Trumpin muisti pätkii!

MYÖS Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on ottanut kantaa tilanteeseen. Hän on Reutersin mukaan kehottanut seuraajaansa presidentti Bidenia eroamaan virastaan.

”Joe Bidenin on aika erota häpeällisesti siitä, mitä hän on antanut tapahtua Afganistanille", Trump sanoi lausunnossaan ja kritisoi samalla Bidenin koronavirustoimia.

Trump allekirjoitti helmikuussa 2020 sopimuksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen oli määrä vetää kaikki joukkonsa alueelta toukokuuhun 2021 mennessä. Hän lupasi myös vaalikampanjassaan tuovansa takaisin kotimaahan Yhdysvaltain ulkomailla taistelevat sotilaat.

Kun Biden astui presidentin virkaan aiemmin tänä vuonna, hän lykkäsi peruuttamisen määräaikaa, eikä asettanut sille ehtoja. Trump on toistuvasti kritisoinut Bidenia siirrosta siitä lähtien.

Äärijärjestö Taleban saapui sunnuntaina Kabuliin ja aloitti Afganistanin pääkaupungin valtauksen. Ääriliike kertoo ”sodan Afganistanissa olevan ohi”.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

MYÖS Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on ottanut kantaa tilanteeseen. Hän on Reutersin mukaan kehottanut seuraajaansa presidentti Bidenia eroamaan virastaan.

”Joe Bidenin on aika erota häpeällisesti siitä, mitä hän on antanut tapahtua Afganistanille", Trump sanoi lausunnossaan ja kritisoi samalla Bidenin koronavirustoimia.

Trump allekirjoitti helmikuussa 2020 sopimuksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen oli määrä vetää kaikki joukkonsa alueelta toukokuuhun 2021 mennessä. Hän lupasi myös vaalikampanjassaan tuovansa takaisin kotimaahan Yhdysvaltain ulkomailla taistelevat sotilaat.

Kun Biden astui presidentin virkaan aiemmin tänä vuonna, hän lykkäsi peruuttamisen määräaikaa, eikä asettanut sille ehtoja. Trump on toistuvasti kritisoinut Bidenia siirrosta siitä lähtien.

Äärijärjestö Taleban saapui sunnuntaina Kabuliin ja aloitti Afganistanin pääkaupungin valtauksen. Ääriliike kertoo ”sodan Afganistanissa olevan ohi”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu