojen perään. Liekö sama asia kuin harhat?

      • Anonyymi

        Olen seurannut itsekin vuosia, mutta nyt mies oli reilusti normaalia oranssimpi ja silmät selkeästi sumeat. Hamusi tyhjyyteen silmien seisoessa päässä..


    • Anonyymi

      Jossain vaiheessa olisi paikallaan perustaa toimikunta puuhaamaan patsasta tälle arjen sankarille!

    • Anonyymi

      Kaupungin pitää hommata asunto Aarteelle.

    • Anonyymi

      Paras ratkaisu tietysti olisi, että hän palaisi takaisin Gasmonkey-tuotantoon eli Dallasiin tekemään autonkorjauksesta kertovia televisio-ohjelmia. Hyvä vaihtoehto olisi aloittaa Gasmonkey Finland Edition erikoisraportit, joissa hän pääsisi loistamaan!

      • Anonyymi

        Lopeta se töllön tuijottaminen, isopyörä viipottaa jo.


    • Anonyymi

      Mitä aarteelle kuuluu nykyisin?

    • Anonyymi

      Myös Gollumilla eli Klonkulla oli aarre, jota kutsui "My precious.....".

    • Anonyymi

      Surullista.

    • Anonyymi

      Jonkun äitin poika.

    • Anonyymi

      Hän on asunnoton mies. On ollut ulkona jo kolme vuotta. Oleskeli yleensä myös Kouvolan rautatieasemalla mutt siellä oleminen häneltä kiellettiin. On omistanut oman yrityksen, mutta kun se meni konkkaan lähti samalla työpaikka ja asunto. Menetti siis kaiken. Hän on kesät talvet ulkona. Vaikka olisi kova pakkanenkin. Kouvolassa ei ole yömajoja eikä yhteiskunta häntä auta. Ei siis ihme että kalja maistuu. Kun ihminen on vailla kotia ja lämmintä paikkaa missä nukkua. Hänellä ei ole mitään. Missä peseydyt, missä teet ruokaa ja missä nukut. Vastaus Kouvolassa on että kadulla. Jokaisella on oma tarina. Tällä miehellä se vaan on normaalia kovempi

    • Anonyymi

      Mies ei ole koskaan omistanut yritystä.
      Mies ei ole koskaan ollut naimisissa.
      Mies ei ole koskaan tehnyt virallista palkkatyötä.
      Miehellä ei ole virallisia lapsia.
      Mies ei ole valmis ryhdistäytymään ja haluaisi kaiken valmiina eteensä..joskaan ei halua kuin kuluttaa toisten resursseja/voimavaroja..
      Kyky/halu edetä elämässä puuttuu täysin ja siksi toivoo varallisuutta,jotta voisi taas vähän aikaa esittää..toisten rahoittamalla elämällä..
      Tässä on kyseessä kova paskan puhuja,jolla ei ole esittää mitään faktaa virallisista rekistereistä kysyttäessä faktoja..
      Hän yrittää luoda itselleen toisenlaisen menneisyyden mitä todellisuudessa on..

      • Anonyymi

        Kaksi erilaista näkemystä, ja jälkimmäinen on lähempänä oikeaa.
        Asuntojakin on, jos kelpuuttaa muuallakin olevan, kuin keskustassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi erilaista näkemystä, ja jälkimmäinen on lähempänä oikeaa.
        Asuntojakin on, jos kelpuuttaa muuallakin olevan, kuin keskustassa.

        Keskustan kaikki asunnot on jo vuokrattu.


    • Anonyymi

      3 vuotta ollut koditon. Nukkuu talvet mm juna-asemalla.
      Pitäisikö hänen kohta jo hakea turvapaikkaa jostain , ei näy pakolaisia kadulla kodittomana...

      • Anonyymi

        Kyllä tuolle herralle on asuntoja tarjottu, muutto Lehtomäkeen ei herraa kuulemma kiinnosta.
        Asui vielä jokin aika sitten Kellomäessä, mutta sai häädön.


