Hyväuskoiset ihmiset

Minua ärsyttää täysin kritiikittä kaiken uskovat ihmiset. Nainen muka huuli väristen kertoo miten 20 lasta joutui rokotuksen jälkeen istumaan juhlasalissa ( normaali käytäntö jo neuvoloissa, oo nyt lapsen kanssa vielä puolisen tuntia).

Niin naiset: voi sääli tuota naista, hänen lapselleen sattui , miten voisimme auttaa? ( Täysin keksitty juttu, tuttavan apsen, jota ei rokotettu, kertomus.

Tai kuva lentokoneen ruumasta, se on vuodelta 2018, kun turkki palautti afganistalaisia. Naiset on rajattu pois.

Ja näitä kuvia, jotka todellisuudessa ihan muuta, kiersi mamuvastaisten sivuilla, nyt rokotevastaisten sivuilla ihan muudsa tilanteessa kuvattu kuin miten niitä nyt syötetään.

Joka ainut höpöjuttu uskotaan ja levitetään
Vaikka se, ettei aikaisemmin ole alle 30- vuotiaita kuollut.
9116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Enemmistönä tällä hetkellä on iltalehtien salaliittoteorioihin uskovat ja sen myötä maski naamalla ja piikki perseessä "hirvittävän älyttömän vaarallista virusta" pelkäävät ihmiset.

Äänestä

Näin videon, jossa kerrottiin ambulanssin hakeneen lapsia. Aika kummallista olisi...

Äänestä
  • Eiköhän iso määrä ambulansseja koulun pihassa olisi herättänyt myös oikean median huomion?
    Luulen, että siellä olisi ollut paljon kuvaajia niin koulun ulkopuolella, kuin sisälläkin.
    Oppilailla on kännykät käytössä ja olisivat taatusti kuvanneet paljon, nyt on vain tämän väpättäjähuulisen oma videointi, ja sekin julkaistu vain MV-lehdessä. Uskottavaa uutisointia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän iso määrä ambulansseja koulun pihassa olisi herättänyt myös oikean median huomion?
    Luulen, että siellä olisi ollut paljon kuvaajia niin koulun ulkopuolella, kuin sisälläkin.
    Oppilailla on kännykät käytössä ja olisivat taatusti kuvanneet paljon, nyt on vain tämän väpättäjähuulisen oma videointi, ja sekin julkaistu vain MV-lehdessä. Uskottavaa uutisointia!

    Oikea media EI uutisoi vakavista koronahaitoista, vaikka niitä on fimean sivuilla tuhansia.

    Äänestä

"Puhut ihan sairaita,oletko varma,ettei tyttö puhukin totta?,nukutko onnellisena nähtyäsi ihmisten kärsimyksen,oletko sadisti,paljonko saat rahaa ilkeistä puheistasi täällä?"!!!

T:
h
i
i
h
t
ä
j
ä 47 härmästä

Äänestä
  • Videon tekijä on itsekin myöntänyt, että tuo juttu ei pidä paikkaansa, oletko varma, että hän puhuu totta?

    Äänestä

Oikea media uskotteli meille että maskit ovat jopa haitaksi. Lopulta siihen syyksi löytyi maskien saanti ongelmat.
Oikea media kertoi 1,5 vuotta meille, että korona on täysin vaaraton lapsille, jopa huomaamaton, ja etteivät lapset edes tartuta muita. Nyt kertovat että lapset voi sairastua vakavasti, tartuttavatkin muita,ja heidät pitää kaikki siksi rokottaa...


Oikealta Medialta on hävinnyt luotto!
Koska, kertovat jatkuvasti muunneltua totuutta.

Äänestä

Haittavaikutuksia tulee. Oletteko varma mitä julkinen media sanoo, minä en .....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minua ärsyttää täysin kritiikittä kaiken uskovat ihmiset. Nainen muka huuli väristen kertoo miten 20 lasta joutui rokotuksen jälkeen istumaan juhlasalissa ( normaali käytäntö jo neuvoloissa, oo nyt lapsen kanssa vielä puolisen tuntia).

Niin naiset: voi sääli tuota naista, hänen lapselleen sattui , miten voisimme auttaa? ( Täysin keksitty juttu, tuttavan apsen, jota ei rokotettu, kertomus.

Tai kuva lentokoneen ruumasta, se on vuodelta 2018, kun turkki palautti afganistalaisia. Naiset on rajattu pois.

Ja näitä kuvia, jotka todellisuudessa ihan muuta, kiersi mamuvastaisten sivuilla, nyt rokotevastaisten sivuilla ihan muudsa tilanteessa kuvattu kuin miten niitä nyt syötetään.

Joka ainut höpöjuttu uskotaan ja levitetään
Vaikka se, ettei aikaisemmin ole alle 30- vuotiaita kuollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu