En voi käsittää, miten nykyajan ihmisillä järki sumenee niin, etteivät he tajua Raamatun myyttien takana olevaa biologiaa. Lyhyesti sanottuna esikoislasten suurempi kuolleisuus perustuu evoluutioon ja alkukantaiset ihmiset tulkitsivat verenhimoisen jumalan haluavan esikoiset. Myytti huipentuu siihen, että itse Jahve itse ottaa oman esikoispoikansa Jeesuksen verenhimossaan.
Evoluution mekanismi vaikuttaa kaikkiin ihmissukupolviin tuottaen vaihtelua syntyvien lasten ominaisuuksiin, karsien kelvottomat pois ja valiten kelpoisimmat jatkoon.
Alkionkehityksessä ja synnytyksessä keskeisiä muuttujia ovat äidin lantion ominaisuudet ja kehittyvän lapsen pää. Yksinkertaistettuna leveä lantio on sopiva synnytykseen mutta vähemmän sopiva pitkän matkan kävelyyn ja päin vastoin kapea lantio sopiva kävelyyn, mutta jopa tappavan epäsopiva synnytykseen (äiti ja lapsi menehtyvät synnytykseen). Yksinkertaistettuna iso pää ja aivot ovat sopivia ihmiselle, mutta vähemmän sopivia synnytykseen. Liian iso pää saattaa tappaa vauvan ja jopa äidin synnytykseen. Pienipäinen lapsi syntyy helposti, mutta ei välttämättä ole itse kelpoinen kognitiivisilta ominaisuuksiltaan. Evoluutio siis pitää hienovaraista tasapainoa sopivan lantion ja sopivan kokoisen pään suhteen.
Milloin evoluutio ”suorittaa” karsinnan? Tietysti ensimmäisen lapsen synnytyksessä. Silloin testataan todellisuudessa, onko nainen kelpoinen synnyttämään. Samalla testataan vanhempien geenikombinaatio, onko jälkeläisellä sopivan kokoinen pää. Epäsopivat karsiutuvat nimenomaan ensisynnytyksessä. Vanhempien kelpoisuus tulee testattua erityisesti ensimmäisellä lapsella. Jos vanhemmat ovat kelpoisia, ensimmäinen lapsi selviää ensimmäiset elinvuodet. Vähemmän kelpoisilla vanhemmpilla ensimmäinen lapsi voi menehtyä vauvana, mutta he jäävät itse henkiin. Pahimmassa tapauksessa vauva vie tuhoon koko perheen kun vanhemmat eivät voi elättää vauvaa eivätkä edes itseään.
Kaikesta tästä on seurannut uskomus, että täytyy olla verenhimoinen jumala, joka tapaa erityisesti esikoisia synnytykseen ja vauvoina. Todennäköisesti ihmiset ovat varmuuden vuoksi uhranneet esikoisiaan jumalalle ja tappaneet vauvoja, jos ne ovat olleet liian suuria taakkoja omalle selviytymiselle. Kaikkeen tähän perustuu Raamatussakin ilmenevä esikoisien uhrikultti. Tämä huipentuu Jeesuksen uhraukseen. Kaikki on biologian väärinymmärrystä. Herätkää jo uskovaiset tähän päivään ja alkakaa ajatella järkevästi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.