    • Anonyymi

      Joku nyt kiireesti lkutomaan villasukat miehelle.

      • Anonyymi

        Talvitakkia tarvii.
        Joku lahjoittakaa


    • Anonyymi

      Entinen rekkakuski, jolle Lidl:in peltimansikka maistuu.

    • Anonyymi

      Mies ei ole koskaan kuorma-autoa saatika rekkaa ajanut.
      Vaatimassa aina lisää tukea,kun pilaa omat mahdollisuutensa kerta toisensa jäleen.
      Hän ei ole koskaan kuulema tehnyt mitään väärää/väärin kenellekään,mutta seuraavassa lauseessa puhuu pimeistä töistä yms.
      Autot kuulema kiinnostaa,mutta jonkun (vissii) pitäisi se/ne hänelle (taas) maksaa/rahoittaa..ja hän ajaisi taas vieraat rahavarat loppuun ja vaatisi uutta mahdollisuutta..tietenkin tekemättä itse sitä ansaitakseen mitään tuskaa,hikeä ja kenties kyyneleitäkin säästelemättä.. Muiden pitäisi vain sääliä häntä,vaikka hän on vähintään häiriöinen käyttäytymis-/toimintamallillaan.. Narsistin leimaa ei voi antaa kuin ammattilainen,joten häiriöinen ihminen termiä voidaan hänestä käyttää..

    • Anonyymi

      Tiedän tapauksen..
      Asui aikuisena miehenä vanhan äitinsä kanssa Kouvolan Pikku-Palomäellä useilla vuosikymmenillä joitakin vuosia sitten.
      Talous pyöri jotenkuten vissii,kun ei asunto mennyt äidin kanssa alta jo tuolloin..
      Nyt on yhteys mitä ilmeisemmin katkennut/katkaistu ja elämän hallinta ei ole kohdillaan..
      Kyky/halu maksaa laskuja,vuokria yms. puuttuu täysin,vaikka yhteiskuntakin auttaisi alkuun taas kerran..
      Yhteiskunnassa velvollisuudet/vastuut pitäisi kulkea käsi kädessä.
      Elämä ei voi toimia vain vaatimalla oikeuksia/etuisuuksia ja jättää velvollisuudet omalta kohdalta hoitamatta tai toisten hoidettavaksi..

    • Anonyymi

      Muutama päivä sitten poliisit olivat jututtamassa tätä partatyyppiä bussipysäkillä. Käyvätköhän usein jututtamassa ja mitä asiaa poliiseilla hänelle mahtaa olla.

      • Anonyymi

        Kysyivät vaan vapautuisiko paikka heille piakkoin.


    • Anonyymi

      Kyllä tämä tapaus on viranomaisilla tiedossa.
      Uskon että kuulostelevat ajoittain hänen mielentiloja yms.,sillä hän on heittänyt erilaisia uhkauksia aivan ventovieraille..joilla ei ole osuutta eikä arpaa hänen tilanteeseensa..
      Kukaan esim. Kuusamosta kotoisin oleva ei voi ymmärtää,kun hän jakelee laittomia uhkauksia ja velvoittaa/käskee heitä pyytämään häneltä anteeksi..kännipäissään..
      Meitä on monta,jotka olemme joutuneet hänen vihan/purkauks(i)en kohteeksi.. ilman minkäänlaista vaikuttamista asioihin..osumalla vain vaikka pysäkille odottamaan linja-autoa seuraavaan paikkaan,jonne olemme menossa..

    • Anonyymi

      Vähän yli nelikymppinen, ja parhaassa työiässä oleva on ulkoistanut yhteiskunnalle kaiken mitä toimeentuloon tarvitaan. Luulisi että kävisi edes jossain kirppiksellä katsomassa itselleen talvikuteet, ettei huoli siitäkin kelaa/kaupunkia syyllistää.

    • Anonyymi

      Joku mamu on vienyt häneltä naisen,asunnon ja työpaikan

    • Anonyymi

      Hänen tulisi luoda ura Look-A-Like-Aaron-Kaufman -tyyppinä, hän voisi esiintyä autojen restaurointi- ja rakentamisesta kertovissa tv-sarjoissq.

