Näin on tapahtunut, ehkä nyt myös sanomme Sofiasta, et hovissa tulee vankila tuomio hänellekin.
Hannu on jo täällä tuomittu, mites Sofia saako myös vankeustuomion ?
Anonyymi
4454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Totta kirjoitit, samoin voi tuomita toisenkin jos täällä leikitään tuomaria.👍
Sofia on jo ehdonalaisesa ja saanut myös oikeudesta tuomiot,Hannu ei ole vielä edes ollut oikeudessa ja täällä hänet nimitetään raiskaajaksi.Siinnä on jo kovin suuri ero heidän välillään .
Oli syyte sitten pieni tai suuri, meillä kenelläkään ei ole oikeus henkilöä tuomita etukäteen mistään.
Suurin ero on siinä, että Sofia ei ole tehnyt ruumillista väkivaltaa kenellekään tai ajellut kännissä autolla.
Eikö joku ole näissä kirjoituksissa jatkuvasti hänelle vankilatuomiota ennustanut, joten samanlaista spekulaatiota kaikista taitaa olla. Syytteiden vakavuudesta voi tietenkin olla montaa mieltä.
Hui Hei teidän kanssa !
Kumpikaan ei joudu vankilaan ja olen siitä varma.
Oletko lukenut esitutkintamateriaalin kun täällä veikkailet?
Mitä syyttäjä vaatii rangaistukseksi. Stefu ainakin pitää laittaa istumaan. Kännissä ja amfetamiini pölyssä kaahailee Hanko Helsinki tiellä joka on vilkkaasti liikennöity ja yksisuuntainen. Ko. tiellä on tapahtunut vastaavanlaisia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia aikaisemmin mm erään sipoolaisten jäätelö ja jugurttitehtaan jäsen tappoi ko tiellä kännissä ihmisen.
Noh noh, eihän Stefua nyt saa pistää linnaan känniperseilyistään. Pellepariskunnan fanit ovat sitä mieltä, että kännissä ajaminen ja huumeiden käyttäminen on täysin ok, mikäli sen tekee S&S. Asiaa vähätellään ja mitätöidään, aivan kuten Sofiakin teki. "Kaikkihan käyttää." Yhtä lailla Stefukin varmaan puolustelee rattijuopumuksiaan? "Kaikkihan ajelee kännissä."
Ja Martinan fanit ottaneet jopa entisen pormestarin Jan Vapaavuoren vertailukohteeksi, että myös hänellä on rikostausta, miksei sitten Martinalla saisi olla ????
Miettikää edes omilla aivoillanne, älkää menkö mukaan tähän "silläkin on tuomio " leikkiin .
Kysehän oli siitä että joku ei voi mennä minnekään jos siellä sattuu olemaan sellainen henkilö jolla on jotain juttuja. Ehkä vitsaillakseen joku kysyi että kuinka sitten on voinut asua Helsingissä koska juuri pois jäänellä porrmestarilla on ollut kanssa noita juttuja.
Niinpähän nuo tuntuvat ajelevan Martina ja Hannu mukaan lukien
Sofia on ollut vankilassa.
Raiskaajat edustaa sitä alinta kastia.
Niin jos on todettu oikeudessa raiskaajaksi ja huumeiden käyttäjät ja jakajat, on myös alintakastia todella.
Tuomitut raiskaajat.
Sofiaa ei kyllä ole tuomittu ainakaan mistään huumeiden jakelusta, eikä lopullisesti vielä yhtään mistään. Tuskin tuomitaankaan.
Sofialla on jännät paikat kun odottelee tuomiota. Ei ole mitenkään harvinaista, että hovissa tulee kovennusta.
En nyt ihan ymmärrä näitä arvailuja Sofian tuomiosta. Syyttäjä ei ole valittanut Sofian saamasta käräjäoikeuden tuomiosta vaan Sofia on tehnyt valituksen, joten kaiken todennäköisyyden mukaan tuomio voi lieventyä hovioikeudessa ei koventua tai tuomio pysyy ennallaan eli 80 päivää ehdollista.
