Johtajillamme kautta aikojen on ollut tapana veikata väärää hevosta.
Miksi Suomi liittoutuu aina tappion kärsivän suurvallan kanssa?
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
” Miksi Suomi liittoutuu aina tappion kärsivän suurvallan kanssa?
Emme ole liittoutuneet toistaiseksi!
”Johtajillamme kautta aikojen on ollut tapana veikata väärää hevosta.”
Vain 1941-1944, tosin silloin ei ollut valinnanvaraa. Puoliksi olimme ”liittoutuneet” YYA-aikana, jolloin neukku piti meitä nskalenkissä ja SEKIN vahvalta näyttänyt voima romanti (onneksi!) 1991!
Puolustusjärjestön jäsenyys taas on hieman eri asia kuin yksittäisen valtion peesaaminen!
Tosiasiallisesti olemme. Esimerkkinä osallistuminen lännen jälki-imperialistiseen sotaan Afganistanissa.
Vastailit sitten omaan aloitukseesi. Hyvä että olit samaa mieltä.
Suomi lähettämässä Afganistaniin sotilaita .
Hakemaan suomalaisia. Tiltu jää sinne.