      • Anonyymi

        Koita jo päästää irti tuosta fetissistä.


    • Anonyymi

      Jos juominen ei lopu niin viimeinen talvi alkamassa.

      • Anonyymi

        Miksi olisi viimeinen talvi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisi viimeinen talvi?

        Hänelle viimeinen talvi koska henki lähtee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänelle viimeinen talvi koska henki lähtee

        Ihmeen sitkeä on ollut mutta saa nähdä kuinka kauan kroppa vielä kestää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hänelle viimeinen talvi koska henki lähtee

        Miksi lähtee henki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lähtee henki?

        Alkoholin vakavat haitat näkyvät jo hänen liikkeissään ja harhaisissa puheissa. Elimistö ei toimi enää kunnolla ja vuoden sisään se lakkaa toimimasta kokonaan jos juominen ei lopu. Haima ja maksa on loppusuoralla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholin vakavat haitat näkyvät jo hänen liikkeissään ja harhaisissa puheissa. Elimistö ei toimi enää kunnolla ja vuoden sisään se lakkaa toimimasta kokonaan jos juominen ei lopu. Haima ja maksa on loppusuoralla.

        No näin,alkoholipsykoosi johtaa kuolemaan jos alkoholin käyttö ei lopu kokonaan tai vähene merkittävästi.


    • Anonyymi

      Koitas nyt käydä ostamassa talvitakki kirppikseltä tai jostain muualta.

    • Anonyymi

      Kyllä hän muistuttaa erehdyttävästi Aaron Kaufmania, joka tuli tunnetuksi Gasmonkey nimisestä auton korjauksista kertovasta tv-sarjasta.

      • Anonyymi

        Herää jo Hollywood unelmistasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herää jo Hollywood unelmistasi.

        Kyllä hän muistuttaa erehdyttävästi Aaron Kaufmania, joka tuli tunnetuksi Gas Monkey nimisestä auton korjauksista kertovasta tv-sarjasta.


    • Anonyymi

      Kouvolan kirjastossa on toinenkin "kaduntallaaja" joka yleensä nukkuu salissa pylvään takana, tietokonepöydällä.
      Kun saa älylaitteensa lataukseen, niin taistelee tuolilla pysymistä vastaan aikansa, ja luhistuu pöytään vasten.
      Kaupunki voisi järjestää herroille huoneet ja koneet, ettei kirjaston koneiden päällä huolisi nukkua.

      • Anonyymi

        Nämä kaksi "herraa" ovatkin omineet pari kirjaston tietokonetta kokopäiväisesti omaan käyttöön. Toinen on tehnyt taidetta nukkumisesta koneen ääressä. Silmät ummessa, lippis silmillä hiirikäsi toimii, ja kymmenien sekunttien pätkittäiset unet keskeytyvät kun joku liikkuu lähistöllä, mutta kun unenlahjat ovat hyvät, niin katkot eivät haittaa.
        Vaatteiden pesukoneen ja vaihtovaatteet kirjasto voisi vielä hankkia, niin tuoksukin ympäristössä paranisi.


    • Anonyymi

      Miksi nämä ihmiset eivät halua ottaa ja hoitaa asioitaan kuntoon??
      Miksi yhteiskunta ei kyseenalaista mielen ammattilais(t)en avustuksella,näiden miesten tilaa/kykyä selviytyä arjestaan??
      Pakkokeinojakin yhteiskunta voisi käyttää..varsinkin kun kyseessä on ihmisen henki/terveys..ainakin talvipakkasilla..lisättynä päihteillä..
      Onko tämä yhteiskunnan vika kun työ(t),asunnot,ansiotulot,päihteiden käyttö yms. elämän perusjutut eivät ole/pysy heillä kunnossa vaikka kuinka monta kertaa autetaan asuntojen saamisessa,toimeentulossa,yms ?
      Onko oikein muita veronmaksajia kohtaan,että ulkoistaa kaikki ikävät velvollisuudet itseltään pois??