Huume ja rahanpesu jutut on molemmat vakavia rikoksia, voi aivan hyvin käydä niin et tuomio vaan tulee olee ankarampi todella.
Voi hyvä luoja sentään, jos tuntisit suomalaisen oikeuslaitoksen toimintaa niin EI ”voi vain hyvin käydä että tuomio tulee olee ankarampi todella”.
Sofian "rikos"(en pidä koksun satunnaista vetämistä rikoksena), ei ole mitään verrattuna raiskaukseen. Raiskaajat, murhaajat ja pedofiilit alinta kastia.
Sinä puhut nyt törkeistä raiskauksista joten kannattaa olla varovainen rinnastuksissa.
Siitä "satunnaisesta koksun vetämisestä" saattaa jäädä jo kerrasta koukkuun! Fiksut ihmiset ei koskaan edes kokeile! Täysin naurettavaa ja säälittävää puolustella Sofian kokkelin vetämistä! 🤦
Sofialla kaksi rahanpesu juttua ja huumeiden käyttö ja hallussa pito myös.
Tunnetko jonkun henkilön joka on oikeudessa todettu raiskauksesta vankeuteen, silloin voit puhua, et jos ei ole henkilöä oikeudessa tuomittu rikoksesta.
Mistä tiedät, mitä huumeita on Sofia elämänsä aikana vetänyt ? Pyöri Espanjassa koko ajan huumeporukoiden kanssa samoissa baareissa yhdessä Nikon kanssa ?
Totta, eipä mahtuisi tuomiotaan istumaan puoletkaan käyttäjistä ja kokeilijoista, vaikka kaikki kirkot ja ostoskeskuksetkin muutettaisiin vankiloiksi.
Itseäänhän tuossa vain vahingoittaa, kun kokeilee, yksikin kerta voi tehdä pahaa jälkeä.
Eihän sitä voi käyttää ja kokeilla, jos sitä ei taskussa ole. Eihän Sofialla ole sitä rahaakaan juttujenne mukaan, miten sitä peseekään.
Viittatko Rolexiin, kun puhut kahdesta jutusta? Sofiahan sai sen joululahjaksi ja oikeuskin on palauttanut sen Sofialle.
Miksi Sofian pitäisi saada tuomio, kun jossain ruisrockissa käyttää jotain?
Oikeille narkkiksille jaetaan ilmaisia piikkejä, ovatko he parempia kuin joku huvikokeilija?
Eikö heitä viedä vankilaan?
Kaikkee maan ja taivaan väliltä!
Sen kaikki tietää, että Martinan sisko kuoli huumepiireissä.
Eihän Sofia mitään vankilatuomiota voi saada. Syyttäjä ei ole valittanut tuomiosta vaan Sofia, joka hakee itse muutosta saamaansa tuomioon.
Sofian täytyykin olla varovainen, ettei tee pienintäkään rikosta, muuten 80- päivän vankilatuomio jysähtää voimaan.On ehdonalaisessa ensi heinäkuuhun asti ja juosta vaan karkuun jos poliissit 👮näkee.
S&S-pariskunta on taas riidoissa/tauolla. . Sohvi ei seuraa Stefua enää somessa ja Stefu on liittynyt huhujen mukaan Tinderiin.
No nyt on mahiksia mimmeillä jos Stefu on Tinderissä.....wau
Martina sieltä kohta yhteyttä ottaa
Hannu näyttää olevan Tinderissä, saakohan raiskausepäilty seuraa... 🙄
Martina mainittu 😁
Luulisi sillä olevan Stefun numerokin ettei Tinderin kautta tarvitse 🤣
Ei taida olla.
Eivätkö ne aina maanantaisin sovi kun on pää selvinnyt? 😂
Varmaan sadas kerta vuoden sisään kun blokkaavat toisensa somessa. Siinä meillä 31 ja 34 v. teinit 👻
Aika näyttää, koettakaa kestää siihen asti.
Menee saman kaavan mukaan kuin ennenkin. Ei mitään uutta.