Porvali on kirjoittanut lähinnä romaaniksi luokiteltavan (pitävät sitä jopa "dekkarina", mutta sitä se ei ole, ainakaan puhdasoppisesti tulkiten ) romaanin "Sinisen kuoleman kuva", kertoen poliisien toiminnasta Viipurissa 20- luvun alussa.
Puitteet ja kulissit ovat niin todentuntuiset, että ei oikein saa selvää, mikä on totta ja mikä mielikuvitusta.
Esmes Kirjasalon Tasavalta on asia, joka on monilta tyystin unohtunut, mutta kaikki, mitä Porvali siitä kertoo, on verifioitavissa vaikkapa Wikipediasta.
Mutta kirja sisältää myös kuvauksen siitä, mitä poliittista peliä käytiin kieltolain taustalla, mitä kaksinaamaisuutta siihen sislätyi, kun lainsäätäjän, poliisin ym. edustajat ja ylipäänsä yhteiskunnan koko kirjo osallistui alkohoin kulutusjuhliin. Nämäkin ilmiöt ovat verifioitavissa, mm. eri aiheisista historiakirjoista, joissa niitä sivutaan enemmän ja vähemmän.
Kun lukee esmes suomen armeijan historioita, ei voi olle huomioimatta, miten koko hierarkia ylhäältä (Mannerheim ym) alas asti käytti surutta alkoholia, ja sitä ei siis yritettykään peitellä, ei silloin, eikä jälkeen päinkään.
Se, mimkä perään olen tässä kyselemässä, on juuri se poliittinen peli, jota Porvali uskottavan tuntuisesti kuvaa.
Siihen sisältyi nimittäin mm. sellainen kuvio, että Viipurn, joka oli melkoinen talouselämän keskus, poliisivoimia vähennettiin Sunilan hallituksen toimesta, koska siellä poliisit olivat saaneet "liian" hyviä tuloksia salakuljetuksen torjunnassa.
Mietin vian, että miksi ei tämäkin voisi olla yhtä totta kuin muutkin kirjan kuvaamat tapahtumat, Dokumentoitu nimittäin on, että poliiseja kuoli kieltolain aikana salakuljetuksen torjunttehtävissä kaikkiaan 40, jota seikkaa kirja kuvaa Viipurin osalta.
Tietäiskö joku mitään lähdeteosta, missä asioita kääsitellään tältäkin kantilta ?
ps. Mikko Porvali on kyllä kirjoittanut historiallisia dokumenttikirjojakin, siis avoimesti sellaisia.
Kieltolaki ja Mikko Porvali
0
194
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686