    • Anonyymi

      Taitaa käyttää aika vähän veronmaksajien rahoja verrattuna tuolta ulkomailta tuleviin elätettäviin. Mielellään niitä veroja maksaisi jos ne rahat menisi meidän suomalaisten hyväksi. Kyllä maailmalla autettavia riittää.

    • Anonyymi

      Pysäkkiin voisi tehdä seinät ja lämmitysjärjestelmän?

      • Anonyymi

        Kannatan. Muille ihmisille sitten oma pysäkki viereen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan. Muille ihmisille sitten oma pysäkki viereen

        Takin lahjoittajalle, että ostaa lahjatakiksi samanlaisen turkistakin kuin Kalevi Keihäsellä oli. Siinä tarkenee vaikka uimahousuissa.


    • Anonyymi

      Lahjoittakaa joku hänelle talvitakki kun ei itse ymmärrä ostaa.

    • Anonyymi

      Mukava mies on, mitä jutellut.

    • Anonyymi

      Kaupunki voisi tuoda torilla olleen matkailutoimiston kioskin talveksi bussipysäkin viereen . Pysyisi mies lämpimänä.

    • Anonyymi

      Mies on kaikkea muuta kuin mukava,jos asiat/ihmiset eivät toimi hänen mielensä mukaan..
      Kaikki työvoima- ym. viranomaiset ovat kuulema häntä vastaan ja siksi hänellä on mukamas oikeus solvata näitäkin ihmisiä julkisesti miten tahtoo..
      Itsessään hän ei näe mitään väärää,vaikka pyrkii elämään läpi elämän toisten /yhteiskunnan varoilla/kustannuksella..
      Autojen,asuntojen yms. kustannuksista hän ei ole pystynyt/halunnut pitää huolta äidin luota jouduttuaan lähtemään..
      Tämä äidin/pojan erilleen joutuminen/laittaminen yhteiskunnan taholta 2015-2016 paikkeilla ja "taloudellisen mahdollistajan" poistuminen on suistanut tämän ihmisen näköjään aika omituiseen tilanteeseen..
      Missä on siis se oma halu/kyky ottaa vastuuta..??

      • Anonyymi

        Mutta saarnan jälkeen ehdota mitä pitäisi tehdä toisin että tämä hieno mies selviää kylmyydestä ?


    • Anonyymi

      jos silmänmunat on keltaiset henkilö on UPM
      paperimies

      • Anonyymi

        Vai sellu Seppo?


    • Anonyymi

      Ei taitanut näkyä viikonloppuna?

      • Anonyymi

        Oli tänään, aika vauhti päällä ja korkea pino punaisia tölkkejä


    • Anonyymi

      Alkaa maksan toiminta olla aika loppu kun virtsaa verenkierrossa joka vaikuttaa jo aivoihin. Tämä ei ole vitsi

    • Anonyymi

      Kyllä kaljaa vielä kymmenen vuotta kestää, jos vaan keuhkot kestää. Röhä on sen kuuluista et kaik ei oo kunnossa.

    • Anonyymi

      Sylettää tuommoinen juopon tuuri.

    • Anonyymi

      Ripeällä kaavoittamisella bussipysäkin alueelle saisi talvilämpimän taukitilan, jossa Aarre viihtyisi eikä olisi kylmä.

    • Anonyymi

      Torin 10 neliön siirtolava tupa siihen pysäkille ja heti, että mies ei menehdy.

      • Anonyymi

        Hän on tärkeä osa yhteisöämme, hän toteuttaa olemassaolollaan aitoa kouvolalaisuutta ja sen perinteisimpiä syvällisempiä ilmenemismuotoja. Hän on kaiken inhimillisen rakkautemme aito kohde, jolle ei saa toivoa muuta kuin onnellista ja pitkää elämää. Sinä joka ikäviä ajatuksia kylvät, mene itseesi ja löydä itsestäsi lähimmäistäsi rakastava puoli.


