Ajavatko perussuomalaiset itseään tarkoituksella entistä epämiellyttävämmäksi hallituskumppaniksi muiden puolueiden silmissä, etteivät vain joutuisi hallitusvastuuseen ? Linja koventuu, mutta samaan aikaan he pitävät yllä innokasta ja itsevarmaa puhetta puhetta tavoitteestaan päästä pääministeripuolueeksi.
Ristiriita linjan kovenemisessa ja puheissa on niin iso, että se lienee harkittu strategia, ettei vain joutuisi hallitusvastuuseen, koska se laskisi kannatusta
entisestään.
Ristiriita linjan kovenemisessa ja puheissa on niin iso, että se lienee harkittu strategia, ettei vain joutuisi hallitusvastuuseen, koska se laskisi kannatusta
entisestään.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Persut on kauhuissaan hallitukseen joutumisesta, koska vastuussa oleminen laskisi kannatusta entisestään, kun joutuisi olemaan mukana päätöksissä, jotka eivät
miellytä kannattajia. Koventuneella linjalla he takaavat, etteivät kelpaa hallitukseen.
Persujen strategia on vain e s i t t ä ä vastuuhalukkuutta, mutta välttää vastuuta.
Persujen politiikka on peilikuva 30-luvun fasismista, erotuksella Kosolasta on nyt nainen.
Lasikatto meni rikki. Ensimmäinen nainen, irvileuka "Helga" uusfasistipuolueen johtajana.
Persujen kanssa hallitukseen lähtisi RKP ja Harkimo. Muut eivät halua munata itseään.
RKP ? Jassoo, että bättre folk, rantahurrit lähtisi samaan hallitukseen ?
Siitä pitäisi nähdä lähde, vaikka ei se merkittävät tieto olekaan, ei sen puoleen.
RKP menee toisaalta ihan mihin hallitukseen vain, kun sitä täytepuolueeksi tarvitaan,
että enemmistö saadaan aikaan.
Kyllä te sitten olette nerokkaita kääntämään kaikki asiat perussuomalaisia vastaan. Tekipä miten tahansa, niin kaikki on niin väärin. Halla-aho viimeisessä puheessaan nerokkaasti ilmaisi miten media toimiin juuri tuolla periaatteella.
''Tekipä miten tahansa, niin kaikki on niin väärin. ''
Persut ei enään tee juuri mitään, onneksi. Puheissaan persut mokaa;))
Persuille riitti yksi hallituskausi.
Linja maahanmuuttoon on ehdoton. Orpon matunhyysärin kanssa ei mennä hallitukseen miehessä ei ole selkärankaa eikä mitään rihtniemeläisyyttä eikä mitään enää
kaiken lisäksi kokoajan nuolee ympäristöä Orpolle on noloa vain se että hän herraskaisena nenännyrpistäjäpellenä ei pääse hallitukseen poseeraamaan
Putinin pankkiiri Moskovan Spermapankissa on rähmällään Kremlin edessä ja kiireellisissä asioissa hoitaa Moskovan ylivaltaa ympäri Suomea ja Kyprosta
seiska-lehti kertoo (alan kärkilehti)
Ex-pääministeri Esko Aho, 67, on ollut mukana tekemässä TV1:lle Hullu vuosi 1991 -dokumenttisarjaa. Esko sanoo Seiskalle, ettei kadu dokumentin kertomana aikana tekemiään ratkaisuja.
– Olisihan sitä joitakin asioita voinut tehdä toisin. Katuminen on kuitenkin turhaa, koska olosuhteet ja tilanteet olivat sellaiset kuin olivat, Esko toteaa
Tbanit
Riikka Purra, pari tuntia sitten. ”Pakolaiskiintiötä ei pidä nostaa. Humanitaarinen maahanmuutto ei ole kestävä ratkaisu, ei tietenkään kohdemaan, mutta ei myöskään lähtömaan kannalta. Muutaman sadan ihmisen pyörittely pakolaiskiintiössä ja siitä saatu tunne, että ”tekee jotakin”, on tekopyhää ja itsekorostusta”
Jos pyöriteltäisiin muutamia tuhansia ihmisiä, se olisi ilmeisesti Purran mielestä katastrofi.
Mitä se hyödyttää ottaa tänne sellaisia joilla on ollut rahaa, resursseja ja mahdollisuus lähteä? Jäljelle jäävät ne, jotka oikeasti sitä apua tarvitsisi.
Ei muuta kuin turvapaikka nuorille miehille, kuten vuonna 2015. Sillä tavalla vanhusten, naisten ja lasten asema paranee takuulla siellä lähtöpäässä.
''Ei muuta kuin turvapaikka nuorille miehille...''
Vain satoja kertoja eri medioissa, ihan lähipäinäkin, selitetty miksi ne nuoret miehet lähtee.
'' ...kuten vuonna 2015''
Sipilän-hallituksen maahanmuutto-ohjelman kirjoitti persut, ennen hajoamista.
32 440 kiitti kutsusta.
