Mitä uskoontulo tarkoittaa?

Raamatun oppi

Uskoontulo on täysin eri asia kuin syntien peseminen kristillisessä kasteessa.

Uskoontulossa tapahtuu ihmisen mielenmuutos, mutta ei se vielä syntejä pois pese.

Raamatun mukaan synnit pestään pois ja ihminen uudestisyntyy vedestä ja Hengestä vain Kritillisessä kasteessa, kuten Jeesus sanoo tapahtuvan.

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Ap. t. 22:16

Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.
51<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Ap. t. 8:13

Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi.

20 Mutta Pietari sanoi hänelle:

21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.

Äänestä
  • Jeesus sanoo: "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei sinne pääse sisälle."

    Äänestä

Hurmoslahkoissa mennään hurmokseen lahkon omien konstien voimasta:

Hes. 13:17

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan."

Äänestä
  • Hes. 13:17

    "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan."

    Suggestiiviset puheet, hypnoottiset eleet, hypyt ilmaan, käsien läimäytykset, tuijotukset, voimakkaat huudot, kehotukset,kirkuminen, kaatuminen maahan, mielentiloihin vaikuttava musiikki , pelottavat asiat, vankilatausta, helvetti, ylöstempaaminen mahdollisesti jo huomenna.

    Hes. 13:17

    "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan."

    Äänestä

Opit saavat aikaan erikoista Raamatun tulkintaa.

Kaste-oppi tässä tapauksessa näyttää olevan yksi oppi lukuisten oppien joukossa, joita tällä palstalla pyritään tyrkyttämään.

Ja tässä tapauksessa sis pyritään kieltämään uskon Jeesukseen Kristukseen merkitys, sillä tavalla, kuin Raamattu sen ilmoittaa.

Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti, että usko tulee kuulemisesta.
Pelastuksen evankelimin Jeesuksesta Kristuksesta.

Raamattuhan ilmoittaa, että jos ihmisille ei saarnata ristin sanaa, pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, niin heissä ei tapahdu sydämen kääntymystä Herran puoleen. ( 2Kor 3:14-17)

Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti, että usko tulee kuulemisesta ja Jumalan vaikuttaa uskon evankeliumin kautta kutsumissaan.

Jeesus sanoo, ette kukaan voi tulla Hänen luokseen, jos Isä ei heitä vedä, kutsu Hänen luokseen.

19 Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
( Apt 11)

Tästä Raamatun todistuksesta käy ilmi tämä asia, pelastuksensa evankeliumin syntiensä tähden ristiinnaulitusta Herrasta Jeesksesta Kristuksesta vaikutti uskon kuulijoissa. Evankeliumi on Jumalan voima.

Uskovan tunnistaa juuri siitä,että Hänen Herransa on Jeesus Kristus.

13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt 9)

2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
(1Kor 1)

Kukaan uskova ei saata Herraansa kieltää.

Usko Toivonen

Äänestä

aloitukseen:

"PUHAS ja TAHRATON jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ette maailma saastuta."
Jaak: 1: 27

Äänestä

Älä vitkastele, lopeta paskanjauhanta!

Äänestä
  • Asiallinen keskustelija laittaa oikean Raamatunjakeen:

    "PUHAS ja TAHRATON jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ette maailma saastuta."
    Jaak: 1: 27

    Hörhö vastaa siihen näin:

    Anonyymi
    18.08.2021 10:01
    UUSI

    Älä vitkastele, lopeta paskanjauhanta!

    Äänestä

Riivaajatkin uskovat Jeesukseen ja tunnustavat Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja vapahtajaksi.
Vapiset ja kaatuvat selälleen.
Ihminen voi suullaan tunnustaa ihan mitä vaan, ei se vielä tarkoita, että ihminen olisi saanut syntinsä anteeksi.

Mark. 5:7

ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!" [Mark. 1:34 ]

Luuk. 8:28

Jeesuksen nähdessään hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä pyydän: älä kiduta minua!" [Luuk. 4:41; Jaak. 2:19]

Jaak. 2:19

Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24

Jaak. 2:20

Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Ei uskoontulo ja Jeesuksen tunnustaminen Jumalan Pojaksi vielä ihmisen syntejä pese.