    • Anonyymi

      Meissä jokaisessa on sisällämme pieni Aarre, joka haluaa elää yhtä vapaana kuin taivaan linnut. Nyt Aarteelle lämmin asunto talveksi.

    • Anonyymi

      Säilyykö mahdollinen asunto taas tasan niin kauan,kuin vuokranantaja(t) kyllästyvät saamatta jääneisiin vuokriin..?
      Halu ja kyky pitää asiat kunnossa on sitten toinen juttu..
      Aina ei voi sysätä/ulkoistaa syytä omasta tilastaan muille..
      Tilaisuuksia hänelle on annettu..useampiakin..mutta aina joku muu tuhoaa mukamas ne.ja .kaikki menee..päin Prinkkalaa. .eikä hänellä ole osaa eikä arpaa näihin tapahtumiin..??

    • Anonyymi

      Jokainen auttamishaluinen voi ottaa kotiinsa asumaan.
      Yhteiskuntakin järjestää asunnon ja maksaa siitä aiheutuvat kulut kun vaan kelpuuttaa asunnon, joka ei ole keskustassa.

    • Anonyymi

      On istunut ilta pimeässä punainen torni vieressään. Surullisen hahmon ritari, joka tarvitsee lähimmäisen apua!

      • Anonyymi

        Meinaatko että ottaa lähimmäisen avun vastaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että ottaa lähimmäisen avun vastaan?

        Jos kaupunki asentaisi sen torilla olevan tai olleen eristetyn siirtolava/ elementtitilan bussipysäkin viereen , ei tällaisen tilan käyttö tuntuisi Aarteesta niin nöyryyttävältä ! Kyllä kelpaisi.


    • Anonyymi

      Kouvola on alettu tuntemaan ympäri Suomea tästä Kellomäen bussipysäkistä, sen Aarre on tunnettu laajasti. Meidän tulee kollektiivisesti huolehtia, että olosuhteet pysyvät inhimillisenä. Nyt tarvitaan kaupungin apua ja vähän vikkelästi!

    • Anonyymi

      Ehdolle kaupunginvaltuustoon niin valinta on varma

    • Anonyymi

      Tänään oli käynyt pikku pissivahinko. Eiköhän housut asemalla kuiva ennen aamua

    • Anonyymi

      Pakkanen alkaa tehdä tuloaan. Nyt on sopiva aika järjestellä aarteelle asunto!

      • Anonyymi

        Ota luoksesi asumaan. Asunnon saa kaikki joille se kelpaa eikä potki sitä paskaksi.


    • Anonyymi

      Potkiiko aarre hänelle osoitetun asunnon rikki? Jos näin on niin häpeä, aarre.

      • Anonyymi

        Opettele nyt ensin edes kirjoittamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele nyt ensin edes kirjoittamaan.

        Ei. En opettele. Opetteleminen saattaa kestää liian pitkään, jolloin olemme jo voineet menettää aarteemme. Kirjoituksen opetteleminen ei ole niin tärkeää kuin aarteen terveys ja henki. Hän on meidän kaikkien aarre. Myös heikosti kirjoittamista osaavien tuki aarteen asiassa on tärkeää.


    • Anonyymi

      Onko nähty milloin viimeksi?

      • Anonyymi

        Eilen oli asemalla puolenpäivän aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen oli asemalla puolenpäivän aikaan.

        Eilen oli hyvissä voimissa pysäkillä


    • Anonyymi

      Asunto Aarteelle jo kuin olisi!

      • Anonyymi

        Ei toista voi asuntoon pakottaa jos ei itse halua.


