"Olen kurja ja köyhä" on eräs usein esiintyvä Psalmien sanonta (40:18, 70:6, 86:1). On merkillistä, että voittoisa elämä Kristuksessa on juuri kurjana ja köyhänä olemista. Se yltäkylläisyys ja elämä, jonka Kristus antaa, koetaan tässä maailmanajassa vanhurskauden isoamisena ja janoamisena. Se on sitä köyhyyttä, joka vie joka päivä anomaan kaikkea Jeesukselta.
Se on köyhyyttä, jossa kuitenkin toivotaan ja odotetaan. "Mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken" (2 Kor 6: 10). Se ei ole katkeraa köyhyyttä, vaan siinä omistetaan jo nyt mittaamattoman paljon. Mutta "ei vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee" (1 Joh 3:2).
Jumalan valtakunnan työ - myös lähetystyö - on käytännössä vaatimatonta. Se näyttää uuvuttavalta aherrukselta ja usein merkityksettömältä. Ja sen jatkuminen voidaan estää ihmeteltävän helposti. Saavutukset jäävät toisten mitattavaksi - itse ehkä saa nähdä vain avuttomuutensa. Mutta juuri tässä tulee esiin Jumalan valtakunnan työn salaisuus.
Vaikka koenkin työni vähäisenä, niin kaikesta huolimatta evankeliumi menee eteenpäin ja on juurtunut tänään miltei jokaisen kansan keskuuteen. Tosin näyttää siltä että Coca-cola menee vielä tehokkaammin ja täyttää maailman mainoksillaan. Mutta kaikkialla maailmassa on ainakin muutamia, jotka uskovat Kristuksen evankeliumiin ja elävät sen antaman lohdutuksen varassa. Heissä ja heidän kauttaan Jumalan valtakunta toteutuu tänään.
Vaatimaton Maria-tyttönen tuli kerran Jumalan äidiksi. Betlehemin seimi oli Jeesuksen vuode, maanpakolaisuus Egyptissä hänen alkuvuosiensa kokemus, köyhyys ja ankara työ Nasaretissa ensimmäisten vuosikymmenien arki, Galilean syrjäiset olot toimintavuosien pääpaikka ja lopputulos Golgatan raakuus.
Siinä kaikessa Jumala kuitenkin toteutti näkyvällä tavalla suurinta tekoaan maailmanhistoriassa - juuri siinä sovitettiin koko maailma. Se on niitä harvoja tapahtumia, jotka tulevat merkitsemään ehdottomasti kaikkea ihmisen lopullisessa kohtalossa. Kuinka suuri Jumalan teko ja kuinka mitättömänä se näkyykään!
Jeesuksessa näemme, ettei Jumalan rakkaus ole kaukana olevaa, viileää hyväntahtoisuutta, vaan kaikkensa antavaa, vierelle tulevaa hoivaavaa hellyyttä. Rakkaus ei kaikkivallallaan poista tuskaa. Jumala käyttää kuitenkin tuskaa luodakseen siitä uutta.
"Sillä jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita" (Room 8: 17). Minun turvautumiseni Jeesukseen Kristukseen tuo ja pitää hänet ahdistuksissa vierelläni.
Kesti kauan ennen kuin aloin tajuta, että kaikki Kristukseen uskovan elämän viheliäisyys, ahdistus ja vaivat ovat osa Kristuksen ruumiin kärsimyksistä. Näin siitäkin huolimatta, että usein ahdistuksemme syynä ovat lankeemuksemme ja sydämemme pohjaton turmelus. Juuri siinä Jeesuksessa Kristuksessa olevan armon ylenpalttisuus tulee näkyviin.
Meissä vielä jäljellä oleva turmelus ei pysty tekemään tyhjäksi armon suuruutta. Siksi Jeesuksen tuntemisessa ja uskossa häneen kaikki elämäni tuska muuttuu hänen tuskakseen ja jopa täydentää hänen kärsimystään: "Mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani" (Kol 1:24).
Uskovan kärsimykset ovat Kristuksen ruumiin rakentamiseksi - niillä on tarkoituksensa. Kristuksessa ei ole enää sokeaa, mieletöntä kärsimystä. Hänessä kärsimykset muuttuvat hedelmällisiksi. Ahdistus saa aikaan jotain myönteistä (Room 5:3).
Jumalan valtakuntaa perustettaessa kärsi Kristus, nyt kärsivät hänen omansa hänen kanssaan. Ei kaikkien kohdalla kärsimys ole samanlainen ja yhtä suuri. Mutta jokainen, joka rakentaa tänään Jumalan valtakuntaa, kärsii tavalla tai toisella.