Vaikka selitettäisiin maailman tappiin, niin se ei muuta tosiasioita. Ne, joilla on rahaa ja resursseja lähteä pääsevät pois. Jäljelle jäävät ne, jotka oikeasti sitä apua tarvitsevat mutta eivät pääse lähtemään.
Seksuaalirikostilastojen kärki on selkeä
Mitä ihmettä Keskusta puuhaa hallituksessa Haavisto-juntin renkinä, kun niistä maista raahataan porukkaa?
https://twitter.com/EsaHakarauta/status/1427980641073864705/photo/1
PS ei parane piiruakaan siitä, että persut yrittää mustamaalata muita puolueita
ja niiden edustajia.
SOTE ON KAUTTA AIKOJEN SUURIN SUOMEN VEROUUDISTUS, JOSTA PÄÄTETÄÄN PUOLEN VUODEN KULUESSA
KOLMAS ROKOTE PITÄISI VALMISTELLA NOPEASTI, SE ON PAKKO ANTAA NOSTAMAAN VASTETTA JA SE NOSTAA SELVÄSTI
POLIISILTA PUUTTUVAT MÄÄRÄRAHAT
Sen sijaan feikkimedia jauhaa, miten tbaneja ja isis-terroristeja saataisiin lisää Suomeen nauttimaan lorvimisesta veronmaksajien laskuun Kelassa. Humanitäärinen maahanmuutto poikki nyt
Riikka Purra 18.8. Poliisin ja sisäisen turvallisuuden sektorin rahoitusvaje suhteessa yhä kasvaviin ja vaikeutuviin tehtäviin ei ole uusi asia. Tällä kehyskaudella nousevat ongelmat ovat myös olleet tiedossa. Poliisi ei suoriudu enää tehtävistään. Hallitus, teillä on rahat!
" Hallitus, teillä on rahat!" Sossu, mene töihin ja ala maksaa veroja !
Kyllä riittää rahaa poliiseillekin.
Perussuomalaiset ovat hyväksyneet Helsingin budjeteissa monien lähikoulujen
ja terveysasemien lopettamiset,
vanhustenpalvelujen heikentämisen,
päivähoitopaikkojen riittämättömyyden,
joukkoliikenteen lippujen hintojen korotukset,
työllistämisrahojen supistamisen sekä
energiamaksujen korotukset.
Perussuomalaiset hyväksyivät myös kaupunginjohtajien muhkeat palkankorotukset,
m u t t a äänestivät valtapuolueiden rintamassa kunnan työntekijöiden matalien palkkojen korottamista vastaan.
Persuilta ikävä kyllä puuttuu järki. Järki-ihminen ei äänestäisi persuja,
mutta pelkällä tunteella tehtyä päätöstä ei pysty mikään muuttamaan.
Lukekaa Henrik Holapan kirja "Minä perustin uusnatsijärjestön".
Se on 1:1:een kuin persujen aatemaailma.
Kirja avaa kaiken mikä on sen takana mitä persut julkisuudessa puhuvat.
Koska se ei synknä aatteensa takia kuulu bestsellereihin
adlibriksessä kirja maksaa vain vitosen jos sitä vielä on
ja nettidivarissa kympin.
Ihan kuin persujen tarinaa lukisi. Persuissa nostatetaan viha kaikkia muista kohtaan,
sitten uhriudutaan ja se oikeuttaa muka vihaamaan poliitikkoja ja koko yhteiskuntaa,
joka persujenkin hyväksi toimiin.
Oho, no jopa ovat ehtineet. Ja ihan yksin.
Näin Suomen Sisu kaappasi Perussuomalaiset-puolueen ja sysäsi Soinin syrjään.
Ohjeet olivat h ommaforumin sivuilla
https://demokraatti.fi/lukijoiden-pyynnosta-ne-ovat-tassa-tasmaohjeet-kuinka-perussuomalaiset-kaapataan-ja-soini-sysataan-syrjaan/
Puolueen puheenjohtajistoon valittiin maahanmuuttovastaisimmat ehdokkaat, joista puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho on Suomen Sisun jäsen.
Suomen Sisu - – Wikipedia
Suomen Sisun perustajien taustalta löytyy yhteyksiä erilaisiin suomalaisiin äärijärjestöihin ja ent. AKS:n ja ent. IKL:n ihailijoita. Nyt SS rulaa persuissa.
Miksi Halla-aho & puolue on yrittänyt vaieta siitä,
millaista porukkaa puolueessa on?
"Anonyymi"
Lisään tähän kopion eräästä kommentistani.
Kommenttini kuvaa ihan kivasti Ilmasto-Paneelin jäsenistöäkin.
-
"Eiköhän täällä ole ryhmä.
Ns.Näytelmä-Kerho.
Sille on annettu tehtäväksi kirjoitella kaiken-laista.
Aina kuitenkin siten, että kirjoitusta voi käyttää Perus-Suomalais-vastaisesti.
Ryhmä siis kirjoittelee kuin olisi Persu.
Ja sitten haukkuu omat kirjoituksensa.
Tai irvistelee niile ja niitä.
Kyseessä voi myös olla ryhmä, joka uskoo pystyvänsä tuhoamaan tällaisen palstailun.