    • Anonyymi

      Näyttää kyllä sille ettei ensi kesää enää näe

    • Anonyymi

      Miksi ette tee joukolla huoli-ilmoituksia Kouvolan sosiaalitoimeen Aarresta??
      Täällä voivotellaan Aarren asiaa,menemistä,tekemisiä jne. mutta ei kanneta kortta kekoon,jotta miehelle saataisiin asunto ja inhimilliset olosuhteet..
      Yhteiskunta ja varsinkin Kouvolan viranhaltijat saataisiin vastuuseen lain noudattamattomuudesta..
      Asuntoja on tarjolla Kouvolan ydin alueelta,jos vain erityis-/kriisi-/yms sosiaalityön tekijät hoitaisivat virkavastuunsa..
      Apua hän on pyytänyt,mutta viranomaiset toivovat vissiin hänen kuolevan?..kadulle..
      Pitääkö tämä asia ajaa Eduskunnan Oikeusasiamiehelle? nimenomaan isolla joukolla,jotta saamme virkavirheistä asiaa/asioita hoitamattomat ihmiset pois tällaisista viroista..jos eivät tee palkkansa eteen töitä..
      Ihmisen kuollessa kadulle,vailla asuntoa yms. perus elämään kuuluvia perustuslain turvaamia asioita/oikeuksia,on joku taho saatava vastuuseen..ja ne löytyvät Kouvolasta..
      Toivottavasti Aarre osaa arvostaa ja säilyttää tämän uuden asunnon/mahdollisuuden,jos tällainen joukkovoimalla/painostamalla saadaan yhteiskunta järjestämään nimenomaan Kouvolan yhdinalueelta..,sillä hakukriteereitä täyttäviä asuntoja on tarjolla esim. oikotiellä.. kymmeniä kappaleita..
      Henkilön saadessa uuden alun elämälle,hänen on näytettävä pärjäävänsä..tai muuten on mietittävä toisenlaisia tukitoimia/asumiskuvioita esim. lääkärikunnan kanssa..jossa henkilö otetaan esim. holhoukseen todella vahvasti..

    • Anonyymi

      Voi hyvät hyssykät! Kai ihmisellä on edes vähän vastuuta omasta elämästään.
      Huono-osaisia on, mutta he edes yrittävät itse korjata tilannettaan.
      Kouvola ymäristössä on tyhjiä asuntoja vaikka kuinka, ja on ihme jos ne ei kelpaa. Ei keskusta ole mikään välttämättömyys, etenkään kun itse ei mitään maksa.

    • Anonyymi

      Jos joku haluaa juoda itsensä hengiltä niin se hänelle suotakoon.

    • Anonyymi

      Yritin tehdä Huoli-Ilmotuksen mutta tekeminen tyssäsi alkuunsa. Ensimmäisenä kysytään nimi ja henkilötunnus. En tiedä partatyypin nimeä saati henkilötunnusta.

    • Anonyymi

      Kuka vain voi kävellä Kouvolan Sote/sosiaalitoimen pisteeseen kävelykatu Manskilla..
      Siinä ei tarvita sotua/hetua tietää,kun nimi/ihminen on tiedossa näinkin julkisesti..
      Eiköhän tämä ihminen ole tunnettu..
      Alkaisi huoli kasvamaan päättävillä tahoilla,kun Kävelykadulla jonottaisi satoja ihmisiä kertomaan huolensa tästä yhteiskunnan toimimattomuudesta..ja viranomaisten välinpitämättömyydestä..päivä,viikko ja kuukausi toisensa jälkeen..
      Sanoista tekoihin siis..jotta Aarre voi(si) näyttää pärjäävänsä..saadessaan jeesiä..

      • Anonyymi

        Sosiaalitoimisto tietää tapauksen ja on ollut yhteydessä. Asunnon saa halutessaan


    • Anonyymi

      Siellä kaveri joi bisseä 5 asteen pakkasessa tänäänkin. Respect

      • Anonyymi

        Aika rankka elämä. Eikö hän halua muutosta elämään. Olisi varmaan kiva käydä suihkussa ja nukkua kunnon sängyssä


    • Anonyymi

      Jokainen meistä valitsee oman tiemme.
      Sairaat on sitten erikseen, ja he saavatkin apua.
      Mutta jokaista autetaan, jos vähänkään löytyy yhteistyötä, ja halua ottaa apua vastaan.

      • Anonyymi

        Ongelma on varmasti viranomaispuolella, kun ei vaikuta että asuntoa ei löydy!