Meidän asiamme ei ole määrätä eikä mitata omaa eikä toisten ahdistusta. Emme edes uteliaina saa kysyä, mitä se on. Sen vain tiedämme, että jotka kyynelin kylvävät, ne riemulla kerran niittävät. Ja tänään meitä kutsutaan iloitsemaan heikkoudesta ja vaikeuksista (2 Kor 12: 10).
( Lähde: Olavi Peltola)
Se on köyhyyttä, jossa kuitenkin toivotaan ja odotetaan. "Mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken" (2 Kor 6: 10). Se ei ole katkeraa köyhyyttä, vaan siinä omistetaan jo nyt mittaamattoman paljon. Mutta "ei vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee" (1 Joh 3:2).
Jumalan valtakunnan työ - myös lähetystyö - on käytännössä vaatimatonta. Se näyttää uuvuttavalta aherrukselta ja usein merkityksettömältä. Ja sen jatkuminen voidaan estää ihmeteltävän helposti. Saavutukset jäävät toisten mitattavaksi - itse ehkä saa nähdä vain avuttomuutensa. Mutta juuri tässä tulee esiin Jumalan valtakunnan työn salaisuus.
Vaikka koenkin työni vähäisenä, niin kaikesta huolimatta evankeliumi menee eteenpäin ja on juurtunut tänään miltei jokaisen kansan keskuuteen. Tosin näyttää siltä että Coca-cola menee vielä tehokkaammin ja täyttää maailman mainoksillaan. Mutta kaikkialla maailmassa on ainakin muutamia, jotka uskovat Kristuksen evankeliumiin ja elävät sen antaman lohdutuksen varassa. Heissä ja heidän kauttaan Jumalan valtakunta toteutuu tänään.
Vaatimaton Maria-tyttönen tuli kerran Jumalan äidiksi. Betlehemin seimi oli Jeesuksen vuode, maanpakolaisuus Egyptissä hänen alkuvuosiensa kokemus, köyhyys ja ankara työ Nasaretissa ensimmäisten vuosikymmenien arki, Galilean syrjäiset olot toimintavuosien pääpaikka ja lopputulos Golgatan raakuus.
Siinä kaikessa Jumala kuitenkin toteutti näkyvällä tavalla suurinta tekoaan maailmanhistoriassa - juuri siinä sovitettiin koko maailma. Se on niitä harvoja tapahtumia, jotka tulevat merkitsemään ehdottomasti kaikkea ihmisen lopullisessa kohtalossa. Kuinka suuri Jumalan teko ja kuinka mitättömänä se näkyykään!
Jeesuksessa näemme, ettei Jumalan rakkaus ole kaukana olevaa, viileää hyväntahtoisuutta, vaan kaikkensa antavaa, vierelle tulevaa hoivaavaa hellyyttä. Rakkaus ei kaikkivallallaan poista tuskaa. Jumala käyttää kuitenkin tuskaa luodakseen siitä uutta.
"Sillä jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita" (Room 8: 17). Minun turvautumiseni Jeesukseen Kristukseen tuo ja pitää hänet ahdistuksissa vierelläni.
Kesti kauan ennen kuin aloin tajuta, että kaikki Kristukseen uskovan elämän viheliäisyys, ahdistus ja vaivat ovat osa Kristuksen ruumiin kärsimyksistä. Näin siitäkin huolimatta, että usein ahdistuksemme syynä ovat lankeemuksemme ja sydämemme pohjaton turmelus. Juuri siinä Jeesuksessa Kristuksessa olevan armon ylenpalttisuus tulee näkyviin.
Meissä vielä jäljellä oleva turmelus ei pysty tekemään tyhjäksi armon suuruutta. Siksi Jeesuksen tuntemisessa ja uskossa häneen kaikki elämäni tuska muuttuu hänen tuskakseen ja jopa täydentää hänen kärsimystään: "Mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani" (Kol 1:24).
Uskovan kärsimykset ovat Kristuksen ruumiin rakentamiseksi - niillä on tarkoituksensa. Kristuksessa ei ole enää sokeaa, mieletöntä kärsimystä. Hänessä kärsimykset muuttuvat hedelmällisiksi. Ahdistus saa aikaan jotain myönteistä (Room 5:3).
Jumalan valtakuntaa perustettaessa kärsi Kristus, nyt kärsivät hänen omansa hänen kanssaan. Ei kaikkien kohdalla kärsimys ole samanlainen ja yhtä suuri. Mutta jokainen, joka rakentaa tänään Jumalan valtakuntaa, kärsii tavalla tai toisella.
Meidän asiamme ei ole määrätä eikä mitata omaa eikä toisten ahdistusta. Emme edes uteliaina saa kysyä, mitä se on. Sen vain tiedämme, että jotka kyynelin kylvävät, ne riemulla kerran niittävät. Ja tänään meitä kutsutaan iloitsemaan heikkoudesta ja vaikeuksista (2 Kor 12: 10).
( Lähde: Olavi Peltola)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.