'Kaikki mitä Raamatussa ilmoitetaan Jesuksen sanomisiksi ovat Jeesuksen sanomisia', kirjoittaa nimimerkki Välva.
Laitan Raamatun kohdan:
Joh. <8:17 Onhan teidän laissannekin kirjoitettuna, että kahden ihmisen todistus on pätevä. Minä olen se, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."<
Nimimerkki Välva vastaa, 'Ei Johanneksen evankeliumissa noin lue mitä kirjoitit. Jeesus kärsi meidän puolestamme meille kuuluvan tumion. Tutustu Evankeliumiin.'
Tarkistetaan viimeisimmästä Raamatun käännöksestä, kun sitä kehutaan tarkimmaksi alkuperäiseen kieleen verrattuna eli vuoden 2020 käännös.
Siellä lukee:
Joh.<8:17 ''Sanotaanhan teidän laissannekin, että kahden ihmisen todistus on pätevä. 18 Minä todistan itse itsestäni, ja toinen todistajani on Isä, lähettäjäni.»<
Edelleen, Välva, Raamatussa lukee, että Jeesus sanoo hänet lähettäneen Isän olevan ihminen. Ei Jeesus voi kuolla teidän puolestanne sen enempää tosi Jumalana kuin edes Jumalan poikana Raamatun mukaan, koska hänen Isä on ihminen. Te joudutte kantamaan nyt syntinne itse.

Vastaukset 3
Vanhimmat
<<Jeesus kärsi meidän puolestamme meille kuuluvan tumion.<<
Ei kärsinyt. Teidän tuomionne lukee Raamatussa, kun käytätte Jeesusta Kristuksena sijaiskärsijänä kuvitellen, että vältytte omalta tuomioltanne.
1.Kor. <3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.<
Te menette helvetin tuleen Raamatun mukaan, taivaassa ei pala tuli.
Nimimerkki Välva vielä vakuuttaa: 'Laitan Raamatunkohtia siksi, koska ne ovat Jumalan ilmoitusta.'
Niin laitan minäkin, eikä silloin missata toisen laittamia Raamatun kohtia, jotka ovat Raamatussa, vaan pyritään totuuteen Jumalan ilmoituksen kanssa. Ja tämä totuus ei ole nyt toteutunut miltään kohdilta, koska te uskovaiset valehtelette niin paljon.
Ja hän jatkaa: <<Raamatunkohdan koristeleminen omilla mielipiteillä joiden esitteleminen Raamatullisena totuutena saattaa johtaa harhaan Sanojen sisältämästä informaatiosta.
Kirjaintakaan muuttamatta :)<<
Juuri näin! Ja tästä onkin hyvä jatkaa kohti totuuden tietä! Jos Jeesus sanotaan kirotun ristille teurastettuna lampaana Paavalin sanoin, niin Jeesus silloin kirottiin ristille, ja kun Paavalin Apostolien teot todistaa luvulla 19, ettei mitään ylösnousemusta edes tapahtunut, niin sitä ei myöskään tapahtunut, joten te seuraatte nyt Jeesusta Raamatun mukaan samaan helvetin tuleen, jota ristille kiroamista te palvotte (Gal.3:13) kuvittelemananne etuna, että Jeesus olisi kärsinyt teille kuuluvan tuomion.