    • Anonyymi

      Lähes 24 000 katsontakertaa!

      Joulun lähestyessä tarvitaan oikeaa joulumieltä meidän kaikkien sydämiin, ja Aarteella oma koti!

      • Anonyymi

        Aarteelle lisää kaljaa jouluna👍


    • Anonyymi

      Pyöri eilen kaupungilla. Kävi ainakin Jolenessa. Niin mäkin. Olen alkoholisti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kaveri saa satuilla aivan omiaan.
        Toivottavasti tälläinen journalismi ei yleisty,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaveri saa satuilla aivan omiaan.
        Toivottavasti tälläinen journalismi ei yleisty,

        Elämäns ryypänny alkoholisti joka perinteisesti syyttää kaikkia muita ja yhteiskuntaa. Ei ansaitse sääliä tai almuja


      • Anonyymi

        Mahtavaa, että mies saa puhua suunsa puhtaaksi YouTube kanavalla.

        Aika pitkään käsittelee sitä että työvoimatoimistossa ja muualla häntä ei ole kohdeltu oikein. Kaikki vastuu omasta työllistymisestä kuului viranomaisille (?). Tällainen on kuitenkin vääristynyt kuva kuinka itselle kuuluva oikeus ja velvollisuus oman elämänsä hallinnasta kuuluisi muille paitsi ei henkilölle itselleen.


      • Anonyymi

        Sujuvasanainen kaveri, sopisi Persujen ehdokkaaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sujuvasanainen kaveri, sopisi Persujen ehdokkaaksi.

        Menisi kunnanvaltuuston aivan varmasti. Yksi mainos siihen bussipysäkille riittää


    • Anonyymi

      Syyhän on aina muiden. Peiliin katsomisen paikka.
      Aina näihin joku lankeaa, aivan kuten netin valheelliseen maailmaan.

    • Anonyymi

      Tyypillinen alkoholisti. Syyttää kaikesta muita. Mitkään ongelmat ei johdu itsestä vaan muista ihmisistä.

      Työkkäri ei muuten pysty ketään ihmistä mihinkään yritykseen laittamaan töihin. Se se vasta olisi jos yritykset eivät itse voisi valita työntekijöitään vaan työvoimatoimisto valitsisi heille työntekijät.

    • Anonyymi

      Kertoo menneen 17 vuotiaana työvoimatoimistoon ja ollensa sen jälkeen työttömänä viimeiset 30 vuotta. Jos ymmärsin oikein, ei hän ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Oikeasti, tämä on sellainen tosiasia, että sitä on vaikea käsittää miten tällainen saavutus on mahdollista saavuttaa?

    • Anonyymi

      Omasta mielestä varmasti kova työmies. Onkohan tää helsteenin poikia ?

    • Anonyymi

      Kova on ainakin hirsiä vetämään. Tänään torstaina omassa kirjaston kabinetissa täydessä unessa tietokonepöydällä. Näin kaupunki palvelee asiakkaitaan.

    • Anonyymi

      Eikö näille muutamalla kodittomalle juopolle voi laittaa patjan jonnekin lämpimään ? Ei ole kova muiden käydä asemalla tai kirjastossa kun joku nukkuu penkillä kuset housussa

    • Anonyymi

      Eikö kukaan pysty ihmistä auttamaan.

      • Anonyymi

        Tämän hallituksen aikana entistä vähemmän.


      • Anonyymi

        Jeppe juo omasta halustaan niin minkäs sille voi.


      • Anonyymi

        Ei pysty jos ihminen ei ota apua vastaan.


    • Anonyymi

      Apu ei kelpaa. Syyttää auttajiaan varkaiksi, ja uhkailee. Lähipiiri kyllä tämän tietää. Harmi, että viranomaisilla on vaitiolovelvollisuus.

    • Anonyymi

      Kukaan ei jää ilman asuntoa, jos vähänkin on yhteistyökykyä.

      • Anonyymi

        Eikö se ole niin että ainoastaan alkoholistit ovat asunnottomia?