Lapsellista, miten tahansa."
-
Oikeat Persut kirjoittelevat ihan yhtä harvoin kun ennenkin.
H.
En ikinä tajua Soinin sokeutta
Oliko se nyt 7 kertaa kun se yritti eduskuntaan siis 20 vuotta ja pääsi 2003 tein vaalityötä
Ja sitten se pani kaiken läskiksi ja otti talibanit maahan
2009 kysyin tätä kaikilta PS-kärsiltä jotka näin vaalitilaisuuksissa että mikä idea?
Se ei selvinnyt
Peruspomo- kirjassa Soini näyttäytyy kuusipäiseltä öykkäriltä niin että jos se on sitten tämä
Luulikohan se tosissaan että joku uskoo SMP- tyyppistä pskapuhetta?
Ei ole kysymys Soinista. Etkö tajua ? Vaan siitä mitä nykypersut ovat.
Mitä persut ovat olleet vuodesta 2017 alkaen.
Mikä soini luulet olevasi
''Oikeat Persut kirjoittelevat ihan yhtä harvoin kun ennenkin.''
Muodostaa yli kolmen sanan mittainen lause on todellakin vaikeaa.
Enää PS ei voi tehdä kompromisseja. Näin tapahtui Soinin aikana ja kuka enää äänestää sinisiä tai Soinia.
Persut on Suomelle huonoin puoluevaihtoehto,
koska niillä ei ole hajuakaan talouspolitiikasta
eikä niitä muutenkaan voi ottaa tosissaan,
koska rasismi ei pätevöitä mihinkään.
PALKKAHAITARIN SOITTAJAT
EUn alueelta
500 miljoonaa asukasta
saa tulla töihin Suomeen
Se riittää Suomen tarpeeseen
Mutta ei voi olla palkkojenpolkijaorkesterissa
Osaaja ei tule
Kehitysmaamatua tulee sossuun ja synnyttämään, viettämään perhe-elämää
Mutta ei tarvitse tuoda eikä pidä
PALKKAPOLKKA SOI
Eliitin palkanpolkijat levittävät viherpunikkitoimittajien avulla kansanvaihdon hyödyllisyyytä
Ja vetävät junttia linssiin, juntti maksaa veroillaan matut ja niiden alipalkat sossuna, kun työnantajan palkalla ei elä
Persut on kohta historiaa, jonka Suomi haluaisi unohtaa.
PS voittaa EK-vaalit 2023. Se on tähtiin kirjoitettu.
PALKKAHAITARINSOITTAJILLE eli
pääomapiireille kuin Ay-liikkeelle sopii hyvin, että matuduunarin rulosta osa tulee valtiolta tulonsiirtojen muodossa, JOLLOIN TARVITSEE MAKSAA VÄHEMMÄN PALKKAA
MATUNTUONTI PALKANPOLJENTANA
Riikka Purran talousasiantuntija
Matti Viren, Turun yliopisto, emritusprofessori kansantalous
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/meeviren/kun-mistaan-ei-saa-tyontekijoita/
Pääomapiirit suhtautuvat tietenkin suopeasti työvoiman maahantuontiin – juuri edellä munitusta syystä, eli hillitäkseen palkkojen nousua. Ay-liikkeen kannalta palkoilla ei kuitenkaan samanlaista merkitystä kuin pääomapiireillä. Inhoraadollisesti voi sanoa, että Ay-liikkeen kannalta on lähes samantekevää, mikä on palkkataso. Ay-liikkeen kannalta ehdottomasti tärkeintä on jäsenmäärä, ja sen säilyttäminen edellyttää jonkinlaista roolia päätettäessä palkoista ja työehdoista. Niin pääomapiireille kuin Ay-liikkeelle sopii hyvin, että osa toimeentulosta tulee valtiolta erilaisten tulonsiirtojen muodossa
Helena Petäistö, Ranskassa pitkän uran tehnyt arvostettu ulkomaankirjeenvaihtaja
on ensimmäinen toimittaja ja toistaiseksi ainoa, joka on kirjoittanut suoraan:
Perussuomalaiset ovat natseja
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/01/helena-petaisto-perussuomalaiset-ovat.html
Mihin natseja tarvitaan, persut voisi valistaa.
Ei pidä takuullakaan paikkansa. Väitän että valtaosa perussuomalaisista eivät ole mitään natseja. Miksi tätäkin asiaa yleistetään aina koskemaan ihan kaikkia?
Se on sitä kun heidän ajamat asiat ja mielipiteet eivät miellytä, niin sitten haukutaan kun muuhun ei pystytä.
Jos uusafasitipuoluetta äänestät, kannatat sen aatetta.
Persujen toinen lempinimi on ''osapäivänatsit''
''Se on sitä kun heidän ajamat asiat ja mielipiteet eivät miellytä, niin sitten haukutaan kun muuhun ei pystytä.''
No, jos ei miellytä, mitä muuta voisi tehdä?
Sebu Tynkkynen 22.8. Maahanmuutto ei maksa Suomelle mitään ja jos joku kehtaa esittää maahanmuuton kustannusten selvittämistä, niin se on rasismia