Äänestä

Tälläisiä ne tosiuskovaiset Korinton hurmoskielillä puhujat olivat:

1. Kor. 5:1

Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

Äänestä

Oikea usko on täysin Jumalan lahja ja Jumalan teko ihmiselle.

Pelastava usko tulee kun ihminen saa kasteessa luvatun uskonhengen eli Pyhän Hengen.

"Koska meillä on sama Uskonhenki, siksi me uskomme ja puhumme"

Alkukieltä tuntevat teologit tietävät, että 2000 v. sitten kastettuja alettiin kutsua uskoviksi, kreikaksi "pistos".

Äänestä
  • ..ja sinun kaltasiasi kutsuttiin alkukielellä ασεβης jumlattomat eli destitute of reverential awe towards God, condemning God, impious.
    Luuletko, ettei hellareitten joukossa ole alkukieltä tuntevia teologeja???

    Äänestä

  • Kristittyjen kasteessa saatava Pyhä Henki on se uskonhenki.

    Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

    Ilman kasteessa saatavaa Pyhän Hengen lahjaa ihmisellä ei ole pelastavaa uskoa.

    2. Kor. 4:13

    Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,

    Äänestä

Amerikasta tulleet harhaoppiet uskonlahkot ja uskonkultit tekevät itselleen oppiensa seuraajia käännyttämälä ihmisiä oman oppinsa mukaiseen uskoon. Kyllä ihminen saadaan käännyttämällä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa ja vielä palavaan uskoon, että menee pommit vyöllä todistamaan uskostan.
Helluntailaisen Mansonin lahko luki kovasti hellarien tavoin Markuksen loppuun tehtyä lisäystä ja joivat tappavaa myrkkyä todistaakseen uskoaan Jeesukseen.

Käännyttämällä ihminen saadaan tulemaan ihan mihin uskoon tahansa.

Tätä helluntailaisten teltoissa tehdyt uskonratkaisut tarkoittaa:

Matt. 23:15

Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

Äänestä

Helluntailaiset opettavat uskostakin ihan väärin omia oppejaan, jotka perustuvat Parhamin laatimiin novumeihin.

Kristittyjen Kasteessa saatava Pyhä Henki on se uskonhenki, jonka yksin Jumala antaa. Ei se ole mikään ihmisen oma ratkaisu tai päätös.

(lahkojen lisäkasteissa ei tapahdu sitten yhtään mitään) ja senhän ne myöntä itsekin.

Pyhän Hengen ominaisuuksia ovat: usko, toivo, rakkaus, rauha ja ilo.

Ilman Kristillisessä Kasteessa saatavaa Pyhän Hengen lahjaa ihmisellä ei ole oikeata pelastavaa uskoa.

2. Kor. 4:13

"Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,"

Äänestä

Lapissa kaksi Saamelaista nuortamiestä meni uteliaisuuttaan helluntaisten telttaan katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Miehet menivät sisälle telttaan ja istuivat penkkiin takariville ja juttelivat keskenään saamenkielellä.

Ei aikaakaan, kun lahkosaarnaaja tuli heidän luokseen ja sanoi: Rakkaat veljet, nyt kun teillä on jo kielet, niin eiköhän sovita päivämäärä upotuskasteelle!

Äänestä

Saat nimesi elämänkirjaan. Hyödyttää kuoleman jälkeen.

Äänestä
  • Nimi on oltava Karitsan Elämänkirjassa jo maailman luomisessa, jotta ihminen pelastuu.

    Ilm. 13:8

    Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

    Jumala tietää ihmisen kohtalon jo "idusta" alkaen.

    Äänestä

  • Uskonnollisten yhdistysten pitämä jäsenrekisteri kun ei ole sama asia kuin Karitsan Elämänkirja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimi on oltava Karitsan Elämänkirjassa jo maailman luomisessa, jotta ihminen pelastuu.

    Ilm. 13:8

    Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

    Jumala tietää ihmisen kohtalon jo "idusta" alkaen.

    Tuo tarkoittaa myös sitä, että kaikkien ihmisten sielut on luotu jo maailman perustamisen yhteydessä, ei vain Aadamin ja Eevan sielut. Ja kaikki ne sielut pilaantuivat samalla kun perisynti tapahtui.

    Kaikkien hmisten sielut synti saastutti jo syntiinlankeemuksen yhteydessä.

    Äänestä

Uskonlahkojen sääntöjen määräämä lisäkasteen merkitys on se, että siitä päivästä alkaen voidaan alkaa jäneneltä periä kymmenyksiä.

Äänestä

Uskoontulo tarkoittaa vieraantumista tosiasioista, itselleen valehtelua mikä ei yleensä kannata.

Äänestä

Jumalan valitsemat ihmiset pelastuvat jatkoon.

Matt. 22:14

"Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

Jeesuksen usko on juuri sitä kasteessa LAHJAKSI saatavan Jeesuksen antaman Totuuden Hengen uskoa. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä.

Jumalan käskyjä ei pidä laittaa roskakoriin, kuten helluntailaiset tekevät.

Ilm. 14:12

Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

Äänestä

Helluntailaiset ovat vaihtaneet Jumalan käskyt hyppyheikkien oppeihin ja sirkushuveihin.

Sananl. 28:4

Lain hylkijät kehuvat jumalattomia, mutta lain noudattajat kauhistuvat heitä.

Room. 2:13

sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.

Äänestä

Ei ihmisen uskoontulo ihmistä pelasta, kuten eksyttäjät liian herkästi lupailevat.

Jaak. 2:17

"Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."

Äänestä

Pelkästään uskosta pelastavana asiana puhuvat uskonlahkot ovat petollisia
ei-kristillisiä uskonlahkoja. (Jehovantodistamat, Helluntailaiset, Mormonit on uskonahkoja.)

Jaak. 2:20

"Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

Ei se pelkkä uskominen vielä ketään pelasta, eikä pese pois ihmisen syntejä eikä uudestisynnytä ihmistä vedestä ja Hengestä.

Ihmisen pitää uudestisyntyä Ylhäältä vedestä ja Hengestä kasteessa.

Jumalan pelastusteko tapahtuu Kritillisessä kasteessa, jossa Jumala uudestisynnyttää ihmisen ja liittää Kristuksen ruumiin jäseneksi.

1. Piet. 3:21

Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE,
ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21
Äänestä

Anonyymi
18.08.2021 19:26

Jumalan Uusi Liitto tulee voimaan Kristillisessä kasteessa (Raamatun opetus) ei missään uskoontulossa.

Äänestä
  • Jos Israelissa olisi ollut helluntailaisia niin ne olisivat tehneet pojille sen ympärileikkauksenkin monta kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Israelissa olisi ollut helluntailaisia niin ne olisivat tehneet pojille sen ympärileikkauksenkin monta kertaa.

    1. Piet. 3:21

    " TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE"

    Jaak. 2:17

    Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

    Äänestä

Jokainenhan tietää, että lapsikaste ei ole kristillinen kaste.
Apt. 2:41.

Äänestä
  • On vain yksi kaste kaikille ihmisille.

    Jeesus ei laita kasteelle mitään etuliitettä.

    Yksi kaste, hen baptisma, jossa Jumalan Uusi Liitto tulee voimaan.

    Kaste on uuden liiton merkki.

    Äänestä

On ihan eri asia uskoa Raamattuun, kuin helluntailaisten uskomuksiin.

Äänestä

1. Piet. 3:21

" TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE"

Jaak. 2:17

"Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut."

Äänestä
  • Kannattaa varoa sellaisia uskonlahkoja ja kultteja, jotka väittävät pelkän lahkon oppien mukaisen uskon sellaisenaan pelastavan ihmisen. Silloin pitäsi hälytyskellojen soida.

    1. Piet. 3:21

    " TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE"

    Jaak. 2:17

    "Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut."

    Äänestä

hokemakristillisyys on käynyt tallustelemassa taas foorumilla !

siinä sitä on pyöritty vesikupin ympärillä uralle asti.

Äänestä

Ap.t.3:
19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois
20. ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen.

Hepr.12:
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
15. Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta eikä mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä ja monet sen vuoksi saastu,
16. ja ettei kukaan ole haureellinen tai epäpyhä niin kuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
17. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin tahtoi periä siunauksen, hänet hylättiin, eikä hän saanut mahdollisuutta muutokseen, vaikka hän sitä kyynelin pyysi.

Äänestä

Jumalan Uusi Liitto tulee voimaan Kristillisessä kasteessa (Raamatun opetus) ei missään uskoontulossa tai ihmisen maahan kaatamisissa.

Vanha liitto tuli voimaan lapselle ympärileikkauksessa pojat ja tytöistä uhrattiin syntiuhrina kaksi kyyhkysen poikasta.

Vanha liitto tuli voimaan lapselle ympärileikkauksessa pojat ja tytöistä uhrattiin syntiuhrina kaksi kyyhkysen poikasta.

Jumala halusi lapset vanhan liiton jäsneksi ja Jumala haluaa ottaa lapset uuden liiton jäseniksi kristillisessä kasteesa.

Jumala halusi lapset vanhan liiton jäseieksi ja samalla tavalla Jumala haluaa ottaa lapset uuden liiton jäseniksi heti lapsina kristillisessä kasteesa.

Nämä on ihan Raamatun perusasioita, jotka Kristityt tunnustaa ja tottelee Jumalan sanaa ja tahtoa.

Helluntailaiset eivät ole kristittyjä ja he herjaavat pyhiä asioita ja niskoittelevat Jumalan käskyille ja tahdolle.

Nämä on ihan Raamatun perusasioita, jotka Kristityt tunnustaa ja tottelee Jumalan sanaa ja tahtoa.

Helluntailaiset eivät ole kristittyjä he herjaavat pyhiä asioita ja niskoittelevat Jumalan käskyille ja tahdolle.

Kasteessa voimaantulevan Uuden Liiton vakuutena on Jeesuksen kuolema ja veren sovitus.

Uusi liitto on Veriliitto, joka on Jumalan yksipuolinen varma lupaus, joka ei petä.

Äänestä

Helluntailaisten sisaruskonto Mormonismi kirjoittaa Mormonin kirjassa sen todellisen uhkauksen: He uhkaavat pienten lasten vanhempia KUOLEMALLA ja HELVETILLÄ ,
Jos vanhemmat edes ajattelevat, että heidän pienet lapset pitäisi viedä kristilliseen kirkkoon kasteelle.
Helluntailaisilla on ihan samat opit ja uhkaukset vanhemmille.

Äänestä

Jeesus valmisti Uuden liiton verellään Golgatalla. Uusi Liitto on Veriliitto. Liitto on Jumalan yksipuolinen varma lupaus. Ei kahden osapuolen välinen sopimus tai kauppa,

Uusi liitto astuu voimaan ihmisen kohdalla KRISTILLISESSÄ KASTEESSA.
(1. Piet. 3:21)

Jumala otti lalpset 8 pv. iäisinä VANHAN LIITON JÄSENEKSI.

Lapsi tulee UUDEN LIITON jäseneksi Kristillisessä kasteessa.

Äänestä

Ei ihminen voi omalla huutamisellaan, parannuksenteolla tai kääntymisellä itse niitä syntejä pestä pois. Ei murhamies voi omilla teoillaan sellaisia syntejä hävittää pois.

Murhamies Paavalille sanottiin ihan selvästi, että vain Jumala pesee kasteessa Paavalin synnit pois.

Ap. t. 22:16

Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.

Syntien pesu kuuluu Kristillisen kasteen lupauksiin.

Äänestä
  • Sana todistaa, ettet ole uudesti syntynyt. OLET SAASTAINEN JA PAHUUTTA TÄYNNÄ OLEVA RIENAAJA JA VALHETTELIJA.
    Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista. Eli liruttelu vesi eikä mikään muukaan vesikaste uudesti synnytä. like figure whereunto even baptism doth also now save us (not the putting away of the filth of the flesh, but

    Äänestä

  • Olet "uudesti syntynyt" kraanavedestä. Mutta Jumalan lapset ovat syntyneet: olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta...Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla...minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
    Muistapa kraanaveden lapsi: eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. Vesi katoavaista, eli et peri Jumalan valtakuntaa.
    Olet pessyt kraanavedellä syntisi pois: Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.
    Taivaassa, jonne et ole matkalla on vain niitä, jotka "pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet "uudesti syntynyt" kraanavedestä. Mutta Jumalan lapset ovat syntyneet: olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta...Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla...minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

    kaikki maailman VESI on Jumalan luomaa vettä !!