    • Anonyymi

      Ketjulla yli 25 tuhatta katselukertaa. Luulen, että hänen tilanteestaan ollaan aidosti huolestuneita. Luulen myös että asunnon saanti ei ole ainut ongelma, tulisi löytää myös hyvä polku elämänhallintaan tähän erikoistuneiden asiantuntijoiden avustuksella?

    • Anonyymi

      Mikä tilanne on nyt? Iltasanomissa oli juttu Laukku-Leenasta, joka kulki kimpsuineen ja kampsuineen ympäri Etelä-Suomea asunnottomana. Hieman samanlainen luonne kuin Aarrella. Kumpa tämä tarina päättyisi hyvin, asunto löytyisi ja bussipysäkin päivystysvuorot olisivat vain kesäisin ja "punainen torni" vain yhden tölkin korkuinen.

      • Anonyymi

        Asunto löytyisi? Löytyyhän se jos mies ottaa sen vastaan. Mutta kun ei halua.


    • Anonyymi

      25 tuhatta(kaan) katselukertaa ei kerro muusta kuin uteliaisuudesta/vahingonilosta tms sairaasta kiinnostuksesta..
      Yksi ja sama ihminen(kin) pystyy klikkailemaan jutun/jutut auki vaikka kymmeniä/satoja kertoja tunnissa/päivässä/vuorokaudessa..
      Mikäs se on seurata mitään konkreettista tekemättä asian eteen..vaikkapa sieltä lämpimästä kodista.. sohvan nurkasta..
      Satsaisivat nämäkin tuhannet katselukerrat mieluummin KONKRETIAAN..TOIMINTAAN..nämä "lähimmäiset"..

    • Anonyymi

      Kamala vastaus. Sinun pitää kehittää empatiakykyä lähimmäistäsi kohtaan ja antaa hänelle ihokkaasi, yhdeksän leipää , viisi kalaa ja vedestä muutettua viiniä. Aarre kaipaa kaikkien kristittyjen avun.

    • Anonyymi

      Ymmärsitkö tahallasi väärin?!
      Täällä hehkutetaan juuri noita "katselukertoja"..jotka saattavat syntyä juuri niistä mukavista oloista/yltäkylläisyydestä..
      Pitäisikö paikallisten ihmisten ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä aktiivisiin toimiin..hädänalaisten(sa) auttamiseksi
      Eihän se 25 tuhatta kännykällä kuvaajaakaan auta yhtään sitä onnettomuuden/saira(u)skohtauksen saanutta..
      Poliisitkin/pelastusalakin moittivat tällaisesta toiminnasta..
      Tämä on vain kylmä tosiseikka,jota ei saisi näemmä sanoa/kirjoittaa..
      Asiasta kun huomauttaa..suututaan..ja ymmärretään (kenties) tarkoituksellisesti väärin..jotta ei tarvitsisi itse..auttaa lähimmäisiään..kuin sanoissa tekojen sijaan..jotka eivät lämmitä pakkasissa..
      Tämähän on häpeä kaikille,jotka pitkittävät tätä ketjua..auttamatta KONKREETTISESTI..pois tilanteesta..askel askeleelta..porras askelma kerrallaan ylöspäin..
      Jokainen voi(si) miettiä mitä se yli askelma Aarrelle merkitsisi/edustaisi..eli esim asunto/koti,työ/toimeentulo,hygienia,jne..tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi..

      • Anonyymi

        Jos et anna leipää ja kalaa, anna edes toinen ihokkaistasi?


      • Anonyymi

        Nyt sekoitat ihmiset jotka ovat todellisessa avun tarpeessa, muusta kuin itsestä johtuvista syistä, ja jotka myös ovat yhteistyökykyisiä auttajiaan kohtaan, ja toisaalta henkilön, joka näkee syylliset kaikkialla muualla, mutta ei itsessään, jolle tarjottu apu ei käy, koska aina löytyy peruste kieltäytyä siitä.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      124
      4018
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      315
      2063
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1740
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1740
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1671
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1526
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1272
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      443
      1229
    Aihe