    "VESI teidätkin pelastaa, kasteena, - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen Ylösnousemuksen kautta"
    1 Piet: 3: 21

    Jeesuksen mukaan uudestisyntyminen tapahtuu Kristillisessä kasteessa hänen ylösnousemuksensa jälkeen. Kasteessa Uusi liitto tulee voimaan ihmisen kohdalla.
    Kasteessa ihminen sovitetaan Jumalan kanssa Krituksen sovintoveren tähden ja kasteessa Jumala tunnustaa isyytensä kasteessa.

    "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

    Harhaoppiset helluntailaiset tunkevat Jeesuksen suuhun väkisin ihan muita sanoja, mitä Jeesus itse on sanonut.

    Helluntailaisuus on Amerikasta 100 v. sitten Suomeen tullut paha harhaoppinen uskonto.

    Skitsofrenia diagnosoidaan ihmisille hyvinkin erilaisin oirein. Keskeisiä oireita ovat todellisuudentajun heikkeneminen eli psykoottisuus, joka johtuu aistiharhoista, harhaluuloista, ajattelutoimintojen häiriintyneisyydestä ja tunteiden latistumisesta. Psykiatri Yrjö Alasen määritelmän mukaan skitsofrenia on "tavallisesti nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä alkava mielisairaus, jolle on tunnusomaista persoonallisuuden toimintojen eheän kokonaisuuden osittainen hajautuminen, kehityksellinen taantuminen, ja taipumus vetäytyä pois suhteista toisiin ihmisiin, subjektiiviseen sisäiseen miellemaailmaan, jota aistinharhat tai harhaluulot enemmän tai vähemmän sävyttävät."[2]

    Lähes kaikki skitsofreniaa sairastavat ovat työkyvyttömiä. Skitsofreniaan sairastuminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että henkilö olisi loppuikänsä psykoottisessa tilassa kuten sairauden puhkeamishetkellä, vaan skitsofrenialla on useita sairaudenkulkuja. Joillain on vain yksi psykoosijakso, joka on johtanut sairauden diagnoosiin, joillain on oireettomien ja psykoottisten jaksojen vuorottelua ja osalla jatkuvaa psykoottisuutta. (lainaus wikipediasta)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kaikki maailman VESI on Jumalan luomaa vettä !!

    "VESI teidätkin pelastaa, kasteena, - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen Ylösnousemuksen kautta"
    1 Piet: 3: 21

    Nykytietämyksen mukaan ilman Jumalan luomaa vettä ei voi olla minkäänlaista elämää missään maailmankaikkeudessa. Siksi avaruusmatkoilla etsitäänkin kiivaasti edes jotain merkkejä tai todisteita onko siellä ollut koskaan vettä, mikä olisi mahdollistanut elämän.

    Ilman vetttä ei ole elämää.

    Helluntailaiset pilkkaavat Kristillisen kasteen vettä, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

    2. Piet. 3:5

    Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

    Helluntailaisuus on antikristillinen uskonlahko.

    Äänestä

Kyllä alkaa siltä vaikuttaa, että helluntailaisia maahan viskova henki on ihan jokin hyppyheikin henki.

Äänestä

....ja henki on monet kerrat hänet kaatanut....

Äänestä

Maailnmenossa asian voi säästää myöhempien tilanteiden valintaan. Aika ohutta.

Äänestä

Raamattuhan sanoo, ett Jumalan lakeja pitää noudattaa.

Mutta uskonlahkossa Jumalan lait on kumottu ja tilalla on sarian ja omertan lait, jotka määrää kuinka lahkoissa on elettävä.

Äänestä
  • Uskonjengeihin ei kenenkään pidä antaa itseään sitoa.

    He julistavat itsensä "vapaiksi suunniksi"...mutta, mutta....

    2. Piet. 2:19 "ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Raamatun oppi

Uskoontulo on täysin eri asia kuin syntien peseminen kristillisessä kasteessa.

Uskoontulossa tapahtuu ihmisen mielenmuutos, mutta ei se vielä syntejä pois pese.

Raamatun mukaan synnit pestään pois ja ihminen uudestisyntyy vedestä ja Hengestä vain Kritillisessä kasteessa, kuten Jeesus sanoo tapahtuvan.

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Ap. t. 22:16

Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu